Minkä ikäisenä koit olevasi oikeasti aikuinen?

ei oo sitä päivää vielä näkynyt ja kohta 40 mittarissa...

... ykjsin olisi selvittävä. Tosin ei ole lapsenmielisyys lopullisesti kadonnut onneksi, vaan palailee parempina aikoina.

oikeastaan aikuistuin vasta silloin, kun miehen vanhemmat menehtyivät äkillisesti. En ollut sitä ennen koskaan menettänyt ketään todella rakasta ihmistä, enkä ymmärtänyt, että ihmiset voivat todella hävitä tästä elämästä silmänräpäyksessä, ja kaikki jää kesken. Me saimme appivanhempien kuoleman vuoksi myös lisää hoidettavia omien lasten lisäksi, ja iäkkään ihmisen hoitaminen on ihan erilaista kuin lasten hoitaminen, siinä ei mennä enää kuin taaksepäin.



Minä siis aikuistuin vasta kun ymmärsin kuinka hauras elämä on ja kuinka sattumanvaraista. Uskomatonta, että olin ehtinyt elää 30 vuotta tajuamatta sitä aiemmin, siitä ehkä voi päätellä kuika helppoa elämäni on ollut.

Vähitellen alan tuntea itseni oikeasti aikuiseksi. En kuitenkaan aina. Ikää 34 v.



Jotenkin sitä omaa "ikääntymistään" ei tajua. Vähän aikaa sitten ihmettelin töissä kun sain itselleni harjoittelijan opastettavaksi. Minulleko? Olenhan tehnyt tätä työtä vasta 10 v.



Lapsia on 2, naimisissa olen ollut 10 v, lapsuudenkodistani muutin 18-vuotiaana.

Olin kotiäitinä, ja asuimme ulkomailla. Itsenäistyin siellä, vaikka en sitä ennenkään niin hirveän kiinni esim vanhemmissani ollut.

-38v-

Ensimmäisen kerran heräsin aikuisuuteeni 25-vuotiaana lasten leikkikentällä.



Menin laskemaan liukumäkeä kun kaverini lapsi alkoi huutaa minulle: Ei aikuiset saa siitä laskea, se on lasten liukumäki!



Silloin ensimmäisen kerran ihan konkreettisesti tajusin että mä olen aikuinen.

miltä aikuisena olemisen pitäisi tuntua, joten vaikea sanoa. Sellaisen lapsen viattomuuden koen menettäneeni noin 11-vuotiaana eräiden juttujen vuoksi ja olen kyllä siis aina tiedostanut kaikki elämän kurjat puolet, mutta en silti koe olevani mitenkään erityisen aikuinen vaikka olen 30 v. Mitenkään naivi en ole ollut pitkään aikaan mutta en tiedä onko se sama asia kuin ei-aikuisuus.

olen aikuistumassa, mutta aikuiseksi en tunne itseäni vieläkään.

Lapset on jo koululaisia ja olen asunut itsenäisesti 17-vuotiaasta. Nyt ikää on 29v.

Silloin iski ainakin se, että elämä ei jatku ikuisesti ja tietty huolettomuus oli tiessään.

Ja vasta viime aikoina olen tehnyt itsenäisiä päätöksiä ilman että olen ajatellut mitä vanhempani siitä ajattelevat. Tiedän että vanhempani pitävät päätöksiäni typerinä, mutta on ollut vapauttavaa huomata että minun ei tarvitse välittää siitä.



Mutta aikuiseksi en tunne itseäni vieläkään.