Miten olette kertoneet raskaudesta vanhemmillenne, jotka tulevat pettymään?

Heips!



Teillä on kyllä asiat aivan oikeilla raiteilla! Eläimistäkin olette jo huolehtineet ja mitä ilmeisimmin hyvin sillä lemmikkejä on useita. Asuntonne on monen näkökulmasta katsottuna suhteellisen SUURI.

Ja koulusikin on jo lähes käyty. Jos tulevat isovanhemmat eivät tätä käsitä

on heillä elämän arvot pielessä. Onnea teille :)

että itsellämmekin meni hetki totutella vauvan tuloon. Minä opiskelin, (silloin vielä avo)mieheni opiskeli, asuimme 40m2 kaksiossa (joten se 62 on ihan tarpeeksi iso! :) eikä meillä ollut autoa, lisäksi emme olleet edes olleet mieheni kanssa kovin pitkään yhdessä... Eli ei tosiaan mikään ihanteellinen tilanne, eikä millään tavoin suunniteltu.



Omat vanhempani ovat myös sitä tyyppiä, joiden mielestä kaiken pitäis olla valmiina ennen lasta - ja tämä johtuu yksin siitä, että minun syntymäni aikoinaan kävi ihan samallalailla, olin yllätysvauva ja molemmat vanhempani opiskelivat vielä kun synnyin.



Jännitin todella paljon kertomista, mutta koska olin itse niin onnellinen vauvasta (ja mies myös), ja varma siitä, että asiat selviävät (ja ne selviävät, usko pois), vanhempanikin suhtautuivat ihan eri tavalla (positiivisemmin) kuin osasin odottaa. Viikon verran he sulattelivat asiaa omilla tahoillaan, ja sen jälkeen asia oli jo heillekin ihan luonnollinen, enkä koskaan enää kuullut mitään negatiivista kommenttia - tais olla se ensimmäinen lastenlapsi sitten kuitenkin heillekin niin ihana asia.



Älä siis turhaan jännitä, kunhan oma suhtautumisesi on kohdallaan. Vanhemmat kyllä näkevät, jos olet tosissasi päättänyt pärjätä, hoitaa opiskelut myöhemmin (ne pystyy kyllä hoitamaan, itse vasta aloitin uudet opinnot yliopistossa vaikka meillä on yksi lapsi ja toinen tulossa) jne. Jos asunto tuntuu pieneltä, harkitkaa eläinten sijoittamista. Jos se ei tule kysymykseen, niin sitten ei. Tilanteenne ei ole ollenkaan mahdoton, ja kaikilla asioilla on taipumus selvitä!

Mieheni vanhemmat eivät minua ole hyväksyneet, minulla on lapsia ennestään, he olisivat halunneet mieheni exän mielummin, olen vanhempi yms. Tilanne oli ja on hankala, hulluinta on se etteivät he minua edes tunne, eivät ole halunneet edes tutustua, sanaakaan emme ole vaihtaneet vaikka samassa kaffe pöydässä on istuttu. Ja nyt tämä syntyvä lapsi sitten.. Ovat asian näennäisesti hyväksyneet, minä olen heille näkymätön, mutta tietävät, että lapsi on mieheni haave ja toiveiden täyttymys.

Eniten harmittelen sitä, että mieheni esikoisen odotus on tälläistä, eivätkä he käsitystään muuta. Tällä hetkellä mieheni ei ole tekemisissä äitinsä ja siskon perheen kanssa ollenkaan välit on katki. Minua huolettaa tulevan lapsen asema, taitaa olla aika ajatella, että miehen suku on poissa kuvioista joka ei tietenkään ole se paras vaihtoehto, mutta tilanne ei kuin huonone niin ilmeisesti ainoa.

Ponnari ja masukki 16+3

Itselläni ei anopin kanssa välit ruusuiset, mutta monta kertaa on kuulemma silti miehelle sanonut, että lapsia saisi jo tulla. Taitaa olla paineita kun ei ole vielä päässyt mummaksi ja omien sisarustensa lapsilla on kaikilla jo jälkikasvua :) Raskausviikkoja takana 10, ajattelimme kertoa tuossa joulun huiteilla. Tuntuu pahalta lukea, että jonkun vanhemmat voisivat olla noin ajattelemattomia kun raha ei kuitenkaan ole elämässä pääasia. Alkuperäinen aloittaja, kerro miten kävi. Toivottavasti saatte lämpimän vastaanoton. Oikein paljon onnitteluja kaikille raskautuneille!

Muistelen että sulla ei ollu kauheen helppo alkuraskaus ja lueskelin äkkiä haku-kentän kautta aiempia kuulumisiasi. Mitä jos vaikka näyttäisit niitä vanhemmillesi niin tietäisivät mitä olet jo käynyt läpi ilman heidän tukeaan? Uskon / toivon että se " pehmittäisi" heitä ajatukseen. Toivon kuitenkin että he yllättävät sinut ja ovatkin ylpeitä hienosta tyttärestään josta tulee äiti :) Muista että täällä ollaan kuulolla ja tukena! :) Tsemppiä ranki! :)

Meillä esikko syntyi myös kesken opiskelujen, asuttiin 55m2 vuokra-asunnossa ja kaikki sujui hyvin. Siltin on vaan moitteita ja haukkuja kuultu.



Nyt on neljäs tulossa ja meillä on omakotitalo, kummallaki vakityöt, kaks autoa ja muuta roinaa. Vaan silti, edes ajatus vauvan yrittämisestä ei appivanhempia miellyttäny. Moitteita tuli siitäki, kun leikitellen vihjailtiin. Nyt on vauva tulossa, mutta kertomista venytetään mahollisimman pitkälle.



Ei meillä enempää ku teilläkään oo muuta vaihtoehtoa, kun antaa uutisen " näkyä" sitte kun on näkyäkseen. Vapaaehtosesti en mee kertomaan. Rankalta tuntuu ajatus kertomisesta ja haukuista.



Päätettiin, että ollaan pää pystyssä ylpeitä ja onnellisia, että meillä vielä tärppäs! Musta lammas oon jo miehen suvussa, joten mun pitkään piikkiin mahtuu vielä tämäki " vika" .

Voimanhalaus ja jaksamista!



P.S. Nyt meidän esikoinen (7vee) on isovanhempien kultapoika, muut meidän lapset ei sitte ookaan mitään. Liekö siksi, että esikoista sanotaan papan näköseksi ja poitsu on varsinainen hurmuri.