mitäs eväitä vois väsää linnanmäelle?
Kommentit (17)
Me ollaan tehty niin, että ollaan ostettu eväät lähi-Alepasta ja syöty sitten ne jossain penkillä. Lintsille kun ei ole sisäänpääsyä, niin voi ravata sisää ja ulos pitkin päivää.
kannattaa käydä syömässä jossain ennen lintsille menoa tai sen jälkeen. ravintoloiden ruoka lintsillä on aivan kamalaa ja kallista. siellä on penkkejä siellä täällä, mutta aika usein täynnä istuskelijoita.
Onko siinä lähellä ruokapaikkoja, ts.kävelymatkan päässä?
Linnanmäellä on ihan oikeita ravintoloita niiden perinteisten huvipuistoravintoloiden lisäksi. Kattila on oikea osoite, jos haluatte syödä maistuvaa ruokaa. Löytyy mm. Sushibaari. Ruokailulle tulee tietysti hintaa, mutta miksi pitää lähteä huvipuistoon pihistelemään tai syödä huonoa ruokaa, jonka saa pari euroa halvemmalla?
Seiska ei ole Linnanmäellä muutamaan viime vuoteen vieraillut, joten turha huudella, jos ei ole tietoa.
Eväitä varten mukaan kylmälaukku. Alueellehan ei ole erillistä pääsymaksua, joten jos ette riittävän rauhallista evästelypaikkaa löydä tai lokit häiritsevät, niin viereiseen puistoon syömään eväitä ja sen jälkeen takaisin laitteisiin. Esiintymislavan luona olevilla penkeillä on tilaa samoin lavan lähellä olevalla lasten alueella ja sen vieressä on penkkejä, jotka ovat usein vapaana.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 11:22"]
Linnanmäellä on ihan oikeita ravintoloita niiden perinteisten huvipuistoravintoloiden lisäksi. Kattila on oikea osoite, jos haluatte syödä maistuvaa ruokaa. Löytyy mm. Sushibaari. Ruokailulle tulee tietysti hintaa, mutta miksi pitää lähteä huvipuistoon pihistelemään tai syödä huonoa ruokaa, jonka saa pari euroa halvemmalla?
Seiska ei ole Linnanmäellä muutamaan viime vuoteen vieraillut, joten turha huudella, jos ei ole tietoa.
Eväitä varten mukaan kylmälaukku. Alueellehan ei ole erillistä pääsymaksua, joten jos ette riittävän rauhallista evästelypaikkaa löydä tai lokit häiritsevät, niin viereiseen puistoon syömään eväitä ja sen jälkeen takaisin laitteisiin. Esiintymislavan luona olevilla penkeillä on tilaa samoin lavan lähellä olevalla lasten alueella ja sen vieressä on penkkejä, jotka ovat usein vapaana.
[/quote]
Meillä on paljon muutakin ohjelmaa lomalle, on Serena, Lintsi ja Korkeasaari joten rahaa menee niihin koska meillä on useampi lapsi, plus toiselta puolelta Suomea bensakulut, joten säästämme siksi ruokailussa ja ruokailu ravintolassa tällä porukalla on rahallisesti mahdotonta. :) Kun joka paikassa syö ravintolassa niin pihistelyssä on oikeasti jo ihan rahallinenkin pointti, joten joka paikassa eväät on oltava mukana. :)
ellet aio retuuttaa kylmälaukkua mukanasi koko päivää.
kun on niin paljon allergioita. Joten olemme tottuneita eväsretkeilijöitä. Esim itse tehdyt hyvät lihapullat on ok varsinkin kun ne pakastaa ja ottaa sitten pieneen selkäreppuun. Mukaan myös valmiiksi pilkottuja hedelmiä ja sämpylät. Sämpylöihin ei kannata laittaa kurkkua tai tomaattia, menevät ihan huonoiksi lämpimässä. Mutta esim kurkkua voi viipaloida valmiiksi sinne hedelmäpalojen sekaan, sieltä voi sitten laittaa syömähetkellä sämpylään. Ja ne pakastetut lihapullat kantsii sijoittaa repussa lähelle sämpylöitä... Ja sitten omat juomat, mielellään pillimehuja ihan vaan sen takia että ne voi sitten tyhjänä heittää roskiin ja lakkaa painamasta reppua...
Kaikesta minäkin nyt kirjoittelenkin. Oikeesti ostaisin mielelläni mistä vaan kojusta juomia ja ruokia jos ne sopis meidän perheelle...
turhaa otat eväitä mukaan, siellä ei edes ole kallista! Tai, no tietysti on pari kalliimpaakin paikkaa, mutta jos ette ole sinne erityisesti syömään menossa, niin syökää siellä jotain pienempää ja käytte syömässä ruokaa erikseen jossain ravintolassa, jos ette kotiin asti jaksa mennä syömään (tai matka on oikeasti pitkä!).
Epäloogista siinä mielessä, että söisitte te kotonakin eikä sekään ruoka ole ilmaista.
Mutta tuossa oli jo pari paikkaa eväiden syöntiin ja kylmälaukulla saa mukaan sellaiset eväät kuin haluaa. Jos mukana on ratas-ikäinen, laukku kulkee kätevästi rattaiden mukana. Alppilasta löytyy kauppoja, joista voi hakea lisäevästä, olikohan Siwa lähin (Viipurinkadulla kuitenkin).
Oikeasti, että jotkut ajattelee ensisijaisesti ruoan terveellisyyttä sinä vuoden ainoana Linstipäivänä???
No en tosiaan menisi Lintsin ravintoloihin, ihan ok paikkoja ovat mutta aivan ylihinnoiteltuja. Kolmosen kuvaamat eväät olivat hyvät, eli niitä mukaan. Jos ravintolassa haluatte käydä, niin lähellä on esim. bloggaajamammojenkin suosiossa oleva Alppitori sekä Weeruska, jossa on mielestäni varsin kohtuuhintainen ja hyvä lasten lista (annokset 6-9 euroa).
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 13:45"]
Epäloogista siinä mielessä, että söisitte te kotonakin eikä sekään ruoka ole ilmaista.
[/quote]
Ei ilmaista, mutta aivan eri hintaista kuitenkin kuin ravintolaruoka. Kukakohan nyt on epälooginen ;)
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 12:05"]
Meillä on paljon muutakin ohjelmaa lomalle, on Serena, Lintsi ja Korkeasaari joten rahaa menee niihin koska meillä on useampi lapsi, plus toiselta puolelta Suomea bensakulut, joten säästämme siksi ruokailussa ja ruokailu ravintolassa tällä porukalla on rahallisesti mahdotonta. :)
[/quote]
Aiotteko tulla pääkaupunkiseudulle ja kiertää kaikki nämä kohteet eväiden turvin?
Kun on rannekkeet voi välillä kävellä ulos lintsiltä ja mennä piknikille alppilan kallioille. Me tehtiin niin juuri vappuna. Oli eväskori, ruutuliina, kaikenlaista herkkua siinä omien mieltymysten mukaan. Taisipa olla niitä lihapullia juurikin.
Kunnolla jäähdytetty kylmälaukku siis autoon, ja pari tuntia lintsillä touhuttua laukku autosta, piknikkibreikki ja sitten takaisin huvittelemaan.
Lintsillä voi sitte nauttia vaikka jätskit.
Kun esim neljän hengen liput maksaa yli satasen, eihän se ihan niuhotustakaan ole.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 14:05"]
Oikeasti, että jotkut ajattelee ensisijaisesti ruoan terveellisyyttä sinä vuoden ainoana Linstipäivänä???
[/quote]
Noh. en tiedä onko ne plösöranskikset varsinaisesti sellainen elämys että ne sen päivän kruunaisi
Ruokaa voi ottaa mukaan ilman kylmälaukkuakin (toki riippuu miten åitkän matkan takaa tulee) kun tekee niin että "jäähdyttää" eväitä hetken aikaa pakkasessa ennen mukaan pakkaamista (jolloin esim. juomat ovat jääkylmiä/hileisiä) ja pakkaa eväät parin kylmäkallen kanssa esim. sanomalehteen/(kosteaan)pyyhkeeseen ja muovipussiin ja sitten reppuun. Noin pysyy pitkään hyvänä ja juomat viileänä.
Nostan tämän vanhan ketjun, koska on ajankohtainen. Eli mennään budjettireissulle Lintsille, mukana kolme alakoululaista lasta ja olisi kiva kuulla, että onko kokemuksia omien eväitten syömisestä Lintsillä? Me ei käydä ravintolassa, tehtiin se moka Särkänniemessä ja jäi paha mieli, kun maksettiin hulluna ruuasta minkä taso oli tyyliä Teboil. :( Emme muutenkaan syö mitään ranskalaisia tai burgereita, vaan olisi kiva syödä terveellinen lounas, mutta miten Lintsillä onnistuu ruokailu, onko siellä istuma-alueita tms? Lintsin karttaan ei ole merkitty varsinaisia istuskelualueita, en ainakaan löytänyt.
Vaihtoehto olisi myös että lapsille pitsa puoliksi ravintolassa, mutta aiempien kokemuksian myötä olen huomannut että a)pitsasta ei lähde nälkä edes yhdeltä ihmiseltä b)pitsa on epäterveellistä. :( Enkä itseasiassa löytänyt edes Kattilan menun hintoja, että olisin voinut tsekata onko siellä lapsille mitään terveellistä syötävää?