Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi äitini jaksaa edelleen puuttua syömisiini? Olen 23v. 166/88!

Vierailija
09.07.2011 |

Koko ikäni, oikeasti koko ikäni äitin huomautellut painostani "Älä syö noin paljon pullaa, älä laita sitä rasvaa leivän päälle noin paljon" Ensimmäinen kommentti mitä muistan kun oltiin mummilla kahvilla, olin 5-6 vuotias ja äiti kyttäsi vierestä etten ota toista pullaa, ja kun otin, katsoi äitini vihaisesti pöydän toiselta puolelta ja totes; Eiköhän toi Laura jo riitä. Samaan aikaan molemmat veljeni vieressä istuivat ja söivät kaksin käsin pullaa ja kakkua ja piparia.



Ja koko ikäni olen siis myös ollut, enemmän tai vähemmän, ylipainoinen.



7-vuotiaana selitin suu vaahdossa kouluterveydenhoitajalle kuinka en käytä leivän päällä yhtään rasvaa, pelkkää kurkkua vain! Terkkari toppuutteli että ei ton sun painon kanssa nyt niin kovaa hätää ole. Äitini mielestä oli.



Joskus 10-vuotiaana aloin ostamaan salaa karkkia, mehua, suklaata (enhän saanut syödä niitä hänen edessään edes luvallisesti, vain muutamia paloja, vaikka veljet veti karkkia napaan kaksin käsin), äiti löys lähes aina kaikki kätköt ja aina syttyi hirveä sota. Pisin tauko tuli karkin salaa syömiseen siinä vaiheessa kun n. 12-vuotiaana äitini aloitti MYKKÄKOULUN kun oli löytänyt taas jotain tyhjiä suklaarasioita kaapistani. EI puhunut minulle moneen viikkoon. Muistan kuinka kauheaa se oli :(



Viime vuonna painoa oli 108, nyt siis parikymmentä kiloa pudonnut, koska minulla todettiin sairaus joka aiheuttaa mm. jäätävää makeannälkää ja sain siihen lääkityksen. Tottakai jouduin remontoimaan myös muuta ruokavalioo, mutta ihanaa kun ei sokerihammasta kolota kokoajan! Mutta hidastiko tämä äitini kommentointia? Ehei.



Viimeksi eilen puhelimessa kerroin kun olin saanut lahjaksi laatikollisen donitseja ja muffineja (yht. n 9kpl) ja äitini kiiruhti heti oikomaan; ethän sä nyt niitä kaikkia yksin syö! "No eiköhän tuo Niko(miesystäväni) osansa syö!" Äitini: "Eiku oikeesti Laura et syö niitä, tuo vaikka mulle niitä..."



MILLÄKÖHÄN hiton tahdonvoimalla sain 20 kg pudotettua, jos en pysty laatikollista donitseja syömään kohtuudella = jakamaan myös muille? Mä ymmärrän et äitini ajattelee vaan mun parasta etten liho enää takaisin menetettyjä keiloja, mut hitto soikoon mitä enemmän se jauhaa siitä mitä mä en saa syödä ja mitä mä saan syödä (porkkanoita), sen enemmän mulle tulee paha olo siitä että vieläkään en siis kelpaa -> syön -> oksennan.



Mietin koko yön päässäni tätä ja hitto en vaan voi käsittää äitini ajatuksenjuoksua. Olenko ihan hemmetin kauhea jos sanon suorat sanat seuraavalla kerralla kun soittaa että helvetti mä saan syödä vaikka 250 donitsia päivässä jos musta tuntuu siltä!!!



Joskus mietin että minkäluonteinen ihminen olis sairastunut tapauksessani anoreksiaan, joku vahvempi ihminen? Ihminen joka olis halunnu näyttää äitillensä närhen munat, OKEI, kato mua ku en syö mitään. Kato kuinka laiha mä oon!



Olenko aivan kauhea tytär? (sikäli mikäli kukaan jaksoi tarinaani lukea?)

Kommentit (30)

Vierailija
1/30 |
09.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrän todella että ärsyttää, mutta eiköhän se äiti ole vain huolissasi sinusta. Tuollainen paino jo tuossa iässä kun on jo paha terveysriski. Hyvä kun olet päässyt makeannälästäsi. Loput kilot pitäisi nyt vain sillä samalla tahdonvoimalla tiputtaa että sinusta tulee terve äiti ja ehdit näkemään lapsenlapsetkin.



Niin ja itse olen myös painon kanssa kamppaileva. Painan liki 90kg, tosin olen sinua 10cm pidempi. Ikää kun on jo 30v alan todella huolestumaan että elänköhän tätä vauhtia edes eläkeikään. Polvet ovat kuluneet painon alla jo niin että edes kuntosalilla ei montaa liikettä pysty tekemään. Mutta hammasta purren jatka. Tsemppiä sinullekin :)!

Vierailija
2/30 |
09.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pari asiaa tuli mieleeni:

- Äitisi varmasti käyttäytyy huonosti sinua kohtaan, koska kommentoi jatkuvasti. Ehkä otat kuitenkin nuo kommentit vähän turhan raskaasti, koska itsekään et ole tyytyväinen painoosi. Anna juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ole itse tyytyväinen elämääsi.



- Koita mennä sisääsi ja miettiä, mikä on sisäsyntyistä ja mitä koitat tulkita ulkopuolelta. Minä sairastuin vakavaan (työ)uupumukseen opiskeluaikana. Olin ylisuorittanut koko elämäni ja tulkinnut vanhempieni hyväntahtoiset kommentit vaatimuksina. Vasta kun myönsin itselleni, että MINÄ vaadin ITSELTÄNI, ei kukaan muu, sain paranemiseni alkuun.



Sori, tämä on ehkä tosi vaikeaselkoisesti selitetty. Toivottavasti saat siitä jotain irti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/30 |
09.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

mun äiti on koko mun iän puhunut mun painostani. Hän itse oli urheilija ja hääkuvissa tosi upea.

Mä olen ihan varma että 1 osa ( pieni, mutta kuitenkin ) on ollut tätä jatkuvan nalkutuksen kuuntelu. Siis vähintään kerran viikossa aiheeseen palataan.

No, äitipä on itse alkanut lihoamaan, on jo eläkkeellä. Hänen siskonsa sanoi suoraan päin naamaa "kyllä sun pitäis laihduttaa ". Äiti tietty pahoitti mielensä ja kertoi minulle tästä. Pokkana sanoin niin, sä olet sanonut mulle sitä samaa koko elämäni ja arvaa onko mitenkään vaikuttanut ? Ei ainakaan positiivisesti.

Kun olin viimeisillään raskaana ja kävely oli lievästi sanottuna hankalaa, ihmettelin monta kertaa miten ihmiset päästävät itsensä tähän tilaan, siis ilman raskautta. No, tietty raskaudessa sitä on vatsa eri kohdassa jne, mutta se kun olin synnyttänyt ja pääsin uloskin, tuntui että olen kuin höyhen. Painoakin lähti neuvolakortista kun katsoi ennen synnytystä ja lopputarkastuksen välillä yli 15 kg.

Nyt lopetat sun äidille näyttämiset. Jos haluat laihtua, laihdu itsesi takia. Jos olet tyytyväinen itseesi noin, sitten olet.

Mä saan aina hyvin aloitettua kuurin että pidän ekaks 2 viikkoa Nutrilett-kuuria ja sen jälkeen aloitan kevyemmin syömisen ja kuntosalin. Parissa kuukaudessa saan 5 kg pois, mutta sitten se aina tulee takaisin... Ja teen kaiken itseni takia, en muitten.

Vierailija
4/30 |
09.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

kommentoija veljelleni!



Olen itse pienestä asti kärsinyt lihavuudesta ja siitä, että aina maistuu kaikki mahdolliset herkut ja tavallista ruokaakin syön armeijallisen :(

Tästä myös olen jo 20 vuotta kärsinyt ja saanut kuulla läskikommentteja. Olen sitä mieltä, että koko elämäni on piloilla näiden läskien takia.



Sen takia olen myös aina kommentoinut veljelleni, kun hänestä on hyvää vauhtia tulossa samanlainen läski! En kestä sitä ajatusta, että hänkin pilaa elämänsä lihavuuden takia!

Siksi kommentoin jatkuvasti jotain tyyliin voisit vaihtaa nuokin kasviksiin, ei kai noin paljoa tarvitse syödä, jätä ne cokikset pois lihottavat turhaan jne jne.



Eipä kai se mitään auta :( mutta todellakin hyvää tarkoitan, ilmeisesti vain tämäkin yritys on mennyt yhtä päin mäntyä kuin sinun mielestäsi äitisi sanomiset.

Vierailija
5/30 |
09.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Neloselle kysymys, oletko itse kuitenkin normaalipainoinen?



Ja vitoselle, en tiedä, joku tuollaisista kommenteista saattaa sisuuntua, ja parantaa syömistottumuksiaan... itse olen tällä hetkellä painooni kuitenkin tosi tyytyväinen :o En tällä hetkellä edes yritä pudottaa painoa, vaan pitämään painon samoissa lukemissa. En olisi vuosi sitten ikinä uskonut että pystyn pudottamaan painoa noinkin paljon!



Mutta joka ikinen kerta kun joku kommentoi mun syömisiä, tulee tunne että , ai, pelkäätsä et mä lihon taas/lisää, no kato ku mä alan syömään niinku oikeesti haluan... ja täysin surutta.



ap

Vierailija
6/30 |
09.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos imet marssipatukkaa koko ajan ja painat jo lähes 90 kiloa niin ei viitsi varmaan haudata sinua eli toivoo, että eläisit terveellisemmin, olisit kunnossa etkä sairastaisi sydän ja verisuonitauteihin ihan just. Saisit olla kiitollinen, että joku välittää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/30 |
09.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja saat todellakin sanoa hänelle, että sinulla on oikeus syödä vaikka 250 donitsia joka päivä!!



Olen ollut kaksi kertaa ruokapöydässä todistamassa vastaavaa tapahtumaa. Ekalla kerralla kyseessä oli nuori nainen (hoikka!) ja hänen äitinsä kommentoi todella härskisti hänen syömisiään. Huomasin ystävälläni kyyneleet silmissä; en tiedä mitä olisin voinut tehdä, mutta olin ihan järkyttynyt ja surullinen hänen puolestaan.



Toisella kerralla kyseessä oli alle 10-vuotias tyttö ja hänen isänsä joka juhlapöydässä käski tytön olemaan ottamatta lisää (ruokaa) koska on niin läski. Voi kamala sentään:(( Tyttö oli kyllä pullea, mutta niinhän lapset ovat - ja toisekseen kyseessä oli juhlapöytä, ruokaa (ei herkkuja)!! Lapsen painoon voi toki puuttua ohjaamalla terveellisiin valintoihin ja liikuntaa, mutta ei lasta eikä aikuista lastakaan tarvitse haukkua ja kohdella rumasti -syömishäiriöitähän siinä vain syntyy tai masentunut ihminen.

Vierailija
8/30 |
09.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten voit olla noin obsessoitunut ruokaan että muistat lapsuudesta jokaisen kielletyn pullapalan ja veljiesi syömät kakut?



Oikeassa sun äiti on siinä mielessä ollut koska et vieläkään ole normaalipainoinen ja ylipainoinen, mutta tietysti se satuttaa ja ärsyttää. Ja ehkä se sun sairaus on oireillut jo aikaisemminkin ja olet ollut sellainen perso lapsi. Jokainen fiksu äiti yrittää ohjata ihan kaikella rakkaudella lastaan terveellisempään ruokavalioon.



Tietysti olet täysi-ikäinen nyt ja sulla on oikeus syödä vaikka 1000 donitsia jos haluat, toivottavasti sun liikalihavuuden aiheuttamia sairauksia ei kuitenkaan kustanneta sitten meidän itsestään huolta pitävien verorahoilla, koska niiden valossa läskiys on yhtä törkeä ongelma yhteiskuntaa kohtaan kuin alkoholismi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/30 |
09.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

sen jatkuvan huomauttelun syömisistäsi. Ja minusta äitisi ei ole koskaan toimut oikein, ei lasta tai aikuista tuollaisella huomauttelulla ohjata oikeille raiteille syömisten kanssa. Kotona voidaan sopia että paljonko herkkuja syödään ja ne säännöt koskevat sitten kaikkia, ei niin että yhtä vahditaan ja muut saa mättää vieressä minkä ehtivät. Lasta eikä aikuista tarvi nöyryyttää esim. kylässä vahtimalla ja kieltämällä ja nimenomaan vain yhtä. Äitisi on ehkä kuvitellut toimivansa oikein ja halunnut ettei sinusta tule ylipainoista, mutta metodit on olleet aivan väärät. Sano äidillesi, että paino on oma asiasi ja että olet kyllästynt kuuntelemaan noita syömiskommentteja.

Vierailija
10/30 |
09.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mielestä ap:n äiti vaikuta kovin rakastavalta ja fiksulta tässä "ohjaamisessaan".

Miten voit olla noin obsessoitunut ruokaan että muistat lapsuudesta jokaisen kielletyn pullapalan ja veljiesi syömät kakut?

Oikeassa sun äiti on siinä mielessä ollut koska et vieläkään ole normaalipainoinen ja ylipainoinen, mutta tietysti se satuttaa ja ärsyttää. Ja ehkä se sun sairaus on oireillut jo aikaisemminkin ja olet ollut sellainen perso lapsi. Jokainen fiksu äiti yrittää ohjata ihan kaikella rakkaudella lastaan terveellisempään ruokavalioon.

Tietysti olet täysi-ikäinen nyt ja sulla on oikeus syödä vaikka 1000 donitsia jos haluat, toivottavasti sun liikalihavuuden aiheuttamia sairauksia ei kuitenkaan kustanneta sitten meidän itsestään huolta pitävien verorahoilla, koska niiden valossa läskiys on yhtä törkeä ongelma yhteiskuntaa kohtaan kuin alkoholismi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/30 |
09.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset


mulla ihan sama juttu. Olen ollut pyöreä, en todellakaan silloin ylipainoinen, noin viisivuotiaasta asti. Siitä asti äitini on kytännyt jokaista suupalaa silmä kovana mitä söin.



Ja aina, aina jaksoi muistuttaa kylässä ollessa kaikkia kahvipöydässä olijoita että tuo se on niiin lihava vaikkei syö mitään. Minä vahdin että ei syö!



Koskaan en saanut ottaa lisää pullaa tai keksiä. Ja itse veteli joka päivä pullaa kun pitäähän sitä nyt kahvin kanssa pullaa olla! Minä en saanut kotona koskaan pullaa koska ethän sinä voi syödä kun lihot!



Nuoruuden olin lievästi ylipainoinen. Itsetuntoni oli aivan nolla kaikesta siitä oman kropan haukkumisesta. Nyttemmin olen normaalipainoindeksin yläpuolella, ja yritän pudottaa muutaman kilon. Mutta koskaan, koskaan en sano kenellekään että ei saisi syödä painon takia!



Selvästi äitisi haluaa kontrolloida sinua vaikka olet aikuinen. Muista että nyt voit sanoa suorat sanat äidillesi! Älä enää suostu kuuntelemaan. Lapsi on tosi altavastaajana tyrannivanhempiensa takia, mutta aikuisena voit tietenkin kieltätyä kuuntelemasta typeriä kommentteja. Tsemppiä.

Vierailija
12/30 |
09.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

No, joo tarpeeksi kuunnellessa toisen niin sanottua hyvää tarkoittavaa sanaa...



Hitto soikoon hyvät ihmiset!! Itsepä kiloni kannan tai olen kantamatta! Sen takia joko teen asialle jotain tai jätän tekemättä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/30 |
09.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olen aina ollut hieman ylipainoinen. Olen myös koko ikäni saanut kuunnella äitini taivastelua ja "hyväntahtoista ohjaamista" syömisiäni koskien. Olen lähes kolmenkymmenen, ja edelleen äitini katsoo oikeudekseen kommentoida ruokavalintojani. Hän tekee sitä aivan julkisesti. Saatamme olla sukulaisissa samaan aikaan ja kun tarjolla on esim. kakkua ja emäntä kysyy, haluanko sitä, äitini katsoo ensin kauhuissaan minua ja kiirehtii sanomaan, että "ei Minna ota mitään kakkua". Ihan kun en itse osaisi vastata.



Tämä oli kuitenkin ennen. Vuosien kuuntelemisen jälkeen sanoin äidilleni suoraan, mitä ajattelen. Kerroin, etää ymmärrän hänen tarkoittavan parastani sillä ymmärränhän itsekin ylipainon vaarat. Mutta sanoin myös, ettei hänellä ole oikeutta puhua minulle niinkuin puhuu. Kysyin, kommentoiko hän kaikille ihmisille samalla tavalla heidän syömisistään, vai vain minulle. Sanoin, että päätän itse syömisisitäni. Kummallista on mielestäni, että en itse koskaan, ikinä ole kommentoinut äitini ulkonäköä negatiivisesti. En ehkä aina rakasta hänen asuvalintojaan tms. mutta osaan ilmaista asiani kohteliaasti pahoittamatta kenenkään mieltä.



Kuten kirjoitin, tilanne on hieman rauhoittunut. Tällä hetkellä olen raskaana ja äitini kyllä kovasti kyselee voinnistani ja esim. koska sokerirasitukseen tulee käsky jne. Vuosien kyttääminen ja kommentoiminen on kuitenkin saanut aikaan sen, että äitini suusta hyvää tarkoittavatkin kommentit (esim. Onko ollut tukala olo näillä helteillä) tuntuvat arvostelulta. Jonkun toisen suusta kuultuna sama lause olisi merkitykseltään minulle aivan erilainen. Välillä tuntuu, että äitini odottaa, ei siis edes pelkää vaan ODOTTAA, koska kertoisin hänelle ylipainoni tuomista hankaluuksista raskausaikana. Tämä on kuitenkin pitkälti omassa päässäni tämä luulo.



Tällä hetkellä (rv 31) tunnen edelleen olevani elämäni kunnossa. Painoa on tullut ihan normaalisti ja olen todella nauttinut raskausajasta. Siitä aion huolehtia, että raskauden jälkeen en aio kuunnella äidiltäni yhtään kyselyä raskauskilojeni pudottamisesta. Kun tämä raskaus on ohi, en palaa entiseen asetelmaan.



AP:lle tsemppiä äidin kanssa. Sinuna sanoisin hänelle suoraan, että olet aikuinen ihminen ja itse vastuussa omasta elämästäsi. Ymmärrät äitisi tarkoittavan hyvää, mutta tästä lähtien et halua hänen kertovan ääneen mielipiteitään sinun syömisestäsi. Se, että hän on äitisi, ei anna hänelle oikeutta kohdella sinua tuolla tavoin. Ei edes sen äidinrakkauden varjolla.

Vierailija
14/30 |
09.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

aiheutetaan syömishäiriö. Eli sanokoot nyt kuka tahansa palstalla mitä tahansa obsessoitumisesta yms. pöljää, ap:n tilanne on selvä kroonistunut syömishäiriö. Minulla oli sama tilanne lapsena. Se oli ihan hirveää. Äitini ja välillä isänikin prosessoivat paljon omaa pahaa oloaan minun syömisieni kautta. Ja minä lapsena sairaassa perheessä lohduttauduin ruualla. Harmi vaan, että valokuvista ja neuvolakäyristä päätellen olin pulska lapsi vain 2 vuotta. Kun koulu alkoi olin eräs luokkani kevyimmistä. Silloin kun vanhemmillani ennen eroa oli vaikeinta, olin pullukka. He jotenkin projisoivat paljon inhoa sen kautta, vaikka oikeasti he itse tekivät perheemme elämän helvetiksi. Jotenkin he eivät silmissään päästäneet minua enää ikinä normaalipainoiseksi. Olin aina läski, jolle asiasta saa nykyäänkin huomautella. He siis inhoavat minun kauttani. Sairastin 25 vuotta vuoroin bulimiaa ja vuoroin anoreksiaa. Vanhemmat olivat tälle täysin sokeita. Jopa äitini, joka on hoitanut syömishäiriöpotilaita. Kun vihdoin 15 vuoden sairastelun jälkeen jouduin sisäisen verenvuodon takia hoitoon, oli psykiatrin eka ohje: Välit poikki vanhempiin ainakin hetkeksi. Sen jälkeen alkoi parantuminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/30 |
09.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eräs tuntemani nainen kommentoi tyttärensä syömisiä julkisesti. Jopa silloin, kun tytär ei ole paikalla. Näytti kuvia tyttärestä ja selitti, että tuollainen läskitynnyri siitä on tullut, vaikka hän on kuinka neuvonut ruoka-asioissa. Tytär on hieman normaalipainon yläpuolella.



Olen ihmetellyt, miksi tytär vaikuttaa niin riippuvaiselta äidistään. On naimisissa, ap:ta vanhempi ja elää toisella paikkakunnalla. Hän on varmaan oman osansa kuullut arvosteluista itsekin. Vanhemman ja aikuisen lapsen suhteessa pitää olla kunnioitusta molemmin puolin. Jos sitä ei ole, itseään kannattaa suojella ottamalla mahdollisimman paljon etäisyyttä.

Vierailija
16/30 |
09.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä vittu jaksa selittää vaan laihdu!

Vierailija
17/30 |
09.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä muistan lapsuudestani kuinka äiti vahti ruoka-annoksiani ja varsinkin kesällä, kun kuumuuden takia syön todella vähän. Minulla tilanne oli siis päinvastainen kuin sinulla, painoin liian vähän ja söin vähän. Mutta se tunne, kuinka jokaista suupalaa kytättiin oli hirveä. Kun valitin lihoneeni e-pillereitten takia minua katsottiin kieroon ja otettiin puhutteluun. Samoin kävi, kun vietin puoli vuotta kuntosalilla torjumassa ikävääni intissä olevaan poikakaveriin. Kesät ovat pahimpia, koska ruoka ei maista ja saatan ihan hyvin syödä päivän aikana vain pari leipää tai salaattia. Onneksi avomies ymmärtää vaikka välillä ihmetteleekin parin päivän paastojani. Kaikki kuitenkin johtuu äitini osalta vain rakkaudesta ja huolesta. Lopetin joskus ala-asteella (itse en muista oikein mitään) syömisen kokonaan ja äiti on siitä asti pelännyt, että sairastun syömishäiriöön.



Harmi, ettei äitisi ymmärrä, että osa kiloistasi on tullut sairauden takia ja, että lääkitys auttaa. Mielestäni kuitenkin kaikkein tärkeintä on, että olet itse tyytyväinen painoosi ja ettet ole sairaalloisen lihava. Tuskin olisit onnellinen jos joutuisit loppuelämäsi elämään ikuisella dieetillä. Mielestäni jokaisen ideaalipaino on se mikä pysyy suht pienellä vaivan näöllä. Sen painon pitää pystyä kestämään muutama donitsi tai pieni paasto. Mielestäni sinulla on hyvä ajatus fiilistellä hetkinen uutta painoasi rauhassa. Ehdit tottua uuteen vartaloosi, eikä laihduttaminen jää päälle. Sinulta ei itseasiassa ole enää montaa kiloa jäljellä lievään ylipainoon :) Lisäksi olet pudottanut jo hirvittävän suuren määrän, joten voit vain onnitella itseäsi. Nauti elämästäsi ja koita saada äitisi ymmärtämään, että osaat nykyään herkutella kohtuudella.

Vierailija
18/30 |
09.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tosin aina ei ole ollut näin, olin hoikka n. 19-vuotiaaksi asti, sitten lihoin masennuksen oireena. Aina kun kävin isäni luona sain kuulla miten olen läski ja varmaan laiskistunut ja miten kamalalta läski näyttää, sitten vielä naureskeluja ruokapöydässä: "No et oo säkään nälkää nähnyt, heh heh".



Oli ainoa joka huomautteli painostani, mille en siis siinä tilanteessa henkisesti mitään jaksanut voida. Huomauttelu sai tuntemaan kuin olisin valtava ruma laardikasa ja että se on ainoa minkä muutkin nyt sitten enää minusta huomaavat. Masennuin entisestään ja aloin vältellä ihmisten seuraa ja keksin aina tekosyitä, varsinkin jos soitti sellainen kaveri jonka olin viimeksi nähnyt hoikkana.



Nyt olen laihtunut entisiin mittoihini ja olo on parempi, mutta ihan vain siksi että kunto on parempi. Jostain syystä tästä laihtumisestakin jaksaa vielä kommentoida negatiiviseen sävyyn.



Paino on meille tyttölapsille sellainen herkkä kohta nykymaailmassa ja luulisi vanhempien sen tietävän ja osaavan pitää kommentit itsellään.



Mitäs jos sanoisit äidillesi ettei sinua, aikuista ihmistä tarvitse muistuttaa omista syömisistäsi ja ettei tuollainen ainakaan paranna tilannetta. Sitäpaitsi 166/88 ei ole henkeä uhkaava tila kuten joku täällä jo ehti väittää. Totuus on ettei ihmisen paino kerro mitään tämän terveydentilasta, ellei nyt ole valtavasti ylipainoa, jolloin on fakta että sydän ja sisäelimet rasittuvat ja diabeteksen riski kasvaa. Mutta nykyisissä mitoissasi varsinaisesta terveydestä ei voi sanoa yhtikäs mitään. Siitä on vain tullut sopiva tekosyy huomautella painosta ihmisille jotka eivät ole kuin Kate Moss. Terveys sitä ja tätä, sanoi läskifoobikko. ;)



Tsemppiä sulle ja hyvää kesää!

Vierailija
19/30 |
09.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

tai huolta omasta painostaan sinuun.. :( kyl voit sanoa äidillesi suoraan.. tai alkaa pitämään mykkäkoulua jos mainitsee sanaakaan painostasi. sanot että et halua puhua hänelle jos hän puhuu painosta. pitihän hän mykkäkoulua sinulle.

Vierailija
20/30 |
10.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

myös sinun ongelmasi.



Minusta ainut järkevä ratkaisu tuossa tilanteessa on ottaa reilusti etäisyyttä äitiisi. Heti kun luin tekstisi, ajattelin, että äidilläsin on todennäköisesti ollut hyvin nuoresta saakka itsellään vääristynyt suhde ruokaan ja omaan kehoonsa. Äitisi on ollut todella sairas ja tehnyt tosi väärin sinua, viatonta lasta kohtaan, puhumalla tuolla tavalla sinulle kun olet ollut lapsi ja nuori.



Minulla on vähän vastaavasta tilanteesta kokemusta oman perheen piirissä, ja voin kertoa että niin kauan kuin annat äitisi "saastuttaa" mieltäsi, hän kyllä tekee sen ilomielin. Sinä olet kuitenkin nyt aikuinen ja voit tehdä itse valinnat. Mietipä muuten äitisi suhdetta omiin vanhempiinsa? Voisiko sieltä löytyä jotain, joka selittäisi äitisi sairaalloisen tarpeen puuttua tuolla tavalla oman tyttärensä syömisiin ja tuhota oman lapsensa kehonkuvaa? Esim. äitisi oma suhde äitiinsä tai isäänsä? Äitisi on tosiaan voinut olla nuorempana syömishäiriöinen tms, ja näistä asioistahan ei välttämättä aiemmin ole puhuttu millään tavalla, vain ihmetelty vierestä.



Toivon sinulle kaikkea hyvää. Ala rakentaa tervettä itsetuntoa: sinä et ole enää äitisi ajatuksista riippuvainen. Näe, että äidilläsi saattaa olla omia ongelmia ja/tai katkeruutta, jota hän yrittää projisoida sinuun. Minä olen täysin eri mieltä näiden kirjoittajien kanssa jotka väittävät, että äitisi vain haluaa huolehtia siitä ettet kuole nuorena ja ylipainoisena. Paskan marjat: äitisi haluaa kontrolloida sinua, tuntea olonsa paremmaksi ja hallita jotain omaa sisäistä pahaa oloaan tai tyhjyyden tunnetta. Sinä et kelpaa hänelle omana itsenäsi.



Tsemppiä! Aikuistuminen on vaikeaa, ja se kestää usein tuonne kolmenkympin hujakoille asti. Sinulla on koko elämä edessäsi, ja teet itse valinnan siitä, millaisen elämän, vartalon ja itsetunnon haluat.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi yksi seitsemän