Muita, jotka eivät koskaan kiroile?

Kirjoittamaan pystyn, mutta en puhumaan. Nimenomaan tunnen itseni hölmöksi, jos kiroilen. Kerran yritin sitä suutuspäissäni yksin, eikä se vain istunut.

Teininä kiroilin, mutta kun siitä vaiheesta kasvoi ohi, niin kiroilu jäi. Se kuulosttaa todellakin typerältä ja, noh, junttimaiselta.



Enkä halua lapsillekaan opettaa arkipuheen sekaan kiroilua.

kiroile.



Samoin olen opettanut lapsille että on todella moukkamaista käytöstä ja kiroilu kertoo paljon ihmisestä. Ihminen joka kiroilee on sivistymätön moukka, eikä omista hyviä käytöstapoja.



Joku teinien jatkuva kiroilu on ihan karseeta kuultavaa. Teinit taas varmaan kuvittelevat olevansa oikeen hienoja kiroilessaan.

Tätä palstaa lukiessa voisi muuten uskoa, että akateemiset eivät kiroile, mutta ei pidä paikkaansa. Kavereistani, siis akateemisista, enimmät kiroilevat ihan sujuvasti.

Teininä minäkin varmaan kiroilin, mutta sittemmin se jäi. Jos joskus sen suuntainen sana suusta pääsi, se särähti valtavasti omiinkin korviin. Kirosanat eivät siis vuosiin kuuluneet sanavarastoon.



Mutta, mutta. Jostain syystä kolmatta lasta odottaessani alkoi suusta lipsahdella mitä sattuu. Työkaveritkin huomauttelivat. Ja olen töissä ihan sivistyneessä toimistossa... Enkä päässyt tavasta eroon lapsen synnyttyäkään, vaan toimin nyt "hienona" roolimallina kolmelle pienelleni. Kiva. Aina jaksan kuitenkin anteeksi pyytää ja lapsille selittää, että sellainen käytös on huonoa. Mutta miten sen saa loppumaan?!? Teippiä suuhun?

98%:sesti en kiroile. Pääsisikö kaksi kertaa vuodessa suusta "perkele".



Yläasteikäisenä kiroilin tolkuttomasti, mutta opettelin sen tietoisesti pois.



Olen myös karsinut tekstistä hymiöt pois niin täydellisesti kuin mahdollista.