Mitä sanoa perheelliselle kaverille joka petti ja jätti aviomiehensä toisen miehen vuoksi ja nyt....

Mutta miksi vitussa se pettäminen ja muu tuomitaan aina naiselta mutta mieheltä ei ja miehen pettäminen annetaan anteeksi...kuuluu miesten luonteeseen jne.

Ei miehet kavereitaan edes moralisoisi...naisten pitää toisilleen näpäyttää!

Jos miehet olisikin sitä mieltä että pettäminen on ok, niin minkäs me naiset sille voidaan? Mä en usko, että kovin moni nainen on sitä mieltä, että pettäminen on ok oli kyseessä nainen tai mies, tai että uuteen vaihtava saa ylipäätään kauhean paljon peukutuksia ympäristöltään. Todennäköisesti ihmiset pääasiassa tuomitsevat sen, oli siihen siinä tapauksessa syytä tai ei.

En usko myöskään että kaikki miehet pitävät pettämistä ja/tai perheensä jättämistä uuden vuoksi hienona juttuna.

Kaikki valinnat eivät aina ole fiksuja, tunteet ja huumaus menevät järjen ja kohtuuden edelle. Virheitä teet sinäkin.

Kyllä omista teoista pitää nykypäivänäkin kantaa vastuu

Nykyään vaan yritetään kovasti selitellä virheillä ja sillä, että kaikkea pitää kokeilla, eikä yksinkertaisesti kyetä myöntämään, että on käyttäytynyt itse tosi törkeästi ja saanut täsmälleen sen, mitä ansaitsi.

Jos ap:n ystävää olisi petetty, tottakai hän olisi ansainnut ystäviltään kaiken mahdollisen tuen. Mutta kun ap:n ystävä on itse pettänyt ja jättänyt miehensä ja itkee nyt sitä, kun hänelle tehtiin samoin eikä silti se oma aviomies huoli takaisin, on mielestäni jo täysin moraalitonta ja valheellista vain tukea ja lohduttaa. Kyllä juuri ystävän pitää olla se, joka sanoo, että käyttäydyit tyhmästi, nyt on vain lähdettävä alusta ja yritettävä oppia tästä jotain.

Missä vaiheessa ihmisten ei enää ole tarvinnut kantaa vastuuta ihan omista valinnoistaan? Kuka päätti, että asioita vain sattuu ja tekoihin vain ajaudutaan eikä pettäminen ole kenenkään vika?

Pettäminen on törkein teko, mitä parisuhteessa voi tehdä. On ihan oikein, että tällainen pettäjä saa itse kokea saman. Jos ei tajua, että sai, mitä ansaitsi, niin sitten jonkun pitää se hänelle rautalangasta vääntää.

Uudestaan:

Kyllä omista teoista pitää nykypäivänäkin kantaa vastuu.

Jos totuutta omien valilntojen ja toimien seurauksista ei halua kohdata, voi olla vaikeat ajat jonkin aikaa - kunnes sen totuuden kohtaa, kasvaa sen mukana vastuulliseksi ja voi jatkaa viisaampana.

Petos ei kannata, ei ainakaan uuden alkuna!

Nykyään vaan yritetään kovasti selitellä virheillä ja sillä, että kaikkea pitää kokeilla, eikä yksinkertaisesti kyetä myöntämään, että on käyttäytynyt itse tosi törkeästi ja saanut täsmälleen sen, mitä ansaitsi. Jos ap:n ystävää olisi petetty, tottakai hän olisi ansainnut ystäviltään kaiken mahdollisen tuen. Mutta kun ap:n ystävä on itse pettänyt ja jättänyt miehensä ja itkee nyt sitä, kun hänelle tehtiin samoin eikä silti se oma aviomies huoli takaisin, on mielestäni jo täysin moraalitonta ja valheellista vain tukea ja lohduttaa. Kyllä juuri ystävän pitää olla se, joka sanoo, että käyttäydyit tyhmästi, nyt on vain lähdettävä alusta ja yritettävä oppia tästä jotain. Missä vaiheessa ihmisten ei enää ole tarvinnut kantaa vastuuta ihan omista valinnoistaan? Kuka päätti, että asioita vain sattuu ja tekoihin vain ajaudutaan eikä pettäminen ole kenenkään vika? Pettäminen on törkein teko, mitä parisuhteessa voi tehdä. On ihan oikein, että tällainen pettäjä saa itse kokea saman. Jos ei tajua, että sai, mitä ansaitsi, niin sitten jonkun pitää se hänelle rautalangasta vääntää.

Kovasti pahoitteleni asiaa ja sanoi ajautuneensa tilanteeseen. Just.

Oma vika, mitäs läksit!

sitä ei moni nainen tajua miten iso apu miehestä on kotona. Naiset usein luulee hoitavansa kaiken. Sitten tuleeki järkytys, kun ei oo osannu antaa miehelle arvoa ajoissa. Terveisin nainen. Kyllä se siitä rauhottuu, kun pääsee erehdyksestään yli ja oppii itsenäiseksi. Rohkaise vaan ottamaan itteä niskasta kiinni ja keskittymään lapsukaisiin.

JUURI NÄIN! Siskoni halusi 5 lapsen jälkeen leikkiä sinkkua ja oli NIIN ihastunut... sitä mentiin ihan kuin sokea kana. On vasta viime kuukuasina tajunnut miten fiksu mies se exä olikaan... mutta kun sille ei osattu antaa arvoa,kun ei ollut pettymyksiä/paska suhteita alle. Ovat seurustelleet 16v lähtien. Siskoni on myös hoksannut että 5 lapsen äidille ei niin vaan löydykkään uutta miestä j aloppujen lopuksi se exä tekikin tosi paljon kotona hommia,sitäkään ei nähty ajoissa.Olen totaalisen kyllästynyt siskoni asenteeseen ja ottanut melkoisne pesäeron,hän näköjään nyt vasta kasvaa aikuiseksi.

Tarkoita mielestäni sitä että aina pitäisi olla samaa mieltä, ymmärtää ja silittää päätä. Se on myös sitä että uskaltaa sanoa toiselle mitä mieltä on ja vaikka sanoa päin naamaa jos ystävä on tehnyt typerästi. Yhdyn siihen näkemykseen, että tuomitsen teon, mutten ystävää muulta osin. Tottakai ystävää kuuluu tukea, mutta jos olisin itse samassa tilanteessa kuinap, niin sanoisin varmaan että en jaksa kuunnella tuota ruikutusta koko ajan, itse on soppansa keittänyt ja joka leikkiin ryhtyy niin se leikin kestäköön...

voisin yrittää keksiä kaverin kanssa jotain piristävää tekemistä, jos hänkin olisi sitten hetken ruikuttamatta. Eli jos on läheinen ystävä, niin tekisin selväksi että pidän hänestä edelleen yhtä paljon, mutten hyväksy tuota pettämistä ja jatkuvaa ruikutusta sen seurauksista.

kenties ystävänsä hyvästä menestyksestä miesmaailmassa? Se että hänestä ollaan kiinnostuneita.

No toi onki varsinainen meriitti,että miehet on kiinnostuneita... Miten määritellään miesten kiinnostus ja millä tasolla se kiinnostus mahtaa olla... itse olen tehnyt ainoana naisena 10 vuotta miesten keskellä duunia ja suurin osa duunikavereistani on melkosia ikivipeltäjä sinkkuja.... Olen tavannut eräänki naisen, jos toisenkin,joka silmiä rapäyttämättä uskoo kaiken shitin mitä äijät puhuu ja kehtaavat vielä mainostaa kuinka kiinnostuneita heistä ollaan... Kiinnostuksen taso on lähinnä sitä miten helppo p...tava kyseinen daami mahtaa olla,miten äkkiä saa ja sit aamukahviringissä on kyllä kuultu lukemattomat kerskumiset kuka on saanut ja keltä. Eli kiinnostuksella ei oo mitään tekemistä naisen itsensä tai persoonan kanssa,on kyse silkasta helppoudesta. Toki niitä kunnollisiakin miehiä löytyy,mutta viimex 2 viikko sit huomasin terdekierroksella,että daamit ei halua nädä sitä räikeetä p..llun kiiltoa miesten silmissä.

sitä ei moni nainen tajua miten iso apu miehestä on kotona. Naiset usein luulee hoitavansa kaiken. Sitten tuleeki järkytys, kun ei oo osannu antaa miehelle arvoa ajoissa.

toista, kolmatta tai ties kuinka monennetta isoa lasta vaivoina. Ainakin minulla kävi niin.

Mies voi kyllä auttaa kotona, mutta alkoholin ja rahankäyttö sekä puolisosta välittämisen puute ahdistaa, jolloin ne auttamiset valitettavasti jäävät noiden huonojen puolien varjoon.

Aikamoista ystävyyttä, vaikka niinhän se yleensä on, että ensin törttöillään ja sitten laitetaan välit poikki kun joku kehtaa sanoa ääneen, että tuli ehkä tehtyä hieman ajattelemattomasti.

Jos on tuntenut ystävänsä kauan, kuten apn tapauksessa, on todennäköisesti oikeassa sanomaan ystävälleen "suorat sanat".

Ap nimittäin tietää kokonaiskuvan ja ehkä ystävänsä puolisoakin, ja pariskunnan historiaa, toisin kuin ihmiset, keihin törmää elämäntilanteisiin liittyvien kausien takia. Uusi suhde ja eroaie ei tietenkään huonoa avioliittoa paranna. Toisaalta kaikki eivät, jopa vuosienkin, ahdingon jälkeen, ole voimissaan toimimaan järkevästi.

Lisäksi joillakin on tarve pitää kovaa meteliä toisten aviokriiseistä, toiveena kai oman elämäntyylin varjoon jääminen. Nähnyt tällaisenkin tapauksen, alkonkäyttö näyttelee isoa osaa, molempien vanhemmatkin moittivat, lapselle jaksetaan krapulassa karjua, mutta pariskuntaa kiinnostaa toisten aviokriisit. Ihme olisi, jos se omassa eroprosessissa kärsivä viitsisi pitää yhteyttä.

Sitä saa mitä tilaa, sanoisin minä. En tarvitse kavereita sen takia, että "kun vaan olis joku joka kuuntelis". Elämä on välillä julmaa ja niin olen minäkin.

Sanoin kaverille ennenkuin jätti miehensä että oletko miettinyt asian jokaiselta kantilta, entä jos käykin niin että uusi mies on täys kusipää. Tai jos kaveri huomaakin että kyllä se aviomies sittenkin oli parempi. Tai että käy niinkuin kävikin, uusi mies häipyy eikä vanha ota takaisin.



Ja mikä oli vastaus... "Tää meidän rakkaus on tähtiin kirjoitettu, oli kohtalo että me tavattiin. Hän (uusi mies) on täydellinen, ihana, seksikäs, jaksaa jutella tuntikausia..."



Aviomiestään kaveri piti täytenä tylsimyksenä, joka ei ikinä jaksa tehdä mitään, ei halua lähteä minnekään, eivät ole samalla aaltopituudella, intohimo heidän välillään on laskenut. Jne.



Yritin sanoa että voi hyvä ihminen kun ei 15 vuoden suhteessa voi olla enää samanlaista ympärivuorokautista himoa kuin mitä se ensimmäisten kuukausien aikana oli. Eikä varsinkaan pikkulapsiperheessä. Kysyessäni sanoi myös että aviomiehessä ei suuria vikoja ole, mutta on vaan niin "tylsä". KAveri vain tuntui kyllästyneen arkeen, ei sitä kuitenkaan myöntänyt.



Monesti yritin sanoa myös että onkohan nuo asiat niinkuin uusi mies kertoili. En siis tavannut miestä ennen kuin kaveri erosi miehestä. Mutta kun kuuntelin kaverin juttuja mitä uusi mies oli tälle omasta avovaimostaan kertonut. Miehen avovaimo tuntui olevan vittumainen pirttihirmu, tyhmä ja rumakin vielä. Ihmettelin kaverille että kauanpa on jaksanut avokkiaan katsoa, jos se nainen on niin ääliö kuin kertomusten perusteella kuulostaa olevan. Heillä nimittäin ei lapsiakaan ollut.



Mutta ei, kun se mies on niiiiiin ihana ja täydellinen...



AP

anna rauhassa kaverin nuolla näppejänsä

kommenttia kun joka yhteydessä ollessamme itkee tapahtunutta. Eikä mulla oikeasti kiinnostaisi. Mieli tekisi sanoa täsmälleen niinkuin nro 2 sen viestissään kiteytti: sitä saa mitä tilaa... En vain uskalla sanoa ääneen.



ap

Joten sen sanomisesta ei taida olla enää mitään hyötyä.



Ei kai tuohon keksi muuta, kuin koittaa lohdutella, että nyt ei ehkä oo ihan elämän hohdokkain hetki, mutta eiköhän asiat jossain vaiheessa jotenkin vielä järjesty.

Tai ainakin puhuu sillä tavalla kuin hän (eli kaveri) olisi "uhri" tässä ja kaikki tapahtunut on vain ikävien yhteensattumien summa tai muut teki päätöksiä hänen puolestaan. Aivan kuin hän itse olisi ollut vain lastu vedessä jota laineet heitteli sinne tänne...



ap

Voit varmaan vaan kuunnella ja kannustaa eteenpain, kun sen aika on. Ihmissuhteet ovat herkkia asioita, mutta kasvavat lapset tietysti haavoittuvimpia - jos siis ovat huollettavia viela. Mikali ovat, onko lapsilla vastuullisia ja turvallisia aikuisia lahellaan?

ja sitä ei tiedä mitä se tuo tullessaan. Sano, että unohtaa miehet vähäksi aikaa kun niistä ei ole kuin harmia.



Ystäväsi ei tarvitse neuvoja oikeastaan, ainoastaan lohtua. Jos ystävyydellä on sinulle arvoa, niin ole kuuntelija, se auttaa eniten.

Aika kurjalta kuulostaa kyllä, ettei ota vastuuta teoistaan, vaan selittää, että näin vaan pääsi käymään tai olosuhteet teki näin.



Älä sano mitään mielipidettä, vaan totea, että asiat ovat nyt näin ja elämä kyllä kantaa.

Voit varmaan vaan kuunnella ja kannustaa eteenpain, kun sen aika on. Ihmissuhteet ovat herkkia asioita, mutta kasvavat lapset tietysti haavoittuvimpia - jos siis ovat huollettavia viela. Mikali ovat, onko lapsilla vastuullisia ja turvallisia aikuisia lahellaan?

kaveri ja hänen ex saivat sovittua yksissä tuumin, eikä heidän korviin ole likapyykkiä kannettu. Uutta miestä ei esitelty lapsille. Eli lasten asiat kyllä ovat hyvin.

Tuntuu että kaveri ymmärsi vasta arjen tultua kuvioihin (kun uusi mies palasi exänsä kainaloon) että eipä se niin herkkua olekaan yksin huolehtia perheen asioista. Lapset toki on isällään joka toinen viikonloppu, mutta silti se on kaveri joka pyörittää suurimman osan lasten arjesta... Vanhin lapsista koulussa, nuorimmat alle kouluikäisiä. Eli huoltamista ja hoitamista tarvitaan päivittäin.

ap