Koitko kasvatustieteen opinnoista olleen oikeasti mitään hyötyä?

Jotenkin sosiologia oli antoisampaa ihan arkielämän ymmärtämisen kannalta. Kasvatustiede oli vähän turhan teoreettista, vaikka sovelsi graduvaiheessa oppimaani suoraan oman perheen tilanteeseen ja jotain ihan uuttakin siinä opin.

Mutta mulla ei ollutkaan pohjana lukion psykologiaa.

pätevyyden virkaani. Opetusharjoittelu oli tietysti ihan konkreettinen juttu, ja joku didaktiikan kurssi oli hyvä.

Ensinnäkin suuri osa niistä oli filosofiaa tai historiaa, josta on ollut hyötyä muissa opinnoissa. Toiseksi kasvaustiede auttoi minua antamaan lapsilleni tilaa oppia ja osata: siitä kiitoksena tänä keväänä 5 laudaturin ylioppilas, joka pääsi samantien oikeustieteelliseen. Osasin kannustaa oikealla tavalla lasta, jolle eskariope ei suostunut antamaan todistusta, koska katsoi lapsen olevan toisen eskarivuoden tarpeessa.

Sain vähän historiallista näkökulmaa siihen, miten tietyt kasvatuskäytännöt ovat muotoutuneet ja millaista ajettelua niiden taustalla on. Sain myös tietoa muista, erilaisista, kasvatus- ja koulutusjärjestelmistä (taas sitä laajempaa katsantokantaa ja kyseenalaistamista asioihin).

pätevöidyn opettajaksi keski-iässä ja minulla on opettajankokemusta jo kymmenen vuoden ajalta eri kouluasteilta, sen lisäksi olen lähes aikuisten lasten äiti ja ollut yksityiselämässä paljon lasten kanssa tekemisessä.



Koen kasvatustieteen opiskelun (teen perusopintoja verkko-opintoina) todella mielenkiintoisena, se on myöskin teoreettista yleissivistystä, opettajuuden ja kasvattajana olemisen analyysia, joka peilautuu myös historiaan.

kasvastustieteen perusopintoihin ja jätti ne kesken, koska ne tuntuivat psykologiaan verrattuna ihan huuhaalta.

kasvastustieteen perusopintoihin ja jätti ne kesken, koska ne tuntuivat psykologiaan verrattuna ihan huuhaalta.

ja psykologiaan verrattuna kasvatustiede pääsee vauhtiin vasta myöhemmässä vaiheessa :) On toki järjestävästä tahostakin hieman kiinni se opintojen sisältö ja toteutus.

kasvastustieteen perusopintoihin ja jätti ne kesken, koska ne tuntuivat psykologiaan verrattuna ihan huuhaalta.

ja psykologiaan verrattuna kasvatustiede pääsee vauhtiin vasta myöhemmässä vaiheessa :) On toki järjestävästä tahostakin hieman kiinni se opintojen sisältö ja toteutus.

Psykologian perusopinnoissa ei ollut mitään uutta, lukion kurssin kertausta. Kasvatustieteessä tulivat suuret filosofit ja heidän ajattelustaan johdetut mallit jo perusopinnoissa eli joutui oikeasti miettimään, mitkä asiat yleisessä historiassa ovat johtaneet kasvatuksessa ja koulutuksessa mihinkin.

pohja omalle firmalle

tai itsestäänselvyyksiä, mutta ei kokonaan. Didaktiikka oli mielenkiintoista, samoin kaikki erityispedagogiikkaan liittyvä (varsinkin, jos ihan konkreettisiin esimerkkeihin päästiin.) Ylipäätään ne konkreettisimmat asiat olivat hyödyllisimpiä.



Ehkä silti vasta muutaman töissäolovuoden jälkeen osaa miettiä taaksepäin ja verrata tiettyä teoriaa siihen, mitä on itse käytännössä havainnut. Onko siitä sitten hyötyä varsinaisesti, en tiedä, ainakin se saa pohtimaan omaa käyttäytymistä ja sitä, että toiminko ammatissani parhaalla mahdollisella tavalla.

kasvastustieteen perusopintoihin ja jätti ne kesken, koska ne tuntuivat psykologiaan verrattuna ihan huuhaalta.

ja psykologiaan verrattuna kasvatustiede pääsee vauhtiin vasta myöhemmässä vaiheessa :) On toki järjestävästä tahostakin hieman kiinni se opintojen sisältö ja toteutus.

Psykologian perusopinnoissa ei ollut mitään uutta, lukion kurssin kertausta. Kasvatustieteessä tulivat suuret filosofit ja heidän ajattelustaan johdetut mallit jo perusopinnoissa eli joutui oikeasti miettimään, mitkä asiat yleisessä historiassa ovat johtaneet kasvatuksessa ja koulutuksessa mihinkin.

En ollut lukenut lukiossa psykologiaa, joten minulle sekin oli uutta! :)

Taidan olla liian luonnonnontieteellisesti suuntautunut kasvatustieteen opintoja varten, koska psykologiassakin mielenkiintoisinta oli neuropsykologia.

ap

mutta sitä enemmän, mitä pidemmälle opinnot ovat menneet. Appro on / oli aikamoista - no ei nyt suorastaan huuhaata, mutta - turhauttavan yleisluontoista.



t. kasvatustieteen tohtori

En ollut lukenut lukiossa psykologiaa, joten minulle sekin oli uutta! :)

Taidan olla liian luonnonnontieteellisesti suuntautunut kasvatustieteen opintoja varten, koska psykologiassakin mielenkiintoisinta oli neuropsykologia.

ap

Kasvatustiede on siinä mielessä humanistisempaa hengeltään, että oikeita vastauksia ei aina oleteta olevan ja nykyisiäkin käytäntöjä voidaan kyseenalaistaa. Johtuisiko siitä se, että ap koki sen opiskelun enemmän huuhaana, kun psykologia kuitenkin ikään kuin esittää asiat enemmän faktoina. Neuropsykologia todella on mielenkiintoista ja sellaisen opiskelu varmasti viehättääkin enemmän luonnontieteellisesti suuntautunutta henkilöä :)

Ap:lle voisin suositella seuraavaksi sosiologiaa. Se on ainakin avartavaa ja todella mielenkiintoista. Kannattaa pitää mielessä, että tulkitsemme psykologisia ja luonnontieteellisiäkin asioita omasta kulttuuristamme ja yhteisöstämme käsin. Esim neuropsykologian pohjalta perusteltuja häiriötiloja itse asiassa voidaan tarkastella myös sosiologisin perustein (mikä on se "normaali", johon verrataan)

Ei siis ollut tarkoitus korosta, etä juuri psykologian perusopinnoissa annettaisiin asiat "valmiina" koska totta kai sielläkin vertaillaan erilaisia näkökulmia. Mutta tieteenä koen sen antavan enemmän "valmiita vastauksia" kuin kasvatustiede, mutta voin heti nyt tunnustaa, ettei kummastakaan ole opintoja tohtoriin asti :)