kaks negaa ja silti raskaana?
Heip!
En tiedä oikein minne olisi kuulunut kun en oikein kuumeilekkaan vauvajuttujen kanssa, mutta..
jätin pillerit pois kesäkuun puolessa välissä, tuli tyhjennys vuoto ja menkat oli poissa kaksi kuukautta. Sitten tuli normaalisti syyskuun alussa ja n.ovulaatio päivien aikana harrastettiin sitten seksiä ilman ehkäisyä. Olemme asenteella että vauva tulee kun katsoo parhaakseen tulemaan, joten en erityisemmin kuumeile tai mitään. Ja tiedän että pillereiden jälkeen voi mennä jonkin aikaakin ennen kun tulee raskaaksi joten en odottanut tätä todellakaan nyt. Koko homman jälkeen ei ole nyt tullut kuukautisia eli n. kaksi on jäänny välistä.
Pari päivää ekojen " pitäisialkaa" menkkojen jälkeen tein citymarketista ostetun testin ja näytti negaa, sitten paria viikkoa myöhemin tein apteekin raskaustestin ja näytti negaa. Sitten vähän unohin koko homman ku tyydyin että en sitten ole ja odottelin menkkoja kun aattelin että jos hormoonit nyt vaan reistailee. Mutta nyt viimeisen kahden viikon aikana ala-selkäni ja lantion seutu on ollut kipeä, ala-vatsaa vihloo silloin tällöin, on pahaa-oloa niin että kaikki etoo..on paha-olo kun ei syö ja on paha-olo kun syö ja sen jälkeen, etoo ja oksettaa mutta en ole oksentanut vielä. Itken lähes joka asiasta ja huimaa joka päivä. Väsyyttääkin jonkin verran enemän, maha on kipeä ja olen kovalla..jota en yleensä koskaan ole.
Minusta nämä olisi selviä oireita, onko teistä hyvät odottajat ja kuumeiliat?
Onko kenelläkään tapahtunut niin että on näyttänyt negoja useasti vaikka onkin ollu raskaana? Ostanko kolmannen testin?
Tilaanko gynelle ajan? Voiko muka se raskaushormooni veressäni olla niin pieni ettei tollaiset testit sitä näytä kun uskoin ainakin että nuo testit ovat täysin luotettavia.
Joten kyselisin kokemuksia siitä että onko tullut useita negoja vaikka on ollutkin raskaana?
Kiitos jos jaksaisitte vastata :)
Kommentit (27)
Luin tota sun juttua ja jos en paremmin tietäs niin voisin sanoo että olen ainakin lopun kirjoittanut itse! Siis mulla jäänyt menkat pois pillereiden jälkeen (nyt kp36),kaikki nuo samat " oireet" ja 2 negaa täälläkin tullut! Tosi turhauttavaa. Mut toivotaan että meidän tilanteet selviää pian. Ite meen huomenna lääkäriin (muista syistä kylläkin) mutta ajattelin samalla kysyä mitä se on mieltä. Voihan olla että kierto on vaan sekaisin pillereiden jäljiltä, mutta itse ainakin toivoisin niin paljon jotain ihan muuta. ;)
Katotaas miten käy ja ilmotellaan puolin ja toisin, jookos? =)
Eli, menossa kp38/30 ja eilinen testi naytti negaa. Nain kavi esikoisenkin kanssa ja sain odotella silloin parikin viikkoa ennenkuin mitaan todisteita nakyi testeissa. Joten, toivo elaa niin kauan kun tatia ei tule koputtelemaan, odottavan aika on kylla kieltamatta pitka... Testaisin sinuna uudestaan, itse testailen uudestaan keskiviikkona.
huomenna vissiin ostan sitten kolmannen testin ja jos näyttää negaa (jota epäiltiin;)) niin....teen mitä? soitan terveyskeskukseen. tietääkö joku pitääkö tilata ihan gyneaika (käyn yksityisellä joka hoitaa äitiäni ja sisaruksiani kanssa perinnöllisten sairausten pelossa, niin en viittisi sinne turhaa aikaa tilata kun maksaa niin perkeleesti)?
Pitääkö olla lääkärin lähete labroihin, joka täällä jyväskylässä on joku näyteidenottokeskus. Vai voinko ihan mennä paikan päälle ja ne ottaa verestä.
vai pitääkö sinnekkin varata aika..saako tuloksen samana päivänä vai pitäneekö oottaa? Kamalasti kysymyksiä :D mutta tuskin nukutaan tätä yötä ja aamuun on pitkä aika. huoh.
Lääkärin lähettämänä sitä ylleensä labraan pääseepi. Soitat esim terkkarille ja sanot mikä on tilanne... tietääkseni jopa äitiysneuvolasta saapi tietoa.
Onko sinulla tietoa kuinka pitkään lämmöt pysyvät ylhäällä, mikäli täti on tulossa? minulla nyt kp26/28 ja sen kun nousevat.
:) Kovasti plussa onnea :)
ei siis harmaata aavistustakaan lämmöistä, itse en ole mitannu omaani koska en omista kuumemittaria kun entinen hajosi edellisten flunssien tohelluksissa ja tärinöissä.
koko homma muutenkin on minulle ihan uusi, joten uusi tulokas olen koko kuumeiluun. Hassua että otin kaiken niin rauhallisesti ja ehkä jopa vähän välinpitämättömästi tähän asti ja vielä päivälläkin keksin teko syitä kaks viikkoselle huonolle ololle ja huimaukselle, vessassa hyppimiselle ja mieliala vaihteluille..mutta nyt on kamala kipristely vatsassa ja toivo että olisipa nyt. Eniten pelkään sitä että petyn kun annan toiveeni näin nousta. onhan sitä pari kertaa ennenkin negatiivisia saatu mutta sillon ei ollut mitään raskausoireita, myöhässä vain. laskin että olisin jo viikolla yhdeksän. tein edellisen testin kaksi viikkoa sitten. huolettaa myös mm. se että join alkoholia n. kolmisen viikkoa sitten mukavaan humalaan asti(juon todella harvoin..ehkä kerran puolessa vuodessa ja koskaan tuskin humalaan), että vaikuttaako tämä kuinka jos olenkin. Ja se että olen hammaslääkärin takia hypännyt noin neljä kertaa rönkkenissäkin. Eli noin tuhat asiaa pyörii päässä. taidan ehkä varmuudeksi tehdä testin vasta keskiviikko aamuna, aamu virtsasta..eikö silloin hormoonipitoisuus ole korkeimillaan.
Sama täällä yritän pitää itseni hillittynä, jotta ei tulis pettymyksiä. Tuosta juomisesta ja röntkenistä ei luultavasti ole ollut mitään haittaa. Aamu pisussa on tosiaan eniten sitä istukkahorppaa, joten eiköhän se sitten tuloksen näytä :)
Siis huonoa oloa, huimaa, maha on oudon oloinen, vähän painon tunnetta alavatsalla, mut siis negaa näyttää myös. Nyt on myös mahatautia liikkeellä ja ajattelin että tämä on sit varmaan sitä, ei kunnolla tuu päälle mut huono olo.
hirveen väsyny, ei oikeen mitään jaksa tehdä ja oon nukkunut päiväuniakin...
nukuin sitten tyylikkäästi terveyskeskuksen varausaikojen ohi kun puol yötä meni valvoessa ja puolet sitten itkiessä. heräsin juuri hirveeseen ällötys oloon ja yökötykseen, nälkä olis mutta mitään ei tee mieli, puistatuttaa vaan, ja nyt vaihteeksi maha on ihan sekaisin. joten olisko sitten vaan se perkeleen mahatauti, minulla ei ole ollut sitä kyllä varmaan kymmeneen vuoteen. mut kestääkö sekään nyt paria viikkoa pelkkänä huonona olona ja ällötyksenä..tosin tää ällötysolo on kasvanut paljon viimesen viikon aikana. no kohta lähen ostamaan se kolmannen testin ja teen sen huomen aamuna sitten aamuvirtsasta ja jos ei tärppää taaskaan nii soitan sitte sinne terveyskeskukseen, pitänee laittaa kello soimaan.
Ei sitä testiä tarvitse tehdä aamuvirtsasta, riittää kun pidätät pari tuntia virtsaa. Tee ihmeessä testi jo tänään ja mielellään mahd. pian, sillä mä olen täällä jo ihan täpinöissäni sun puolesta ja odotan innolla tuloksia. Kun omaa testaamista täytyy odottaa vielä viikko, niin on kiva jännittää muiden puolesta..
Kärsimätön söder....
Juu mäkin täällä ihan innoissani odotan sitä sun testausta :) Sitä suositellaan aamulla, mutta luulisi sen jo näkyvän hyvin, kun sulla noin voimakkaat oireetkin on... Jään odottamaan tulosta :D
Tai ainakin melkein. Itse en ole ihan vielä noin pitkällä mutta nyt on menossa kp 42/30-34 ja olen testannut jo 3 negaa, viimisen kp 39. Oireet eivät ole yhtä runsaat, ainoastaan satunnaista pahaa oloa, ja mahan turvotusta joka ilta, ja nännit ovat arat. Normaalit menkkaoireet puuttuvat täysin, eli eivät sit vissiin ole alkamassa, sillä mulla ne on alkanut aina noin viikkoa ennen menkkoja ja olleet tosi selvät. Pillerit jätin pois helmikuussa, ja ekaa kiertoo lukuunottamatta ollut tosi säännöllinen, laskenut kierron pituus hiukan koko ajan, ts. aluksi 34, nyt menty pari kiertoa 30. Ja alkaa menemään hermot kun ei ole mitään varmaa merkkiä suuntaan tai toiseen. Lauantaina ajattelin taas testata, ja jos ei sillonkaan tule plussaa, niin kyl kierto sitten yhtäkkiä mennyt ihan sekasin.
Kovasti kuumeileva elle84
apteekissa neuvoivat tekemään aamuvirtsasta nyt kuitenkin kun aijempia en ollut siitä tehnyt, sanoi myös että kannattaa virtsata pieneen kuppiin mielummin ja käyttää testiä siellä kun käyttää virtsa suihkussa, koska jos testi kastuu liikaa niin se antaa virheellisiä tuloksia kuulema. Joten aamua odotellessa sitten :) Käytiin juuri mieheni kanssa juhlimassa kaksivuotis päiväämme ravintolassa ja huomasin outoa mielihalua perunoita kohtaan, piti saada uuniperunoita ja sitten söin vielä mieheni ranskalaiset, muu jäikin sitten minulta sylmättä ja mieheni söi kanani sitten vuorostaan :)
mietin myös tuossa kaupungilla ollessani että kun söin juuri ennen lähtöäni tukevasti puuroa niin silti maha mourusi ja olin nälän tunnetta ja huimasi kovasti, mietin ettei voi olla normaalisti vissiin mahdollista että puolessa tunnissa tulee niin nälkä muka että huimaa oikein kun juuri on syönnyt vatsan täyteen, eihän ruoka ole edes kerinny alkamaan sulattamaan.
Kiitos kaikista kommenteistanne muuten, tuntuu hyvältä kun tukijoukkoja koska kenellekkään muulle kun miehelleni en ole asiasta vielä kertonut:)
huomenna kertomaan heti kun oot testin tehnyt, täälläkin jännätään sun puolesta. itselläni oli kans aikamoinen patti tilanne tuossa viime viikon lopulla. menkkoja ei kuulunut. ekan testin tein kp 30/30-32: nega, sit seuraavalla viikolla oisko ollut jo kp 38 mammaksi.fi testillä plussan ja seuraavana aamuna apteekin testillä miinusta...maailma romahti kun oli jo selvät oireet ja tieto ett oisin raskaana... samana päivänä alkoi sit ruskea tuhru vuoto, joka yltyi sit eilen ihan kunnon kuukautisiks...no en oviksessa sitten paremmalla onnella. =)
toivotaan ett onnistuis nyt. +++++++++++
Golda
Ja nyt rupesin itsekin miettimään, että onkohan niihin mun aiempiin testeihin luottaminen, kun sanoit mitä sulle apteekissa neuvottiin siitä purkkiin pissaamisesta. Mulla on nimittäin käynyt niin molemmilla testikerroilla, että se tikku on kastunut aika paljon (muutenkin pissattaa koko ajan niin johan sitä on yön aikana kertynyt kunnon suihkuksi!;)) ja se toinen ikkuna (siis se johon se tulos sitten tulee jos on tullakseen) on mennyt ensin aivan punaiseksi kun on kastunut niin paljon. Hmm... pitääköhän mennä terveyskeskukseen testauttaan.. (saikohan tosta mun selostuksesta nyt mitään selvää?:))
molemilla kerroilla kun testasin negan niin se toinen ikkuna (siis just se mihi tulis se itse " oletraskaana!" viiva) on menny ihan punaseks aluksi ja siin on se viivakin ollu mutta sitten sen kolmen tai viien minuutin päästä on vain testi ikkunassa viiva. mietin sitäkin jo aijemin kun joskus tehtyäni kevät talvella niin noin ei ollu käynny. mut kattoo nyt :)
Jospa me ollaankin ihan raskaana. Saisivat tehdä vähän iisimpiä testejä että osais tehdä meikäläinenkin. ;D
... mutta halusin toivottaa Onnulle lykkya tyko aamulla ja tule nyt kertomaan kuulumisesi heti testien jalkeen! Taalla monet pitavat sinulle peukkuja :)
Itsella viela kp39/30, ei tatia eika plussaa.
eritäin huonosti nukutun yön jälkeen nega sieltä sitten tuli. perjantaina on lääkärille nyt aika mutta jotenkin tuli niin vahva olo yhtäkkiä ettei nyt sitten olekkaan..tosiaan tässä huimauksen ja ällötyksen ohessa.
joten toivo on mennyt mutta onhan siellä lääkärissä hyvä käyvä ettii syytä siihen sitten että miksi huimaa ja on paha-olo niin vahvasti että haittaa jo arkea.
joten sitten tosiaan ootellaan niitä kuukautisia, ja ovulaatiota..edessä on aina uusia kuukausia :)
odotinkin jo että ei tämä näin pian voi tapahtua miu elämässä :)
mutta tänne aattelin jäädä nyt kuumeilemaan sitten kun se kuume nyt pyyhkäs ylikin :) ja eiköhän tiiä perjantaina sitten aivan varmasti :)
Sinuna testaisin uudelleen ja jos edelleen näyttä negaa (mitä epäilen ;)) niin kannattaa varata aika lääkärille ja pyytää raskaustesti verikoe!! Vaikuttaa kyllä että raskaana olet :))