Onko jo keskusteltu Ajankohtaisen kakkosen kehitysvammaisen laitoshoitojutusta?
Ihan pöyristyttävä asenne. Keski-ikäset vanhemmat eivät jaksaneet itse huolehtia kehitysvammaisesta, peruskoulun käyneestä lapsestaan, vaan antoivat hänet yhteiskunnan hoidokiksi. Siitä alkoi tyytymättömyys. Heistä poika kuuluu laitoksen sijasta perhehoitoon ja ansaitsee paikan, "jonka hän voi tuntea kodiksi". Miten olisi se oma koti? Siellä olisivat äiti ja isä ja iso talo. Miten he kehtasivat mankua, että yhteiskunta ei ole etsinyt heidän pojalleen uutta kotia, eli uusia vanhempia.
Kommentit (52)
80-luvulla alettiin suuntautumaan niin, että laitoksesta tehtiin kehitysvammaisen koti ja painotettiin kodinomaisuutta. Oli saa-sanoa projekteja yms. millä muutettiin asenteita niin, että osasto on asukkaan koti ja hoitaja siellä vain vieraileva tähti, joka antaa ne palvelut, mitkä asukas tarvitsee.
Kodinomaista työtä on tehty nyt jo parikymmentä vuotta laitoksessa.
Toki laitos ei ole paras paikka kenellekään. Mutta kun totuus on, että tarjolla ei ole jokaisen kodin lähellä pienryhmäkotia, missä on mahdollisuus kolmivuorohoitoon niin ei vain ole.
Ja näistä siirroista. Moni on tullut bumerangina takaisin kunnasta kun uusi sijoitus ei ole vain onnistunut. Asukas ei ole sopeutunut uuteen paikkaan ja on tullut uusia, todella vaikeita ongelmia ja paluuta entiseen tasapainoon ei ole enää näiden muuttojen jälkeen.
Lisäksi tiedän esim. yhden kihlaparin, joka erotettiin siksi, että kumpikin oli eri kunnan asukas. Muistan, kuinka kamalalta meistä hoitajista tuntui kun tämä mies ja nainen itkivät, että eivät tule näkemään toisiaan enää. No, pääsiväthän he laitoksesta pois...
Sinulle sanoisin, että vaadi lapsellesi palveluita. Tiivis kuntoutusryhmä ja suunnitelma lapsellesi ja hänen tulevaisuutensa eteen. Otat selville, mitä mahdollisuuksia hänellä on opiskeluun peruskoulun jälkeen. Myös sen, mitä asumimahdollisuuksia hänellä on tulevaisuudessa. Moniammatillinen työryhmä suunnittelemaan lapsesi tulevaisuutta. Vaadi myös henkilökohtainen avustaja. Siihen hänellä on oikeus.
Toivon sinulle voimia vaatia lapsellesi palveluja. Se vaatii töitä ja se on minusta väärin, että vanhemmat joutuu tiedon etsimään itse, mitä heillä on mahdollisuus saada. Nimittäin paljon ja todella paljon saa jos vain osaa vaatia. Googleta, vaadi ja pane kuntapäättäjät tiukille.
Se, joka on tehnyt 30 vuotta näitä hommia.
Minä en ymmärrä, mikä vimma teillä on kinata aidanseipäistä, kun pitäisi keskustella itse ongelmasta eli siitä, saavatko vammaiset aikuiset tasoistaan tukea vai eivät.
Totta on, että laitospaikkoja puretaan, mutta ongelmahan onkin juuri se, että vastaavasti ei ole rakennettu kodinomaista tukea. Kodinhoitajia vähennetään kunnissa, perhekoteja ei ole riittävästi jnejne.
SIITÄHÄN tuossa oli kyse, ei siitä, mikä on laitospaikkojen lukumäärä juuri nyt.
En nähnyt ko. ohjelmaa, ja en taida katsoakaan, sen verran läheltä omaa perhettämme tuo liippaa. Mutta kyse lienee siis siitä, että perheen toiveita ei kunnioiteta, vaan byrokraattisesti tehdään sijoituspäätöksiä JA että laitoksissa jostain syystä on vankilanomaiset olosuhteet.
Kyllä, symppaan kehitysvammalaitosten työntekijöitä. Ilman muuta heillä on vaikea ja raskas työ, mutta hitto vie: ketjun kehitysvammahoitaja on todella väärässä työssä, jos hän pitää naiivina toivetta, että laitosasukkailla olisi vapaus liikkua iltaseitsemän jälkeen ja vaikkapa katsoa televisiota.
Miksi hän siis projisoi ahdistustaan työn raskaudesta ASIAKKAISIINSA eikä kuntapäättäjiin, jotka pitävät laitoksen työntekijäresurssit niin alimitoitettuina, että iltaisin on pakko hoitajapulan takia lukita ihmiset koppeihin kuin vangit????
Mitä tulee perheiden vastuuseen lapsistaan - jota ap tuossa peräänkuuluttaa - niin hohhoijaa.... hänellä ei ole selvästikään omakohtaista kokemusta asiasta. Ikävä tosiasia on, että parin huntin vammaistuella (korotetullakaan) ei jäädä töistä kotiin hoitamaan aikuistuvaa vammaista. Ne "hoitovapaat" on jouduttu käyttämään jo moneen kertaan vammaisen lapsuusaikana, joten jos sitä työpaikkaa edes enää on olemassa vammaisen aikuistumisvaiheessa, perheen talous on monen "hoitovapaajakson" myötä kuralla ja työnantajan kärsivällisyyskin siinä määrin koetteella, että kotiinjääminen merkitsisi monessa perheessä luopumista työpaikasta ja perheen asunnosta.
Kyse ei siis ole pelkästään siitä ajanjaksosta, vaan koko elämän suunnittelusta. Mitä sivulliset ap mukaanlukien eivät tajua. Ei riitä, että juuri sillä hetkellä homma ratkeaa, miten käy sitten vuoden päästä tai vaikkapa kahdenkymmenen vuoden päästä. Se vammainen lapsi ei koskaan AIKUISTU siinä mielessä, että lakkaisi tarvitsemasta perheensä tukea ja huoltoa.
Kuitenkin samaan aikaan ne vanhemmat ikääntyvät. Jäävät eläkkeelle. Tarvitsevat itse hoitoa.
Siksi Suomeen on MYÖS KEHITYSVAMMAISTEN OSALTA luotu MUKA turvaverkko. Käytän sanaa muka, koska verkossa on ammottavia aukkoja, ikävä kyllä. Monen kohdalla verkko toimii, mutta monen kohdalla ei ja siitä on minusta erittäin tärkeää pitääkinn vähän ääntä.
MeilläKIN on oikeus lakisääteisiin palveluihin siinä missä ap:n ja muiden normaalilasten vanhempien.
ja kuten sanoin, en vastusta laitoshoitoa ollenkaan, KUN SE ON ASIAKKAAN TARPEIDEN MUKAISTA.
eikä siitä edes tässä minusta ole KYSE. Vaan siitä, että näitä sijoituksia ei pidä asiakkaan ja häneen perheensä tarpeita sivuuttaen tehdä jossain byrokraattisessa portaassa, ilman että kysytään asiakkaan tarpeita ja perheen toiveita.
Eli sorry nyt, mutta edelleen sinä puhut ihan asian sivusta.
-38-
ymmärsin ohjelman samalla tavoin kuin nro 2.
Järkyttynyt olen. Ehkä suhtaudun tähän asiaan hieman eri tavoin kuin moni muu tässä keskustelussa näyttää suhtautuneen, koska itsellä on kehitysvammainen sisko, joka asuu asuntolassa. Siskolla on kuitenkin asiat suht hyvin. Tuollaista ei ole, mitä ohjelmassa puhuttiin. Aivan ongelmatonta hänenkään elämänsä ei ole ollut. On ollut läheisten ihmisten menetyksiä, asuinpaikan vaihdoksia. Yhdessä aikaisemmassa asuinpaikassa esimerkiksi jossain vaiheessa rajoitettiin sukulaisten yhteydenottoja häneen, koska se teki siskon "levottomaksi". Sukulaisten puhelut kun olivat niin rasittavia noin kuukauden välein. Nukkumaan puoli yhdeksältä. Mitä sillä väliä, vaikka viikonloppuna olisi halunnut katsoa klo 21 alkavan ohjelman? Nukkumaan klo 20.30.
Kehitysvammaisellakin on oikeus itsenäistyä. Mitä tapahtuu kun kehitysvammaisen vanhemmat lopulta kuolevat ja aivan yllättäen pitäisi tutusta kodista muuttaa pois? Millainen järkytys tällainen on? Tässä on hiukan pakko miettiä tulevaisuutta, millaista elämää kehitysvammaiselle toivoo. Mahdollisimman normaalia elämää omine harrastuksineen, ystävineen, yhteydenpitoa omiin sukulaisiin. Tällaista se on parhaimmillaan. Saa vähän itsekin määrittää mahdollisuuksiensa mukaan, mitä haluaa itse tehdä ja harrastaa. Saako katsoa joskus tv:tä jopa puoleen yöhön vai ei?
Miltä itsestä tuntuisi nukkua lukitun oven takana, potta huoneessa jo klo 19.30 niin kuin ohjelmassa kerrottiin? Olisiko hienoa?
Se mikä itseä myös vaivasi ohjelmassa. Jos muuttoa oltiin vuoden päivät jo suunniteltu, miksi vasta muuttopäivänä todettiin, että ei kuule onnistukaan? Aika "reilua".
tukea koko elämänsä ajan. Ei vanhempi voi luopua elämästä ja työnteosta koko loppuiäkseen huoltaakseen kenties YHTÄ lasta ja laiminlyödä muita (useillahan on kumminkin muitakin lapsia, jotka tarvitsevat huomiota ja rahaakin).
Tuo on juurikin sitä karmeutta, että vammaisia ihmisiä pallotellaan paikasta toiseen byrokraattisin syin, ilman että mietitään ihmisen tarpeita, hoidon tasoa, sosiaalisia siteitä - ja omaisten tarpeita.
-38-
80-luvulla alettiin suuntautumaan niin, että laitoksesta tehtiin kehitysvammaisen koti ja painotettiin kodinomaisuutta. Oli saa-sanoa projekteja yms. millä muutettiin asenteita niin, että osasto on asukkaan koti ja hoitaja siellä vain vieraileva tähti, joka antaa ne palvelut, mitkä asukas tarvitsee.
Kodinomaista työtä on tehty nyt jo parikymmentä vuotta laitoksessa.
Toki laitos ei ole paras paikka kenellekään. Mutta kun totuus on, että tarjolla ei ole jokaisen kodin lähellä pienryhmäkotia, missä on mahdollisuus kolmivuorohoitoon niin ei vain ole.
Ja näistä siirroista. Moni on tullut bumerangina takaisin kunnasta kun uusi sijoitus ei ole vain onnistunut. Asukas ei ole sopeutunut uuteen paikkaan ja on tullut uusia, todella vaikeita ongelmia ja paluuta entiseen tasapainoon ei ole enää näiden muuttojen jälkeen.
Lisäksi tiedän esim. yhden kihlaparin, joka erotettiin siksi, että kumpikin oli eri kunnan asukas. Muistan, kuinka kamalalta meistä hoitajista tuntui kun tämä mies ja nainen itkivät, että eivät tule näkemään toisiaan enää. No, pääsiväthän he laitoksesta pois...
Sinulle sanoisin, että vaadi lapsellesi palveluita. Tiivis kuntoutusryhmä ja suunnitelma lapsellesi ja hänen tulevaisuutensa eteen. Otat selville, mitä mahdollisuuksia hänellä on opiskeluun peruskoulun jälkeen. Myös sen, mitä asumimahdollisuuksia hänellä on tulevaisuudessa. Moniammatillinen työryhmä suunnittelemaan lapsesi tulevaisuutta. Vaadi myös henkilökohtainen avustaja. Siihen hänellä on oikeus.
Toivon sinulle voimia vaatia lapsellesi palveluja. Se vaatii töitä ja se on minusta väärin, että vanhemmat joutuu tiedon etsimään itse, mitä heillä on mahdollisuus saada. Nimittäin paljon ja todella paljon saa jos vain osaa vaatia. Googleta, vaadi ja pane kuntapäättäjät tiukille.
Se, joka on tehnyt 30 vuotta näitä hommia.
Minä en ymmärrä, mikä vimma teillä on kinata aidanseipäistä, kun pitäisi keskustella itse ongelmasta eli siitä, saavatko vammaiset aikuiset tasoistaan tukea vai eivät.
Totta on, että laitospaikkoja puretaan, mutta ongelmahan onkin juuri se, että vastaavasti ei ole rakennettu kodinomaista tukea. Kodinhoitajia vähennetään kunnissa, perhekoteja ei ole riittävästi jnejne.
SIITÄHÄN tuossa oli kyse, ei siitä, mikä on laitospaikkojen lukumäärä juuri nyt.
En nähnyt ko. ohjelmaa, ja en taida katsoakaan, sen verran läheltä omaa perhettämme tuo liippaa. Mutta kyse lienee siis siitä, että perheen toiveita ei kunnioiteta, vaan byrokraattisesti tehdään sijoituspäätöksiä JA että laitoksissa jostain syystä on vankilanomaiset olosuhteet.
Kyllä, symppaan kehitysvammalaitosten työntekijöitä. Ilman muuta heillä on vaikea ja raskas työ, mutta hitto vie: ketjun kehitysvammahoitaja on todella väärässä työssä, jos hän pitää naiivina toivetta, että laitosasukkailla olisi vapaus liikkua iltaseitsemän jälkeen ja vaikkapa katsoa televisiota.
Miksi hän siis projisoi ahdistustaan työn raskaudesta ASIAKKAISIINSA eikä kuntapäättäjiin, jotka pitävät laitoksen työntekijäresurssit niin alimitoitettuina, että iltaisin on pakko hoitajapulan takia lukita ihmiset koppeihin kuin vangit????
Mitä tulee perheiden vastuuseen lapsistaan - jota ap tuossa peräänkuuluttaa - niin hohhoijaa.... hänellä ei ole selvästikään omakohtaista kokemusta asiasta. Ikävä tosiasia on, että parin huntin vammaistuella (korotetullakaan) ei jäädä töistä kotiin hoitamaan aikuistuvaa vammaista. Ne "hoitovapaat" on jouduttu käyttämään jo moneen kertaan vammaisen lapsuusaikana, joten jos sitä työpaikkaa edes enää on olemassa vammaisen aikuistumisvaiheessa, perheen talous on monen "hoitovapaajakson" myötä kuralla ja työnantajan kärsivällisyyskin siinä määrin koetteella, että kotiinjääminen merkitsisi monessa perheessä luopumista työpaikasta ja perheen asunnosta.
Kyse ei siis ole pelkästään siitä ajanjaksosta, vaan koko elämän suunnittelusta. Mitä sivulliset ap mukaanlukien eivät tajua. Ei riitä, että juuri sillä hetkellä homma ratkeaa, miten käy sitten vuoden päästä tai vaikkapa kahdenkymmenen vuoden päästä. Se vammainen lapsi ei koskaan AIKUISTU siinä mielessä, että lakkaisi tarvitsemasta perheensä tukea ja huoltoa.
Kuitenkin samaan aikaan ne vanhemmat ikääntyvät. Jäävät eläkkeelle. Tarvitsevat itse hoitoa.
Siksi Suomeen on MYÖS KEHITYSVAMMAISTEN OSALTA luotu MUKA turvaverkko. Käytän sanaa muka, koska verkossa on ammottavia aukkoja, ikävä kyllä. Monen kohdalla verkko toimii, mutta monen kohdalla ei ja siitä on minusta erittäin tärkeää pitääkinn vähän ääntä.
MeilläKIN on oikeus lakisääteisiin palveluihin siinä missä ap:n ja muiden normaalilasten vanhempien.
Mutta en todellakaan hyväksy sitä, että ihmiset, jotka eivät tiedä asiasta mitään, kertovat valheita totuuksina.
Laitoshoito on joillekin tämän hetkisistä mahdollisuuksista parasta hoitoa. Näin on ja näillä resursseilla mennään. Sekin on totta, että suomessa tarvitaan jonkin verran vanhainkotipaikkoja, mielisairaalapaikkoja ja vammaisten laitospaikkoja, vaikka nyt suuntaus onkin, että kaikki puretaan ja avohoitoa lisätään. Isommissa yksiköissä on kuitenkin enemmän tietotaitoa ja ammattitaitoa ja mahdollisuus hoitaa vaikeita tapauksia eri tavalla kuin pienyksiköissä.
Esim. vuodehoitoa vaativan kehitysvammaisen paikka ei ole minusta terveyskeskussairaala vaan mieluummin kehitysvammaisten laitos, koska siellä on alan ihmiset töissä ja tietävät, mitä tämä asukas vaatii saadakseen mahdollisimman hyvän hoidon.
Olisi ihana jos olisi mahdollisuus kaikille saada oma asunto ja niihin ympärivuorokautinen valvonta niille, jotka tarvitsee sitä. Mutta tosiasia on, että minkään kunnan rahat eivät riitä siihen. Toiseksi hajautettu ammattitaito tekee sen, että kohta ei ole ammattitaitoa kun tietotaito on pirstaleina.
se 30 vuotta jne...
oletko aidosti sitä mieltä että ainut hyvä hoito kehitysvammaisille on laitoshoito ja vain laitoshoidossa he saavat hyvää hoitoa.
Itse ajattelen että kun yhteiskunta kehittyy niin myys vaatimustaso hyvästä hoidosta muuttuu.
40 vuotta sitten oli ihan normaalia että kehitysvammaiset joutuivat jo taapero tai vauvaiässä laitoksiin. Ja viranomaiset ihan aidosti ja erittäin vahvasti kehottivat perheitä tähän. Aika on mennyt eteenpäin ja nykyään, jos ei sairaalahoitoa tarvita niin lapsen koti on se ensisijainen hoitopaikka ja perheitä tuetaan siinä että myös kehitusvammaiset lapset voivat elää kotonaan.
Ajat muuttuu, vaatimukset hoidon tasolle ja kehitysvammaisten ihmisoikeudelle muuttuu. Ainut missä ei ole muutosta on viranomaisten lähtökohta jossa aina ensimmäisenä on raha.
on niin naivia tekstiä, ettei tosikaan. Antaa olla ja kasva aikuiseksi.
niin sen omistaja saa valita asukkaat. Jos kunnan niin siihenkin vaikuttaa se, pystytäänkö ketä siellä asuttamaan. Onko siellä kolmivuorohoito yms. ja millainen asukas on. Esim. aggressiivista tai levotonta asukasta ei voi asuttaa ryhmäkodissa muiden turvallisuuden takia. Myös oma turvallisuus on rajoitteena. Eli jos karkailee, eikä pysty itse huolehtimaan itsestään, ei voi asua ryhmäkodissa. Tässä muutama syy.
Miksi ne lienevät tulleet ilmi vasta kun poika oli jo muuttamassa? Ikävä juttu kaiken kaikkiaan. Suljettu laitos tuntuu niin karulta, sehän on sama kuin vankilassa olisi... Vangeillekin kuitenkin järjestetään telkkaria jne. omaan huoneeseen, olisiko yhteiskunnalta liikaa että syyttömänä lukkojen takana elävät kehitysvammaisetkin saisivat hieman oikeuksia... t no 17
sitähän tässä yritetään. Ja samalla kasvataa kehitysvammaista lasta aikuisuutta kohti.
Kaikkea hyvää vaan sinullekin, naivismi on yksi taiteenlaji sekin.
t se sama
tuo laitosten mollaaminen minusta on niin turhauttavaa. Silti moni äiti vastustaa henkeen ja vereen sitä, että heidän aikuinen lapsensa siirretään laitoksesta pois. Se on heidän koti. Hoitajilla on pitkät hoitosuhteet sekä asukkaaseen, että vanhempiin. Olen itse ollut myös monen oman asukkaani hautajaisissa omaisten toiveesta. Olenhan ollut heille kuin perheenjäsen vuosikausia.
Olen nähnyt niin paljon purkamista ja siirtoja, että pahaa tekee. Niissä ei todellakaan ole taustalla se kaunis ajatus, että asukas saisi asua kotikunnassa hyvän ja koulutetun henkilökunnan avustamana omassa asunnossaan. Se, miten saadaan hoidettua halvimmalla, on asia, millä perusteella muutot päätetään ja laitoshoito puretaan ja avohoitoa kehitetään.
Avohoito on monesti sitä, että ei ole kunnon hoitoa lainkaan vaan on vain näennäishoitoa. Joten omaiset, ottakaa selvää lastenne tulevista kodeista eli ryhmäkodeista. Millainen henkilökunta, onko koulutettua väkeä ja mitä tämä koulutus on. On esim. väitetty, että ryhmäkodissa on koulutettu henkilökunta. Se meinaa, että on yksi lähihoitaja, yksi perhepäivähoitaja ja loput työllisyysvaroilla.
se 30 vuotta jne..
Olin töissä aivan ihanassa laitosyksikössä. Osastoksi sitä vielä silloin sanottiin. Asukkaat ja hoitajat olivat todellakin kuin yhtä perhettä. Me hoitajat kiinnyimme asukkaisiin ja he meihin. Etenkin omahoitajan ja asukkaan välille kehittyi luja side. Siinä lintukodossa elettiin vuosia ja se oli ehkä paras työyhteisö, jossa olen ollut. Suljettu se osasto oli, koska asukkaamme olisivat muuten lähteneet ties mihin ja eksyneet ja joutuneet vaaraan. Riisuttukin se osasto oli, koska asukkaat olisivat repineet kaiken tilpehöörin irti. Mutta olimme kekseliäitä ja laitoimme osaston kodiksi. Koristeet laitettiin katon rajaan ja hyllyt pultattiin kiinni seiniin. Mutta jotkut "viisaat" ihmiset jossain toimistossa päättivät, että eihän noin kiva systeemi vetele. Osasto suljettiin ja asukkaat siroteltiin kuka minnekkin. Se paikka oli niiden ihmisten koti, mutta eipä sitä kukaan siellä ylimmässä virkamieskoneistossa ymmärrä.
vaan pitää tärkeänä sitä, että hoito ja tuki valitaan asiakaslähtöisesti eli sen mukaan, mikä kullekin vammaiselle on sopivinta. Kukin on kuitenkin yksilö omine ominaisuuksineen ja perheensä tarpeineen.
Sen takia tämä ketjun kina laitoshoidosta on aika typerä, anteeksi vaan. Kun sitä ei voi kukaan julistaa hyväksi tai huonoksi jokaiselle vammaiselle.
-38-
Itse olen seurannut nyt läheltä 60-vuotiaan kehitysvammaisen sukulaiseni elämää. Hän eli vuosikymmeniä laitoshoidossa, osaston henkilökunta ja muut asukaat olivat hänelle perhettä sen jälkeen kun omat vanhempansa olivat kuolleet. Hänelle oli oma iso huone telkkareineen ja huonekaluineen, jotka oli itse valinnut.
Nyt hänet on siirretty toiseen kuntaan (lapsuusaikainen kotikunta jossa ei ole käynyt 40 vuoteen!) asuntolaan ja hän on oikeastaan aivan yksin. Ei tunne ketään, hän näkee henkilökuntaa vain aamulla ja illalla. Hän on peloissaan ja ahdistunut ja kaipaa entiseen tuttuun ympäristöön. Vaan ei enää pääse. Laitospaikka on aivan liian kallis (kunnalle) tuohon asuntolaan nähden.
oletko aidosti sitä mieltä että ainut hyvä hoito kehitysvammaisille on laitoshoito ja vain laitoshoidossa he saavat hyvää hoitoa.
Itse ajattelen että kun yhteiskunta kehittyy niin myys vaatimustaso hyvästä hoidosta muuttuu.
40 vuotta sitten oli ihan normaalia että kehitysvammaiset joutuivat jo taapero tai vauvaiässä laitoksiin. Ja viranomaiset ihan aidosti ja erittäin vahvasti kehottivat perheitä tähän. Aika on mennyt eteenpäin ja nykyään, jos ei sairaalahoitoa tarvita niin lapsen koti on se ensisijainen hoitopaikka ja perheitä tuetaan siinä että myös kehitusvammaiset lapset voivat elää kotonaan.
Ajat muuttuu, vaatimukset hoidon tasolle ja kehitysvammaisten ihmisoikeudelle muuttuu. Ainut missä ei ole muutosta on viranomaisten lähtökohta jossa aina ensimmäisenä on raha.
Vierailija kirjoitti:
Muta vanhemmilla on oikeus käydä töissä eikä jäädä yhteiskunnan elätiksi
ketjussa vedottiin siihen, että vammaisten lasten vanhempien tulisi jättäytyä omaishoidon tuelle kun vammaisen nuoren koulu loppuu.
Omaishoidon tukea ei välttämättä saa, oletteko tällaisesta kuulleet, itse asiassa sitä on ERITTÄIN vaikea saada. Koska perusteena kieltämisellä on, että vammaiselle on osoitettu paikka suljetusta laitoksesta, joten vanhemmat eivät ole oikeutettuja tukeen... Näin.
Lisäksi "normilasten" vanhemmilla ei luultavimmin ole aavistustakaan siitä, kuinka paljon kehitysvammainen lapsi rasittaa perheen taloutta. "Luultavasti velat maksettu" jne. oletukset perustuvat varmaankin empiiriseen kokemukseen siitä, missä ajassa standardiperhe saattaa lyhentää asuntolainansa. Kehitysvammaisen lapsen perhe ei ole "standardiperhe".
Työnantajallakaan ei ole mitään velvoitetta myöntää "hoitovapaata" tällaisessa tilanteessa. Noin 50-vuotiaalle vanhemmalle (tässä ko. dokumentissa taisi olla vielä iäkkäämmät ihmiset) on tietenkin taloudellinen ja ammatillinen "itsemurha" jäädä pois työelämästä. Ja vanhemman työssäkäynti tietysti mahdollistaisi (ehkä) yksityisten hoivapalveluiden käytön...
Sitä en ymmärrä millä perusteella viranomaiset (ja mitkä viranomaiset) kielsivät ko. nuoren sijoituksen ryhmäkotiin? Ehkä meni minulta ohi.
No, tämä asia on itsellä edessä noin 10 vuoden kuluttua... nyt jo koitamme valmistautua säästämällä ... helppoa se ei ole, sillä taloutemme on ihan yhtä tiukilla kuin muidenkin lapsiperheiden asuntolainoineen, päiväkotimaksuineen jne. Saamme toki hoitotukea lapsesta, mutta se ei laisinkaan kata kaikkia hänen hoitoonsa liittyviä kuluja (ansionmenetyksistä puhumattakaan). Vaihtaisin oitis osamme normiperheeseen jos voisin.
Tätähän olisi tietenkin voinut miettiä ENNEN kuin nämä päästetään syntymään.. Niin makaa kuin petaa! Jos tekee tieten tahdoin vammaisen lapsen, saisi itse maksaa ylimääräiset kulut.
Itse en suostuisi mistään hinnasta tekemään noin riskialtista työtä ihmisten kanssa, jotka ovat älyllisesti 2-3-vuotiaiden tasolla. Kaatopaikka tai ongelmajätelaitos on heitä varten oikeampi loppusijoitus paikka.
voi luoja.. luulisi sitten vanhempien pitävän lapsen kotona mkäli eivät ole tyytyväisiä paikkaan mihin saavat sen.. miettinyt olen että miksi ihmeessä ei sitten ole eutanasia sallittua näille joita kukaan ei halua mihinkään ?!?! jos kotona ei pärjätä, hoitolaitoksissa ei pärjätä ja lääkkeet ainoa ratkaisu että pystyy jotenkin selviämään..