Mihin aikaan teidän 1-7v lapset käy nukkumaan?
Olen aina kuvitellut että klo 20-21 on sellainen ihan normaali perus nukkumaanmenoaika tuon ikäisille (lapset kohta 2v ja 7v) mutta jostain kumman syystä kohdalle ei ole sattunut yhtään tuttuja joiden lapset olisi jo noin aikaisin nukkumassa... Meillä siis suurinpiirtein sama aikataulu kesät talvet ja ylös nousevat 7-7.30. Eli mielenkiinnosta kyselen että ollaanko oikeasti jotenkin poikkeavia?
Samalla mietin myös sitä että eikö muut vanhemmat halua illalla ollenkaan nk omaa aikaa? Jos lapset ovat nukkumassa vasta 22-23 niin aika lyhyeksi jää siinä oma ilta ilman lapsia. Ja kuitenkin ainakin jo ennen yhdeksää ovat selvästi hereillä niin tuskin siinä aamullakaan sitä aikaa aikuisille jää. Etenkin nyt kesällä sukulaisperheiden ym kanssa mökkeillessä kun lapset on saatu nukkumaan olisi mukava viettää hetki ihan aikuisten omaa iltaa mutta eihän se niin mene kun toisten lapset keikkuu ylhäällä yhteentoista. Vähän sama juttu tässä kotosalla naapureiden kanssa.
En siis ketään tässä syyttele vaan haluaisin vaan tietää että ajatteleeko kukaan muu asiasta samoin vai olenko ihan outo? :)
Kommentit (69)
Lapset on 4v ja 7v ja hoito/eskari aamuina sänkyyn mennään illalla klo 20, iltasadut ja pusut ja klo 20.30 ollaan jo untenmailla. Jos lapsilla on vapaapäivä viikolla (mulla 3.vuorotyö, joka mahdollistaa tuon) ja viikonloppuisin, saavat lapset valvoa klo 21 asti.
Lapset kyllä kovasti jo kyselevät, että miksi naapurin lapset saavat olla ulkona pidempään? Naapureissa lapset saattavat kukkua ulkona vielä klo 20, kun meidän muksut menee nukkumaan. Olemme perustelleet asiaa lapsille niin, että tämä on meidän tapa ja toiset tekevät toisella tavalla. Onneksi tämä on vielä riittänyt perusteluksi :)
Hoitoaamuina lapsilla on herätys jo 6.30, joten jaksaakseen on heidät pakko laittaa ajoissa nukkumaan. Ja hyvin ovat jaksaneet aamulla nousta kunnon yöunen jälkeen.
Eli et aloittaja ole mielestäni todellakaan outo vaan välittävä vanhempi :)
Eli et aloittaja ole mielestäni todellakaan outo vaan välittävä vanhempi :)
Ja sinunko mielestä sellanen vanhempi jonka lapsi menee nukkumaan myöhemmin kuin sun lapsesi ei välitä lapsestaan?
ja koska aamulla saa kuitenkin nukkua ei se minua haittaa ollenkaan, eli ei jää meillä ainakaan yöunet liian lyhyiksi.
Näin on hyvä.
Sitten ku lapset menevät tarhaan jatkuu luultavasti sama rytmi koska aamulla ei tarvitse herätä aikaisin koska normaalisti menen töihin vasta klo 14. (haen 21.30, aamulla herättyämme on meidä oma aika lapsien kanssa)
ja nukkumaan menevät samaan aikaan 20-21 välillä. Useimmiten pesut, sadut, laulut ja pusut "suoritettu" vähän ennen klo.21. Joskus aiemmin, joskus myöhemmin. Erityisinä päivinä esim. uutenavuotena, juhlapäivinä jne. saavat valvoa pitempään jos jaksavat.
Normaalisti heräävät n.klo 7.30-8.
Lomilla voi vähän lipsua, muttei kovin paljoa. Tarvitsen ja haluan sitä rauhallista omaa aikaa myös illalla..
Meillä 1 v:lle keitetään iltapuuro 20.30, sen jälkeen tehdään iltatoimet ja lapsi on unessa viimeistään 21.30, yleensä jo heti 21 jälkeen. En halua laittaa häntä tuon aikaisemmin nukkumaan, koska en jaksa nousta aamulla kovin aikaisin. Nyt lapsi herää 8-9 ja se on mullekin ihan sopiva heräämisaika. Vanhemmille jää tuossa vajaa 2 tuntia omaa aikaa, mikä on ihan riittävästi. Ehtii saunoa, lukea hetken lehteä tms. Jos omaa aikaa olisi illalla enemmän, mutta tiedossa aikaisempi aamuherätys, en nauttisi siitä omasta ajasta kun koko ajan olisi kiire nukkumaan, että jaksaa sitten herätä kuudelta.
Meillä 3v, 4v ja 6v.
Kaikki menee nukkumaan 20.30.
Aamulla herää 6.30-6.45.
Kukaan ei nuku päikkäreitä.
kerron miten itse aikoinani menin nukkumaan. Ei siis omia lapsia vielä.
Meillä ei koskaan ole ollut nukkumaanmenoaikoja ja arkisin kukuin aina johonkin puoleenyöhön ja kouluun aamulla heräsin puol 8, ja väsytti aivan sikana. Viikonloppusisn reilusti yli puolenyön ja nukuin sitten varmaan puoleenpäivään. Lukioaika meni sumussa kun aina niin pirun väsynyt kun valvoin 2-3 yöllä ja nukuin ehkä 4-5 tuntia monenakin yönä. En osannut siirtyä oikeaan rytmiin kun koko iän tottunut tuollaiseen.
Nykyään onneksi näin aikuisena ymmärrän vähän paremmin, mutta omat tulevat lapseni kyllä pistän nukkumaan viimeistään 21 ettei tule samaa kierrettä kuin itsellä. En syytä omia vanhempia, meillä oli perheessä paljon muitakin ongelmia ja äitini teki aina parhaansa.
noin kello 22-23, joskus menee myöhempäänkim.
Tämä sopii meille hyvin, sillä aamulla ei ole kiire herätä. Meillä lapset kääntää
rytmin keväällä näin, kun iltaisin on niin valoisaa :)
Helpostikkin saatamme olla pihalla leikkimässä/grillailemassa tms. vielä 22.00 aikaan.. Kauhistelkaa tätä nyt :D
Talvella rytmi on päin vastainen, nukkumaan mennään nopin klo 20 ja aamulla herätään noin 8-10. (lapset nukkuu tosi pitkät yöunet)..
kun ei tarvi nousta aamulla mihinkään 1v menee nukkumaan noin klo 21 ja kaks isompaa 4v ja 7v noin klo 22. Aamulla heräillään sit siinä kasin-ysin pintaan. Esikoinen saattaa herätä aikaisemmin, mutta touhuaa sitten omiaan sen aikaa, että me muutkin saadaan ruhomme ylös :D
Mieluummin nukun itse vähän pidempään, en mä kuitenkaan saa itseäni yhtään sen aikaisemmin illalla sänkyyn, vaikka tenavat aikasemmin meniskin nukkumaan...
tarvitsevat riittävästi unta kehittyäkseen normaalisti. En ole koskaan ymmärtänyt niitä vanhempia, jotka antavat lastensa valvoa miten pitkään haluavat. Samoin ihmetyttää ne, jotka kyllä arkisin noudattavat unirytmiä, mutta viikonloppuisin ja lomilla lapset valvovat miten sattuu.
2,5 -vuotias lapseni menee nukkumaan joka ilta n. klo 20 ja herää n. klo 7.30. Myös lomilla ja viikonloppuisin ja nyt työttömänä ollessani.
menee nukkumaan 20.30, heräilee 7 aikaan ja nukkuu päiväunet,n. tunnin.
Joskus poikkeuksellisesti voi venyä myöhempään, mutta ei paljon kuitenkaan.
Muistan lukeneeni joskus, että ne loppuillan/alkuyön tunnit ovat nukkumisen kannalta kaikista tärkeimpiä lapselle. Ei siis ole ollenkaan sama, nukkuuko klo 20-6 vai 01-11. Tarkemmin en tätä osaa referoida, kun en muista tähän hätään.
kasilta nukkumassa. Ei kiitos! Nautin pitkistä aamu-unista, joten senkin takia parempi, että lapsetkin nukkuvat pitempään.
kahdeksalta uinahtavat jos päivä on mennyt putkeen.. jos illasta ohjelmaa tai nuoremman päiväunet menee liian myöhään sitten valvotaankin. Aamulla noustaan kasilta viimeistään. (lapse 1 ja 4 vuotta jälkim. ei nuku päiväunia)
1v kello 19.30
ja 3v kello 20.00
Molemmat heräävät yleensä 6.30 maissa.
lapset 2v, 4v, 6v
Kyllä me vanhemmat halutaan myös kahdenkeskeistä aikaa.
Lapsilla ikää 7, 5, 4, 3 ja 1v.
Aamulla herätään n. klo 6.00.
Ja kyllä, haluan omaa aikaa ja kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa iltaisin.
2v10kk menee nukkumaan 19 ja herää 6.30-7.
lapset 1, 4, ja 7. Heräävät (ikävä kyllä) jo 6:30 joka aamu, ei auta vaikka laittaisi myöhemmin nukkumaan, heräävät silti jo tuohon aikaan. Mutta jos on jotain erikoista, vieraita tms. niin lapsetkin saavat joskus valvoa pidempään, eli mitenkään tiukkoja emme tässä asiassa ole.