Kummallakohan on lopulta "raskaampi" elämä? AARGH!
Jos tilanne on tämä:
70v nainen, naimisissa, yksi lapsi, työura kassana ilman koulutusta, kotona ainoat kunnon kodinkoneet, imuri, sähkövatkain, pesukone, silitysrauta ja mankeli. Kaikki raha pitänyt tienata itse, ei ole saanut lapsilisää, lapsi ollut hoidossa naapurilla 4kk iästä lähtien.
35v nainen, naimisissa, kolme lasta, koulutusta lukion jälkeen 6v, vastuullisessa asemassa työelämässä, kotona kaikki mahdolliset sähköiset kodinkoneet. Saanut aikanaan opintotukea, ollut opintolainaa, muutoin tienaa omat rahansa, lapset päiväkodissa 2v lähtien.
Saan jatkuvasti kuulla sukulaisrouvalta kuinka helpolla nykyään pääsee, kun saa valtiolta rahaa ja kaikki on niin helppoa, kun koneet tekee työt. Ja kissan paskat sanon minä.
Jos tämäkin nainen osaisi yhtään ajatella kokonaisuutta, voisi huomata millaisen paineen alla nykyajan äidit on koulutuksen ja työn puitteissa. Sekö muka ratkaisee, mistä on rahaa saanut ja kuinka paljon koneita, jotka pörisee?!
Kommentit (80)
mutta mummojen aikaan oli piikoja ja kodinpalvelijoita Mummollani oli kokki ja puurtarhapoika tuli kerran viikossa isäni talossa oli kokoaikainen renki
Siihen aikaan väki asui samassa isäntäperheen kanssa. Moniko nykynainen olisi valmis antamaan osan kodistaan siivoojien ja pyykinpesijöiden käyttöön?
kaupunkilomalla tai kylpylässä? Aika harvoin.
Tai kavereitten kanssa bilettämässä? Miehet eivät hoitaneet lapsia, joten töiden jälkeen naisella oli konkreettisesti toinen työpäivä.
Kannattaa muistaa, että tasa-arvo toi miehet keittiöön ja kotitöihin, mikä on helpottanut nykynaisten elämää järisyttävästi.
Näinhän se on! Nykyisin ei voi saada mitään, vaikka kuinka opiskelisi tai tekisi työtä kunniallisesti. Varaa ei ole silti TODELLAKAAN samaan elintasoon, kuin omilla vanhemmillamme. Ja nuo jotkut ikäpolven mulkvistit vielä muuta väittävät. Ikään kuin nykyään pääsisi helpolla? Minä ainakin kantaisin vettä kaivosta koko päivän, ellei mitään muuta tarvitsisi tehdä kuin kotitöitä ja lastenhoitoa. Nyt on ne samat työt oman älyä vaativan työn lisäksi ja vielä edellytetään, että tässä täytyisi pitää itsensä hyvännäköisenä ja iloisena.
Ne naiset notkui siellä vaikka lapset olivat jo aikuisia. Ihan hyväksyttyä, eikä edes elintaso kärsinyt.
Joten ihan yksi työpäivä siitä tuli.
Ja meillä kävi lastenhoitaja, vaikka äiti oli kotona... Eikä hän ikinä ollut lastensa kanssa, siis ikinä. Kotitöitä teki, mitä teki.
Ja kyllä se työelämä vetää miehetkin niin kuiviin, että se panos ei aina niin kaksinen ole.
Miehet eivät hoitaneet lapsia, joten töiden jälkeen naisella oli konkreettisesti toinen työpäivä. Kannattaa muistaa, että tasa-arvo toi miehet keittiöön ja kotitöihin, mikä on helpottanut nykynaisten elämää järisyttävästi.
Minun mummoni mies ei ollut tuolainen
ja ei edes mummoni isä. Hän kertoi minulle kun kysyin.
Stereotypia vuosisadan vaihteen miehistä on valhe
Miehiä on monenlaisia, ja sellaisia jotka välittävät perheestään ja auttavat kotona vaimoaan on aina ollut, kautta aikojen.
Tuttavani perheellä mies ei kyllä koskaan tehnyt mitään, mutta oli sen verran varakas että päätti sen takia hankkia vaimolleen siivoojan. Ja se avioliitto onnistui ja kesti pitkään
Siivooja teki miehen osan kotitoistä
mielestäni loistava idea
Vanhempani asuivat 60-luvulla ns. hellahuoneessa, johon vesi piti kantaa ulkona olevasta hanasta ja jossa talvella oli niin kylmä, että se vesi jäätyi yön aikana ämpäriin...
Asuivat Pohjanmaalla pienessä kaupungissa. Eli erot ovat varmasti olleet suuria siinä, mitä kodinkoneita ja apuvälineitä kenelläkin oli.
Parhaimman lapsuudenystäväni kotiin ostettiin pesukone vasta 80-luvulla, siihen asti perheen äiti pesi pyykit käsin tai pulsaattorikoneella.
mutta mummojen aikaan oli piikoja ja kodinpalvelijoita
Mummollani oli kokki ja puurtarhapoika tuli kerran viikossa
isäni talossa oli kokoaikainen renki
Osa naisista oli noita kokkeja, joilla sitten saattoi olla se oma koti ihan itse hoidettavana, työnsä lisäksi.
niitä lapsiaan... Siskopuoleni notkui äitinsä työpaikalla "apupiikana" nelivuotiaasta.
Tai sitten ne alle kouluikäiset notkui itsekseen keskenään kotona. Hyvä jos oli sitten joku alakouluikäinen tms. sisarus vähän perään katsomassa.
Vai oli mummojen aikaan piikoja ja kokkeja. Aivan varmasti valtaosalla ei ollut vaan palvelijat olivat paremman väen oikeus. Käykääpä joskus työväenmuseossa niin huomaatte ettei se elämä niin auvoista ollut vielä 60-70 -lukujen työläiskodeissa.
ettei se elämä niin auvoista ollut vielä 60-70 -lukujen työläiskodeissa.
oma valinta ruveta lisääntymään 60-70 luvulla
Mummuni kotona tais renki olla, mutta eipä siitä sitten enää evakon jälkeen hyötyä ollut.
en varmaan keksi kaikkia asioita, jotka vaikuttavat, mutta nämä asiat painavat ainakin mun mielestä: -fyysistä rankkuutta on helpompi kestää kuin henkistä. Ennen on ollut fyysisesti rankempaa, mutta ihmiset ovat saaneet olla enemmän omia itsejään, ei ole ollut niin paljon yhteiskunnan tai median tai muodin asettamia ulkoisia vaatimuksia. Yksinkertainen elämä on helpompaa. -nykyajan äidit ovat todella yksin. ennen äidit menivät töihin jo lapsen ollessa pieni, eli heillä oli omakin elämä ja hengähdystaukoa lapsesta. pelkästään kotona oleminen on henkisesti rankkaa. nykyään ei ole enää juuri yhteisöllisyyttäkään. -lääketiede oli vähemmän kehittynyttä silloin. Itse ehdottomasti haluaisin elää "mennyttä aikaa".
sota ei millään tavalla vaikuta henkiseen puoleen? Tai se ettei ole ruokaa tai että lapset kuolevat nälkään/tauteihin/sodassa? Ym. lukuisat seikat joita nykyihminen ei osaa edes kuvitella.
että lapsi vietiin hoitoon (siihen aikaan ammattitaidottoman ihmisen hoitoon, jonka täyspäisyydestä ei ollut mitään takeita) jo nelikuisena, ja nykyään on jotenkin raskaampaa, kun voi olla kotona rauhassa monta vuotta?
Ihan vinksahtanut ajatusmaailma, ei ehkä kannattaisi edes haluta lapsia, jos olet oikeasti tuota mieltä. Itse kokisin kärsiväni tosi paljon, jos olisin joutunut lapseni laittamaan hoitoon ihan pieninä vauvoina.
Jos tilanne on tämä:
70v nainen, naimisissa, yksi lapsi, työura kassana ilman koulutusta, kotona ainoat kunnon kodinkoneet, imuri, sähkövatkain, pesukone, silitysrauta ja mankeli. Kaikki raha pitänyt tienata itse, ei ole saanut lapsilisää, lapsi ollut hoidossa naapurilla 4kk iästä lähtien.
35v nainen, naimisissa, kolme lasta, koulutusta lukion jälkeen 6v, vastuullisessa asemassa työelämässä, kotona kaikki mahdolliset sähköiset kodinkoneet. Saanut aikanaan opintotukea, ollut opintolainaa, muutoin tienaa omat rahansa, lapset päiväkodissa 2v lähtien.
Saan jatkuvasti kuulla sukulaisrouvalta kuinka helpolla nykyään pääsee, kun saa valtiolta rahaa ja kaikki on niin helppoa, kun koneet tekee työt. Ja kissan paskat sanon minä.
Jos tämäkin nainen osaisi yhtään ajatella kokonaisuutta, voisi huomata millaisen paineen alla nykyajan äidit on koulutuksen ja työn puitteissa. Sekö muka ratkaisee, mistä on rahaa saanut ja kuinka paljon koneita, jotka pörisee?!
Minkälaisen ihmisen mielestä on hyvä juttu,
että lapsi vietiin hoitoon (siihen aikaan ammattitaidottoman ihmisen hoitoon, jonka täyspäisyydestä ei ollut mitään takeita) jo nelikuisena, ja nykyään on jotenkin raskaampaa, kun voi olla kotona rauhassa monta vuotta? .
äitiysloma on superlyhyt monessa maailmankolkassa
joten kyllä se varmaan on monen mielestä hyvä juttu
Ei ennen saanut jäädä kuin muutamaksi kuukaudeksi kotiin vauvan syntymän jälkeen jos aikoi pitää työpaikkansa. Nykyään saa sentään olla 3 vuotta. Vielä 70-luvullakin vauvat vietiin hoitoon muutaman kuukauden ikäisinä ellei miehellä ollut hyvät tulot. Ja näinhän se ei työläisperheissä ollut. Ja tuo "ei ollut pakko tehdä mukuloita pulan keskelle" on todella typerää ajattelua. Eihän niitä milloinkaan ole pakko tehdä. Jos tuolle linjalle lähdetään niin nykypäivän äiditkään eivät saisi valittaa, eihän niitä nykyäänkään ole pakko tehdä jos ei jaksa. Mutta onko se sitten niin, että vain rikkaat saavat lisääntyä? Moni meistäkin täällä olisi jäänyt syntymättä jos tuolle linjalle lähdetään.
Minkälaisen ihmisen mielestä on hyvä juttu,
että lapsi vietiin hoitoon (siihen aikaan ammattitaidottoman ihmisen hoitoon, jonka täyspäisyydestä ei ollut mitään takeita) jo nelikuisena, ja nykyään on jotenkin raskaampaa, kun voi olla kotona rauhassa monta vuotta? .
äitiysloma on superlyhyt monessa maailmankolkassajoten kyllä se varmaan on monen mielestä hyvä juttu
koska se on työnantajan kannalta parempi. Suomessa pitkät lomat ovat etu, eivät äitien kiusaamista varten. Ja saa toki Suomessakin mennä töihin heti äitiysloman loputtua, vauvahan on silloin jotain kolme kuukautta. Kunnallista hoitoa ei tietenkään saa, mutta eipä sitä saanut ennenkään.
monta kertaa vähemmällä kuin ennen.
se pesukone oli mallia pulsaattori eli aika työläs, pesi kyllä, mutta vesi sinne piti erikseen lämmittää. Linkousvaihe oli lystikästä koneen hyppimistä. Jääkaappi löytyi meillä (maalla) puolelta porukasta, toki oli yleistymässä, mutta ei todellakaan ollut itsestäänselvä. Ja hella oli toki kaikilla, monella se lämpeni puilla.