Tämä ei oikeasti ole provo: (en vain ole keneltäkään suoraan kehdannut kysyä)

Kahden ensimmäisen raskauden jälkeen kaikki lähti itsekseen pois, sitten sain lääkityksen ja eipä enää lähtenytkään. Ei edes yrittämällä.



Minä syön erittäin vähän. Luultavasti ongelma onkin siinä. Syön liian harvoin, elimistö menee säästöliekille. Mulla saattaa mennä useinkin päivä niin, että illalla vasta huomaan etten ole koko päivänä syönyt mitään. Korostan MITÄÄN. Mulla on hyvin harvoin näläntunnetta, ja lisäksi on liian kiire kun on viisi 1-5-vuotiasta lasta. Kun lapset syö, ei itse ehdi kun saa koko ajan olla jollekin laittamassa lisää ruokaa, maitoa, leipää, salaattia, siivoamassa kaatunutta maitoa, tai keikahtaneen lautasen sotkua. Ja sitten kerta kaikkiaan unohtaa. Lisäksi juon liian vähän, joskus vain puoli litraa päivässä.



Mutta hei, kerronpa sulle esimerkin elävästä elämästä. Vähän päälle kolmekymppiset siskokset, joilla ikäeroa 1v2kk. Ovat kasvuvaiheessa syöneet samaa ruokaa. Vanhempi siskoista hevosen annoksia, nuorempi pienempiä. Vanhempi mättää kitusiinsa karkkia, sipsiä, jäätelöä, ihan mitä mieli tekee. Nuorempi kyllä syö myös herkkuja, mutta katsoo enemmän mitä suuhunsa laittaa. Siitä huolimatta nuorempi on lapsesta asti ollut reilusti ylipainoinen (BMI yli 30), vanhempi taas aina ollut alipainoinen, lähes anorektisen laiha, vaikka on yrittänytkin lihottaa itseään. Näin vaan ihmiset on erilaiset, vaikka olis samat vanhemmatkin...



Tottakai on niitäkin, jotka syövät tolkuttomia annoksia. Meillä kerran oli töissä lastenhoitaja, joka söi aivan hirveästi. Siis yksi ihminen suunnilleen saman verran mitä minä ja kolme lasta yhteensä, joskus enemmänkin. Oli sen kokoinenkin. Mutta toisaalta minun BMI suunnilleen sama kuin hänen, vaikka söin paljon vähemmän.



Kiitä sinä siis luojaasi onnestasi ja hyvistä geeneistäsi, ja rukoile että ne ovat siirtyneet lapsillesikin.

minä olin samanlainen, tai siis 174/50 kg.

Raskauksien aikana lihoin sen 20 kg, mutta hulahdin takaisin sinne alipainoon.

Olen koko nuoruuteni saanut syödä mitä vain, eikä tosiaan kahden pitserian pitsan vetäminen peräkkäin mitenkään tavatonta ollut, enää tuskin yhtä jaksaisin. Annoskokoni oli tosiaan sama tai suurempi kuin mieheni, joka on aina ollut ylipainoinen.

Mutta valitettavasti vain täytettyäni 37 paino alkoikin sitten nousta. Nykyään olen jopa kymmenen päivää kuussa syömättä, ja syön loppuina päiviä ehkä 800kcal. Ja lihon koko ajan.

En todellakaan syyllistä ihmisiä omasta lihomisestaan, koska tosiaan olen läheltä katsellut miten samalla ruokamäärällä minä ja mieheni olemme olleet ihan eri kokoisia.

Kumpikaan ei harrasta liikuntaa.

Syömättömyys ei laihduta

Päinvastoin.

näinhän mäkin epäilen, että syön varmaan jo liian vähän. Mutta kun mulla tää on rahakysymyskin, eikä ole voimia käydä kaupassa, masennuksen vuoksi.

äitiä, vaikka puistossa käy epäsäännöllisen säännöllisesti ainakin 20 eri äitiä.



Enemmänkin ihmettelen kuinka he ovat kaikki niin solakoita.



Alueemme onkin hyvätuloisten täyttämä, taitaa mennä niin meidänkin yhteiskunnassa, että hyvätuloiset pitävät keskimäärin paremmin huolta itsestään..



Itse karppaan, jokainen raskauskilo lähtenyt tällä ja saa syödä hyvin. En enää kaipaa pullaa, karkkeja tai sipsejäkään.

2 perättäistä raskautta ja niin vain paino oli ennallaan 58kg:ssa 4kk toisenkin lapsen syntymästä. 51kg painoin aikanaan kun ei ollut lapsia ja vain treenasin.



Vaan kappas, paino lähti nousuun muutama vuosi sitten, elämäntavat eivät muuttuneet. Liikuin entiseen malliin, syön fiksusti ja silti lihoin yli 10kg. Kunnes viime elokuussa todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. No arvaappa ap, lähtikö paino laskuun, kun sain lääkityksen? EI. 8kg olen nyt saanut kesän aikana pois, syön ihan prkln vähän ja liikun ja treenaan monta kertaa viikosa. Mahaläskit on edelleen, onneksi kuitenkin suunta oikea. Myöskään treenaaminen ei kehity samaan tapaan kuin ennen vajaatoimintaa, se vaikuttaa myös lihaksiin aiheuttaen lihasheikkoutta.



Mutta sinnillä mennään.

minä olin samanlainen, tai siis 174/50 kg. Raskauksien aikana lihoin sen 20 kg, mutta hulahdin takaisin sinne alipainoon. Olen koko nuoruuteni saanut syödä mitä vain, eikä tosiaan kahden pitserian pitsan vetäminen peräkkäin mitenkään tavatonta ollut, enää tuskin yhtä jaksaisin. Annoskokoni oli tosiaan sama tai suurempi kuin mieheni, joka on aina ollut ylipainoinen. Mutta valitettavasti vain täytettyäni 37 paino alkoikin sitten nousta. Nykyään olen jopa kymmenen päivää kuussa syömättä, ja syön loppuina päiviä ehkä 800kcal. Ja lihon koko ajan. En todellakaan syyllistä ihmisiä omasta lihomisestaan, koska tosiaan olen läheltä katsellut miten samalla ruokamäärällä minä ja mieheni olemme olleet ihan eri kokoisia. Kumpikaan ei harrasta liikuntaa.

"Nykyään olen jopa kymmenen päivää kuussa syömättä, ja syön loppuina päiviä ehkä 800kcal. "

hä? :o

Eiköhän kroppa (aineenvaihdunta, suoliston toiminta jne) menekin ihan sekaisin tuollaisesta höykytyksestä...

ylipainoiset syövät paljon isompia ruoka-annoksia kuin minä (bmi 21). Ja kun tulee ikää, niin niitä annoksia pitäisi aina vuosi vuoden jälkeen hieman pienentää.