Millainen Jumala on?

Jos ei tahdo elää Jumalan valtakunnassa, saa vaipua " ikuiseen uneen" Jumala ei ole niin sadistinen että kiduttaisi ketään helvetin tulessa ikuisesti.

kakku:

Jos ei tahdo elää Jumalan valtakunnassa, saa vaipua " ikuiseen uneen" Jumala ei ole niin sadistinen että kiduttaisi ketään helvetin tulessa ikuisesti.

Jumala tarjosi ihmiselle paratiisin. Ihminen ei tahtonut sinne jäädä. Hän halusi luoda itse omat sääntönsä. Niinpä Jumala antoi meille maan mihin me saimme luoda omat sääntömme. Ja tässä on lopputulos. Kaikkien nähtävissä. Mutta tulee vielä aika jolloin meistä he jotka haluavat pääsevät valtakuntaan jossa hallitsijana on Jeesus.

Kaikki maailman uskonnot edustavat erilaisia uskomisen muotoja ja uskomuksia selitetään monin eri tavoin. Mielesi usko on yksinkertaisesti se, mitä mieli ajattelee. Lapsen usko on hyvä esimerkki siitä miten usko toimii. Mielen ajatuksesta tulee tosi. Joulupukki on lapselle todellinen, myöskin mörkö pimeässä jne...nämä asiat ovat lapselle todellisia koska usko on vahva. Usko katoaa, kun tulee epäilys. Epäilys on uskolle tuhoisaa. Usko lakkaa toimimasta. Sanonta sanoo: " sinulle tapahtuu uskosi mukaan"

...eivät ole minun ajatuksiani tai kuvitelmiani vaan täyttä totta herätyksen keskellä.

Usko on Jumalan lahja ihmiselle. Jeesus on Herra!

..ainakin omalla kohdalla. En ennen etsikkoaikaani kaivannut uskoa, enkä voinut ymmärtää, että usko olisi lahja. Ajattelin uskonasioista enemmän järjellä, kuin tunteella ja sydämellä.



Kun etsin uskoa, toivottoman tuntuisena ja mielessäni muka varmana, etten varmasti uskoa löytäisi, ja kun sen kuitenkin löysin ja tulin uskoon, niin kyllä miellän uskon lahjaksi.



Vasta lahjan saatuaan, tultuaan uskoon, huomaa eron entisen ja nykyisen " minänsä" välillä, kuinka erilainen ihminen on ja kuinka eri tavalla ajattelee. Ulkonaisesti ihminen saattaa pysyä hyvinkin saman tyylisenä, saattaa pitää samanlaisesta musiikista, ruuasta jne. kuin ennen, mutta sisäisesti muuttuu.

Täällä on ihmisiä jotka uskovat vain itseensä. Heidän uskonsa toimii aivan loistavati. He voivat tasapainoisesti ja elävät itsensä kanssa sopusoinnussa. Heillä ei ole pelkotiloja eikä ahdistusta. Usko toimii, heidän on hyvä olla. Ei tarvitse etsiä. Minunkin on hyvä olla vaikka olen uskonnoton. Eikö se ole suuri ihme?



Kenen Jumalaa muuten mahdat tarkoittaa? Mihin uskontoja jumalineen tarvitaan? Millaiset ihmiset heitä tarvitsevat? Onko heidän elämässään jostakin puute? Eikö elämä itse tarjoa sisältöä? Mistä on puute? Elämä itse on ihme/lahja. Lapset, ystävät, luonto, eläimet jne...

Sinä esitit hyviä pointteja, ja osuvia kysymyksiä - yritän sinulle parhaan ymmärrykseni mukaan vastailla.



Itse en tunnusta mitään eksaktia / tiettyä uskontoa, vaikka Jumalaan hyvin vahvasti uskonkin. Kysymykseesi " mihin tarvitsen uskoa?" vastaan, että se vain on osa minua - se on erottamaton osa " tietoisuuttani" ja elämänkatsomustani. Sillä hetkellä, kun sain vastasyntyneen vauvani syliini synnytyssalissa - tiesin, että se tunne jota tunsin, oli Jumalasta. Se puhdas ja syvä rakkaus. Elämää taaksepäin katsellessani tunnen siinä olleen johdatusta - luotan siihen, että elämä kantaa minua, ja minun varalleni on olemassa suunnitelma - aivan kuten jokaisen ihmisen varalle on. Ne asiat tapahtuvat / opit tulevat opituksi niinkuin on tarkoitus.



Huomaan, että kysymyksilläsi, Ande, hait takaa (ehkä?) ajatusta siitä, että vain heikot uskovat - vain heikot tarvitsevat Jumalaa. Jos tätä argumenttia lähemmin tarkastellaan, voidaan huomata, että kaikki me ihmiset olemme jollakin tavoin " pieniä ja heikkoja" - me olemme vasta raakileita, ja meillä on edessämme paljon opittavaa. Voiko kukaan väittää olevansa todella valmis? Voitko sinä sanoa olevasi niin aukottomasti vahva ja ylivoimainen (kaikissa elämän tilanteissa) ettet sinä koskaan tarvitse lohdutusta / turvaa / ohjausta / suojelusta? Kriisitilanteissa moni löytää uskon - ei siksi, että heidän olisi " pakko" vaan siksi, koska silloin he ensimmäistä kertaa uskaltavat olla nöyriä sille ajatukselle, että ehkä kaikki todellakin on ns. " ylemmissä käsissä" . He tunnustavat etteivät pysty itse tarjoamaan itsellensä kaikkia vastauksia.



Minua itseäni ei henkilökohtaisesti häiritse se, etten minä tiedä kaikkia vastauksia (myöskään) - annan itselleni luvan etsiskellä ja olla oma vajavainen itseni. Usko on kuitenkin asia, joka vain ON. Ja se tulee ihmisen luokse, jos sille on avoin ja TAHTOO siihen uskoa. Olet ihan oikeassa - lapsenomaista heittäytymistä ja puhdasta uskoa (vailla faktaa ;0)) tarvitaan. Usko muuttuu hiljalleen tiedoksi, ja toisilla sitä kautta vakaumukseksi. Polku on pitkä ja kivinen - mutta toisten mielestä sellainen, jolle kannattaa astua. Tärkeintä on se, että sydämessään tuntee olevansa oikeilla jäljillä =0).

Tästä on lukuisia todisteita ympäri maailmaa, huom. uskonolla ei ole merkitystä ihmeisiin. Nämä ihmeet sijoittuvat yleensä pyhiin paikkoin, sinne missä usko on vahva. Japanissa hyvin kuuluisassa pyhäkössä on esim.tapahtunut ihmeparannuksia. Ihmiset uhraavat Buddhan jalkojen juuressa hedelmiä, riisiä, rahaa, lausutaan rukouspyyntöjä jne... Eräs nuori nainen oli saanut äänensä takaisin pyhäkössä. Hänen uskonsa oli vahva. Hän paastosi suoritti rituaaleja antoi hedelmiä uhrilahjaksi. Tämä antoi vahvistusta hänen uskolleen ja parantumiselle. Tyttö oli varma että hänen pyyntöönsä vastataan. Lapsen usko toimi hän parantui. Uskossa epäilylle ei ole sijaa.

oppisuunnan/" uskonnon" ajatukset ovat sinua lähellä vai oletko ateisti?

Mutta jos en nyt väärin muista niin kristittyjen Jumala on heikkojen ja sorrettujen Jumala. Ahdas on se portti josta kristityt menevät taivaaseen. Ihminen ei saa omistaa mitään, kaikesta on luovuttava. Köyhille on annettava omaisuutensa ja elettävä siitä mitä Jumala suo...heillä ei saa olla mitään ylimääräistä roihnaa jos asian tulkitsee kirjaimellisesti.

Jaa että olenko vahva? Joo kyllä näin voisi sanoa. Olen jäänyt aikoinani sellaisen " jyrän" alle että jos siitä selviää hengissä luokitellaan vahvaksi.

Ylivoimainen? Sitä en missään tapauksessa ole. Se olen nähnyt omassa ammatissa. Nöyryys ei vaadi uskontoa/uskoa. On vain hyväksyttävä todellisuus.

Tiesitkö muuten että jos ihminen ajattelee itsestään, että " minä olen pieni, heikko ja kurja hänestä tulee sellainen. Ihminen on sitä mitä hän itsestään ajattelee. Sellainen on ihmisen mieli, " kiemurainen" .

Ja lopuksi. Usko on tärkeä niille jotka uskovat. Siitä ei ole epäilystäkään.

uppo-nalle2:

Sinä esitit hyviä pointteja, ja osuvia kysymyksiä - yritän sinulle parhaan ymmärrykseni mukaan vastailla.

Itse en tunnusta mitään eksaktia / tiettyä uskontoa, vaikka Jumalaan hyvin vahvasti uskonkin. Kysymykseesi " mihin tarvitsen uskoa?" vastaan, että se vain on osa minua - se on erottamaton osa " tietoisuuttani" ja elämänkatsomustani. Sillä hetkellä, kun sain vastasyntyneen vauvani syliini synnytyssalissa - tiesin, että se tunne jota tunsin, oli Jumalasta. Se puhdas ja syvä rakkaus. Elämää taaksepäin katsellessani tunnen siinä olleen johdatusta - luotan siihen, että elämä kantaa minua, ja minun varalleni on olemassa suunnitelma - aivan kuten jokaisen ihmisen varalle on. Ne asiat tapahtuvat / opit tulevat opituksi niinkuin on tarkoitus.

Huomaan, että kysymyksilläsi, Ande, hait takaa (ehkä?) ajatusta siitä, että vain heikot uskovat - vain heikot tarvitsevat Jumalaa. Jos tätä argumenttia lähemmin tarkastellaan, voidaan huomata, että kaikki me ihmiset olemme jollakin tavoin " pieniä ja heikkoja" - me olemme vasta raakileita, ja meillä on edessämme paljon opittavaa. Voiko kukaan väittää olevansa todella valmis? Voitko sinä sanoa olevasi niin aukottomasti vahva ja ylivoimainen (kaikissa elämän tilanteissa) ettet sinä koskaan tarvitse lohdutusta / turvaa / ohjausta / suojelusta? Kriisitilanteissa moni löytää uskon - ei siksi, että heidän olisi " pakko" vaan siksi, koska silloin he ensimmäistä kertaa uskaltavat olla nöyriä sille ajatukselle, että ehkä kaikki todellakin on ns. " ylemmissä käsissä" . He tunnustavat etteivät pysty itse tarjoamaan itsellensä kaikkia vastauksia.

Minua itseäni ei henkilökohtaisesti häiritse se, etten minä tiedä kaikkia vastauksia (myöskään) - annan itselleni luvan etsiskellä ja olla oma vajavainen itseni. Usko on kuitenkin asia, joka vain ON. Ja se tulee ihmisen luokse, jos sille on avoin ja TAHTOO siihen uskoa. Olet ihan oikeassa - lapsenomaista heittäytymistä ja puhdasta uskoa (vailla faktaa ;0)) tarvitaan. Usko muuttuu hiljalleen tiedoksi, ja toisilla sitä kautta vakaumukseksi. Polku on pitkä ja kivinen - mutta toisten mielestä sellainen, jolle kannattaa astua. Tärkeintä on se, että sydämessään tuntee olevansa oikeilla jäljillä =0).

Motto voisi olla: Kaikelle löytyy selitys. Emme vain ole niitä vielä löytäneet.





Mikään organisoitu uskonto ei sovi elämääni.







Hyvää yötä.

Ande:

Tiesitkö muuten että jos ihminen ajattelee itsestään, että " minä olen pieni, heikko ja kurja hänestä tulee sellainen. Ihminen on sitä mitä hän itsestään ajattelee. Sellainen on ihmisen mieli, " kiemurainen" .

Ande kirjoitti todella asiaa, ja etenkin tuo ylläoleva pätkä on niin totta.

Lohdusta vielä. Minä en tarvitse lohtua varten mitään korkeampaa tahoa. Tarvitsen vain rakkaat ja läheiset ihmiset. Ja oman itseni.

Minäkin katson olevani vahva, mutta en suinkaan ylivoimainen.

Nöyräksi sen sijaan en itseäni laske, realistiksi kylläkin.

On paikallaan tarkentaa pikkuisen. Tottakai ihminen on juuri sitä mitä ajattelee olevansa - mieli on mahtava " työkalu" omaan todellisuuteen. Enkä minä tarkoittanut " pienuudella ja heikkoudella" mitään aktiivista olotilaa, jatkuvaa ajatusta siitä, että " olen vain tälläinen pieni ja heikko - varsinaisen avuton tapaus joka tarvitsee ulkoapäin tulevaa ohjausta tullakseen toimeen" , en todellakaan. Luonnossa (irl) minäkin olen aika (näennäisesti) vahva ihminen - uskoa tai nöyryyden ajatusta ei minusta huomaa jokapäiväisessä elämässä millään tavalla.



Pienuus ja heikkous ilmenee oikeastaan vasta siinä kohden, kun tapahtuu jotakin suurta - tavallisesta arjesta poikkeavaa, jotakin johon ei ole ollenkaan varautunut. Esimerkiksi luonnonvoimien tai kuoleman edessä ihminen on pieni ja heikko - tahtoi sitä sitten tai ei. Parasta uskossa onkin (oma subjektiivinen mielipiteeni) ajatus siitä, että minua kannetaan - olen turvassa ja tässä elämässä on jotakin " mieltä" ja tarkoituksenmukaisuutta. Hankalaa selittää.



Joka tapauksessa usko on mielestäni myöskin sellainen asia, joka joko on tai sitten ei ole. Minäkin olin koko nuoruuteni skeptinen, en suostunut uskomaan, vaikka jollakin (alitajuisella?) tasolla tiesin. Järjellä (liikaa asiaa rationalisoimalla) tämän asian kanssa mennään metsään - siksi en usko, että uskon todellista olemusta (puhumattakaan Jumalasta) on edes mahdollista saada kattavasti kirjoihin ja kansiin - siksi en usko uskontoihin. Annoin itselleni luvan uskoa vasta sitten, kun ymmärsin, että uskoa voi ilman tiettyihin raameihin puristettua uskontoakin.

Ande:

Täällä on ihmisiä jotka uskovat vain itseensä. Heidän uskonsa toimii aivan loistavati. He voivat tasapainoisesti ja elävät itsensä kanssa sopusoinnussa.



- Kyllä minä tiedän, että moni ihminen ¿uskoo vain itseensä¿. Aina on ollut, nykyään on, ja aina tulee olemaan ihmisiä, jotka eivät usko Jumalaan tai edes etsikään uskoa. Minäkin uskon myös itseeni, vaikka Jumalaan uskonkin. Itseensä uskominen ei ole mitenkään Jumalalta pois; Jumalahan on minut tällaiseksi luonut, aivoineni ja ajatteluineni päivineen, kyllä hän on ne käytettäväksi tarkoittanut, ei ¿narikkaan jätettäviksi¿ !

Mutta, niin kuin moni tässä ketjussa jo totesikin, ei uskovan tarvitse olla erityisen heikko tai vahva. Uskova tai uskoaan etsivä voi olla heikko tai vahva, tai mitä vain siltä väliltä. Mielestäni uskoontulokertomuksissa usein liikaakin korostuu ihmisten vaikeudet, ongelmat, sairaudet ja kriisit, pitäisi muka aina olla joku elämää suurempi kriisi menossa tullakseen uskoon. Varmasti usein ihminen tulee uskoon jonkinlaisessa elämän kääntökohdassa, mutta ei se välttämättä mitään kriisiä tarvitse! Pysähtyminen tai vaikkapa hyppääminen välillä pois arjen oravanpyörästä, voi saada ihmisen ajattelemaan uskon asioita.



Ande:

Heillä ei ole pelkotiloja eikä ahdistusta. Usko toimii, heidän on hyvä olla. Ei tarvitse etsiä. Minunkin on hyvä olla vaikka olen uskonnoton. Eikö se ole suuri ihme?



- En usko, että kukaan täällä säästyy pelkotiloilta tai ahdistukselta, ei uskova kuin uskomatonkaan. Uskokaan ei koskaan ole niin ¿täydellistä¿, ettei mitään pelkoja koskaan olisi. Kaikilla ihmisillä on vaikeampia kausia, eikä kenenkään elämä ole riemukulkua kehdosta hautaan, tai ainakaan en ole vielä törmännyt moiseen. Me suomalaiset olemme kyllä sellaista kansaa, että mielellämme haudomme sisällämme pelkoja tai ahdistustamme, joku turvautuu alkoholiin jne., ennemmin kuin myönnämme tai puhumme ongelmistamme kenellekään.



Kenen Jumalaa muuten mahdat tarkoittaa?



- Olen luterilainen kristitty (ex-tapa -sellainen). Uskon Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.



Mihin uskontoja jumalineen tarvitaan?



- Tämä on vaikeampi kuin edellinen kohta, heh.. En tiedä, tarvitaanko uskontoja sinällään, mutta uskoa, kyllä. Valitettavan usein tässä ihmiskunnan historiassa uskontoa on käytetty väärin. Esim. ristiretket, jotka koulun historiantuntien opetuksen mukaan suoritettiin ¿verellä ja miekalla¿, homma taisi ryöstäytyä käsistä, kun uskonto otettiin käteväksi verukkeeksi kaikkien julmuuksien tekemiselle. Varmasti silloinkin alkuperäinen tarkoitus oli hyvä ja joukossa oli uskoviakin kristittyjä, se kaikki vaan taisi hautautua valtaapitävien itsekkäiden pyrkimysten alle, eikä näillä välttämättä ollut mitään tekemistä uskon kanssa.

Näen uskon kaiken kattavana taustavoimana, joka antaa merkityksen elämälle, sekä myös ohjetta ja opastusta, moraalisääntöjä, mihin tulisi pyrkiä, miten tulisi elää. Usko kuuluu olennaisesti koko elämään, arkeen, juhlaan, ilossa ja surussa. Rukoilu, seurakunnan toimintaan ja hengellisiin tilaisuuksiin osallistuminen; minulle uskonnon ¿harjoittaminen¿ on tätä. En harjoita sitä mitenkään kurinalaisesti mihinkään tiettyyn kellonaikaan sidottuna, vaan ihan miten vain itsestä milloinkin tuntuu hyvältä.



Millaiset ihmiset heitä (jumalia, uskoa) tarvitsevat? Onko heidän elämässään jostakin puute?



- Minun, kristityn, näkökulmastani, kaikki ihmiset tarvitsevat Jumalaa, ikään, sukupuoleen, rotuun, asemaan, luonteenpiirteisiin¿jne. katsomatta. Ei Jumalaa etsivällä tarvitse olla puutetta mistään, mitä nyt yleensä puutteena pidetään. Etsivä itse tietää, että se, mitä häneltä puuttuu, on usko.



Eikö elämä itse tarjoa sisältöä? Mistä on puute? Elämä itse on ihme/lahja. Lapset, ystävät, luonto, eläimet jne...



- Olen samaa mieltä. Kyllä elämä tarjoaa sisältöä, mutta näen senkin niin, että kaikki on Jumalalta; elämä itsessään on lahja. Kaikki, mikä tuo elämäämme iloa ja sisältöä, nuo luottelemasi asiat.

Ande:

Mihin uskontoja jumalineen tarvitaan? Millaiset ihmiset heitä tarvitsevat? Onko heidän elämässään jostakin puute? Eikö elämä itse tarjoa sisältöä? Mistä on puute? Elämä itse on ihme/lahja. Lapset, ystävät, luonto, eläimet jne...

Tiikeri_lilja taisi sen jo sanoa, mutta minä toistan: Puute on uskosta. Kyllä ihmisen perusluonteeseen kuuluu myös hengellinen ulottuvuus. Minä ajattelen, että ihmisessä on näin karkeasti ottaen kolme ulottuvuutta: Ruumiillinen, henkinen ja hengellinen. Näiden tulisi olla tasapainossa. Jos yksi ulottuvuus puuttuu, ihmisen elämä on jollain tavalla tyhjää. Ja sitä tyhjyyttä pyritään sitten peittämään kaikella mahdollisella.

Moni ihminen ei itse asiassa huomaakaan kuinka " uskonnollinen" hän on, vaikka ei ajattelekaan olevansa uskossa. Jos hän ei usko Jumalaan, niin uskoo sitten vaikka Keskustapuolueeseen. Tai kapitalismiin tai aivotutkimukseen tai Greenpeaceen tai montessoripedagogiikkaan. Ihmisellä on vain tarve löytää jostain jotain elämää suurempaa. Ja näin uskovalle toki tämä tarve on osoitus siitä, että Jumala on olemassa, sillä miksi ihmisessä olisi tarve, jolle ei olisi olemassa tarpeen täyttäjää? Niinhän on muidenkin tarpeiden kohdalla: Olemme janoisia, löydämme vettä, olemme nälkäisiä, löydämme ruokaa, meillä on seksuaalinen tarve ja kas - vastakkainen sukupuolihan on kuin luotu tätä tarkoitusta varten ;).

Eli siis vaikka kaikki olisi kunnossa, ihmisellä on tarve kohti Jumalaa. Ei tätä tarvetta voi täyttää lapsilla, ystävillä, luonnolla jne. Tai jos näin tekee, minusta tekee väärin esim. niitä lapsia ja ystäviä kohtaan. Jos löytää uskon, osaa parhaimmillaan myös antaa lapsille ja ystäville niille kuuluvan paikan. Näidenkään asioiden ei tarvitse olla elämää suurempia, vaan ainoastaan osa tätä maallista elämäämme. Tällöin ihminen voi elää täyttä elämää jopa ilman niitä lapsia ja ystäviä. Vain silloin ihminen voi olla todella vapaa.

Ja anteeksi miisa että poikkean tyypilliseen tapaani aiheesta.



Usko ei ole minulle kauniilla rusettinauhalla koristeltu lahjapaketti.

Usko " oman mielen ajatus" jota ihminen käyttää eri asioiden uskomiseen se on kaikkien ihmisten käytettävissä.



Tsunamin jälkeen paikallinen väestö osoitti ettei ihmisen tarvitse olla heikko ja pieni. Katastrofissa heidän vahvuutensa tuli esiin hämmästyttävällä tavalla. Tiedämme että usko on tässä se tärkein tekijä. Heidän uskontosa ei ole sama kuin länsimaiden. Heidän usko välineenä on sama kuin meidän, mutta mihin he uskovat eri. Usko/ mielen ajatus toimii samoin. Väittäisin että me skandinaavit emme olisi selviytyneet/palautuneet yhtä nopeasti kriisistä ja nousseet jaloilleen kuin he tekivät. Tällaisen tsunamin edessä olisimme lamautuneet pohjamutiin. Psykiatriset klinikat olisi täyttyneet potilaista ja rauhoittavien lääkkeide käyttö olisi lisääntynyt rähjähdysmäisesti. Olisimme olleet varmoja että nyt tuli maailmanloppu tai viimmeistään ensiviikolla se on todellisuutta;)



Tarvitaanko kaikkia uskontoja maailmassa? Mielestäni kyllä, koska ihmisten tarpeet ovat erilaisia. Mieli ja ajatukset meillä onkin jo valmiina kun vain otamme sen käyttöön uskoaksemme. Usko on luottamusta.



Hienosti olette kuvailleet uskoanne.





Lopuksi Jeesuksen opetus uskosta. Opetuksesta on kolme versiota raamatussa. Tässä yksi niistä.









Matteus 14:22-33



Ja kohta hän vaati opetuslapsiansa astumaan venheeseen ja kulkemaan edeltä toiselle rannalle, sillä aikaa kuin hän laski kansan luotansa. Ja laskettuaan kansan hän nousi vuorelle yksinäisyyteen, rukoilemaan. Ja kun ilta tuli, oli hän siellä yksinänsä. Mutta venhe oli jo monen vakomitan päässä maasta, aaltojen ahdistamana, sillä tuuli oli vastainen. Ja neljännellä yövartiolla Jeesus tuli heidän tykönsä kävellen järven päällä. Kun opetuslapset näkivät hänen kävelevän järven päällä, peljästyivät he ja sanoivat: " Se on aave" , ja huusivat pelosta. Mutta Jeesus puhutteli heitä kohta ja sanoi: " Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö" . Pietari vastasi hänelle ja sanoi: " Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten" . Hän sanoi: " Tule" . Ja Pietari astui ulos venheestä ja käveli vetten päällä mennäkseen Jeesuksen tykö. Mutta nähdessään, kuinka tuuli, hän peljästyi ja rupesi vajoamaan ja huusi sanoen: " Herra, auta minua" . Niin Jeesus kohta ojensi kätensä, tarttui häneen ja sanoi hänelle: " Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit?" Ja kun he olivat astuneet venheeseen, asettui tuuli. Niin venheessä-olijat kumarsivat häntä ja sanoivat: " Totisesti sinä olet Jumalan Poika" .

Siis ihmisen uskoa voidaan testata esim. lääketieteessä. Usko on " käyttövara" ihmisessä. Tiedetään että ihminen paranee jopa sokeripillerillä jos hänelle annettaan mahdollisuus uskoa että lääke/sokeripilleri parantaa. Usko toimii ja potilas paranee. Hänellä on luottamus ei epäilyä. Tätä olen ollut ihan itse todistamassa.





Itselleni on sattunut jopa lääkäriin menessä että vaivat, jopa kuume on kadonnut. (Selitä siinä sitten että minä olen sairas). Usko toimii. Pelkkä ajatus että nyt paranen ja saan avun saa ihmeitä aikaan.



Ymmärsikö kukaan???

..mutta aiheeseen palatakseni :)



Itse uskon vakaasti, että Jumala on iankaikkinen Isäni. Jumala haluaa olla lähellä minua ja hän rakastaa minua.



Jumala rakkaudessaan kutsui minua aikoinaan, ja kutsuu edelleen yhteyteensä ja totuuteen. Jumala ilmaisi itsensä minulle (ja muillekin ihmisille) Jeesuksessa Kristuksessa. Ja Jeesus Kristus on totuus.



Saan jutella Isäni kanssa ja hän pitää minusta huolen. Yritän parhaani mukaan noudattaa Jumalan tahtoa (jonka hän ilmaisee Raamatussa), en siksi, että Jumala rakastaisi ja armahtaisi minua vaan siksi, kun Hän sen jo teki.



Ei lapsi noudata isänsä tai äitinsä kehoituksia ja käskyjä saadakseen olla lapsi heille, vaan siksi, että hän on jo lapsi heille. Ja joskus lapsi ei edes noudata annettuja ohjeita, mutta silti hän on lapsi isälleen ja äidilleen. Näin uskon tämän olevan myös Jumalan ja uskoontulleen ihmisen välillä.

kun Ande kyselit tuosta, että ymmärsikö kukaan, mitä tarkoitit.



Kun itse etsin uskoani, muistan elävästi erään keskusteluni seurakunnan työntekijän kanssa. Kysyin, että, jos ihmisellä päätä särkee ja hän ottaa aspiriinin, ja uskoo, että aspiriini parantaa ja ihminen kokee parantuneensa... onko tällöin kyseessä se, että lääke todella auttaa vai se, että ihminen uskoo, että lääke auttaa ja sitten se myös tekee sen?? En saanut tyydyttävää vastausta kysymykseeni, enkä ole vieläkään saanut.



Uskoon tulin kuitenkin, myöhemmin, ja niin voimallisesti, että meni jonkin aikaa, etten YHTÄÄN epäillyt, olin aivan 100% varma kaikesta. Mutta uskoon kuuluu myös epäily, ja edelleen joskus mielessä käväisee, että kuvittelenko Jumalan omassa päässäni. Mutta ei tämä epäily ole mitään sen kaltaista, että ihmettelisin, olenko uskossa vai enkö. Tunnen olevani vahvasti uskossa.