Mikä auttaa, jos ei tule omien ajatustensa kanssa toimeen?

Jossain vaiheessa kun meni huonosti enkä saanut nukutuksi, niin olin niin epätoivoinen että keskitin kaikki ajatukseni korvien vinkumisen kuuntelemiseen. Se jotenkin peitti kaikki ajatukset ja sain nukahdettua.

Mä olen vielä sellainen, että vatvon jotain aivan olematonta ongelmaa. Moni unohtaa sellaiset heti ja mä muistelen vielä vuosienkin päästä. Haluaisin päästä tälläisestä ajattelutavasta eroon, mutta en vain tiedä miten.

Yksi vaihtoehto on viettää "huolihetki"; annat itsellesi luvan esim. 30min/pv murehtia ja muulloin et murehdi.



Kannattaa myös pitää päiväkirjaa ja kirjoittaa niitä murheita ylös, niin että kirjoitat myös miten asian voin korjata/miten tilanteesta voit selvitä.



Sinä olet ajatustesi omistaja ja sinä päätät niistä; ei ne itsestään mistään pulpahda ja jahtaa sinua.

Öisin voin herätä klo 02 maissa vatvomaan jotain ihan pikkuseikkaa, josta yön aikana kehittelen jättimäisen ongelman. Sitten pari tuntia vatvottuani nukahdan ja herään aamulla huomaamaan, että ihan turhaan olen taas suurennellut asiaa. Tämä aamuinen toteaminen ei kuitenkaan estä samaa toistumasta seuraavana yönä, ja sitä seuraavana.



Päivisin välillä vatsaa kääntää ja levossa sydän tuntuu tekevän ihme kiemuroita ja sitten pää junnaa ja junnaa ja lähden lenkille ravaamaan itseäni pakoon.



Töissä suoriudun ihan hyvin, opinnotkin sujuvat hyvin, olen hyvin tunnollinen. Ehkä juuri siksi olenkin tällainen hermokimppu, kun en osaa relata yhtään.



ap

Haepa jotain meditaatio-oppaita/ rentoutuskasetteja ja OPETTELE aktiivisesti olemaan ajattelematta yhtään mitään niin halutessasi. Se on vaikeaa, muttei mahdotonta!

Hanki ammattiapua!

Lisäksi ruokin ajatuksia niin että ahdistun olemattomista asioista.



Käytän alkoholia runsaasti ja se vain pahentaa asiaa pitkällä tähtäimellä. Älä siihen ryhdy.



Itse olen ajatellut kokeilla meditaatiota tai joogaa... muuta en kyllä keksi

terapia varmaan on paikallaan, jos ajatukset ovat liian ahdistavia tai häiritsevät normaalielämää.

Tuo, että joudut kuuntelemaan musiikkia vaimentaaksesi ajatuksesi ei kuulosta minusta enää oikein terveeltä. Kysy jotain keskusteluapua.

Mulla sama juttu!



Olen hirveän huolissani esim. työtilanteestani. Olen saanut vain pätkätöitä, ja olen varma, etten vielä nelikymppisenäkään ole saanut pysyvää työtä vaan kuljen kuin kerjäläinen talosta taloon... Tiedän tapauksia. :/



Toinen iso huoli on lapsen saaminen. Toisaalta haluaisin yrittää lasta, toisaalta pelkään koko asiaa kuollakseni. Miten moni asia voikaan mennä vikaan! Enkä voisi mitenkään vaikuttaa raskauteen ja lapsen kehitykseen kun se kerran alkaa... Kamala ajatus, että jotain menisi pahasti pieleen ja minä olisin syyllinen, koska halusin lapsen.



Olen joskus valvonut näiden ajatusteni kanssa, mutta se on aika harvinaista onneksi. Mieheni sanoo, että murehdin liikaa, vaikken kehtaa kertoa hänelle puoliakaan asioiden todellisesta tilasta...