Lue keskustelun säännöt.
Miun äiti kuolee lähipäivinä tai viikkoina
31.10.2005 |
viikonlopun aikana tapahtunut käänne paljon huonompaan ja tänään taas olin kotona äidin luona muutaman tunnin kunnes piti lähteä omaan kotiin lasteni luokse. Mä itkin äidin sylissä kuin pikkulapsi ja ulisin,äiti lohdutteli että lohduttaudu sillä että hyvähän se on kun hän pääsee kivuistaan pois ja että kyllä se ikäväkin helpottaa pian. Olisin halunnut sanoa sille että ei se helpota eikä ainakaan pian ja että en halua että se kuolee ja miten tartteisin sitä vielä ja miten lapseni tarvitsisi mummoaan vielä ja miten on niin h*****n väärin että äidin pitää kuolla ennenkun on edes 50v. Mutta olin hiljaa,sanoin vain että niinhän se on ja toivottavasti kärsimyksesi ei enää kauaa kestä ja että jos olisi mahdollista niin vaikka auttaisin häntä pääsemään pois mutta kun ei ole. Toi muuten on ihan totta että auttaisin eutanasiassa jos vaan olis keinot siihen.Suruni ja ikäväni lisäksi kaikein pahinta on katsella hänen tuskiaan. Äidillä on vatsa kuin olisi pitkällä raskaudessa koska se on niin turvoksissa maksan vuoksi,maksa painaa lääkärin arvion mukaan jo n.5kg etäpesäkkeiden vuoksi ja tuskat on sen mukaiset.
Mulla meni tänään pönttö sekaisin kun sain kutsun tulla paikalle että on niin huonona,mä sain eteisessä hysteerisen itkukohtauksen kun en heti löytänyt kenkiäni ja alotin toista hommaa vaikka edellinen oli kesken ja en sitäkään saanut tehtyä ja alotin taas sitä ekaa hommaa en meinannut löytää vaatteita kaapista päälleni ja haahuilin vaan hetken ennenkun aloin jotenkin järjellisesti toimimaan,pyörrytti ja edelleen pyörryttää. Miulla on aivan kamalan järkyttävän paha olla ja jo nyt niin kova ikävä äitiä että mahaan sattuu ja oksennus meinaa tulla:´´´´´(
Kommentit (22)
Nuoren (niin, mielestäni tässä tapauksessa 50 tai alle on nuori) ihmisen kuolemaa on aina vaikeampi sulattaa kuin vaikka 80-vuotiaan. Ikävää se on aina, mutta... Mutta on se niinkin, että jos noin varhain lähteä täytyy, niin mieluummin nyt kuin vaikka 6kk:n kuluttua, jos tuo aika olisi kauheita kipuja koko ajan. Eikö kipulääkkeistä ole hänelle apua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuli tosi paha olo sun puolestasi. En voi sanoa mitään muuta kun että elämä on vain välillä näin tuskaista ja epäreilua ja vihattavaa. Ajattele niin että tämä on vain kärsittävä ja VIELÄ KERRAN helpompaa. Ajattele miten ihana ja rakastava äiti sulla on että jaksoi lohduttaa sua vielä tämänkin kerran. Ajattele niin että äitisi toivoo itsekin pääsevänsä pois siksi ettette te hänen kärsimystensä kautta kärsisi lisää. Sano äidillesi ne kaikki kauniit asiat jotka olette halunneet sanoa, niin hän vastaa Sinulle, ja sitten muistatte aina sen miten lähellä toinen on vaikka onkin poissa.
En tiedä osasinko yhtään lohduttaa.
Suru haihtuu, mutta ikävä jää. Kerro äidillesi, että rakastat häntä.
Yritä olla kiitollinen siitä, että sait kuitenkin aikuisuuteen asti äitisi pitää. Ei varmaan tällä hetkellä lohduta, mutta uskon, että sulrusi ei kestä mahdottoman kauan, kun pystyt nyt jo näin voimakkaasti suremaan. Kätkettynä suru voi pitkittyä ja tulla pintaan vielä 15 vuoden kuluttuakin.... kokemusta on. Äitini suri voimakkaasti isäni kuolemaa heti, ja pääsikin paljon nopeammin yli asiasta, vaikka kaipaus tietysti jäi.
Suru tulee ja menee aallottain, ja vähitellen se hellittää. Sure rauhassa, ja usko siihen, että kyllä se joskus helpottaa. Nauti niistä läheisistä, joita ympärilläsi on.
Halusin vain sen sanoa, että jaksa. Isäni kuoli noin kaksi vuotta sitten. Ei noin etukäteen tiedetty sitä kuten sinä, mutta hän oli ikänsä sairastanut. Diabetes oli lapsesta saakka ja iän myötä se aiheutti kaiken maailman muita sairauksia. Hitaasti, mutta varmasti.....
Sitten kun kuulin, että hän oli kuollut kun oli saanut jälleen kerran sydänkohtauksen eikä enää selvinnyt elvytyksestä niin minulle tuli jopa helpottunut olo. Ihan kauhean epäinhimillistä, mutta kuitenkin niin inhimillistä. Kuten itsekin sanoit, voisit auttaa äitiäsi jos se vaan olisi laissa sallittu! Nyt itse tiedän, ettei minun tarvitse enää pelätä milloin saan sen ikävän uutisen kuulla, koska se on jo ohi enkä sitä enää toiste joudu kokemaan...Mutta ikäväkohtaukset ovat joskus ihan kamalia. Sen joudun myöntämään...
Ja unet. Niihin isäni aina välillä ilmestyy ja unessa aina ensin hän on ikään kuin " ei mitään" , mutta sitten joku siinä unessa tajuaa (minä tai joku muu), että hetkinen...sähän oot kuollut...!
Voimia ja muista, että äitisi on sinussa ja lapsissasi. Aina!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miulla on vaan niin mielettömän paha olla että halusin myös johonkin siitä kirjottaa sen sijaan että puran vain miehelle tai muille tätä. Tottakai myöskin miehen sylissä olo kuuluu tähän kestämisprosessiin ja asian käsittelyyn!! Ja just nyt miun olis vaikee edes olla miehen kainalossa kun hän laittoi äsken lapset nukkumaan ja on nyt hakemassa meille pikkuhuikopalaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman äitini tilanne vielä suht hyvä, vaikka toivoa paranemisesta ei enää ole.. :' ( Voin hyvin tuntea sen tuskan mitä sinä nyt koet. Koeta jaksaa, tukeudu perheeseesi.
aikuiseksi ja perustavan perheen. Tiedän erään alle 30-vuotiaan syöpään kuolleen. Osan ottoni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä kun purkaa ajatuksensa paperille, niin se on helpompaa kuin asioiden puhuminen.
Ja jos haluat voit antaa tämän kirjee äidillesi tai jos et halua niin elä anna. Mutta se auttaa silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä kumpi meistä on onnekkaampi kun itse mentin isäni täysin äkki arvaamatta (hän oli 45-vuotias). Sai sydänkohtauksena yöllä kotona ja kuoli. Kaikki oli ohi hetkessä. En ollut osannut varautua koko asiaan, kukaan meistä ei ollut. Mietin mitä kaikkea olisin vielä halunnut isälleni sanoa, miten olisin halunnut hyvästellä...
Siinä mielessä olen sinua onnekkaampi, etten osannut pelätä ja sain elää isän kanssa normaalisti loppuun asti. Toisaalta taas järkytys oli todella suuri kun en ollut saanut valmistautua... tosin voiko sellaiseen edes oikeasti valmistautua, mietin vaan...
On tosi huonona ja haluan mennä kotiin i-päiväksi kun en tiedä onko se viimeinen.... isä on tosin jo 78 vuotias...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia ja siunausta teille kaikille!
hän joutuu luopumaan elämästä ja sinä äidistäsi ja lapsesi mummostaan noin varhain.
Toivottavasti saat voimaa jostain ja toivottavasti miehesi ymmärtää olla tukenasi tarpeeksi.
Itse menetin äitini huhtikuussa kun hoidot lopetettiin.Olimme sisarteni kanssa viimeiseen asti siitä jäi meille ihana muisto ja luultavasti äitikin tiesi että olimme hänen vierellään.Ikävä on vieläkin ja suru tulee välillä kovana ja välillä on tunne että jotain puuttuu.Enään en voi soittaa äidilleni kun olisi asiaa lasteni puolesta on suru kun he eivät tule tuntemaan mammaansa jolle he olivat elämän valo ja todella tärkeitä syntymästä asti.Kovasti voimia sinulle.
voin ainakin osittain tietää tunteesi. Aluksi suru oli musertava - muisti vain sairauden ja sairaalan. Toisaalta olo oli helpottunut, kun ei tarvinnut enää sitä huonoa uutista odottaa - tiedettiin, että ei voi parantua. Olo oli helpottunut, kun isän ei tarvinnut enää kärsiä.
Kun hautajaisista selvisi, niin alkoi pintaan tulla kaikki hyvät muistot - millainen isä oli, mitä tehtiin yhdessä, lapsuus. Nyt on enää ne kauniit muistot, mutta myös ikävä. Se ikävä ei varmaan koskaan lähde pois, mutta sen kanssa oppii elämään.
Paljon voimia ja sure surusi rauhassa - se auttaa myöhemmin jaksamaan.
kertoa äidillesi että rakastat häntä aina ja on maailman paras äiti ja mummo =) kun saa sanottua kaikki kauniit asiat äidillesi hän tietää että oli tärkeä teille ja häntä rakastettiin..koeta hillitä itseäsi äitisi silmissä edes vähän..hän tässä on kuolemassa et sinä
Otan osaa suruusi :S