Lue keskustelun säännöt.
Jättäisinkö lapsiluvun kahteen vaikka meinasin enemmän - ei vaan jaksa!
22.07.2011 |
Nyt mulla on kohta 3-vuotias poika ja puolivuotias tyttö. Olen aina ajatellut, että haluan 3 tai 4 lasta, mutta nyt tuntuu, etten tosiaan jaksa yhtään lasta enempää, hyvä kun jaksan nämä kaksi. Molemmat heräilevät monta kertaa yössä ja isoveli on älyttömän mustasukkainen ja uhmaileva, koko ajan tekemässä pahojaan ja pikkusiskoa saa suojella koko ajan. Olen varmaan vanhentunut kymmenen vuotta unettomien öiden ja stressin takia ja huomaan, että en ole mikään hyvä, pitkäpinnainen, konflikteja ratkova muumimammatyyppi, vaan aika avuton näiden kanssa.
Ikä alkaa tulla vastaan, kun olen pian 35 vuotta ja mulla on laajalle levinnyt endometrioosikin, joten pitäisi päättää pian, aionko yrittää enempää lapsia vai en.
Onko joku muu jättänyt lapsiluvun kahteen, kun tuntui, ettei rahkeet enempään riitä? Alkaakohan se harmittaa myöhemmin?
Kommentit (21)
enkä minäkään jaksaisi useampaa pikkuista yhtäaikaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turha tätä maapalloa muutenkana ylikansoittaa.
t. yhden lapsen tyytyväinen äiti
Siihen varmaan päädyn, vaikka harmittaa kyllä tämä huono jaksaminen. Mietin vaan, jos hampaat irvessä vetäisi nämä pikkulapsivuodet, niin olisiko sitten muutaman vuoden päästä helpompaa kolmenkin kanssa...Mut eipä se lapsille tietysti hyvä ole, jos vetää itsensä ihan viulunkieleksi. Sitäpaitsi oikeastaan olen jo sellainen :)
ap
Samaa mieltä kuin edellinenkin. Jos juuri ja juuri jaksat nämä kaksi niin miksi ihmeessä pitäisi hommata lisää? Siis en piikittele, vaan itsellä nyt toinen tulossa ja se saa riittää ainakin toistaiseksi. Jos enempää en saa vaikka myöhemmin haluaisin, niin nyt en jaksaisi putkeen kolmatta. Parempi jaksaa kahden kanssa kuin ettei jaksa yhtään kolmen kanssa (joku tietysti jaksaa vaikka kymmennen kanssa) Mutta yöheräilytkin kuulostaa vaativilta teillä kahden kanssa (joillakin lapset nukkuu koko yön, jolloin äitikin jaksaa enemmän)
Mitäs jos keskittyisit näihin kahteen ja nauttisit heistä? Ihmisellä kun on rajalliset voimavarat ja taidat tietää, että hermoissa yms. rajat ovat tulleet vastaan. Mutta tsemppiä onhan kahdenkin kanssa tekemistä :)
Ilman muuta kannattaa ajatella omaa jaksamistaan. En oikein usko siihen että pikkulapsivuosien (milloin ne edes päättyy?) helpottaa. No, tokihan se on äidistä ja perheestä yleensä riippuvainen asia että miten kokee äitiyden kussakin vaiheessa. Omalta osaltani koin vauvavuodet helppoina mutta koko päiväkotiajan vaikeana. 1 lapsi minulla jo koulussa ja toinen menee kohta eskariin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä oli yhdessä toisessa pikkulapsiketjussa tänään, jossa valitettiin 5 lapsen rankkuutta:
Oikeasti
Ettekö te ihmiset mieti minkälaista se elämä tulee sitten olemaan jos/kun niitä lapsia on se 4-5? Monelle se elämä sopii mutta monelle ei.
Ja en suosittele elämään myöskään "sitku" elämää tyyliin "no mut sitku lapset ovat isoja niin sitten on helppoa ja niin ihanaa kun lapsia on viisi". Niinpä. Elämässä vaan ei ole takuuta siitä että siitä "sitku" elämästä tulee joskus "nytku" elämää. Mies/vaimo saattaa kyllästyä (sääli kyllä) odottamaan että siitä sitkusta tulee nytku. Voi itse (tai puoliso) sairastua. Jopa kuolla. Jne jne.
Eli kannattaisi miettiä etukäteen mikä on se elämä mitä haluaa ihan oikeasti elää seuraavat 10-20v niin miehensä, lastensa kuin työnsä kannalta eikä miettiä että "sitku lapset ovat isoja niin...". Terve itsekkyys ja omien voimavarojen pohtiminen on jokaiselle tärkeää.
että lapsia on silloin riittävästi, kun vielä ns. jollain tasolla toivoisi yhtä. Se tarkoittaa sitä, että rahkeet riittää niille jo olemassa oleville. Minä olen aina toivonut kolmea lasta, mutta olen jättänyt sen kahteen. Enkä ole katunut. Lapset on ihania, mutta ei minusta vain ole sellaiseksi äitihahmoksi. Kahden kanssa on niin paljon helpompaa kuin kolmen. Ja totuus on, että rahaakin menee kolmeen paljone enemmän kuin kahteen. Juu, ei pieni lapsi kuluta, mutta sitten isompana kyllä. Ja en halua, että lapset joutuisivayt kituuttamaan enkä halua sitä itsekään. odottelen lapsenlapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta nyt kun esikoinen on 5 ja taapero 1,5v niin tuntuu etta nuppi leviaa jo naiden kanssa. Jatkuvaa tappelua, joku huutaa ja musta jo esikoisen kohdalla tuntui etta 1-3 v on ihan kaikken rankin vaihe kun koko ajan saa vahtia.
Mulla jaa tahan lapsiluku ettei ole se jatkuvasti rahjaava mutsi jonka kanssa ei ole koskaan kivaa mutta niita arsyttavia sisaruksia riittaa.
Ja sita paitsi ma ajattelen kauhulla etta jos vaikka ensi vuonna saisin sen 3 niin niita teinivuosia riittaisi sitten lahes 10 ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että ajattelin, ettei meidän avioliitto kestäisi lisää väsyvuosia kolmannen lapsen kanssa. Isompien lasten kanssa on sitten erilaiset murheet ja ikähaarukkakin asettaa omat haasteensa. Ei auta, jos osa on helpossa iässä, jos yksi on vaativa.
Kyllä elämä kahdenkin kanssa on hienoa ja suhteellisen helppoa olla standardikokoinen perhe esim. matkaillessa, autoon mahdutaan hyvin etc.
Minulla kolmannen lapsen kaipuu kesti vain noin puoli vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Satsaa laatuun määrän sijasta. Itse olen tehnyt saman päätöksen kahden lapsen jälkeen, vaikka kolmatta joskus aiemmin ajattelin. Ajattelin, että on parempi panostaa näihin kahteen kunnolla kuin että vetäisimme jaksamisen ym rajat liian tiukoille kolmen kanssa. Tosin sinulla on nyt rankin vaihekin vielä menossa kahden pienen kanssa (yöheräilyt ym). Se helpottaa tosi paljon kun nuorempikin on jo yli 3v jatai siinä vaiheessa, kun on saanut nukkua kunnon yöunia esim puoli vuotta. Usko minua, elämä helpottuu kovasti. Ja sitten kun pääsee sen helpomman elämän makuun, on vielä vaikeampaa motivoida itseään kolmanteen lapseen ;). Siis jos sen kolmannen oikeasti haluisi, ei ne uhraukset tuntuisi missään. Mutta niin kauan kun ne tuntuu, ei ole varmaan valmis siihen taas uudestaan. Tsemppiä vielä tähän rankkaan aikaan. Elä päivä kerrallaan ja usko, että jonain päivänä on paaljon helpompaa!
On sen verran vilkas kaveri, etten mitenkään jaksaisi samaa rumbaa tähän perään. On kohta kaksivuotias.
Nyt sentään on aina joskus parisuhdeaikaa, ja aika usein jotain omaakin aikaa. Koko perhekin ehditään tehdä yhdessä monenlaista.
Miksi niitä lapsia pitäisi olla kamalan monta? Itse viisilapsisen perheen esikkona voin sanoa, ettei se niin herkkua ollut. Aina joutui tekemään huushollihommia, vahtimaan pienempiä jne. Huomiota sai osakseen tosi vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitihän se kolmas tehdä. Enää ei vaihtaisi koska on noi vekarat vaan niin hassuja vaikka jaksamisen kanssa onkin tekemistä. Etukäteen mietittynä toki kannattaa miettiä että tykkäättekö matkustella? 5 hengen perhe maksaa maltaita tehdä kaukomatkoja. Yleiskustannukset on myös kovat ja kannattaa siten keskittyä tosissaan kierrätykseen. Meillä se ei ole onnistunut kum vaimo on vaatefriikki ja voitte kuvitella kolmen tytön vaatekustannukset vuodessa. Tavalliseen autoon mahtuu kyllä mutta eipä sitten otetan lapsien kavereita koskaan mukaan koko perheen mökki yms. reissuille kun ei ole 7-hengen autoa. Nämä nyt olivat enemmän käytännön puolelta. Toki laatuajan antaminen kullekin erikseen on vähän haasteellista mutta siihen täytyy erikseen keskittyä.
Suomessa on turha edes miettiä ylikansoittamista kun niitä eläkkeiden maksajia täytyy olla kokoajan enemmän. :-)
on varaa palkata hoitoapua kokopäiväisesti, niin se olisi varmasti yksi mahdollisuus. Harvalla kuitenkaan on, koska palkkakustannukset niin suuria...
Luulen, että ne haaveet 3-4 lapsesta tulee siitä, että mulla on itsellä kaksi sisarusta, miehellä myös, ja olen tottunut suurehkoon perheeseen. Rahaa oli tosi vähän kun olin pieni, mutta ei se meitä lapsia haitannut, äidin muistan kyllä sitä valitelleen. Itsestä oli lapsena ihanaa, kun oli pari leikkikaveria aina kotona, eikä äitikään ollut mikään takakireä. Mutta toisaalta äiti ei enää palannu työelämään meidät saatuaan ja mulla taas on vaativa työ, johon palaan. Miehellä myös. Ja asuntolainat sun muut, joten kotiäidiksi jääminen määräämättömäksi ajaksi ei käy. Matkustelusta tykätään kyllä, mutta just nyt ei ole rahaa, sitten myöhempinä vuosina (sitku :) ) ajateltiin matkustaa.
Tosi haikeaa vain ajatella, ettei enää tulisi yhtään uutta vauvaa, etten edes antaisi sellaiselle mahdollisuutta! Koska voisihan ihan hyvin käydä niin, etten enää saisi lapsia vaikka yrittäisin. Mutta tuo oli hyvin sanottu, että lapsiluku on hyvä, kun haaveilee vielä yhdestä. Ja tuota myös olen ajatellut, että nyt jaksan kuitenkin pitää hauskaakin näiden kahden kanssa, kolmen kanssa menisi varmaan kaikki aika vain vaipanvaihtoon ja isommille räksyttämiseen.
Äsken nukutin vauvan syliin ja katselin pientä tuhisijaa. Ja mulle tuli jo jotenkin ikävä vauvaa, vaikka se on ihan pieni vielä! Ja tuo esikoinenkin on oikeastaan tosi pieni vielä.
ap
Miksi niitä lapsia pitäisi vaan pykätä lisää jos ei edellisiäkään jaksa? Mulla 1 ja senkin kanssa vaikeaa, toivon hartaasti etten enää ikinä sairastu vauvakuumeeseen.
vaikka 4 oli tarkoituksena. Ihan puhtaasti jaksamisesta, ymmärsin etten voisi olla riittävän hyvä äiti suuremmalle määrälle lapsia kun välillä en meinaa jaksaa näitäkään. Yhä edelleen olen erittäin tyytyväinen tähän päätökseen. Toki joskus iskee haikeus ja pieni vauvakuume mutta se menee ohi kun mietin niitä pikkulapsivaiheen ikäviä puolia. Panostan nyt omaan elämääni ja itseeni enemmän ja voi että se on ihanaa.
sitten vasta teet lapsen. Sain kuopuksen 39v. ja ihan hyvin jaksoin.
No kuopus oli ylivilkas ja jäi sitten 3 lapsi tekemättä ihan kuopuksen vilkkauden takia.
Nyt poika 7v. ja on rauhoittunut, vaikka energinen onkin.
Nyt en enään jaksa lasta tehdä, koska olen jo 46v.
Nyt tilanne olisi muuten hyvä, mutta ikää on liikaa.
Tosiasiat on otettava tosiasioina.