Miten jaksaa pikkulapsiaikaa päivästä toiseen ja vuodesta toiseen?
Minä olen melko väsynyt tähän lasten ehdoilla menemiseen. Meilllä viisi lasta ja meno sen mukaista. Nyt tuntuu, että rupeaa omat voimat loppumaan. Kesällä kaikki kotona ja talo hiljenee vasta yöksi. Aamusta sama rumba. Lastenvahtia vaikea saada viidelle, jotta pääsis edes jonnekin kaksistaan. Antakaapa vinkkejä, millä jaksan vielä toiset 10 vuotta tätä?
Kommentit (27)
..melko vaikea koittaa sopeutua tilanteeseen, kun tietää, että kyse on vielä vuosista. Jotain suurempaa muutosta kaipaisi. olen ehdottanut, että jakaannuttaisiin useammin kahteen porukkaan ettei kaikki lähtisi jokapaikkaan. Lähdöt helpottuisi ja olisi rauhallisempaa. mutta miehelle se ei tunnu olevan ok. Kokee, etten kaipaa häntä vaikka siitä ei ole kyse.
Ap
on noin monta lasta??
Enkä ole ap, enkä lesta.
mulla noita on neljä.ja kaksi vuotta sitten oltiin viimeksi miehen kanssa keskenään.
yritän vaan ajatella että aika aikaa kutakin.
Meillä on nuorin 4v. ja vanhin 11v., neljä lasta. Pari vuotta sitten minulla oli aika samat fiilikset kuin sinulla, menoa ja meininkiä ja kotihommia loputtomiin, vaikka valinta oli toki omani. Mutta nyt kun kuopuskin on isompi ja menee leikeissä muiden jatkona ja pääsen itsekin väliin viettämään ihan omaa aikaa, jaksan paljon paremmin ja nautin tästä elämänvaiheesta, suorastaan haikeana ajattelen, miten nopeasti tämä aika menee ja lapset kasvaa... Paljon tehdään perheenä yhdessä juttuja ja lisäksi vanhempani ottavat koko katraan väliin mieluusti yökylään eli saadaan kahdenkeskistäkin aikaa. Lisäksi joka ilta, kun lapset ovat nukkumassa, nautimme yhteisen aikuisten iltapalan, siitä hetkestä saa paljon voimaa arjen tohinaan.
Jaksamisia, koko ajan se helpottaa!
Toivon itsekin, että helpottaa, kunhan kuopus kasvaa. Jotenkin nyt kun lapset 1-11v on niin paljon perushuoltoa, että meinaa taju lähteä. Kiristää ilmapiiriä siihen malliin, ettei oikein tule raivattua enää kahdenkeskistäkään aikaa. Oravanpyörä siis.
Ap
miksi olette sitten tehneet noin monta lasta, kai tiesit etukäteen millaista se pikkulapsiaika on esim. toisen lapsen jälkeen?
Ettekö te ihmiset mieti minkälaista se elämä tulee sitten olemaan jos/kun niitä lapsia on se 4-5? Monelle se elämä sopii mutta monelle ei.
Ja en suosittele elämään myöskään "sitku" elämää tyyliin "no mut sitku lapset ovat isoja niin sitten on helppoa ja niin ihanaa kun lapsia on viisi". Niinpä. Elämässä vaan ei ole takuuta siitä että siitä "sitku" elämästä tulee joskus "nytku" elämää. Mies/vaimo saattaa kyllästyä (sääli kyllä) odottamaan että siitä sitkusta tulee nytku. Voi itse (tai puoliso) sairastua. Jopa kuolla. Jne jne.
Eli kannattaisi miettiä etukäteen mikä on se elämä mitä haluaa ihan oikeasti elää seuraavat 10-20v niin miehensä, lastensa kuin työnsä kannalta eikä miettiä että "sitku lapset ovat isoja niin...". Terve itsekkyys ja omien voimavarojen pohtiminen on jokaiselle tärkeää.
Ei siihen mitään poppakonsteja ole.
Meillä lapsia on vaan kolme mutta meillä ei ole valitettavasti enää yhtään isovanhempaa auttamassa eikä muutenkaan ketään kuka lapsia edes kauppareissun ajan vahtisi. Mä menen päivän kerrallaan, illalla lasten nukahdettua odottaa oma sänky, telkkari ja pala jäätelöä..se riittää mulle.
saamaan vaikka vanhimpia lapsia kummeilleen yökylään välillä? Sekin helpottaa kun ei ole kaikki jaloissa pyörimässä. saatko koskaan omaa aikaa, pääsetkö mihinkään yksin?
Meillä kolme alle 4-vuotiasta ja tosiaan tiedän miten raastavaa se hiljaisuuden ja rauhan kaipuu välillä on.
Lapsi kolme ja vuosia kotiäinä. Mitta alkoi olemaan todella täynnä tehden sitä samaa vuodesta toiseen, meteliä ja perushoitoa, ruuanlaittoa yms.
Töihin palaaminen auttoi, vapaa-ajalla jaksaa taas olla lasten kanssa.
Henk. koht. en olisi ikinä voinut tehdä viittä lasta putkeen, olisin varmasti ollut psykiatrisessa hoidossa jos olisin vielä joutunut jatkamaan samaa rumbaa taas uudesta raskaudesta alkaen.
Tiedän, että pahinta pikkulapsirumbaa kestää vielä kaksi vuotta ja sitten jo helpottaa. Toisaalta nautin tästä kovasti.
En todella ole ollut koko aikaa kotona, vaan vuorotellen töissä ja kotona ja välillä koko remmi nuorinta lukuunottamatta on ollut hoidossakin.
Meilläkään ei ole mitään hoitoapua, mutta kohta isoimmat jo pääsevät leireille sun muihin. Ja kyllä ne ovat välillä kavereillakin kylässä.
Välillä on päiviä, ettei jaksaisi yhtään, mutta 90 % ajasta ajattelen, että elän tässä unelmaani.
olo täälläkin. Mies lähti ja jäin yksin neljän pienen kanssa- 2-8-v. Ei pääse mihinkään- koskaan:( Alkais edes työt, että saisi välillä levähtää. Ja miestäkin tekisi mieli..
vielä pieni ja sitova, ensi kesä on jo paljon helpompi. Oletko työelämässä vai kotona? Itse olen töissä ja vaikka sekin toki väliin rankkaa (etenkin aamurumba), niin toisaalta siellä muuta ajateltavaa ja aikuiskontakteja. Kotona ollessa pää vaan meinaa välillä hajota, kun päivät seuraa toistaan samanmoisina.
Ja kuten joku tuossa ehdottikin, ottaisikohan joku kummi tai muu vaikka pari lasta välillä yökylään, sekin auttaa.
T. Se neljän 4v.-11v:n äiti
Miksei miehesi sitä hyväksy?
Meillä ei ole kuin kaksi lasta (5- ja 2-vuotiaat) ja usien heidänkin kanssaan jakaudumme, eli mies on toisen kanssa ja minä toisen. Lähdöt ja liikkuminen paljon leppoisampaa!
Meillä kaksi lasta - ja ihan siksi, että osattiin laskea.
Jos ette tee lisää lapsia, niin päivä päivältähän tuo elo helpottaa.