Voiko pedofiili muuttua?
Lähipiirissä on eräs mies, jonka väitetään n. 30 v sitten käyttäneen tytärtään hyväksi. Yksityiskohtia en tiedä, kyse on yhdestä kerrasta. Tämä tytär on kuollut muutama vuosi sitten (kuolema ei liity tähän, oli tapaturma)
Tietoon ei ole tullut muita tapauksia.
Perheensä katkaisi välit useita vuosia sitten, kun tytär paljasti asian. Mies tietysti kiisti kaiken.
Nykyään tämä mies on taas puheväleissä muun perheen kanssa, tapaa usein lapsenlapsiaan, joista osa tyttöjä. Lapsenlapset n. 5-15 v.
Kovasti ihmiset, lähinnä miehen sukulaiset, vakuuttelevat minulle, että mies on muuttunut, hän on nyt kunnon isoisä ym. Ja täytyy ihmiselle antaa uusi mahdollisuus. Mahdollisuus olla hyvä isoisä, kun ei osannut olla hyvä isä (oli myös väkivaltainen aikoinaan lapsilleen ja vaimolleen)
En millään pysty uskomaan, että niin kamala, sairas ihminen olisi nyt kunnollinen. En usko, ettei miestä kiinnosta lapsenlapset, murrosiässä olevat tytöt.
Minun tyttö (pian 12v) on kutsuttu käymään tämän miehen luona siten, että mukana olisi miehen muita sukulaisia, pari n. samanikäistä tyttöä sekä heidän vanhempansa.
Sisimmässäni tunnen tekeväni väärin, kun annan tyttöni mennä miehen kotiin. Yksin en tyttöä missään tapauksessa päästäisi sinne enkä varsinkaan yöksi.
Olen tehnyt selväksi miehen sukulaisille, että en luota tähän ihmiseen yhtään. Olen kuulemma ainoa. huoh...
Voiko pedofiili muuttua oikeasti? Voiko käydä niin, että ihminen ymmärtää tehneensä väärin ja haluaa lopettaa ja pystyykin siihen?
Vai onko sama asia kuin esim. alkoholisti, että taistelee loppuelämänsä himoa vastaan, vaikka olisi lopettanut.
Kommentit (18)
Himot varmasti eivät täysin katoa, mutta eihän ex-alkkiksetkaan tartu pullon mahdollisuuden tullen.
Mutta yöksi tai yksin en päästäisi vaikka kuinka osaisi olla asiallinen.
Mun mielipide on se että ihminen ei voi muuttua . Jos kerran on tollasta tehny niin mikä estää tekemästä uudestaan. Siinä on pappa saanu ihmiset puolelleen ja nyt viedään oikein tarjolle omial lapsia. Kärsikööt ja saa elää ihan yksin !!!!!!!!
Taipumus pedofiliiaan ei lähde ihmisestä pois. Moni vanhuskin on taipuvainen pedofiliiaan, vaikka heitä pidettäisiin muuten jo vanhoina ja harmittomina. Lapset ovat kuitenkin helppoja kohteita jopa yli 70-vuotiaille. Pappa ottaa syliin ja vaivihkaa koskettaa alapäästä. Tai koskettelee kutittamisen lomassa. Oma isänikin teki näin.
Pedofiili voi oppia elämään ilman tekoja tai ilman uusia tekoja,jos vain tahtoa löytyy.Esimerkiksi Riihimäen vankilassa on Seksuaalirikollisille Stop ryhmä.
Eikös lääkäritkin myönnä, ettei pedofiiliä voi parantaa. Ilmeisesti lääkitys on ainoa mikä vaimentaa haluja.
Ei muutu. Todistettu on monta kertaa.
Voiko homo muuttua heteroksi tai hetero homoksi? Siinä kysymys ja vastaus
Ei voi muuttua, mutta pedofiili ei aina syyllisty lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön eli on olemassa myös pedofiileja jotka eivät ole koskaan käyttäneet lasta hyväksi. Tarve säilyy silti läpi elämän.
Ei muutu mihinkään. Sama pätee tuohon tuntemaasi mieheen, Anneli Aueriin ja moneen muuhun.
Vierailija kirjoitti:
Voiko homo muuttua heteroksi tai hetero homoksi? Siinä kysymys ja vastaus
Ei voi, mutta sekä homo, että hetero voi pidättäytyä seksuaalisesta kanssakäymisestä ihan niinkuin pedofiili voi olla kajoamatta lapseen. Ajatuksille ja tunteille ei voi kukaan mitään eikä tarvitsekaan.
Ei pedofiliasta voine parantua, vaan seksuaalinen viehätys alaikäisiin säilyy vaikka oppisikin kontrolloimaan viettiään ja tekojaan. Siihen kai pedofiileille suunnattu terapiakin pyrkii, eikä niinkään pedofilian parantamiseen. Asiaan liittyen itseäni raivostuttaa suunnattomasti Suomessa lasten hyväksikäytöstä annettavat naurettavan pienet tuomiot, ja moni teko jää rankaisematta kokonaan. Kyllä nämä ihmiset pitäisi vähintään laittaa pidempiaikaiseen pakkohoitoon, jotta eivät olisi vaaraksi ympäristönsä lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Ei pedofiliasta voine parantua, vaan seksuaalinen viehätys alaikäisiin säilyy vaikka oppisikin kontrolloimaan viettiään ja tekojaan. Siihen kai pedofiileille suunnattu terapiakin pyrkii, eikä niinkään pedofilian parantamiseen. Asiaan liittyen itseäni raivostuttaa suunnattomasti Suomessa lasten hyväksikäytöstä annettavat naurettavan pienet tuomiot, ja moni teko jää rankaisematta kokonaan. Kyllä nämä ihmiset pitäisi vähintään laittaa pidempiaikaiseen pakkohoitoon, jotta eivät olisi vaaraksi ympäristönsä lapsille.
Kastrointi pitäisi olla sallittu. Ainakin kemiallinen kastrointi.
Olin pedofiili 5-vuotiaana. Nyt keski-ikäisenä katselen noin 40v naisia.
Jos on jo mennyt tekoihin niin ei muutu. Pedofilia on muutenkin semmoinen päänsisäinen pysyvä nyrjähdys josta ei pääse eroon, melko samoin kuin vaikkapa todella psykopaattiselle (siis empatiakyvytön mutta hurmaa muut helposti, esim. monet pomot ja johtajat) voi olla mahdotonta oppia empatiaa ja aitoa välittämistä ilman tarvetta hyötyä muista "tarpeeksi".
Moni pedofiili kuitenkaan ei ole tehnyt mitään eikä tee. Toki kyseenalaistan että onko järkevää ympäröidä itsensä lapsilla sitten, kuten ikävän moni näistä "epäaktiivisista" pedofiileista tuntuu kummasti tekevän. :(
Mietin itse tätä miehen kanssa just pari päivää sitten ja tultiin molemmat siihen tulokseen että vaikka olisi parantanut tapansa niin ei uskottaisi, eikä pidettäisi edes siitä että mitään koskaan tekemätön pedari olisi lastemme kanssa tekemisissä. Mietittiin nimittäin sellasta että uniahan ei voi hallita ja niissä usein ihminen tahtomattaan fantasioi. Ajatuspoliisin tasolle en lähde, mutta kyllä se kuvottaa että oma lapsi päätyisi jonkun märkään uneen koska tämä järjestään ympäröi itsensä lapsilla.
Ja sitten on sekin että voiko ajatuksiaan loppujen lopuksi kontrolloida? Kaikille meille tulee joskus sellaisia ajatuskulkuja jotka huomaamme vasta itse hetken päästä että "mitäs mä nyt tämmösiä pohdin". Tavallisella ihmisellä nää ei ole vaarallisia ja ajatuksenkin tasolla _pitäisi_ biologisesti oksettaa ajatus pikkulapsesta "siinä mielessä", mutta kun pedofiililta puuttuu se luontainen blokki niin ne ajatukset aivan varmasti voi sinne suuntaan mennä kun on vaikka väsynyt/ajatus harhailee.
En luota. Muut saavat vapaasti luottaa toki, varmasti jollain on omat hyvät syynsä luottamukselle, enkä lähtisi sellaisia morkkaamaan. En moralisoi muiden vanhemmuustapoja mutta oma kantani on että eivät pedofiilit muutu, kun kerran kysyttiin.
Käsittääkseni insestitapauksissa ei välttämättä ole kyseessä pedofiili.
Vierailija kirjoitti:
Käsittääkseni insestitapauksissa ei välttämättä ole kyseessä pedofiili.
Suurin osa hyväksikäyttötapauksista (2/3 muistaakseni) ei liity pedofiliaan.
jos se ei ole ihan tarpeellista,tee miten sydän sanoo.Mun entinen isäpuoli oli kanssa lapsiin menevä,oltiin silloin 4-7v.Ei pedo muutu.Haaveista lyhyt matka tekoihin.