Ärsyttää kun kesällä ei ehdi pestä pyykkiä, pyykkivuoret kasaantuvat...
kesällä tulee oltua niin vähän kotona ettei ehdi pitää pesukonetta päällä. Yksin en uskalla jättää sitä päälle jos vaikka lähden uimaan tai kauppaan välillä. Miten te muut ehditte kesäisin pesemään pyykkejä? Olisiko jotain vinkkejä joita en ole vielä hoksannut?
Kommentit (4)
voi kuivattaa ulkona ja kuivaavatkin nopeasti. Kyllä me ollaan sen verran kotona, että pykkiä pestään. illalla kone päälle tai aamuksi ajastimelle voi laittaa ennen heräämistä, jos ei muuten ehdi.
Me ollaan omalla pihalla paljon ja jötön kyllä koneen päällekin, jos johonkin menen. Voihan sen toki usein laittaa myös "paussille" siksi aikaa kun käy jossain ja jatkaa pesuohjelmaa kotiin tullessa.
että menevät nukkumaan ihan viimeistään ysiltä, eli iltatoimet pitää aloittaa ja kotona olla mielellään kahdeksaan mennessä ainakin.
Kyllä siinä pyykkikonetta kummasti pyörittää. Ja aamuheräilyihinkin saa kyllä kulumaan sen puolitoista tuntia, mitä pyykkiohjelma kestää. Jos en muuta keksisi, niin ajastaisin pyykkikoneen päälle vaikka aamukuudelta.
kesällä on mukava pestä pyykkiä ja kuivata se ulkona narulla, hellesäällä ehtii päivässä pestä ja kuivata 5-6 koneellista.
Itse pesen kesällä enempi pyykkiä kuin talvella, ei kasoja. :)
5 hengen talous