Jukka pojan pojan nimi: Hampus. Mitä mieltä?
Erikoinen nimi, toivottavasti pojasta tulee vahva ja oppii pitämään nimestään.
Kommentit (30)
Mimosaakin tunnen, vaikka on drinkin nimi. Mutta pitäähän sitä aina jostain löytää valittamisen aihetta, joten miksei toisten lapsilleen antamista nimistä?
Aika pitkään miettisin itse moniakin nimiä, mm. tämänpäiväisiä nimpparisankareita Alfredia tai Urmasta ei meidän perheestä löytyisi mistään hinnasta.
ihan eri juttu, jos joku ei-julkinen-pössyttelijä antais lapselleen nimen Hampus. Mutta tässä tapauksessa vähän kornia.
alkanut valittaa sukunmistä. Loogiselta kuulostaisi esim. bändi, jonka jäsenten sukunimet olisivat Viinanen, Känninen, Yrjölä, Yrjövuori ja Kankkunen. Kaikki nämä ovat todellisten henkilöiden sukunimiä.
Täytyy myöntää, että kerran Hesaria lukiessani alkoi yhtäkkiä hymyilyttää. Jutun otsikossa oli jotain siihen suuntaan, että Pilvi Torsti asettuu ehdokkaaksi. Ensiksi tuli mieleen, että mihin Koskinen nyt pyrkii, mutta heti kohta huomasin, että kyseessä todellakin oli aivan eri henkilö kuin Torsti Koskinen, joka tuolloin oli vielä elossa. Silti jotenkin hauska sattuma.

tota Jukka-poikaa nähnyt (ja yökötellyt!)niin varmaan ihan nappi valinta....
Tosin Jukkapojan kannabismyönteisyys tekee tuosta negatiivisen mielleyhtymän.
Samaa sarjaa kuin Santeri, Vili tai Ville, nomen est omen.
Tulee vaikutelma luokan villlikosta, jota ei paljon lukemienn kiinnosta.
Jos on Oikeasti Jukka Pojan lapsi, niin nimi olisi yhtä hyvin voinut olla Marius tai Pilvi.
Taas joutuu lapsi kärsimään vanhempien ääliöydestä.
Ottaen huomioon kuinka pöllyissä Jukka-poika itse välillä on ja asiasta ihan julkisesti kertoo, niin empä usko, että lapsi tulee vanhempana olemaan ylpeä nimestään... tai edes vanhemmistaan. Onneksi nimen voi aina muuttaa. Todellakin myös toivon, että pojasta tulee vahva, vahvempi kuin isästään ja paljon fiksumpi.
newfoundlandinkoira on Hampus. Sekin näyttää pilvenpolttajalta.
moisen ällötyksen ollessa "isänä"
ekana tulevat mieleen hampuusi ja hamppu.
en sitten tiedä onko jukkapojalla ruotsiin päin juuria. Suomessa melko negatiivinen nimi. Lausutaankohan se ihan vaan Hampus...?
Ruotsissa se ei tarkoita hamppua tms. negatiivista. En kyllä ymmärrä miksi joku antaa sellaisen nimen lapselleen kun on tuhansia muitakin, kauniimpia..
nimen Hampus, mutta eikös tuo Jukka olew ihan aikamies. "On niin kiva polttaa pilvee"
Eiköhän ainakin äidille ole järki sittemmin kasvanut päähän tai kasva jossain vaiheessa kun aikuistuu ihan aikuisten oikeasti. Teinivitsinä tuo on ihan hauska.
vaan takkutukkainen ruotsalaispoika tai naapurin koira.
nimen Hampus, mutta eikös tuo Jukka olew ihan aikamies. "On niin kiva polttaa pilvee"
Suuri osa suomalaisista tissuttaa viinaa koska "on niin kivaa olla kännissä ja rentoutua". Kasvaisivat aikuisiksi, päihteet ovat vain lapsille ja nuorille, vai? Minusta on ihan järkevää käyttää mieluummin miedompaa päihdettä kuin vahvaa liuotinta (siis alkoholia). Mutta jostain sitä pitää näköjään nillitettävää keksiä.
Ruotsissa se ei tarkoita hamppua tms. negatiivista. En kyllä ymmärrä miksi joku antaa sellaisen nimen lapselleen kun on tuhansia muitakin, kauniimpia..
Varmaan jokaisen nimen kohdalla joku miettii noin. Jopa sinun Janica-Petterisi kohdalla.
ihan eri juttu, jos joku ei-julkinen-pössyttelijä antais lapselleen nimen Hampus. Mutta tässä tapauksessa vähän kornia.