Millaisessa tilanteessa on oikein

toteuttaa itseään ja mitä haluaa?

Jos on ollut kynnysmattona tarpeeksi kauan ja päättänyt että se riittää ja sitten toinen ei ymmärrä vaan haluaa jatkaa samaan tapaansa sopimalla menemisiä ja järjettömän pitkiä työmenoja muusta perheestä välittämättä

niin kuinka kauan tätä täytyy kestää ennen kuin voi esimerkiksi hakea läheisyyttä ja huomiota, siis sitä jota parisuhteessa kai tulisi toiselta osapuolelta saada, toisaalta?



Koko perhe oireilee yhden takia, lapset riitelevät ja naispuolinen on ollut niin_järkyttävän_uupunut että vihdoin viimein kun on päättänyt että toimisi niin että jäisi energiaa tehdä omia asioita tai vaikka vain harrastaa (!) niin missä vaiheessa on oikein että saa muualta sen huomion jota toinen osapuoli ei jaksa/halua antaa?



Pitääkö suhde päättää ensin vai miten toimia? En siis halua perhettä toisen miehen kanssa vaan sen huomion jota mieheni ei anna. Bonuksena synttäreille ei järjestetä mitään, paitsi lisää menoja itselle. Symbolinen merkitys on iso, olisi edes yksi päivä ollut että toinen olisi järjestänyt jotain tai vaikka vain osoittanut että haluaisin olla kanssasi kahden.



Toisen menoja varten olen aina lapsenvahti, itselleni omiin menoihin joskus aikoinaan kun sellaisia oli, hoidin lapsenvahdin itse.



Niin, kivittäkää koska läheisyyttä, hellyyttä tai huomiotahan ei saa kaivata, naisen paikka on...missä? Minä en tarkoita sitä etteikö omia juttuja saisai tehdä, mutta niiden organisointi niin että hmm, organisointia ei ole ja muut tulevat perässä miten nyt herralle sattuu sopimaan. On esim ok uupumusputkeen vetäistä viikon verran ympäripyöreää päivää ja käydä kotona nukkumassa, joku muu hoitaa lapset, tiskit, pyykit, ruoan jne.



Kauanko lanka palaa?