Tiivistä kasvatusperiaatteesi!

Ei nyt tarvitse olla niin mustavalkoinen, en missään sanonut, että Aina pitäisi käyttää rangaistusta. Huoooh. Mietin vaan, kun tekstin kirjoittaja sanoo ettei koskaan rankaise.

äh.

en ole tuon lainauksen kirjoittaja,mutta kyllä mun mielestä on ihan peruslähtökohta väärin jos lapsi tekee noita asioita rangaistuksen pelossa tai vanhemmalla ei ole muuta keinoa kuin pelottelu rangaistuksella.

siis jotain hampaiden pesua ei nyt vaan kannata päästää sellaiseksi valtataisteluksi, että ainoa keino saada se onnistumaan on iskeä lapselle jäähy.

Tai joku leikkipuistosta lähtö. Ei siinä kannata jäähyillä pelata, mukula kainaloon ja menoksi.

Mä en omieni kanssa ole paljoa rangaistuksia tarvinnut, kun olen pyrkinyt ohjaamaan tilanteet niin, että kielletyt asiat lopetetaan ennen kuin olisi rankaisun tarve.

No oletin, että sulla on aika pienet lapset, esimerkkisi olivat ehkä eniten leikki-ikäisten maailmasta. Mulla on jo hyvin kouluikäiset enkä muista käyttäneeni rangaistuksia kuin alle yhden kädellä sormilla laskettavan määrän. Mun kohdalla siihen liittyy selkeästi oman hermon pettäminen. Kun itseltä on muuten keinot loppu, väsymys ja turhautuminen, niin olen laittanut nykykielellä jäähylle ts. omaan huoneeseen rauhoittumaan.

Meillä lienee helpot lapset, mutta olen kokenut palkitsemisen ja ohjailun paljon tehokkaammaksi keinoksi.

jolloin rankaisen. Minua rangaistiin aina, kun vanhemmilta meni hermot, itse en toista sitä. Mieheni ehkä joskus. Lähinnä, kun lapset eivät oikeasti tottele. Jotainhan siinä on tehtävä... Ehkä jos elämämme olisi täysin staattista, ei tulisi uusia tilanteita, voisi ns. puheohjata. Mutta mites, kun.. no esim. meille tuli painepesuri. Johon kielletään koskemasta. Se jää vaille valvontaa hetkeksi, jonka jälkeen sillä saa aika paljon tuhoa aikaiseksi. Kun tämä toistuu.. mitä silloin tehdään. Keskustelut tietysti käytiin, eipä siinä mitään. Entä miten kieltää touhu, kun lapsi on kovassa vauhdissa pesurin kanssa... ilman rangaistusta. Meille voi tulla koettamaan keskustelua siinä tilanteessa tietysti...

Ei nyt tarvitse olla niin mustavalkoinen, en missään sanonut, että Aina pitäisi käyttää rangaistusta. Huoooh. Mietin vaan, kun tekstin kirjoittaja sanoo ettei koskaan rankaise.

äh.

en ole tuon lainauksen kirjoittaja,mutta kyllä mun mielestä on ihan peruslähtökohta väärin jos lapsi tekee noita asioita rangaistuksen pelossa tai vanhemmalla ei ole muuta keinoa kuin pelottelu rangaistuksella.

siis jotain hampaiden pesua ei nyt vaan kannata päästää sellaiseksi valtataisteluksi, että ainoa keino saada se onnistumaan on iskeä lapselle jäähy.

Tai joku leikkipuistosta lähtö. Ei siinä kannata jäähyillä pelata, mukula kainaloon ja menoksi.

Mä en omieni kanssa ole paljoa rangaistuksia tarvinnut, kun olen pyrkinyt ohjaamaan tilanteet niin, että kielletyt asiat lopetetaan ennen kuin olisi rankaisun tarve.

No oletin, että sulla on aika pienet lapset, esimerkkisi olivat ehkä eniten leikki-ikäisten maailmasta. Mulla on jo hyvin kouluikäiset enkä muista käyttäneeni rangaistuksia kuin alle yhden kädellä sormilla laskettavan määrän. Mun kohdalla siihen liittyy selkeästi oman hermon pettäminen. Kun itseltä on muuten keinot loppu, väsymys ja turhautuminen, niin olen laittanut nykykielellä jäähylle ts. omaan huoneeseen rauhoittumaan.

Meillä lienee helpot lapset, mutta olen kokenut palkitsemisen ja ohjailun paljon tehokkaammaksi keinoksi.

Tavallaan. Meillä kolme 2-7v lasta ja vipinää piisaa. Mulla on selkeät rajat asioista ja korotan usein ääntäni jos homma ei toimi(tässä mulla olisi kyllä parannettavaa). Rangaistuksia ei yleensä jaella mutta jos joku lyö toista jollain niin kyllä se "rikoksentekoväline" lähtee takavarikkoon. Yleensä riittää kun sanoo että "jos pöydässä ei ole nätisti, täytyy lähteä pois pöydästä". Ja jokainen toki vuorollaan kokeilee tällaisia rajoja ja sitten huomaa että tosissaanhan se on ollut että nyt jouduin pöydästä pois.



Toisaalta meillä saa leikkiä ja rakentaa majoja olkkariin yms. musta se on tärkeää. Että pidetään lasten leikkejä ja isompien lasten tärkeitä juttuja arvokkaina ja kannustetaan erilaisiin luoviin leikkeihin. Mutta toisten satuttaminen ja kiusaaminen on kielletty. Käytöstapoja arvostan myös, hyvät käytöstavat auttavat isompana koulussa ja työelämässä.



Urheilu on meidän perheessä rankattu aika korkealle. Liikumme koko perheen voimin. Kaksi isompaa käyvät ohjatussakin liikuntaharrastuksessa, muuten pyöräilemme, uimme yms. ja välttelemme auton käyttöä lyhyillä matkoilla jotka voi esim. pyöräillä. En halua viedä lapsia linnanmäkiin, mäkkäreihin tai ostoskeskuksiin viettämään aikaa. Toki olemme joskus niissäkin käyneet, mutta haluan välittää lapsille vähän toisenlaisia vapaa-ajanviettotapoja sekä arvoja.

Tärkeitä asiaoita on muiden huomioon ottaminen, luonnon ja eläinten kunnioittaminen, kohtelias käytös. Muuten pyrin olemmaan ennemminkin rento ja ymmärtävä äiti, enkä nipottaja.



Lisäksi vielä minusta lapsille huutaminen ja räyhääminen/suuttuminen on henkistä väkivaltaa ja silloin on vanhemmassa vika jos ei ilman pärjää

kärsivällisyys, onnistumisten korostaminen, ranhgaistusten puuttuminen (on pelkkää keskustelua, emme tunne lelutakavarikkoja ja kuritusta) kunnioitus, anteeksi pyytämisen kyky myös lapselta, ehdoton turvallisuus

jotta lapseni voi sitten myöhemmin itse valita, mitä haluaa tehdä. Ts, harrastaa jalkapalloa, jos joskus haluaa jalkapalloilijaksi ja opetan biologiaa, jos haluaa tutkijaksi. Tämä tietysti mahdollisuuksien rajoissa.

Toinen, Opetan lapselleni sosiaalisia suhteita, kun olen itse ollut huono, niin ajattelin, että pääsee elämässä helpommalla kuin hankala ja hidas 'yritys ja erehdys'. Eli minä nimenomaan uskon näköjään kasvatukseen, vaikka periaatteessa olen samaa mieltä kanssasi.

Tässä minun: lapsia ei tarvitse kamalasti kasvattaa, vaan ne kasvavat ihan itsestään. Motto on tietenkin kärjistetty, mutta pointti on, että en aseta turhia rajoja, vaan annan lasten toteuttaa itseään ja oppia myös yrityksen ja erehdyksen kautta. Toisia ihmisiä ei saa satuttaa tai loukata, ja ylipäätään kaikkea elävää täytyy kunnioittaa. Maksimaalinen vapaus empatian luomissa rajoissa.

ilmeisesti yksi taitaa vasta olla? Hahaa.

kärsivällisyys, onnistumisten korostaminen, ranhgaistusten puuttuminen (on pelkkää keskustelua, emme tunne lelutakavarikkoja ja kuritusta) kunnioitus, anteeksi pyytämisen kyky myös lapselta, ehdoton turvallisuus

Itselläni on viisi lasta ja iät ovat 5v- 19v. Lisäksi kaksi lapsipuolta, jotka ovat teinejä.

Käytännössä niitä rajoja joutuu joka päivä asettamaan, että asiat sujuisivat, mutta en käsitä rajojen asettamisella jeesustelua.

eli suomeksi "kunnioita muita". Toista ei saa tahallisesti loukata fyysisesti tai henkisesti, ei saa viedä hiekkalapiota tai iloa.



Meilläkään ei ole turhia rajoja enkä vedä hernettä nenään, vaikka lapsella on omia ajatuksia. Aikuisen tahto ei ole sen arvokkaampi kuin lapsenkaan.

kärsivällisyys, onnistumisten korostaminen, ranhgaistusten puuttuminen (on pelkkää keskustelua, emme tunne lelutakavarikkoja ja kuritusta) kunnioitus, anteeksi pyytämisen kyky myös lapselta, ehdoton turvallisuus

ihan kuin vanhempi haluaisi näyttää lapselle, että tavara menee tunteiden edelle.

Turhia rajoja asettavat aikuiset ovat jonkinlaisella valtatripillä ja se on ällöttävää.