Kuinka paljon LEIKITTE lapsenne kanssa?

eli siis kaiket päivät kaksin muksun kanssa (tilanne muuttuu kun toinen lapsi syntyy helmikuun tienoilla). Tässä jotain, mitä " leikimme" yhdessä pojan kanssa:



- Rakennamme Brion junarataa (minä rakennan, poika ajaa junilla ja hajottaa/rakentaa... hän siis lähinnä leikkii, minä olen statistina)

- Potkimme pehmeää jalkapalloa eteisaulassa (minä aina maalissa :)

- Rakennamme Duploilla (minä taas rakennan, poika leikkii samalla lähinnä itsekseen siinä vieressä)

- Teemme (nuppi)palapelejä mekin

- Muovieläimillä leikitään jo " oikeasti" , eli äiti saa " olla" possu tai lammas tai vastaava, ja pojalla on tiikerit, krokotiilit jne, jotka tekevät tuhmia, ja sitten possun/lampaan pitää torua niitä tai auttaa jne. Eli siis jo ihan roolileikkiä (tämä on äidistä vähän rasittavaa... :)

- Yhdessä rakentelemme puupalikoista tornia jne.



Lähinnä tuontapaisia juttuja, mutta kyllä se siis meilläkin on useimmiten niin, että minä vaan istun pojan vierellä ja juuri rakentelen hänelle jotakin, ja hän sitten leikkii. Isänsä kanssa poika leikkii sitten rajumpia leikkejä, pelailee ja painii, leikkivät piilosta, riehuvat. Iskä myös osaa rakentaa pojan mielestä hienoimmat tornit ja legotalot.



Eli aika vähäistä se varsinainen yhdessä leikkiminen on, ja varmaan vielä vähemmälle jää kun vauva sitten vie oman aikansa, mutta minusta riittää, jos on leikeissä läsnä, ja rohkaisee niihin - auttaa esim. leikkejä alkuun. Välillä kun tuntuu, että äiti se vaan haluaisi leikkiä, ja poikaa ei kiinnosta... :)

Eikä hän pyydäkkään. Hän leikkii hyvin itsekseen. Ulkona taas touhuilen mahdollisimman paljon pojan kanssa. Seikkaillaan metsässä ja tarkaillaan luontoa. Pelaan myös sählyä ja jalista pojan kanssa ulkona. Sisällä luen paljon, ollaan kaksikielisiä, joten panostan kirjallisuuteen ja sanastoon.

Joskus on huono omatunto, kun en jaksa leikkiä vastasyntyneeni kanssa. Hän vaan kiltisti makaa lattialla ja seurailee miten mä naputtelen tietokoneella tärkeitä juttuja ;D



mujerita+poika2v5kk ja poika6vko

...puolustaudun sillä, että lapset saavat muutenkin huomiota. Meillä siis kolme lasta, (5v, 3v ja 1v) eikä aika tunnu riittävän ollenkaan leikkimiseen. Mun päivä menee ruuanlaittoon, keittiön siistimiseen, ulkovaatteiden pukemiseen, kiukkupussien rauhoitteluun jne. Kyllä te tiedätte. Ainoa vähän rauhallisempi hetki on se, kun pienin on päikkäreillä ja isommat lapset leikkivät/tappelevat yhdessä. Silloin haluan hyvällä omalla tunnolla istua netin ääressä tai lukea lehteä.



Illalla mies leikkii lasten kanssa töistä tultuaan ennenkuin alkavat iltapuuhat. Viikonloppuisin teen sitten kahden/kolminkeskisiä juttuja isompien lasten kanssa (pelaan, käydään ostoksilla tai uimassa). Silloin on myös paremmin aikaa pienimmän päiväunien aikana osallistua leikkeihinkin, kun mies on jakamassa päivärutiinien tekoa.



Mutta tottakai, jos lapsi kiukuttelee kovasti eikä mulla ole juuri silloin " ehdottoman tärkeää" puuhaa, niin pysähdyn hetkeksi lukemaan tai innostamaan johonkin leikkiin.



Ihana kysymys. Olen tuntenut tästä joskus syyllisyyttä ja nyt kirjoittamisen kautta huomasin, että meidän perheessä eletään tällä tavoin. :-)



cafe

>Ihana kysymys. Olen tuntenut tästä joskus syyllisyyttä ja nyt >kirjoittamisen kautta huomasin, että meidän perheessä eletään tällä >tavoin. :-)



Tarkoitan siis, että nyt eletään näin ja siitä ei pidä syyllisyyttä tuntea.



cafe korjaa

Meillä pian 6v ja 4v ja 7kk lapset. Esikoisen kanssa muistan taaperoaikana tehneeni paljon hiekkakakkuja... No sisällä olen sitten leikkinyt vähemmän. Jonkin verran tietenkin luen lapsille, pelataan pelejä (talvisin tosi paljon) ja yritän ehdotella/keksiä lapsille leikkejä- mutta en itse niinkään osallistu. Ulkona olen pelaillut jalkapalloa, sählyä ja polttopalloa -näistä tykkään itsekin. Vauvan kanssa sitten jonkin verran yritän " leikkiä" .



Tunnen huonoa omaatuntoa siitä etten leiki tarpeeksi lasten kanssa. Lähinnä olen saatavilla ja juttelen enemmän. Varsinaiset pelit innostavat sitten minuakin. Joskus olen sitten myös hullutellut lasten kanssa, kuten leikkinyt puistossa poliisia ja satuja lukiessa olen kauhea noita. Mutta vähemmäksi nuo ovat jääneet.



Enemmän lasten kanssa yritän viihdyttää heitä esim. marjaretkellä, uimarantaan menolla, aarteenetsinnällä, polkupyörän temppuradalla, pulkkamäellä ja vierailuilla ym. Eli en varsinaisesti leiki lasten kanssa, vaan järjestän ohjelmaa. Taidan olla tylsä aikuinen...

Eiköhän se ole niin, että ensimmäisen kanssa sitä " pakosta" joutuu leikkimään, mutta seuraavalle on jo ensimmäisestä seuraa jne. Minäkin lähinnä pelejä pelaan, kirjoja luen, harvoin leikin Turtleseilla ja pikkuautoilla lattialla. Lapset leikkii keskenään tai tappelee... Kun paljon tappelevat menen leikkeihin mukaan, mutta muulloin oikeastaan en. Ei aikuisen tehtävä kuitenkaan ole päivät pitkät leikkiä, toki niin saa tehdä jos haluaa, mutta ei se ole mikään pakko. En ainakaan itse muista, että äiti/isä olisi kanssani leikkinyt, oli sisko ja veli ja niiden kanssa leikittiin eikä edes kaivattu aikuista siihen.

2-v esikoinen vaatii vanhemman jatkuvaa läsnäoloa kun leikkii. Suuri osa leikistä on jo roolileikkiä, hoivaa, kauppaa tms (huvittavinta toistaiseksi on se, kun hän leikkii olevansa pihan eräs toinen lapsi ja minä sitten " olen" tämän lapsen äiti ja isänsä " on" tämän lapsen isi :) johon limittyy sitten ruokailuleikkiä ja matkustusleikkiä. Ja pakko on olla mukana leikkimässä. Yleensä tietenkin lapsi itse vain leikkii ja äiti on statisti, mutta statistin täytyy olla messissä ja kommentoida järkevästi, tehdä oma osuutensa kuten käsketään jne., eli ei saa vaan zombiena " juoda kahvia" tms. Näihin leikkeihin menee ehkä tunti, kaksi päivässä. Suoraan sanottuna nautin näistä vielä, nyt kun nämä monimutkaiset leikit ovat niin uusi asia Toukalle ja on ihanaa katsella kun hän keskittyy ja nauttii :) Luemme myös paljon, ehkä puoli tuntia, tunnin päivässä (tietty pienemmissä pätkissä) ja välillä teemme myös kotitöitä :) Ulkosalla tulee seurusteltua vähemmän, kun siellä on kavereita.

Meillä myös tyttö on aina ollut seuraa kaipaava. Nyt kolmevuotiaana alkaa pikkuhiljaa keksiä omia leikkejään. Aiemmin halus ihan jatkuvasti just edellä kirjoittaneen tyyliin, että leikitään mukana. Vieläkin pyytelee koko ajan, mutta pyydän välillä leikkimään yksin. Keksiikin sitten ihan hauskoja juttuja. Usein järjestää tuolejaan ja nukkeja ja nalleja ja sitten lukee kasan kirjoja niille, tai pakkaa monia käsilaukkujaan ja tekee " retkiä" täyden laukun kanssa toiseen huoneeseen... :) Tekee myös palapelejä ja piirtelee yksin. " Kouluhommien" teko on nykyään uusi juttu. Se on tarkkaa ja tärkeetä hommaa, mitä se sitten sisällään pitääkään...



Yhdessä haluaa hoitaa nukkeja, laittaa ruokaa, leikkiä kauppaa, playmobil-leikkejä, pelata lautapelejä, lukea, askarella jne. Yhdessä tehdään mun mielestä vieläkin aika tavalla. Mä en jaksais millään nimenomaan playmobil-juttuja, isä keksii niille hurjan hauskoja tapahtumia onneksi. Nauraavatkin molemmat pajon kun leikkiivät niillä. Pelaaminen on itsellekin kivaa, kun muistipeliä tai lautapeliä voi oikeesti pelata. Palapeliä tehtiin viime viikolla niin, että vuorotellen laitettiin paloja ja aina piti kertoa kuvasta mitä siinä tapahtuu ja lopuksi juteltiin koko kuvan tapahtumista lisää. Se oli hyvä peli, kun oli monimutkainen liikenne palapeli... Viime viikolla innostui yhtäkkiä kirjaimista ja nyt osaa jo useamman kirjamen tunnstaa. Se onkin nyt kivaa kaikista papereista ja lehdistä etsiä kirjaimia... sellasia juttuja ja askarteluja yms, jaksan itsekin noita roolileikkejä paremmin. Leikin kyllä paljon, ehkä turhankin paljon, niitäkin, mutta toisaalta kyllä sanon jos haluan lukea lehteä tai juoda teen rauhassa. Ei sitä koko aikaa jaksa äitikään touhuta... :) Luulen, että lapset vähän luonteenkin mukaan kaipaa seuraa. Jos on tyytyväinen oloihinsa ja tasapainoinen, niin tuskin tarvitsee ottaa paineita.

Kun meillä on vain tämä yksi ja ainoa lapsi, 2v., ja olen vielä kotona eikä hänellä ole ikäistään seuraa oikeastaan ollenkaan, niin minusta ja isästään on tullut ammattimaisia leikittäjiä. Raskainta on ehkä ollut leikin ohjailu ja kehittäminen, koska hänellä ei ole mallia muista lapsista eikä noin pieni välttämättä keksi aina uusia ulottuvuuksia leikkeihinsä - ainakaan meillä. Leikkimisen lisäksi minusta on tullut vielä aikamoinen selostaja; koska meillä vasta opetellaan puhumaan, niin leikin sanallinen puoli on ollut minun hallussani.



Kyllä se on aikamoinen riemun paikka sekä pojalle että äidille, kun isi tulee kotiin ja siirtyy hetkeksi viihdyttäjän osaan...



No, pojan kunniaksi täytyy kuitenkin mainita, että viihtyy toki pieniä aikoja yksikseenkin. Ja omaksi kunniaksi on sanottava (kukas sen kissan hännän...), että video pyörii meillä vain niin, että äiti istuu vieressä myös.

taidan olla aika kontrollifriikki, mutta minun on jatkuvasti varottava ohjailemasta leikkiä liikaa :D Silloin tytöstä tulee silminnähden aloitekyvytön ja epävarma, vaikka yksin leikkiessään luovuus kukoistaisi. Tosin meillä on paljon samanikäistä seuraa oman pihan hiekkalaatikolla, josta saa virikkeitä.

toimivan eli sisällä luen ja laulan ja piirrän ja teen palapelejä, ulkona potkin palloa, heitän frisbeetä ja hiekkakakkuilen. Muut leikit jätän suosiolla iskän harteille. Ei musta ole tarkoituskaan, että olisin kaikessa mukana, riittää että olen läsnä ja autan jos on tarpeen. Lapset osaa kyllä leikkiä yksinkin eikä koko ajan tarvi mun mielestä olla ohjattua toimintaa.

Minun mielestäni on tärkeämpää olla tarvittaessa läsnä kuin aktiivisesti koko ajan osallistua. Meillä siis neiti viihtyy usein erittäin hyvin omien leikkiensä parissa, enkä silloin mene siihen häiritsemään vaan olen tyytyväinen omasta rauhasta. ;) Sitten jos hän kyllästyy tai tahtoo seuraa, niin menen mukaan, mutta en minäkään tuntikaupalla jaksa lapsen kanssa leikkiä, vaan yleensä vain vähän aikaa kerrallaan. Useimmiten tyttömme (1,5v.) jatkaakin sitten tyytyväisenä taas itsekseen leikkejään.



Tavallisesti hän leikkii olohuoneessa ja minä touhuan jotain näköetäisyydellä keittiössä tai istun sohvalla neulomassa tms., eli lapsi näkee äidin ja saattaa välillä tulla näyttämään jotain lelua tai muuten vain huudella jotain. Ja sitten hän usein kesken leikin alkaa muistella sanoja ja esim. osoittelee kasvojaan hokien " nena" , " suu" jne. ja katselee minuun. Minä sitten toistan ne sanat ja osoitan vastaavasti itseltäni nenää ja suuta jne. Ja jos hän ei jotain sanaa osaa, esim. osoittaa vain korviaan, niin minä sitten sanon, että korva, eli osallistun tällä tavalla. Tai jos hän alkaa matkia eläimiä (kuten tänä aamuna hän leikki koiraa ja kissaa) niin minä sitten haukun ja ammun ja ääntelen muutenkin mukana. Tai leikin piilosta tai hippasta jne.



Aikaisemmin tuli ehkä leikittyä enemmänkin, mutta nyt olen yrittänyt opettaa tyttöä siihen, että leikkisi itsekseen. Meille on parin kuukauden päästä tulossa pikkukakkonen enkä halua, että muutos on sitten yht' äkkinen. Mutta edelleenkin siis jos lapsi kaipaa seuraa, niin totta kai sitä hänelle annetaan ja muutenkin luemme paljon kirjoja, loruilemme yms., mutta yritämme opettaa myös siihen itsekseen leikkimiseen, koska sitten vauvan synnyttyä ei ole mahdollisuutta olla koko ajan esikoisen leikeissä mukana.

poika on nyt 1.5v..



monet leikit ovat kotitöiden ohessa harrastettavia :) esim poika auttaa minua laittamaan pyykkejä koneeseen, imuroimaan ( oman pieni imuri hänellä), tyhjentämään astianpesukoneen jne. pari kertaa ollaan pyyhitty pölyjä myös yhdessä, hän omalla " rätillään" .



nuppipalapelit ovat ykkönen, pallot, legot joista rakentaa tornia.

lähinnä meillä leikkiminen lapsen kanssa on läsnä oloa, leikki on vielä rinnakkain leikkiä, ei vuorovaikutusta niinkään.

kirjoja poika lukee paljon itsekseen, siis katselee, ei sentään vielä lue :D ei oikein malta istua ja kuunnella kirjan lukua/sadun lukemista.



poika leikkii paljon myös itsekseen, tulee kyllä pyytämään leikkimään jos tulee tylsää. vaikkakin kyllä mahd paljon pyrin olemaan läsnä hänen leikkiessään ja yhdessä leikkiä.



kukkuu ja pöö leikit ovat aikas mukavia myös pojan mielestä :D

Tarvitseeko vanhemman leikkiä lapsen kanssa? eikö leikki ole lapsen työtä? meillä sisarukset leikkivät keskenään. Luen lapsilleni ja otan heidät mukaan omiin askareihini, mutta leikkiminen ei minua kiinnosta.