Mies ja teini torpedoivat koiran kasvatuksen sisäsiistiksi - miten nyt?
Meille tuli mäyräkoiranpentu minun tahdostani ja toivomuksestani. On elämäni ensimmäinen koira, kauan haaveiltu otus. Mies hyväksyi asian ja teiniltä ei mitään kysytty, kun ei kerta kotona asukaan.
Tiesin toki, että siistiksi opettaminen olisi minulle hankalaa, koska vastuullani on täällä kotona erityistarpeinenkin lapsi. Mielesäni ajoitus kesän ja miehen loman kynnykselle oli hyvä, olisihan hänkin kotona apuna.
Myös teini tuli reiluksi viikoksi kotiin. Ja mitäs sitten tapahtuikaan: Vaikka sekä miehelle että teinille oli välitetty eteenpäin kasvattajan ohje, että pennun pissatessa tai kakatessa sisälle siihen ei reagoida laisinkaan, menettivät he kumpikin hermonsa hetkessä 16 -viikkoinen pennun kanssa. Teini huusi ja torui ankarasti, kun näki pennun pissaavan lattialle, mies tökkäsi pennun kuonon kakkaan ja kiikutti tarhaan. alta aikayksikön pentu oppi että pitää pissata ja kakata salassa ja nopeasti.
Pentu on nyt 20 -viikkoinen. Mies palasi viikon loman jälkeen töihin ja teini laukkaa maailmalla. Minä pyöritän kotia kuten ennenkin. Pennun joka ikinen pissa ja kakka tulee sisälle. Ulos ei tarpeitaan tee, ei edes tarhaansa. Pissaa kun haetaan sisälle. Koetan vahtia, mutta koska en voi olla aina silmät kiinni koirassa, joka on vielä älykäskin veijari, niin aina se tilaisuutensa löytää: lätäkkö tai kakka ilmaantuu kun käyn itse pissalla, laitan pyykkiä koneeseen, puran kauppakasseja, hoidan lasta.
Miehelle ja teinille olen niin vihainen että silmissä salamoi. Mutta minkäs teet... ja minähän sen pennun otin - tuon suloisen veijarin joka ennen heidän lomiaan teki ihan hienosti jo osan tarpeistaan pihalle. Voi paska. Olisi pitänyt ottaa pentu vasta syksyllä, kun mies ja teini olisivat olleet varmasti pois jaloista. Minä luulin että aikuisista ihmisistä on apua.
Kommentit (13)
Mun pitäisi nyt saada mahdollisuus keskittyä tuohon koiraan 100 %:sti. Ja sehän on tässä sirkuksessa aika mahdottomuus. Se teinikin on aikuinen, ei enää lähes.
Ei ole ainut asia jossa mies ja teini (joka on muuten Minun Lapseni) kumoavat ja mitätöivät ratkaisuni, mutta kai minäkin heidän mielestään teen asioita ihan pyllylleen. Hämmentävää on, kuinka tulikin aviomies valittua lapsen luonteen mukaisesti, kun tuli jo ihan alkuun tunne että tässä ihmisessä on jotain tuttua, jotain sellaista jonka kanssa osaan elää :)
Vahinko on tapahtunut. En vain osannut lyödä tässä asiassa jo etukäteen miehelle luuta kurkkuun ja kieltää teiniä astumasta jalallaan torppaan niin kaun kun pentu ei ole sisäsiisti. Ja kukapa se muu ne paskat kerää ja puhdistaa tahrattua pennunmiltä kuin minä. Huoh.
ap.
Anna ny sille vähä-älyselle miehelle monoa persuuksiin!!!
Itse rajasin pennun alueen olohuoneeseen, jossa pystyin parhaiten sitä seuraamaan. Pienimmästäkin pyörimisestä pentu ulos - ja ulkona ollaan niin kauan että pissa/kakka tulee. Kehut heti päälle, namiakin annoin alussa.
Varmasti pystyt vielä opettamaan koiran sisäsiistiksi, kun vain saat positiivisen palkitsemisen alulle.
Anna ny sille vähä-älyselle miehelle monoa persuuksiin!!!
...mutta aika hyvin tuo vaimostaan huolimatta elämässä pärjää. Mies on ollut kireellä töissä ja sillä on ressi päällä, koska kotiinkin kasaantuu hommia - minä kun en yksin kaikesta tässä huushollissa selviä.
Väkivaltaiseksi en itse häntä menisi väittämään sillä perusteella että hänet on itse aikanaa opetettu kasvattamaan koiraa noin.
En anna monoa, sori vaan. Ja sitten asiaan:
Mä varmaan joudun aloittaa se koiran kehumisen ja "kakkauskäskyn" käytön aluksi sisältä. Nyt jos nimittäin koiraa pissattaa/ kakattaa ja mä huomaan sen ja vien ulos niin se ei tee kakkaansa. Hätä häviää matkalla. Enkä voi jäädä sen kanssa ulos, koska erityinenkin pitäisi noutaa ulos enkä mä saa sekä koiraa ja erityistä yhtäaikaa vietyä ulos. Ja jos mä jätän pennun vahtimatta, niin en voi tietää että kakkasko se (ja söi kakkansa) sillävälin kun hain erityisen.
Joten mä alan siitä, että kehun kun nään sen tekevän tarpeensa. Ok?
Joten mä alan siitä, että kehun kun nään sen tekevän tarpeensa. Ok?
minkä ikäinen erityislapsi on? Eikö voi jättää joksikin aikaa yksikseen? jos on nukkumassa tms.
ja vähän ohi aiheen, mistä ihmeestä sitten teinin on saanut koirankohtelumallin ellei kotoa?
... Meillä ei tosiaan ole koiraa aiemmin ollutkaan. Teini on kyllä ollut koiravahtina useammassakin paikassa, on ihan kouluttautunutkin siihen hommaan. Siksi se on mielestään tässkin asiassa niin erinomaisen oikeassa kun vain täydellinen teini voi olla. :/
Ei voi erityistä jättää sisälle ja se erityinen ei ole edes ainut vahdittava. täytyy kehitellä.
Hemmetti. Tulee pitkä projekti. Se ei tosiaan kakkaa tai pissaa nyt ollenkaan ihmisten nähden. On hyvin syyllisen oloinen heti, jos huomaan sillä olevan hätä ja käyn nostamassa syllin ulosvientiä varten.
ap
Mitään järkevää neuvoa en nyt osaa antaa, mutta mä rupesin tuntemaan vastustamatonta halua tyrkätä tommosen ukon oman nenän siihen kakkaan...
jo saanutkin hyviä neuvoja. Eli kannat ulos heti kun näyttää vähänkään hätäiseltä ja RUUUUNSAITA KEHUJA maailman parhaalle pikku pennulle, joka kakkii ja pissii ulos. Jos et pääse kantamaan ulos tee sama ulko-oven vieressä olevalle paperille. Opetat siis ensisijaisesti ulostekemisen olevan ihan maailman mahtavan hienoa ja jos ei ulos pääse, niin toiseksi mahtavinta olisi tehdä siihen ulko-oven viereen paperille.
Harvemmin koira ihan yhdestä, kahdesta torumisesta noin nokkiinsa ottaa.... eli voit lohduttautua sillä, että luultavasti hyvin helppo koira poisopettaa muista(kin) pahoista tavoista, kun kerran erittämisestä muiden nähden luopui kahdesta torusta!
kokonaan koiraan. Että eiku viikonlopuksi jonnekin mökille pennun kanssa ja mies selvittäköön koko sirkuksen :D
Ja teinille tietenkin selkeä käsky pysytellä poissa jaloista ainakin jouluun asti, eikös niin. Onneksi se on nyt saamassa oman kämpän. Nyt laahustaa pitkin kavereitaan ja sukulaisiaan, on festarit ja sen sellaista tärkeetä.
Teini mukamas kouluttautunut koira-alalle? Toi ei pidä paikkaansa.
Teini mukamas kouluttautunut koira-alalle? Toi ei pidä paikkaansa.
Ja se kai siitä tekee niin yliveratisen _omasta_ mielestään :D
Vaan tuskinpa tuossakaan koulutuksessa opetetaan koiran siisteyskasvatusta ihan tuohon malliin. Taitaa se koulutuksessa käytetty kirja olla mulla jossain kirjahyllyn alalaatikossa jemmassa, löytäisinköhän?!
että mitään peruuttamatonta on pennun suhteen tapahtunut. Elämä nyt on tällaista, epätäydellistä ja tuo oli aikaoinaan ihan tavalinen tapa kasvattaa koira sisäsiistiksi.. Teet vain jatkossa parhaasi kuten edellä neuvottu jo, palkitset koiran heti toivomastasi käyttäytymisestä silitellen, kehuen ja herkulla. Kyllä oppii nopeasti uudenkin tavan. , Kärsivällisyytt Kärsivällisyyttä vaan ja tiheää ulkoilua.
Näytäpä tämä kirjoittamasi teksti heille tai muuta "painettua sanaa" koiran siisteyskasvatuksesta. Todella kurjaa torpedointia aikuiselta ja lähes aikuiselta, tuollainen voi oikeasti nollata koko siistiksi oppimisen, kuten teillä on käynytkin.
Nyt vain yrität saada pennun tekemään tarpeensa pihalle joko käyttämällä vähän väliä tai ulkoiluttamalla niin kauan, että pentu tekee tarpeensa ulos. Sitten kehumista ja herkku.
Itse olen aina opettanut koirilleni käskyt pissaamiseen tai kakkaamiseen. Eli toista tieytty käsky pennulle aina, kun näet sen olevan tekemäisillään tarpeensa ja sitten reilusti kehuja ja herkku HETI. Ennen pitkää koira oppii kuin oppiikin tekemään tarpeensa käskystä.
Tärkeintä olisi nyt päästä kannustamaan silloin, kun pentu tekee tarpeensa oikeaan paikkaan.
Mutta aivan raivostuttavaa ja kypsymätöntä käytöstä perheeltäsi! Olethan selittänyt asian heille?Kkuka tahansa koirien koulutuksesta mitään ymmrtävä tietää että olet tässä oikeassa!