keskenmenon kokeneet!

Ja sitten kolmena päivänä ennen lopullista keskenmenoa, sikiö oli elossa. En tiedä, oliko edes kuollut, kun tuli ulos, enkä haluakaan tietää. Syynä tulehdus, mutta sen aiheuttajaa ei koskaan saatu selville.



Jaksoin ihan ok. Surin riittävästi ja jatkoin reippaasti elämää, koska ei tapahtunutta voinut muuttaakaan. Lähensihän se meitä, elämämme ensimmäinen todella rankka paikka. Lisäksi se lähensi suhdettamme jo olemassa oleviin lapsiin. Perheemme muuttui, mutta parempaan. Osaa arvostaa kaikkea enemmän. En ole vielä raskautunut uudestaan.

Koin tänä aamuna ilmeisesti hyvin varhaisen keskenmenon. Olen sairas ja abortti olisi ollut ainoa vaihtoehto, joten fiilikset tavallaan helpottuneet, vaikka erittäin ristiriitaiset. Kyseessä siis ns. biokemiallinen raskaus. Minulla ei ollut pms-oireita laisinkaan, joka on itselle täysin epätyypillistä. Rinnat turposivat, mutta eivät olleet yhtään kipeät. Muuten ei turvottanut. Pari viikkoa närästi hirveästi. Sillon kun menkkojen olisi pitänyt alkaa tuli yksi-kaksi pisaraa verta pikkuhousunsuojaan. Kyseessä oli ilmeisesti kiinnittymisvuoto. Sillon mies, jolla on lapsia ennestään tajusi mistä oli kysymys. Niin tajusin minäkin, koska keho käyttäytyi täysin uudella tavalla. Tästä kului lisää päiviä ja tänä aamuna virtsan seassa oli verta ja solumöykky. Pian sen jälkeen alkoi runsas vuoto. Pitää seurata tilannetta kohdunulkoisenraskauden poissulkemiseksi, vaikka uskon tämän olleen varhainen keskenmeno. Nyt ymmärrän paremmin niiden äitien tuskaa, jotka yrittävät lasta useaan kertaan ja käyvät läpi keskenmenoja. Olin koko tämän ajan tosi herkässä tilassa ja tavallaan pää pilvissä, vaikka tiesin etten tätä lasta ikinä saa pitää sylissäni. Voimia rakkaat!