Vanhempani ja aikuiset sisarukseni reissaavat yhdessä, meidän perhettä ei edes kysytä mukaan...
Tilanne on ollut tämä jo monta vuotta. Vanhempani ja aikuiset (perheettömät) sisarukseni reissaavat yhdessä noin kerran vuodessa, Espanjaan tms.
Meidän perhettä ei ole koskaan edes kysytty mukaan. No, eipä ehkä olisi ollut rahaakaan, mutta vähän vetää hiljaiseksi. Kerran kysyivät MINUA mukaan porukkaan, mutta hämmästyivät kovasti, kun ehdotin, että juttelisivat ensin asiasta mieheni kanssa. Hänen kun olisi sitten pitänyt hoitaa perhehommat työnsä lisäksi tuon reissun aikana.
Yhtenä vuona ehdotin, että joku isommista lapsistamme voisi lähteä heidän kanssaan, mutta sanoivat, että lapsi määräisi liikaa päiväohjelmaa. Eivät kuitenkaan ikinä ryyppää tai muuten resua reissuillaan, niin että voisin yhden lapsen uskoa heidän mukaansa.
Isä sanoi joskus, että me voidaan mennä sitten joskus oman perheen kanssa, kun lapset ovat niin isoja, että muistavat sitten reissun myöhemminkin. Nuorimmainen on nyt kaksi, joten vielä taitaa mennä vähän aikaa, jos sitä odotetaan.
Vanhempani eivät ole mitään rikkaita, tai edes vakavaraisia, joten en tosiaankaan odota, että he kustantaisivat meidän revohkan ulkomaille. Tuo juttu vain on alkanut vaivata mieltän. Tuntuu, että vanhempani ovat unohtaneet jotain siitä ajasta, kun me olimme lapsia. Silloin he saattoivat hyvillä mielin ja yhteisesti sovittuna viedä meidät lapset mummun ja vaarin luo kahdenkeskisten reissujensa ajaksi.
Yleensä olen aina ollut iloinen kuunnellessani läheisten ja kavereiden matkoista. Olen tykännyt katsoa valokuvia ja kuunnella juttuja jo matkan valmisteluvaiheessa. Mutta nyt tuntuu siltä. että iloni on kadonnut oman perheeni kohdalla. Tuskin edes muistan, milloin seuraava reissu on tulossa, vaikka tuovatkin auton meidän pihaan parkkiin matkan ajaksi, niin ei tarvitse pitää lentokentällä kalliisti. itse hehkuttavat lomavalmisteluja joka puhelussa tai tapaamisessa.
Kerran vitsinä heitin, että tulee saakelinmoinen homma perunkirjoitusten kanssa, jos nyt kone tippuu, kun olette kaikki sukulaiset kyydissä. Mutta ei paljon naurattanut oikeesti.
Kommentit (27)
ole ollenkaan samasta muotista kuin ennen.
Ei ole aikaa, halua olla lastenlasten käytettävissä, näin on monella. Niillä on kiireinen elämäntahti, ja lomallaan ne ei halua kuulla muksujen kitinää.
Vierailija:
MINUA mukaan porukkaan, mutta hämmästyivät kovasti, kun ehdotin, että juttelisivat ensin asiasta mieheni kanssa. Hänen kun olisi sitten pitänyt hoitaa perhehommat työnsä lisäksi tuon reissun aikana.
.
Ikää meillä kyllä on jo ihan reilusti, muttal lapset ovat pieniä. Opintolainoja maksellaan.
En tiedä, ehkä joissakin asioissa pysyn aina lapsellisena, kun on omista vanhemmista kyse.
On tullut mieleen tuokin, mitä sanottiin nykyajan isovanhemmista. Vaikeaa sijoittaa sitä omiin vanhempiini, mutta ehkä sekin on mahdollista.
Meillä oli aika rankkaa silloin kotona, ja olisi ollut aika pskamainen nakitus alkaa suunnitella viikon parin reissua ITSELLE. Ei oikein luonnistu minulta sellainen. Arvelin, että jos ottavat jutun puheeksi miehen kanssa, niin tajuavat itsekin, mitä oikein ehdottivat. Ja osuin oikeaan - osui ja upposi ihan kunnolla. Mutta tuntui oikeastaan vielä pahemmalta sen jälkeen.
Vierailija:
Meillä oli aika rankkaa silloin kotona, ja olisi ollut aika pskamainen nakitus alkaa suunnitella viikon parin reissua ITSELLE. Ei oikein luonnistu minulta sellainen. Arvelin, että jos ottavat jutun puheeksi miehen kanssa, niin tajuavat itsekin, mitä oikein ehdottivat. Ja osuin oikeaan - osui ja upposi ihan kunnolla. Mutta tuntui oikeastaan vielä pahemmalta sen jälkeen.
Tuntui siltä ettei oman perheeni tilanne saanut ymmärrystä omilta vanhemmilta. " Että lähde sinä juhlimaan ja jätä perheesi tänne ryytymään..." oli viesti.
Ei tämä matkalle pääseminen ole se pointti, vaan miten he kohtelevat minun perhettäni.
olen ihmeissäni vastaajien negatiivisesta äänensävystä.
Kuulostaa tosiaan ikävältä. Ehkä vanhemmillasi on päätökselleen järkisyitä mutteivät tajua sillä loukkaavansa Teitä.
Kun katson peiliin, näen väsyneen naisen, jolla on harmaa iho ja mustat silmänaluset. Talvea kohti mennään ja askel ja ajatukset muuttuvat raskaiksi. Saatanpa joskus vielä lähteäkin etelään kaamosta katkaisemaan, mutta tosiaan - vanhempani ja sisarukseni eivät ole mukana sillä reissulla.
Vierailija:
Kun katson peiliin, näen väsyneen naisen, jolla on harmaa iho ja mustat silmänaluset. Talvea kohti mennään ja askel ja ajatukset muuttuvat raskaiksi. Saatanpa joskus vielä lähteäkin etelään kaamosta katkaisemaan, mutta tosiaan - vanhempani ja sisarukseni eivät ole mukana sillä reissulla.
sitten vaikka koko perhettä mukaan!
Ärsyttävää jos vaan oletetaan etteivät ikinä lähe.
Meillä on pari kertaa käyny tolleen pienemmissä (kotimaan) reissuissa kun äitini on olettanut ettemme voi lähteä lemmikkiemme takia mihinkään, vaikka nimenomaan olen sanonut että kun ajoissa tietää niin kaikki järjestyy! Mutta perille ei mene...vaan veljen perhettä pyydetään mukaan. Tuntuu aika syrjinnältä.....
eivät ehkä tajua sitä vai ovatko nuo toiset olleet aina suosikkeja? Kyllä joka vanhemmalla pitäisii kello kilistä kun antaa jotain oikein kallista yhdelle lapselle, että toiselle pitäisi antaa myös. Ovatko auttaneet teitä sitten muuten ikään kuin samalla lailla?
Vierailija:
eivät ehkä tajua sitä vai ovatko nuo toiset olleet aina suosikkeja? Kyllä joka vanhemmalla pitäisii kello kilistä kun antaa jotain oikein kallista yhdelle lapselle, että toiselle pitäisi antaa myös. Ovatko auttaneet teitä sitten muuten ikään kuin samalla lailla?
Myös niinpäin, että minä olen lainannut isälle, jos hänellä on ollut jotain yllätyssuuria VISA-laskuja(!). Ostivat meille pesukoneen silloin, kun esikoinen syntyi. Toisaalta vanhempani ovat taanneet sisarusteni asuntolainat ja he ovat ostaneet yhdessä lomaosakkeita. Eli minun mielestäni rahasta ei ole ollutkaan kysymys, sillä siinä on eletty tilanteiden mukaisesti ja reilusti. Varmaan olisimme päässeet mukaan lomaosakekimppaan. jos olisimme halunneet, mutta tällä hetkellä meillä on muuta makseltavaa.
sekin tuntuu kurjalta. Että muilla on kaikkea kivaa keskenän josta itse jää ulkopuolelle.
Toisaalta jos kaikki tietää että teillä ei ole rahaa lähteä. Itsekin sanot ettei ole. Pitäisikö heidän olla matkustelematta koska teillä ei ole varaa?
voisitko kehittää jotain erilaista yhteistä tekemistä vanhempiesi kanssa lapsiperheen kanssa. Jos vaikka menisitte sinne lomaosakkeeseen kaikki lomalle tms. matkailisitte vähän kotimaassa tai järjestäisitte jotain sellaista. Se mummu-lapsi-juttuhan on sellaista mistä taas lapsettomat sisarukset jää osattomiksi.
esim. täytyy olla melkein aikuinen lapsi joka suostuu kuljeskelemaan tuntikausia taidemuseoissa, shoppailemassa, vanhoissa kirkoissa, jne. jne. ymmärrän kyllä että yksikin lapsi tarkoittaa että jonkun täytyy olla sen aikaa lapsenvahtina kun muut menee jonnekin museokierrokselle.
Ymmärrän hyvin pahan olosi. Voisithan ehkä seuraavan kerran kertoa vanhemmillesi, että pahoitat mielesi asiasta.
Mä ymmärrän hyvin sun tunteet. Vaikuttaa vähän siltä, etteivät vanhempasi ole oikein sisäistäneet vielä, että sinä ja perheesi olette yksikkö, joka tulee sellaisena ottaa huomioon. Ehkäpä sinun tuleekin nyt panostaa nimenomaan omaan perheeseesi, alatte vaikka säästämään (pikkuhiljaa) omaa lomamatkaa varten ja lähdette sitten, kun aikaa ja rahaa on, keskenänne etelän aurinkoon! :) Tai sitten vaan johonkin kylpylään viikonlopuksi tms. Onhan se ikävää, ettet ole perheessäsi tasaveroinen sisarustesi kanssa, mutta puhumisen (hyvä vaihtoehto toisinaan ;) ) jälkeen ainoa vaihtoehto on vaan ottaa asia niinkuin aikuisen kuuluu ja jatkaa elämäänsä. Katkeroitua ei kannata.
sun lapsettomat sisarukset jää paitsi siitä lapsien suomasta ilosta ;)
aika aikaansa kutakin. teillä nyt tämä vaihe. kasva aikuiseksi.
Toisaalta jos kaikki tietää että teillä ei ole rahaa lähteä. Itsekin sanot ettei ole. Pitäisikö heidän olla matkustelematta koska teillä ei ole varaa?
voisitko kehittää jotain erilaista yhteistä tekemistä vanhempiesi kanssa lapsiperheen kanssa. Jos vaikka menisitte sinne lomaosakkeeseen kaikki lomalle tms. matkailisitte vähän kotimaassa tai järjestäisitte jotain sellaista. Se mummu-lapsi-juttuhan on sellaista mistä taas lapsettomat sisarukset jää osattomiksi.
[/quote]
Hyviä pointteja, kiitos. Joo, kuten sanoin, aiemmin olin aina iloinen heidän reissuistaan, mutta ajan kuluessa ja kun oma elämä NIIN ERILAISTA, on ilo toisten kivoista reissuista hävinnyt. Mutta minun pitää muistaa, että lapsemme kasvavat ja emme ole muutenkaan toivottavasti näin lujilla aina ja iänkaikkisesti.
Kotimaan reissuja tehdään kerran vuodessa vanhempieni luo ja pari kertaa mummon luo. Ehkä pitäisikin tosiaan ehdottaa, että jos lähdettäisiin porukalla johonkin muualle, nin ei olla kenenkään tontilla erityisesti. Lomaosakeviikkojaan kotimaassa he tykkäävät käyttää ihan kahdestaan, kun " on mukava harrastaa yhteistä laatuaikaa kahdestaan, kun on lapset jo pois kotoa" .
Vai onko se vain niin, että ei ihminen voi elää kaikkia vaihtoehtoja yhden elämän aikana...
se lastenlasten kanssa oleminen joka voisi olla ilo onkin heille rasitus. Sille sinä et voi mitään mutta voit huomata että he eivät olekaan kauhean lapsirakkaita isovanhempia, eikä vika ole sinussa tai teissä.
Nimittäin kyllä minä tiedän isovanhempia jotka käyttävät lomiaan ja rahojaan nimenomaan lastensa perheiden ja lastenlastensa kanssa olemiseen. Aika erikoista että lomia voi kyllä viettää niiden lapsettomien kanssa mutta sitten onkin kiva olla ilman lapsia kun ne meinaisivat tuoda ne lapsenlapset mukanaan. Ei kuulosta kauhean kivalta. Olisiko heillä vähän kanssa kasvamista tuohon mummon rooliin, vai onko se sitten ollutkin vähän kova pala, ollakin mummo.
Itse sanoit ettei olisi rahaakaan, joten mitä valitat!? Taidat kuitenkin olettaa, että tarjoutuvat teitä sponssaamaan, vaikka kohteliaasti et itse sanokaan sitä ääneen!
Kasva aikuiseksi.