Mitä tekisit jos aikuinen lapsesi kävisi sinuun käsiksi?
Ja tällä tarkoitan ihan kunnon käsiksi käyntiä.
Itsellä tästä nyt omakohtainen kokemus. Vanhin lapsistani, joka jo asuu omillaan kävi käsiksi minuun. Tempaisi jopa ihan nyrkillä.
Olen niin hämilläni, loukkaantunut. Puheväleissä emme enää ole.
Asiasta ja tapahtuneesta on aikaa kuukauden verran. Olen ehtinyt pohtia tapahtumaa ja tilannetta, mutta pois mielestä se ei poistu.
Tällä hetkellä olen sitä miletä, että lapsi rikkoi rajansa. Todella pahasti. Paluuta entiseen ei ole.
Kommentit (3)
Nuorisokodissa työskennellessäni lapsille (12-18-vuotiaita poikia) tehtiin alusta asti hyvin selväksi, että me emme ala heidän kanssa painimaan, eli jos he käyvät meihin käsiksi, soitamme aina poliisille.
Tekisin siis täysin samoin omien lapsienikin kohdalla.
Etenkin jos kyseessä jo täysi-ikäinen lapsi, niin kyllä terveen yli 18-vuotiaan tulee jo ymmärtää että laki kieltää käsiksi käymisen, ja asia kuuluu poliisille. Aivan sama, onko kyseessä perheenjäsen, taikka ventovieras. Toisen oikeutta koskemattomuuteen tulee aina vaalia ja kunnioittaa.
siitä kun alaikäinen käy käsiksi.
En pistäisi välejä poikki täysi-ikäiseenkään vaan yrittäisin selvittää välillämme olevan ongelman.
Meidän tapauksessa tilanne on selvitetty ja anteeksi annettu.
Mielestäni ei kannata pistää välejä poikki vanhemman ja lapsen välillä vaikka väärinteko on tapahtunut. Pystyttekö sopimaan asiasta. On varmaa että tilanne vaivaa myös lastasi.
Toki tuntematta teidän erimielisyytenne syytä tilanteen arviointi on hankalaa. Itse haluan pysyä lasteni kanssa väleissä ongelmista huolimatta.