Päivähoito on mielivaltaisen lastensuojelun kumppani
Lastensuojelu pyrkii tiivistämään " yhteistyötä" ja tekemään kumppanuussopimuksia päivähoidon kanssa( esim. KASTE)
"Päivähoidossa työskentelevät varhaiskasvatuksen ammattilaiset ovat luovuttamassa asemaansa lastensuojelulle eli sosiaalityöntekijöille, joille lapsi on vain hallinnon kohde. Kun vanhempi tuo lapsensa aamulla päiväkotiin, hänen täytyy pitää mielessään, että hoitopäivän aikana tehty mielikuvituksellinen lastensuojeluilmoitus voi johtaa yllättävän nopeasti siihen, että lasta hoidetaan lastenkodissa.
Päiväkoti Koivulinnan johtaja teki pojastani lastensuojeluilmoituksen 3.11.2007. Johtaja Päivi Haikonen näyttää siinä kykynsä ns. varhaiseen puuttumiseen, joka on lastensuojelussa nykyään muodikas lähestymistapa. Haikonen raportoi lastensuojeluilmoituksessa, että pojallani on lounaalla nälkä. Niin, ei siis vaikkapa maanantainälkä, jota esimerkiksi koululaisilla on tavattu, vaan nälkä lounaalla.
Päiväkodin johtaja Päivi Haikonen teki itse valinnan diskurssista, kun hän päätyi tekemään lastensuojeluilmoituksen lounasnälästä. Hän valitsi sen, että päivähoidon ammattilaisten ei tarvitse käydä edes alkeellista dialogia. Kukaan poikani ryhmässä työskennelleistä hoitajista ei kysynyt minulta, pojan vanhemmalta, että miksi poikani osallistuu innostuneesti päiväkodin lounasruokailuun. Eli miksi hänellä näyttää olevan nälkä.
Poikani oli juuri saapunut päiväkotiin polkupyörällä, polkemalla itse kolme kilometriä. Hän polkupyöräili paljon päiväkotiin.
Päivi Haikosen tekemän lastensuojeluilmoituksen poliittisuus selviää viimeistään silloin, kun lukee ilmoituksen kakkoskohtaa. Siinä hän paheksuu sitä, että minä olen kertonut suhtautuvani epäilevästi normeihin. Tarkemmin hän ei kerro, että mihin. Löydös jää epämääräiseksi viittaukseksi.
Sosiaalityöntekijän ei siis tarvitse hakea konkreettista näyttöä lapsen kärsimyksistä, vaan arvailu riittää. Lastensuojeluilmoitukseksi riittää sanatarkasti vaikkapa tämä: "näin saattaisi olla". Tässä vaiheessa esimerkiksi päivähoidon ei ole tarvinnut esittää vanhemmalle yhtään varmistavaa ja taustoittavaa kysymystä, jolla lastensuojelun olisi hankkinut tietoa oletetusta ongelmasta. Oletettu ongelma voidaan suoraan purkaa kirjalliseen muotoon lastensuojeluilmoitukseksi. Lastensuojelulaki on niin löysä, että jopa yksi ainoa tuollainen erittäin epäselvä lastensuojeluilmoitus riittää siihen, että lapsi haetaan poliisin avustuksella kiireellisesti huostaan.
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2009_08_01_archive.html
Lastensuojelun vinoutunut kehitys uhkaa siis kaikkia suomalaisia lapsia, kaikenlaisissa perheissä ja kodeissa. Ei pelkästään ongelmaperheitä.
Sosiaalinen auttamishalu rapistuu samalla, kun sitä muunnetaan asiantuntijoiden kontrollivallaksi.
Kontrollivallan eräs ulottuvuus on aina se, että se pyrkii rankaisemaan ja sakottamaan. Lastensuojelutyö ei voi avoimesti kertoa rankaisevansa lapsia, joilla on ilmennyt "tarvetta suojeluun", vaan tekee sen kätketysti. Turhat ja ylipitkät huostaanotot ovat äärimmäisen tuntuvia rankaisutoimia, jotka kurittavat ja ojentavat suoraan ja tuntuvasti erityisesti lasta. Huostaanotto ja asuminen konemaisessa lastenkodissa on nähtävä nimenomaan lapsen rankaisemiseksi. "
Kommentit (18)
Naapurillani on melkein samanlainen tapaus.
RAY:n rahanjakopolitiikka on holtitonta. Erityisesti holtitonta on rahanjako sijaishuollon etuja ajaville järjestöille ja projekteille esim.Perhehoitoliitolle, Pesäpuulle, Pelastakaa Lapset ry.lle, bioperheiden oikeuksia kaventavalle edunvalvojakampanjalle jne. Tässä saattaa olla selitys.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/10/demari_nuorisosaation_entinen_til…
Keskustaa lähellä olevan Nuorisosäätiön tilintarkastajana toiminut mies työskentelee nykyään sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkönä. Hänen vastuualueenaan on laatia jakoesitykset Raha-automaattiyhdistyksen avustusrahoille, kertoo Demari-lehti.
Patentti- ja rekisterihallitus on katsonut Nuorisosäätiön toimineen vastoin tarkoitustaan, kun säätiö tuki vuonna 2006 Matti Vanhasta (kesk.) tämän presidentinvaalikampanjassa.
Nuorisosäätiön tilit tarkastanut yhtiö sekä maallikkotilintarkastajana toiminut Raimo Ikonen antoivat säätiölle puhtaat paperit.
Ikonen on vuodesta 2007 lähtien työskennellyt STM:n osastopäällikkönä. Hänen vastuualueeseensa kuuluvat RAY:n rahanjakoesitykset.
Lehden mukaan Ikosta pidetään keskustalaisena, vaikka hänellä ei ole merkittäviä asemia puolueen poliittisissa elimissä.
Keskuskauppakamari selvittää parhaillaan, ovatko keskustaa tukeneiden säätiöiden, Nuorisosäätiön ja Maaseudun kukkaisrahaston tilintarkastajat toimineet oikein. Lehti ihmettelee, miksi Ikonen ei ole kertonut ministeriössä Nuorisosäätiön vaalirahoista."
Hyvin keploteltu värisuora
"Kepu on monessa mukana. Hienon värisuoran ovat keplotelleet: Ikonen, Väyrynen, Aula, Paloniemi.
Kepulaisten perhekotibisnekset saavat pyöriä veronmaksajien tuella eikä pelkoa, että laittomuuksiin puuttuisi kukaan. RAY syytää rahaa, Aula ja Paloniemi propagoivat julkisuudessa ja Väyrynen- sijaiskotien omistaja- hallituksessa."
asiantuntijoilla- esim. koululla ja iltapäiväkerholla ja sairaalalla-
ls laki vuodelta 2008 vaatii, että "huoli lapsesta riittää" lastensuojeluilmoitukseen
Lasten , nuorten ja perheiden tukiohjelmaksi itseään mainostava Kaste- projekti etsii uusia kumppanuuksia lastensuojeluun. Ajattelin, että viimeinkin mukaan otetaan myös lastensuojelutoimien kohteet ja kokemusasiantuntijat; vanhemmat, nuoret ja lapset mutta ei suinkaan.
KASTE- kumppanuutta haetaan järjestöistä, päivähoidosta, nuorisopsykiatriasta ja toisista ls- koneiston sisällä toimivista .Esim. ESSHP:n osallistujina oli perhekotiäitejä, lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä, lastensuojelun perhetyöntekijä ja lastensuojelulaitoksen eri tehtävissä toimivia työntekijöitä ja lasten-ja nuorisopsykiatrian tehtävissä toimivia.
KASTE uskoo kokoustamiseen; oman työskentelyn mallintamisiin, lisäbyrokraattien nimittämiseen ,powerpoint-esityksiin ja kehittäminen- käsitteeseen.
Hanke on hyvin viranomaislähtöinen ja tähtää viranomaisyhteistyön parantamiseen.
Aikaan on saatu jo iso läjä paperia ja kokouksia, joiden pääasiallinen anti on omien kelvottomien työprosessien idealistinen yleisesittely ja tunnetuksitekeminen sekä eri byrokraattien paikanmääritykset yhteistyöprosesseissa.
Yksi tavoitteista on kuulemma" perhehoidon eri osapuolia osallistava, kokonaisvaltainen tukityöprosessi "johon kuuluu:
-Sijaisperheen kokonaisvaltainen tukeminen sijoituksen alussa
-Sijaisperheen omien ja sijoitettujen lasten mukanaolo; lasten vertaisryhmät, Pesäpuu ry ja
Perhehoitoliitto ry
- Biologisten vanhempien vertaistukiryhmät; JaVaMa -malli, Voikukka-projektimalli, Voikukkaprojekti ( tässä kohdin KASTE ohjelma visioi rehellisesti; kyse todellakin on sijaishuollon perhehoidon tukityöstä)
KASTE- ohjelman mukaan:
"Päivähoidossa ja lastensuojelussa todettu tarve säännölliseen, tavoitteellisempaan ja systemaattisempaan kolmikanta yhteistyöhön (perhe, päivähoito ja lastensuojelu).
- Tärkeää aikuisten keskinäinen yhteistyö.
- Lastensuojeluilmoituksen tekeminen ja prosessin eteneminen: päivähoidon osuuden kirkastaminen ja yhteistyö. Varhainen vastuun ottaminen on jokaisen työntekijän velvollisuus.
-Kumppanuussopimusten käyttöönotto; ensimmäisenä;päivähoito-neuvola-lastensuojelu -kumppanuussopimus
http://www.lskl.fi/files/427/Jaana_Kemppainen.pdf
http://www.lskl.fi/turku_2010/ohjelma_ja_esitykset/torstai_14.10./laste…
että perheiden pahoinvointi on lisääntynyt ja tämän takia täytyy lisätä varhaista puuttumista ja lastensuojelun virkoja.
Entä jos syy-seuraus-suhde on päinvastainen eli juuri varpu, lastensuojelun tehotoimet ja sijaishuollon ahneus aiheuttavat pahoinvointia ja lisäävät lasten ja vanhempien sairastavuutta ja syrjäytymistä?
Väitän, ettei lisääntyneiden huostaanottojen syynä suinkaan ole perheiden kasvava paha olo vaan lastensuojelun tarve tuottaa budjettiaan vastaava määrä huostaanottoja aina edellinen vuosi ylittäen.
Ote Haapasten tarina- keskustelusta:
"Haapasista tuli lastensuojelun asiakkaita, kun äiti kertoi terveyskeskuskäynnin päätteeksi olevansa väsynyt. Hän hoiti lasten lisäksi lypsykarjaa. Lasten isä kävi kaksivuorotöissä.
Terveyskeskus teki lastensuojeluilmoituksen ja kunta tarjosi tukitoimia. Perhe ei halunnut niitä, koska karja tapettiin ja isä jäi työttömäksi. Sitten lapset haluttiin päiväkotiin, mutta perhe vastusti: maaseudulla oli tapana hoitaa lapset itse.
Vyöry lähti liikkeelle, vaikka myöhemmin on todettu epävirallisesti, ettei lastensuojeluilmoitusta olisi pitänyt tehdä. Perhettä on vuosien varrella epäilty eri asioista. Yliopistosairaala ei löytänyt hyväksikäyttöä. Vanhemmilta ei todettu mielenterveysongelmia. Päihteitä ja väkivaltaa ei ole epäilty, mutta perheen vahva usko Jumalaan on noteerattu.
Lapset otettiin huostaan kiireellisesti päiväkodista ja hallinto-oikeus vahvisti huostaanoton. Perheen ja tukihenkilöiden mukaan käsittelyssä ei kuultu perhettä tukevia todistajia.
Lapset ovat jo toisessa sijoituspaikassa. He eivät pääse kotilomille, ja tapaamisia rajoitetaan. Tukiryhmän mielestä lapsia on alettu vieraannuttaa vanhemmista.
Perhe puhuu puhelimessa viikoittain, ja kerran kuussa. Vanhemmat matkustavat tapaamaan lapsia. Lasten on todettu tarvitsevan terapiaa, ja ainakin osa tarpeesta aiheutui lastensuojelutoimista."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9294813
Tämäkin yhden ainoan sosiaalityöntekijän päiväkodin avustuksella tuottama huosta on syönyt pian 200 000 euroa veronmaksajien rahoja pelkkinä hoitomaksuina. Mahtava tulonsiirto kuntalaisilta lastensuojelulaitokselle eikä loppua/huostan purkua) näy.
Päivähoidossa ei ilmeisesti tiedetä mitä tapahtuu ls- ilmoituksen jälkeen . Ottakaahan selvää!
http://www.knuutilaki.net/node/27
http://kaisaruokamo.blogspot.com/search?q=ensi-+ja+turvakoti
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2010_10_01_archive.html
http://kaisaruokamo.blogspot.com/2009_11_01_archive.html
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8899538#comment-43536680
näitä samoja aloituksia tulee vähintään ekrran viikossa. Onkosinulta huostaanotettu alpsi omasta mielestäsi aiheettomasti.
Mieti nyt oikeasti miksi minä lastentarhanopettajana tahallani tekisin lastensuojeluilmoituksia. Pääsisin paljon helpommalla kun vaan antaisin asian olla. Ainoa motivaattori on aito huoli lapsesta.

Kannattaisi sinunkin ottaa asioista selvää ennen kun alat tekemään LS ilmoituksia pienistäkin asioista. LS asiakkuus on sitä, että ulkopuoliset tahot syyttävät perhettä oman lapsensa laiminlyönnistä ja perhe joutuu todistelemaan ja perustelemaan nämä väittämät vääriksi ja virheellisiksi.
Ymmärrätkö?
Ei kyse ole siitä, että joku tulee kylään tai joku alkaa juttelee että miten teillä menee ym tms. vaan siitä, että väitetään, että teillä kotona lapsen kohdalla ei ole asiat kunnossa. Te vanhemmat laiminlyötte lastanne.
Sitten tehdään käyntejä ja keskusteluja, joissa pitää vakuuttaa väittämä vääräksi.
Sinun väitetään syyllistyneen tekoon, jota et ole tehnyt, et edes suunnitellut!
SE on loukkaavaa.
Nykyään suorastaan ylireagoidaan. Kaiken pitäisi olla mielettömän siloteltua, tasaista. Kautta aikojen on perheissä ollut kriisejä ja selviytymistä ja ikäkausia ja vaiheita, ja silti ihmiset ovat jaksaneet ja lapsista tullut täysipäiviä ihmisiä. Ei perheitä ole otettu erityistarkkailuun tai syyniin, eikä lapsia huostaanotettu.
Nykyään tämä ei ole sallittua.
mielivalta jatkuu kouluissa.
lastensuojelujärjestöt/perhekodit7sijaisperheet ovat vain ja ainoastaan tuloshakuisia ja heille riittää syyksi se että lapsi pieraisee väärässä paikassa. Siinäpä hyvä syy ottaa lapset huostaan oman järjestelmänsä uhriksi ja rahasammoksi.

huomenna taas vähän virkeämpiä juttuja jookos.
näitä samoja aloituksia tulee vähintään ekrran viikossa. Onkosinulta huostaanotettu alpsi omasta mielestäsi aiheettomasti.
Mieti nyt oikeasti miksi minä lastentarhanopettajana tahallani tekisin lastensuojeluilmoituksia. Pääsisin paljon helpommalla kun vaan antaisin asian olla. Ainoa motivaattori on aito huoli lapsesta.
Kannattaisi sinunkin ottaa asioista selvää ennen kun alat tekemään LS ilmoituksia pienistäkin asioista. LS asiakkuus on sitä, että ulkopuoliset tahot syyttävät perhettä oman lapsensa laiminlyönnistä ja perhe joutuu todistelemaan ja perustelemaan nämä väittämät vääriksi ja virheellisiksi.
Ymmärrätkö?
Ei kyse ole siitä, että joku tulee kylään tai joku alkaa juttelee että miten teillä menee ym tms. vaan siitä, että väitetään, että teillä kotona lapsen kohdalla ei ole asiat kunnossa. Te vanhemmat laiminlyötte lastanne.
Sitten tehdään käyntejä ja keskusteluja, joissa pitää vakuuttaa väittämä vääräksi.Sinun väitetään syyllistyneen tekoon, jota et ole tehnyt, et edes suunnitellut!
SE on loukkaavaa.
Nykyään suorastaan ylireagoidaan. Kaiken pitäisi olla mielettömän siloteltua, tasaista. Kautta aikojen on perheissä ollut kriisejä ja selviytymistä ja ikäkausia ja vaiheita, ja silti ihmiset ovat jaksaneet ja lapsista tullut täysipäiviä ihmisiä. Ei perheitä ole otettu erityistarkkailuun tai syyniin, eikä lapsia huostaanotettu.
Nykyään tämä ei ole sallittua.
Niissä päiväkodeissa missä olen ollut töissä otetaan asiat kyllä puheeksi vanhempien kanssa ensin. Jos keskustelu ei johda mihinkään ja lastentarhanopettajalla on edelleen huoli lapsesta, hän sanoo vanhemmille, että hänen velvollisuutenaan on tehdä ls-ilmoitus. Reilu peli.
näitä samoja aloituksia tulee vähintään ekrran viikossa. Onkosinulta huostaanotettu alpsi omasta mielestäsi aiheettomasti. Mieti nyt oikeasti miksi minä lastentarhanopettajana tahallani tekisin lastensuojeluilmoituksia. Pääsisin paljon helpommalla kun vaan antaisin asian olla. Ainoa motivaattori on aito huoli lapsesta.
Kannattaisi sinunkin ottaa asioista selvää ennen kun alat tekemään LS ilmoituksia pienistäkin asioista. LS asiakkuus on sitä, että ulkopuoliset tahot syyttävät perhettä oman lapsensa laiminlyönnistä ja perhe joutuu todistelemaan ja perustelemaan nämä väittämät vääriksi ja virheellisiksi. Ymmärrätkö? Ei kyse ole siitä, että joku tulee kylään tai joku alkaa juttelee että miten teillä menee ym tms. vaan siitä, että väitetään, että teillä kotona lapsen kohdalla ei ole asiat kunnossa. Te vanhemmat laiminlyötte lastanne. Sitten tehdään käyntejä ja keskusteluja, joissa pitää vakuuttaa väittämä vääräksi. Sinun väitetään syyllistyneen tekoon, jota et ole tehnyt, et edes suunnitellut! SE on loukkaavaa. Nykyään suorastaan ylireagoidaan. Kaiken pitäisi olla mielettömän siloteltua, tasaista. Kautta aikojen on perheissä ollut kriisejä ja selviytymistä ja ikäkausia ja vaiheita, ja silti ihmiset ovat jaksaneet ja lapsista tullut täysipäiviä ihmisiä. Ei perheitä ole otettu erityistarkkailuun tai syyniin, eikä lapsia huostaanotettu. Nykyään tämä ei ole sallittua.
Me olemme olleet ls-asiakkaita vuosia. Se on ollut kaikkea muuta kun painjaista. Olemme saaneet apua ja tukea, eikä lapsia ole sijoitettu päiväksikään kodin ulkopulelle.
Kaikilla niillä ls-asiakkailla, jotka tunnen, on myös hyvin samanlainen kokemus ls-työstä kun minulla.
Mutta sulle nyt on ihan turha selittää mitään, sä vaan jankutat noita sun juttujasi.
näitä samoja aloituksia tulee vähintään ekrran viikossa. Onkosinulta huostaanotettu alpsi omasta mielestäsi aiheettomasti.
Mieti nyt oikeasti miksi minä lastentarhanopettajana tahallani tekisin lastensuojeluilmoituksia. Pääsisin paljon helpommalla kun vaan antaisin asian olla. Ainoa motivaattori on aito huoli lapsesta.
Kannattaisi sinunkin ottaa asioista selvää ennen kun alat tekemään LS ilmoituksia pienistäkin asioista. LS asiakkuus on sitä, että ulkopuoliset tahot syyttävät perhettä oman lapsensa laiminlyönnistä ja perhe joutuu todistelemaan ja perustelemaan nämä väittämät vääriksi ja virheellisiksi.
Ymmärrätkö?
Ei kyse ole siitä, että joku tulee kylään tai joku alkaa juttelee että miten teillä menee ym tms. vaan siitä, että väitetään, että teillä kotona lapsen kohdalla ei ole asiat kunnossa. Te vanhemmat laiminlyötte lastanne.
Sitten tehdään käyntejä ja keskusteluja, joissa pitää vakuuttaa väittämä vääräksi.Sinun väitetään syyllistyneen tekoon, jota et ole tehnyt, et edes suunnitellut!
SE on loukkaavaa.
Nykyään suorastaan ylireagoidaan. Kaiken pitäisi olla mielettömän siloteltua, tasaista. Kautta aikojen on perheissä ollut kriisejä ja selviytymistä ja ikäkausia ja vaiheita, ja silti ihmiset ovat jaksaneet ja lapsista tullut täysipäiviä ihmisiä. Ei perheitä ole otettu erityistarkkailuun tai syyniin, eikä lapsia huostaanotettu.
Nykyään tämä ei ole sallittua.Niissä päiväkodeissa missä olen ollut töissä otetaan asiat kyllä puheeksi vanhempien kanssa ensin. Jos keskustelu ei johda mihinkään ja lastentarhanopettajalla on edelleen huoli lapsesta, hän sanoo vanhemmille, että hänen velvollisuutenaan on tehdä ls-ilmoitus. Reilu peli.
Se on hyvä että yleensä ne asiat hoituu kyllä päiväkodin/koulun kanssa asiallisella keskustelulla. Mutta jos LS on tavalla tai toisella jo sotkenut näppinsä peliin, niin asiat monimutkaistuu todella paljon. Yksi LS ilmotus voi saada yllättävän paljon pahaa aikaan.
näitä samoja aloituksia tulee vähintään ekrran viikossa. Onkosinulta huostaanotettu alpsi omasta mielestäsi aiheettomasti. Mieti nyt oikeasti miksi minä lastentarhanopettajana tahallani tekisin lastensuojeluilmoituksia. Pääsisin paljon helpommalla kun vaan antaisin asian olla. Ainoa motivaattori on aito huoli lapsesta.
Kannattaisi sinunkin ottaa asioista selvää ennen kun alat tekemään LS ilmoituksia pienistäkin asioista. LS asiakkuus on sitä, että ulkopuoliset tahot syyttävät perhettä oman lapsensa laiminlyönnistä ja perhe joutuu todistelemaan ja perustelemaan nämä väittämät vääriksi ja virheellisiksi. Ymmärrätkö? Ei kyse ole siitä, että joku tulee kylään tai joku alkaa juttelee että miten teillä menee ym tms. vaan siitä, että väitetään, että teillä kotona lapsen kohdalla ei ole asiat kunnossa. Te vanhemmat laiminlyötte lastanne. Sitten tehdään käyntejä ja keskusteluja, joissa pitää vakuuttaa väittämä vääräksi. Sinun väitetään syyllistyneen tekoon, jota et ole tehnyt, et edes suunnitellut! SE on loukkaavaa. Nykyään suorastaan ylireagoidaan. Kaiken pitäisi olla mielettömän siloteltua, tasaista. Kautta aikojen on perheissä ollut kriisejä ja selviytymistä ja ikäkausia ja vaiheita, ja silti ihmiset ovat jaksaneet ja lapsista tullut täysipäiviä ihmisiä. Ei perheitä ole otettu erityistarkkailuun tai syyniin, eikä lapsia huostaanotettu. Nykyään tämä ei ole sallittua.
Me olemme olleet ls-asiakkaita vuosia. Se on ollut kaikkea muuta kun painjaista. Olemme saaneet apua ja tukea, eikä lapsia ole sijoitettu päiväksikään kodin ulkopulelle.
Kaikilla niillä ls-asiakkailla, jotka tunnen, on myös hyvin samanlainen kokemus ls-työstä kun minulla.Mutta sulle nyt on ihan turha selittää mitään, sä vaan jankutat noita sun juttujasi.
Taas oli silkka painajaista ja se kokemus todellakin avasi silmät. Siinä tuli huomattua että kuinka turvattomassa asemassa perhe nykyään on. Meidän perheen ja sossun henkilökemiat eivät kohdanneet ja saimme kiusaajastamme mielenrauhan vain paikkakunnan vaihdolla. LS asiakkuus lopetettiin tykkänään toisella paikkakunnalla ja olemme saaneet olla rauhassa jo vuodenpäivät.
Haluaisin vain muistuttaa kaikkia että asiat eivät aina ole niin kuin niiden väitetään olevan, tai kenties meillä oli sitten vain huono tuuri, mutta painajaista se oli.

Onko sama kuin luulen?

Päiväkodin johtaja leimautuu mieluummin kunnan sosiaalikoneiston muihin virkamiehiin, kuin päiväkodissa hoidossa oleviin lapsiin. Johtajalle on tärkeämpää omia henkilökohtaisia suhteitaan kunnan muihin virkamiehiin kuin pitää esillä lasten tarpeita.
On hämmentävää, ka pitkään kestäneessä sisarusten huostaanotossa on päiväkodin johtajalla merkittävä rooli. Hän innostui tekemään lapsesta lastensuojeluilmoituksen, koska kunnan sosiaalitoimistossa lastensuojelua tekevä sosiaalityöntekijä ilmaisi sellaisia odottavansa.
Johtajan kirjalliset näkemykset päivähoidossa olevista lapsista eivät siis kertoneet enää lapsista itsestään, vaan sosiaalityöntekijän tarpeista. Ja hyvin paljon myös päiväkodin johtajan tarpeista.
Lapset haettiin huostaan suoraan tuosta maalaispitäjän päiväkodista viime vuonna. Virkamies on valmis auttamaan toista virkamiestä. Lapset uhrataan sen takia, että työkavereiden kesken säilyisi kiva ilmapiiri.
Sosiaalityöntekijä tuli möläyttäneeksi hallinto-oikeuden käsittelyssä, että päiväkodin johtajan tekemä lastensuojeluilmoitus oli tilaustyö. Sen oli tilannut huostaanottopäätöksen tehnyt sosiaalityöntekijä. Päiväkodin johtaja kyhäsi heppoisen lastensuojeluilmoituksen, jossa hänen mukaansa toisella sisaruksista oli ollut parin viime viikon aikana "hiukan vaikeampaa".
Samana päivänä sosiaalityöntekijät saapuivat päiväkotiin ja veivät lapset kauas lastenkotiin. Johtaja oli runoillut lastensuojeluilmoituksen vain toisesta lapsesta, mutta molemmat napattiin.
Alle kouluikäiset lapset eivät ole sen jälkeen päässeet edes käymään kotona. Sosiaalityöntekijä on pitänyt tiukasti huolen jopa siitä, että vanhemmille on annettu mahdollisimman niukasti vierailuaikoja lastensa luo laitokseen.