Saako tästä syystä erota?
Mieheni ei osallistu kodin hoitoon, eikä tee kotitöitä. Käy joskus kaupassa ja täyttää tiskikoneen jotta voi sanoa osallistuvansa. Minä teen kaiken muun eli siivoan, pesen pyykit, tiskaan, huolehdin lapsen vaatetuksesta ja lapsen ja perheen hankinnoista, käytän auton huollossa sekä katsastutan, ja korjaan pikkujutut, lyön naulat seinään yms. Ongelma konkretisoitui kun saimme lapsemme 1,5 vuotta sitten. Nyt ajattelen koko ajan vain että en halua tuhlata loppuelämääni siivoten aikuisen miehen ja lapsen jälkiä, tiskaten ja pyykäten, kun toisella perheen aikuisista on harrastuksia ja aikaa lepoonkin.
Saako tästä syystä erota? Kaikkea on yritetty, jaettu työt puoliksi, tehty suunnitelmia ja listoja. Mikään ei saa miestä osallistumaan yhtään enempää.
Mietittyäni asiaa ja paljon myös tämän sivun kommentteja, tajusin että se, ettei osallistu arjen pyörittämiseen on osoitus rakkauden puutteesta. Joku täällä sanoi, että jos rakastaa toista, ei pitäisi antaa tuollaisten asioiden haitata. Mutta rakastaako toinen silloin, jos sopimuksista ja pyynnöistä huolimatta ei laita tikkuakaan ristiin perheensä hyvinvoinnin eteen? Ei se ainakaan rakkaudelta tunnu.
Eroon on muitakin syitä, mutta kaikki pohjautuvat tuohon samaan, eli miehen kyvyttömyyteen ymmärtää että muitakin kun itseä pitää ajatella kun on parisuhteessa ja lapsia.
Kiitos kommenteista kaikille.
Ap