Kumpi parempi lapselle, masentunut vai kuollut vanhempi?
Kommentit (18)
sulla on ne lapset. Olisit onnellinen. Ja, sulla ei ehkä ole fyysistä sairautta, joka haittaa koko elämän, kuten mulla esimerkiksi. Eli semmoista, jota ei saa pois ja luultavasti en pääse koskaan töihin.
Ole onnellinen ja lopeta valitus
Oletko varma ettei masennus voi kestää loppuelämään? Kyllä se voi!
Ja onnelliseksi ei vain tulla käskemällä.
Vanhemman tärkein tehtävä lapsen huolenpidon lisäksi on pysyä hengissä.
Vanhemman kuolema on hirveää lapselle.
Masennukseen voi saada apua. Tila voi kohentua. Kuollut on poissa ikuisesti.
voi vaikka saada sen "herätyksen" ja oikeasti ryhdistyä, pistää elämänsä kuntoon ja alkaa kunnon vanhemmaksi lapselleen. Jos ei onnistu siinä oman lapsen kanssa, niin kenties se lapsenlapsi aikanaa saa nousemaan suosta.
Oman käden kautta on raukkamainen ratkaisu.
Hänen lapsensa rakastavat häntä todella paljon. Ei vanhemman tarvitse mikään pelle olla. Riittää, kun hän on lähellä. Omat lapsenikin tykkäävät enostaan, vaikka mies ei paljon muuta jaksa kuin istua. Lapsi näkee asiat ihan toisin kuin me aikuiset kuvittelemme. Itse inhosin lapsena tekopirteitä sukulaistätejäni ja viihdyin hiljaisten ihmisten seurassa.
On aina mahdollista että masentunut pystyy vielä hakemaan apua ja paranemaan, jolloin päällimmäiseksi kokemukseksi ei välttämättä jääkään masennuksen kurjuus vaan toivo paremmasta. Vanhemman masennus vaikuttaa lapseen monella tavalla suoraan, taipumus siihen tai jokin muu elämään vaikuttava asia voi olla tavalla tai toisella perinnöllinen, jolloin masennus voi tulla lapsellekin eteen elämässään. Mikäpä silloin olisi parempaa, kuin että on tukena vanhempi joka itse on kamppaillut saman asian kanssa ja selvinnyt elävänä, ja osaa puhua masennuksesta lapselleen. Jos sen sijaan vanhempi on päättänyt päivänsä itse, niin minkälaisen ennusteen ja esimerkin se mahtaa jättää lapselle.
En löydä mistään iloa. Kaikki tuntuu tyhjältä. Masentuneet kaveritkin vaan porskuttaa eteenpäin kun lukee facebookia. Tosi huono olo!! Elämä mennyt päin persettä ilman mitään suunnitelmaa. Tai oli mutten sitä saanut ja jaksanut tavoitella ja en uskonut itseeni. Tuntuu että koko elämä hajoaa..
ap
Ole kiitollinen niistä. Tasan ei mene onnen lahjat...
sulla on ne lapset. Olisit onnellinen. Ja, sulla ei ehkä ole fyysistä sairautta, joka haittaa koko elämän, kuten mulla esimerkiksi. Eli semmoista, jota ei saa pois ja luultavasti en pääse koskaan töihin.
Ole onnellinen ja lopeta valitus
Niin ja olen kateellinen sisarukselle jolla menee hyvin ja jonka lapset saa paljon enempi virikkeitä ja sosiaalisuutta ym. =(
Itse olin pienenä se hemmoteltu ja nyt on onnen lahjat kääntyneet...vi.....ttaa!!! Lapset on mutta äiti ei heitä kiinnosta. Isä paljon poissa.
ap
Eihän niitä voi kukaan rakastaa koskaan, kuin sinä. Miksi ihmeessä tuollaista edes kysyt.
Mieti itse vaikka äitiäsi ja itseäsi ja päättele vaikka siitä.
Lopeta facebookin katselu jos se sua ahdistaa. Onni on ihan jotain muuta. Minä rukoilen sun puolesta ja toivon, että osaat taas jonakin päivänä, toivottavasti jo pian, olla onnellinen. Lämpimiä ajatuksia täältä toiselta puolelta Suomea.
Muakin v-tuttaa lukea niitä päivityksiä, semmoista kiiltokuvameininkiähän se on. Tiedät varmaan että ei ne sun kaverit oikeasti mitään porskuta, mutta sulle tulee parempi olo jos et käy siellä kurkkimassa.
Onhan heilläkin varmasti ollut huonompiakin päiviä kuin sulla. Huomisesta ei kukaan tiedä. Harva viitsii kertoa elämänsä huonoja puolia Facebookissa, joten niihin kirjoituksiin ei kannata takertua. Toisaalta jos huomaat kadehtivasi jotain asiaa, sinun kannattaa ottaa se omaksi tavoitteeksesi. Päätä vaikka, että viet lapset kerran ensi viikolla retkelle. Jos et jaksa, niin ei se maailma siihen lopu. 70-luvulla suurin osa lapsista ei käynyt missään huvipuistoissa ja sirkuksissa, ja ihan hyvät eväät saatiin sitenkin elämään. Nykyään lapsista on tullut kuninkaita, joiden mukaan perheen elämä pyörii. Hulluahan se on.
Samanlaisia ajatuksia itselläkin... pitää vaan koittaa ammentaa niistä pienistä iloisista asioista voimaa.... kai...
pihalla orava söi kädestä... alku se sekin on.