Tunnetko ketään tosielämän Hannu Hanhea?

moniin verrattuna aivan uskomaton säkä mulla on ollut. Toki on tehty töitä sen eteen ja on me murheitakin saatu, mutta paljossa on ollut onnikin mukana. Siis että samalla yrityksen määrällä toisilla menee pieleen, mulla jotenkin kaikki aina lopulta lutviintuu kuitenkin.

Hänellä on tapana suunnitella elämäänsä tarkasti vuosia eteenpäin ja aina käy juuri niin kuin hän on suunnitellut. Siis sellaisetkin asiat, joita ei voi itse määrätä/päättää.

Kouluttauduin ammattiin (ylempi opistoaste, oltiin viimeisiä jotka ei käyny AMK:ta - meitä edellise oli jo kokeiluryhmä ja meidän jälkeen kaikki)



Mun alalla 1990 -luvun laman rakennemuutos jäi pysyväksi, joten töitä ei löytynytkään.



Otin homman joka kyllä työllisti, ja johon mun koulutus kelpasi, ja ammattia arvostettiin - mut näännyttävää oli kun käytänöösä piti itse etsiä rahoitus omiin palkkauskustannuksiin.



Lopulta irtisanouduin, vaikka edelleenkään mun koulutuksella ei saanut mitään työtä. Sain karenssin joka veti totaaliyhärin talouden puoleksitoista vuotta ihan kuralle.



Työllistämismäärärahojen kautta sain lopulta työn, jossa aloin päästä näyttämään että osaan. Perustin kuitenkin perheen ja tehtiin miehen vakityönmukainen asumispaikkakuntavalinta, joten äitiyslomalta jäin kotihoidontuelle.



Ikinä en ole saanut palkkaa ekoilta mammalomakuukausilta. Minulla ei ole ollut kunnon kesälomaa. Ja mä oon 40 v.



Nyt mulla on kyl ihana työ, josta tykkään ja jossa uskon viihtyväni eläkeikään asti. Kouluttauduin uudelle alalle.



Perintöjä ei ole luvassa, vanhemmat eivät ole pystyneet auttamaan taloudellisesti eikä heistä oikein muutenkaan ole apua ollut. Ongelmansa heilläkin - isä on jo kuollut.



Mutta tässä sitä vaan eteenpäin mennään. Vielä 15 vuotta lainanmaksua niin tää talo, jonka arvo pankille on 95 000 e on saatu maksettua. On nääs sitä lainaa vähän enemmän kuin talon arvo :O

Minäkin luulin et sellaisia on, mutta ei kun aikaa kuluu niin ne ikävyydet tulee jossain vaiheessa, toisilla nuorempana ja toisilla vanhempana.Ei kannata kadehtia.

ja pari vuotta sitten voittivat vielä päävoiton lotossa, vaikka olivat jo valmiiksi miljonäärejä. Välillä ovat pari kuukautta huvilalla vaikka Mallorcalla ja silloinkin on au pair mukana.



En ole katkera, mutta kuitenkin... ;)

että sellaisia olisi!



Toki moni kokee (onneksi) itsensä onnekkaaksi, mutta kuvittelu, että toisilla olisi elämä vain ruusuilla tanssimista ja onni potkii aina, on hölmöä. yleensähän tuollainen kuvitelma poikii kateutta, ja oikeasti on varsin epätodennäköistä, että jotakuta ihmistä pitäisi kovin paljon kadehtia.



Olen myös "kummasti" huomannut, että esim. huonotuloisilla on tapana kuvitella, että hyvätuloiset ovat olleet vain onnekkaita, ja heitä se elämä potkii päähän. Useimmat materialistisesti määriteltävillä tavoilla menestyvät ovat itse rakentaneet oman menestyksensä, ainakin suurelta osin. Oma asenne myös merkitsee hirveästi, ja ymmärrys siitä, että ihminen EI OLE vain kohtalon riepoteltavana, vaan hyvin moniin asioihin pystyy vaikuttamaan itse ihan suoraan.



Jos tuntuu, että elämä potkii itseä päähän ja toisia taas onni, kannattaa alkaa tutkailemaan omaa elämää ja itseä kriittisesti. Miettiä onko mitään, mitä voisi tehdä toisin. Todennäköisesti on.

sille ämmälle kävi aina hyvin silloin ja niin on käynyt siitä eteenpäinkin.

on taloudellista "epäonnea". Onko kirjoittajalla kenties ollut Hannu Hanhen tuuri esim. terveysasioissa? Vai onko kaikillä elämän osa-alueilla mennyt pieleen?

Ihan mielenkiinnosta kyselen. :)

Kouluttauduin ammattiin (ylempi opistoaste, oltiin viimeisiä jotka ei käyny AMK:ta - meitä edellise oli jo kokeiluryhmä ja meidän jälkeen kaikki)

Mun alalla 1990 -luvun laman rakennemuutos jäi pysyväksi, joten töitä ei löytynytkään.

Otin homman joka kyllä työllisti, ja johon mun koulutus kelpasi, ja ammattia arvostettiin - mut näännyttävää oli kun käytänöösä piti itse etsiä rahoitus omiin palkkauskustannuksiin.

Lopulta irtisanouduin, vaikka edelleenkään mun koulutuksella ei saanut mitään työtä. Sain karenssin joka veti totaaliyhärin talouden puoleksitoista vuotta ihan kuralle.

Työllistämismäärärahojen kautta sain lopulta työn, jossa aloin päästä näyttämään että osaan. Perustin kuitenkin perheen ja tehtiin miehen vakityönmukainen asumispaikkakuntavalinta, joten äitiyslomalta jäin kotihoidontuelle.

Ikinä en ole saanut palkkaa ekoilta mammalomakuukausilta. Minulla ei ole ollut kunnon kesälomaa. Ja mä oon 40 v.

Nyt mulla on kyl ihana työ, josta tykkään ja jossa uskon viihtyväni eläkeikään asti. Kouluttauduin uudelle alalle.

Perintöjä ei ole luvassa, vanhemmat eivät ole pystyneet auttamaan taloudellisesti eikä heistä oikein muutenkaan ole apua ollut. Ongelmansa heilläkin - isä on jo kuollut.

Mutta tässä sitä vaan eteenpäin mennään. Vielä 15 vuotta lainanmaksua niin tää talo, jonka arvo pankille on 95 000 e on saatu maksettua. On nääs sitä lainaa vähän enemmän kuin talon arvo :O

Olen saanut todella hyvän miehen, paremman, kuin osasin kuvitella.



Olen saanut lapseni täsmälleen silloin kun halusin.



Olen saanut opintoni nopeasti tehtyä, ilman mitään lainoja, vanhempien tuella, kivoja kokemuksia ulkomailla, ja sain heti valmistuttuani töitä. Olen ollut vain hyvissä työpaikoissa, kivojen työkaverien kanssa.



Olemme varakkaita, miehellä on hyvä palkka, ja olemme saaneet aika paljon muutakin omaisuutta, ja vanhempamme ovat kuitenkin elossa. Eli omaisuutta ei ole tarvinnut edes periä. Lisäksi meillä on miehen kanssa oikeasti mukavaa, samanlainen huumorintaju jne.



Asumme aivan unelmiemme talossakin, ihanalla paikalla.



En oikein osaa edes kuvitella, miten elämässäni asiat olisivat voineet loksahtaa kohdilleen paremmin. Toki minä teen monesti virheitä, ihmissuhteissa voisi olla hiomista, ja meilläkin riidellään jne, mutta jos noita isoja palikoita miettii, niin aina on mennyt juuri niin kuin olemme halunneet. Jollei paremmin.



Pitää olla kiitollinen. Ja olenkin.

mulla on aina ollut ihan uskomaton tuuri työpaikkojen, asuntojen ja rahan suhteen.



Esim. en ole koskaan itse hakenut töihin, sain ensimmäisen kunnon työpaikkani tuttuni kautta ja siitä eteenpäin mulle on aina soitettu ja pyydetty tulee töihin johonkin uuteen firmaan (näin ollen olen myös saanut pyytää aina korkeampaa palkkaa).



Asuntojen suhteen, mulla on käynyt huonoa tuuria vuokra-asuntojen kanssa mutta aina viime tipassa juuri kun olen luovuttamassa etten koskaan löydä mitään kivaa niin heti tärppää joku uskomaton kämppä!



Raha-asioissa, olen voittanut pari kertaa rahapeleissä (kerran lotossa ja kerran kenossa). Huomionarvoista on se että pelasin kumpaakin peliä ensimmäistä kertaa. En mitään suuria summia voittanut mutta nelinumeroisia summia kuitenkin. Voitan myös nykyään melkein aina jos osallistun johonkin nettiarvontaan (olen voittanut pääsylippuja leffaan yms pientä).



Eli mun elämä vaan jotenkin aina loksahtaa paikalleen vaikka mä aina ehdin ajatella pahinta.



Mun teoria on elämässä se, että paskan määrä maailmassa on vakio. Se tulee vaan ihmisille eri elämänvaiheissa. Voin kertoa että mun lapsuus oli ihan hanurista joten, en usko että mun elämässä voi enää sattua pahempaa ja nyt mennään vaan ylöspäin. :)

En tunne.

Suurimmalla osalla tuntemistani ihmisistä on rankkaa lasten kanssa.

Ja ne, joilla niitä ei ole, joko haaveilevat niistä tai ilkeilevät jollain vela-palstalla perheellisille.



Suurin osa tuntemistani varakkaista tekee paljon työtä tai on sitten selkärangaton ihminen, eli osta halvalla konkurssipesiä hädänalaisilta, myy kalliilla. Tai teetä orjilla kehittyvissä maissa, älä välitä jos kippaat myrkyt tehtaasta luontoon,... myy silti kalliilla... Ei se ole kuin röyhkeyttä, ei onnea.



Suurin osa tuntemistani korkeasti koulutetuista on ahkeria ja kunnollisia ihmisiä ja tekee paljon työtä.



Jonkin verran kadehdin yhtä lukiokaveria, jolla on mahtavat vanhemmat, muuttavat perässä jos tämä perhe menee jonnekin. Myivät talonsa ja muuttivat jotta saavat auttaa lasten hoidossa kun lapset olivat tällä kaverilla pieniä.



Se on sellaista hannu hanhea. En kadehdi muuta kuin noita tukiverkkoja. Rahaa saisin itsekin jos motivaatio rahaa kohtaan olisi tarpeeksi kova, että jaksaisin raataa tai ryöstää muita. Vaan kun ei ole. Tyydyn tavismökkiin taviselämään.