Kun lapsesi on tyhmä ja saamaton lusmu :(

Siis onko lukihäiriöt yms. suljettu pois? Miten panostitte koulunkäyntiin alaluokilla?

molemmilla lukihäiriö. harmittaa, vaikka taitaa niistä ihan kunnon ihmisiä tulla kun ovat muuten pärjääviä ja käteviä.

Toivon kuitenkin, ettet ole vertaillut lapsiasi siskosi lapsiin. Äitini teki niin ja kyllä teki ja tekee pahaa vieläkin, kun äiti kateellisena kertoi miten ihanat ja ihmeelliset lapset siskolla on.



Oletko ollut yhteydessä opettajaan/luokanvalvojaan tai opoon? Ainakin yläkoululaiselle pitää opon miettiä jatkopolkuja. Kaikille ei sovi ns. normaaliopetus, enkä tarkoita tässä mitään apukouluja (onko niitä edes enää?). Ammatin voi hankkia oppisopimuksella.



Monilla paikkakunnilla löytyy nuorten työpaja, joissa voi saada apua peruskoulun jälkeiseen elämään. Esim. ammattikouluilla on myös ns. starttilinjoja, joissa ei ainakaan eka vuonna opiskella tiettyä alaa.



Älä ala itseäsi ruoskia, toisille vaan koulunkäynti on hankalampaa syystä tai toisesta. Ammatin voi hankkia vanhempanakin kuin suoraan peruskoulusta. Uskon, että lapsesi pärjäävät.

siellä voidaan vähän yksilöllisemmin perehtyä oppilaaseen.



Vaikea sanoa enempää, kun puhut lapsistasi aika yleisellä tasolla - etkö näe heissä mitään hyviä piirteitä tai lahjakkuuksia? Eteenpäin asiassa voisi mennä näiden kautta, mieluummin vahvuuksiin panostaen, mutta jos niitä ei keksi, niin sitten ainakin sulkien pois heikkoudet ja panostaen niihin, mitä jää jäljelle.



Ihan lukuaineissa jos tieto ei jää päähän, niin voisi tiedustella mahdollisuudesta korottaa numeroita esseillä, portfolioilla tai esitelmillä kokeiden sijaan.



Ja ehkäpä yhteys erityisopettajaan olisi se ihan ensimmäinen askel. Ja vaikka heti kun koulu alkaa.

Nyt olen sitten itsesäälissä rypevä martyyri, kun valvon yökaudet ja stressaan lasteni tulevaisuudesta. Koskaan ei ole alle 12 tunnin lukemisella yhdestäkään kokeesta selvitty. Taitaapa tämä martyyri mennä nyt nukkumaan. Ei kai siinä. Ehkäpä se vapaa kasvatus, luovuuteen kannustaminen ja lasten piilevistä kyvyistä iloitseminen onnistuu huomenna paljon paremmin...

-Ap

kaikella kunnioituksella ja myötätunnolla, lue tämä viestisi. eikö se ole juurikin täynnä itsesääliä? En väitä että olet marttyyri, mutta sellainen kuva todellakin tulee esimerkiksi tästä viestistä. ymmärrän että saatat väsyneenä kirjoittaa näitä ja et jaksa välittää minkä kuvan annat, mutta ymmärrä myös: niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.

On ihan hyvä purkaa välillä turhautuneisuutta ja pettymystään vaikka tänne, niin jaksat sitten taas olla se kaikkiymmärtäväinen ja ikikärsivällinen äitihahmo, joka luottaa ja uskoo lapsiensa onnelliseen tulevaisuuteen..



Kaikki lapset eivät todellakaan opi samalla lailla (vaikka moni niin luulee). Jatkakaa vain yhdessä opiskelemista. Tulevaisuudessa esim oppisopimuksella hankittu ammatti voisi olla hyvä ratkaisu.

Tämä vain tuntuu niin epäreilulta. Ehkä täytyy kokeilla tätä keinoa kiristys, eli X-box ja muut pelivermeet ja mopo pannaan, eikä niitä irtoa ennen kuin kokeesta tulee vähintään seiskoja. Tuntuu vain niin väärältä, koska olen jo tähän asti käyttänyt suunnattomasti aikaa siihen, että yritän saada heidät oppimaan. Siskoni lapset lukevat itsekseen, ei heille tarvitse kenenkään sanoa, että tekee läksyt tai lukee kokeeseen. Olisi pitänyt jättää lapset tekemättä, niin ei olisi tarvinnut näitäkään äitinä epäonnistumisen tunteita elää :(

Minä todellakin suosittelen, että luopukaa x-boxista ja muista pelivermeistä ihan kokonaan. Lasten pitäisi löytää aito innostus oppimiseen ja elämään. Pelaaminen passivoi ja tappaa lasten luontaisen innostuksen. Ei koenumero ole olennainen, vaan se, että lapsi innostuu itse asiasta ja oppii asian. Motivoi heitä innostumaan. Innostu itse myös heidän opiskelemistaan asioista. Kerro heille lisää. Kerro myös sellaista, mitä kirjat eivät opeta. Ja unohdat itsesäälin. Se ei vie minnekään. Aktiivinen ja reipas ote sen sijaan on tae menestykseen.

No mutta ei nuo mantrat poista niitä faktoja, että he ovat hyviä ainoastaan pleikkarin pelaamisessa ja mopolla ajelussa ja päätyvät tulevaisuudessa sossun eläteiksi, jos korjausliikettä ei tapahdu. Mutta siinä olet kyllä oikeassa, että en osaa enää arvostaa heitä. Joka päivä mietin, mitä pahaa olen tehnyt, kun olen saanut tuollaiset lapset :(

Pää pystyyn. Nyt teet kaiken voitavasi. Paljon on vielä pelastettavissa. Puhukaa arvoista. Ota lapsesi mukaan keskustelemaan siitä, mikä on elämässä tärkeää. Kuuntele heitä ja kerro myös itse näkemyksesi.

Olen valvonut yökaudet, kun yritän toisen kanssa lukea, ettei jäisi luokalle. -Ap

Ehkä kannattaa antaa kulua. Ei tuon ikäiset lapset ymmärrä koulutuksen päälle vielä, ja eivät vielä välttämättä ole löytäneet innostusta uuden oppimiseen. Ikävää että miehelläsi ja sinulla on eri käsitykset koulutuksen ja oppimisen tärkeydestä. Nykyään on onneksi mahdollisuudet aikuislukioon jne. jos tahtovatkin elämältä muuta mihin lyhyt opiskelu tiensä vei, jos eivät niin sehän on sitten heidän elämänsä:). Tärkeintä kai on että onnellisia ovat, silloin aikuisinakin. Mutta edelleen, yläasteikäisen opiskelu ei monissakaan tapauksissa siitä miten hän tulee opiskelemaan lukiossa tai ammattikoulussa. tuo aika on murrosaikaa jossa ei olla vielä sitä omaa minää löydetty.

ja vielä niistä tietokoneista, niiden alalle päädytään lähestulkoon aina harrasteiden vuoksi. se voi hyvinkin olla sinun lapsiesi ala. Itse antaisin omien lapsien puuhailla koneella, jos sen käyttö ei sairaalloiselta vaikuttaisi (ja tietysti olisi este koulunkäynnille). tosin jokainen äiti tietää parhaiten mikä on tarpeeksi ja mikä liikaa. paha noihin on mennä sanomaan :/

Itselläni ala-asteella ja yläasteella viimeisiä vuosia aloittavat pojat ja aivan taatusti ymmärtävät koulutuksen päälle. Tai jos eivät tuossa iässä ymmärrä niin jossain on menty vikaan. Kyllä meillä on tehty selväksi että itse on elämä rakennettava ja kun koulun suorittaa hyvin niin voi sitten valita mieleisensä alan. Kaikissa aineissa ei tarvi loistaa mutta omaa rimaansa ei tarvi alittaa. Vanhempi lapsista suunnitellut jo opiskelukaarensa pitkälle tulevaisuuteen. Ja ovat onnellisia vaikka eivät saakaan maata tekemättä mitään.

Hei vain, näin valvotun yön jälkeen olen tehnyt päätöksen. Olen katsellut poikien lusmuilua ja alisuoriutumista vuosikausia, lukenut heidän puolestaan kokeisiin ja menettänyt yöunet jokaisen kokeen takia. Nyt olen päättänyt, että sille tulee piste. Lukekoot itsekseen ja tehkööt elämällään mitä haluavat. Täytyy nyt vain hyväksyä se tosiasia, ettei lapsistani ole lukemaan eikä heistä tule yhtään mitään.



Hyvähän täällä on ihmisten huudella. Jos on normaalit lapset, niin helppo sitä on puhua yksilöllisyydestä, hyväksynnästä ja luovuudesta. Olen kuitenkin tehnyt vuosikausia töitä asian eteen. Olen pelännyt ehkä turhankin paljon sitä, että he jäävät luokalle. Miksi enää häpeäisin, jos vika ei olekaan minussa vaan lasteni älyssä ja suoriutumisessa?



Tästedes en lue heidän kanssaan mihinkään kokeeseen. Jospa se luovuus ja oppimisen ilo alkaa sieltä itsekseen kummuta. Näkeepähän isäntäkin sen päivän, kun hänen lapsensa jäävät luokalle. Ehkä silloin vähän silmät aukenevat.



Sanonpa vain, että olette onnellisia te, joilla on hyvät lapset. Ette te voi mitenkään ymmärtää, miltä tuntuu, kun on vaivalla synnyttänyt lapset, yrittänyt tehdä kaikkensa heidän eteen ja menettänyt satoja yöunia heidän takiaan. Ja lopputulos on, ettei se heidän tilannettaan paranna. Tunnen suurta häpeää heidän takiaan. Meidän suvussa tämä ei ole helppo asia.

Tämä aihehan on suorastaan klassinen.



Viime kädessä kukaan ei opi mitään ilman motivaatiota, ja vaikka se nuori kotona pakotettaisiin istumaan kirjojensa ääressä kuinka kauan, hän ei saa vanhempiaan mukaansa sinne kokeeseen. Kovakin työ voi mennä hukkaan, eikä oppiminen edes ole mitään ojankaivuuta, jossa työtulokseen voi vaikuttaa uhkaamalla. Ja asia on myös käännettävissä toisin päin. Joillakin näyttää olevan opiskelumotivaatiota, eikä tarvitse tehdä paljonkaan työtä pärjätäkseen tyydyttävästi tai jopa kiitettävästi koulussa. Eivätkä nämä innokkaatkaan opiskelijat välttämättä mitään neroja ole.



Mopojen ja viihde-elektroniikan takavarikointi voi auttaa tilapäisesti. Itse en näe mitään syytä, miksi se auttaisi pitempään. Ja aivan täydellä varmuudella sanon, että jos nuori ei tunne saavansa mitään iloa opintosuorituksista itsestään ja koulunkäynnistä ylipäätään, hän lopettaa ne puuhat - olipa mopo takavarikossa tai ei. Yhä toitotan, että ihmiset motivoituvat eri asioista. Jollekin nuorelle hyvä oppimistulos on askel kohti toiveammattia ja se tuo tyydytystä. Toisella ei toiveammattia ole tai se on sellainen, johon pääsemiseksi ei erityistä koulumenestystä tarvita. Tuskinpa nuori silloin viitsii viilata kokeessa pilkkuja.



Tällä en halua sanoa, sitä että ap:n pitäisi luovuttaa opiskeluun patistamisesta. Välttävien arvosanojen saaminen peruskoulussa on helppoa. Jos hengenlahjoiltaan muutoin kelpo oppilas alkaa jatkuvasti saada nelosia ja vitosia, kyse on täydellisestä kiinnostuksen puutteesta. Kiinnostusta voi ylläpitää jonkin aikaa ulkopuolisin kannustein (mopon tai xboxin saaminen takaisin), mutta vain rajallisesti. Muuhun en usko.



Pitää kuitenkin olla realisti: koulumenestys ei ole mikään tae menestyksestä työelämässä. Yhden hyvän perustan työelämässä pärjäämiselle se kyllä tarjoaa, mutta pitää muistaa, että monessakin ammatissa tarvitaan asioita, joita koulussa ei opeteta - tai jotka eivät ainakaan kuulu suoranaisiin opetussuunnitelmiin. Oppisopimus on ihan hyvä tapa hankkia kunnon ammatti.



Sen sijaan olisin huolestunut nuoren mielenterveydestä, jos hän ylipäätään uppoutuu kokonaan johonkin xboxin tai mopoilun maailmaan. Minusta olennainen kysymys kuuluu, että onko kohtuuton uppoutuminen tällaisiin oire samasta, tuntemattomast asiasta kuin huono koulumenestys,

Ja sa saat mun sympatiat. Mua korpeasi aika tavalla jos mies ei valittaisi ja antaisi lapsille kuvan etta mutsi vaan stressaa...

Todellisuudessa juuri nama nuoret ovat niita suuren vaaran syrjaytyjia jotka eicat paase jatko opiskelemaan vaan jaavat vanhempien nurkkiin lojumaan ja joissa pseudo tyopajoissa nayttaytymaan jotta saavat sossusta rahaa.

Ma laittaisin ainakin sille vanhemmalle ehdot etta joko jossain opiskellaan tai sitten saa elattaa itsensa, mitaaan bensarahaa mopoon tai peleja on turha vinkua ellei ota koulua tosissaan. Jokaisella on nykyaan oltava ammatti, ei se ole mikaan vaihtoehto olla "luova ja yksilollinen" lusmuilija jota silitetaan paahan kun aiti ahdisti pois oppimisen ilon. Kylla ylakoululaisen pitaa jo ymmartaa etta johonkin pitaa olla suunnitelma, oli se sitten opiskelu tai oppisopimus. Jos faija on parjannyt 80-luvulla ilman mitaan niin se ei todella ole tae etta poika parjaa nyt.

toi on pojilla aika yleistä yläasteella. Kymppiluokalle kypsymään!



Mun veli oli samanlainen, ei nyt ihan nelosia, mutta kutosta ja vitosta. Jotenkin äiti onnistu sen verran tsemppaamaan ysillä, että saatiin veli lukioon sisälle. Hän kanssa on lukivikainen ja huono itseluottamus.



Kirjoitti niin ja näin kuitenkin ylioppilaaksi ja armeijassa ja opiskelujen alussa kypsy mieheksi ja alkoi itse vihdoin huolehtimaan asioistaan. Nyt ihana kolmekymppinen mies ja juuri väitellyt tekniikan tohtori :)



Vanhempani uskoivat häneen huonoista kouluarvosanoista johtumatta.

Hei vain, 29, jos satut olemaan sama kuin ap!



Hienoa että olet päättänyt lopettaa turhan vaivannäön. Olet kaiketi tehnyt parhaasi ja turhautuminen on nyt johtamassa muutokseen.



Uskon, että kunhan hiukan nyt lepäät, virkistyt sen verran, ettet enää koe lastesi mahdollisesti mutkistuvaa opintietä henkilökohtaisena häpeänäsi. Ja jos sukusi onkin niin pahansuopaa ja kapeakatseista, ettei lapsissa nähdä muuta mahdollista hyvää kuin koulumenestys, niin virkeänä sitäkin kestää paremmin. Armahda itseäsi ja lepää, mutta älä lyö lekkeriksi asioita.



Pelkään, että koulussa ollaan yhtä kaavoihin kangistuneita kuin sinä olet ollut tähän asti. Voisit kuitenkin sanoa opettajille, että nyt olet tullut itse tämän tien päätökseen. Voimasi ovat loppu. Tosiasioiden tunnustaminen on ensimmäinen ja välttämätön seikka muutoksen synnyttämiseksi.



Voit myös sanoa lapsillesi, että suunnittelet muutosta tähän asiaan. He ovat nyt kaiketi oppineet erittäin hyvin, että koulunkäynti ja opiskelu on kamalaa. Ehkä se luokalle jääminen on jopa hyväksi. Kyse on vain yhdestä vuodesta. Lapsen elämässä se on iso asia, mutta ehkä tässä tarvitaan nyt isoa asiaa, että touhu muuttuu.



Ja voi olla, että he eivät pysty muuttamaan asennettaan koulua kohtaan. Silloin heidän pitää rakentaa tulevaisuuttaan toisin, kuten vaikka oppisopimuskoulutuksella. Jos tavalliset ammatit eivät sinusta ole mitään kunnollista, kyse on sinun asenteestasi. Jos lapsesi ovat käytännöllisesti suuntautuneita, he todennäköisesti menestyvät paremmin esimerkiksi putkimiehinä tai rekkakuskeina kuin jossakin eliittiammatissa. Jos heidät onnistuu sinne yliopistoon asti pakottamaan, opinnot todennäköisesti jäävät kesken ja lisäksi he mahdollisesti sairastuvat. Ihminen ruukaa voida paremmin tehdessään sitä missä on hyvä, ei sitä mitä suku odottaa tehtävän, vaikka se mahdollisesti toisikin korkeamman sosio-ekonomisen aseman.



Ja ole kiltti, äläkä vertaa lapsiasi toisiin. Muiden lapset eivät ole hyviä tai huonoja siksi että menestyvät koulussa. Mistä sinä tiedät, millaisia kiusaajapaskiaisia tuntemistasi lapsista on kasvamassa, vaikka he aikuisten seurassa vaikuttaisivatkin ahkerilta ja lutuisilta tähtisilmiltä. Leikinpä hiukan ajatuksella: sinun lapsesi voivat vaikka olla kauniita ulkonäöltään. Joissain nykyammateissa se on suurempi avu kuin matemaattiset taidot. Sinun välttämätön velvollisuutesi ei ole yrittää pakottaa heitä menestymään koulussa, mutta jos asennoidut heihin niin että he tuntevat itsensä huonoksi, kohtelet heitä erittäin julmasti. Nyt jos kerran olet kypsymässä muutokseen, voisit osoittaa rakkautta vaalimalla niitä hyviä seikkoja, jotka lapsissasi ilmenee. Olen aivan varman, että niitä löytyy, kunhan lapsesi oivaltavat että elämässä on muutakin kuin mahdollisuus paeta arjen raastavuutta äxbox- tai mopomaailmaan.



Nyt on vielä kesäloma. Lähetä se mopopoika mopoilemaan, mutta huolehdi siitä että hän voi hyvillä mielin tehdä myös jotain muuta. Ja nakkaa se xbox-poika vaikka järveen. Ties vaikka se osaisi uida lämpimässä vedessä ja vielä tykkäisi siitä...



Ajan kanssa voitte vielä onnistua löytämään jonkin puuhan tai harrastuksen, josta koko perhe nauttii yhdessä. En väitä että se olisi helppoa, etenkin kun ainakin toinen pojista on jo murrosiässä ja pian ohikin siitä. Häntä kiinnostaa itsenäisyys, ei puuhailu isän ja äidin kanssa - paitsi jos kyseinen puuha sattuu olemaan erittäin mieluisaa. Arvelen että jos löydätte yhteistä iloa, ne sukulaisesi alkavatkin kadehtia teitä.

Ymmärrän kyllä pettymyksesi, mutta ei se kannettu vesi kaivossa pysy. Kurja juttu, että ovat kunnianhimottomia, mutta ehkäpä he sitten aikuistuttuaan motivoituvat.

Sinuna keskittyisin omiin unelmiin ja tavoitteisiin, sillä omaa kunnianhimoasi et pysty lapsiisi siirtämään.

älä luovuta, äläkä sorru morkkaamaan lapsiasi tyhmiksi. vaikka sen tekisit "selän takana" niin kyllä tuon ikäiset ymmärtävät jo että äiti ei heistä ihan einsteinejä usko tulevan... itselläni kickstartti kunnon opiskeluille oli se kun lukioaikainen matematiikan opettajani kehui minua älykkääksi, tosin samassa lauseessa hiukan laiskapuoleiseksi :D mieti mitä oikeasti ajattelet moelemmista lapsista yksilöinä ja pyri antamaan rakenatavaa kritiikkiä. kuten "tiedän että sinulla on älliä päässä, kokeile kerran lukea kunnolla kokeeseen ja katsotaan miten käy"



Onko teillä pakotettu esim valvonnassa lukemaan kokeisiin ja tekemään läksyt? tiedän pari tapausta kaveripiirissä ja heillä jäivät omien sanojensa mukaan juuri tuon takia opinnot peruskoulutasoon. kaikki hauskuus oppimisesta oli pois :(



joskus tosin aika on paras lääke näihin. itse olin ala- ja yläasteella aivan kamala, huonot arvosanat ja huono käytös ylenpäätään. nyt opiskelen yliopistossa historiaa, ja matematiikkaankin minut hyväksyttiin opiskelemaan mutta en mennyt. joskus tarvitsee aikaa kypsyä, ja silloin pitää olla joku vierellä joka uskoo toiseen :)

kokeisiin kyselyyn ekaluokasta alkaen? Oppiminen ei tapahdu itsestään vaan vaatii paljon työtä.

Itse ainakin vaadin että läksyt on osattava ja kokeisiin on luettava ja koealue on osattava. Vasta sitten ollaan kavereiden kanssa. Vanhemmista se koulumenestys on paljon kiinni, ainakin alakouluiässä. Kun alakouluiässä lapsi oppii hyvät opiskelurutiinit, omatoiminen opiskelu sujuu myöhemmin paljon helpommin.

Hei vain. Olen kyllä yrittänyt saada heitä oppimaan. Olen ottanut aina projektiksi, että yhdessä luetaan kokeisiin, jotta saataisiin edes se vitonen. Osaan itse suunnilleen kaikki peruskoulun kirjat ulkoa.



Tavallaan kai olen itsekin jo luovuttanut, koska kokeisiin tosiaan luetaan sitä vitosta varten. En pidä lapsiani vähä-älyisinä, mutta ajattelen, että heidät on päästetty liian helpolla. Aina ollut kaikkea kiinnostavampaa tarjolla, mopot, tietokoneet ym. Joskus sovittu, että jos kokeesta ei tule kutosta, niin nämä lähtee pois. Viimeisenä keinona siis. Ei ole auttanut. Lasten isä ei ole koskaan ollut koulukeskeinen. Antanut helposti periksi ja ihmetellyt tarvettani saada lapseni oppimaan. Ajattelee ilmeisesti, että työssä oppii. Nykyisin kun sinne töihinkään ei pääse ilman koulutusta.



Olen sitä mieltä, että lapset on lellitty piloille eikä ole tarpeeksi kurissa kasvatettu, että olisivat oppineet tekemään jotain. Tämähän on minunkin vikani. Olen itse isosta perheestä ja tottunut tekemään paljon. Ihme kyllä en vaatinut lapsiltani tarpeeksi. En voi mitään, mutta viimeksi eilen tokaisin isännälle, että kylläpä nämä meidän pojat on vain laiskoja paskoja. Olen aina toivonut lapsilleni parempaa tulevaisuutta kuin itselleni. Näillä näkyminen heidän tulevaisuutensa ei hyvältä näytä.

-Ap