Koiria on ollut kolme aikuisiälläni (laspuudenkodissa aina koira), yksi aikuisena "pelastettu" ja kaksi pentuna hankittua, yhtään en ole katunut. Sen sijaan otin yhtenä koirattomana aikana elämässäni kaksi kissanpentua, koska olin tuolloin pienten lasten yh ja arvelin, että en pysty koiraa hoitamaan. No, kissat eivät olleet "minun juttuni" ja muodostettuani uuden parisuhteen ja hankittuani lapsia lisää, kissoista oli enemmän haittaa kuin iloa ja se vaikutti jo kissojen elämään. Niin sittene tsimmeuuden kodin kissoille, se oli oikea ratkaisu.