kun saat lapsen, niin miksi olet kiireinen?

kuin ennen lapsen saamista.

Miten niin? Mulla on 3 lasta, enkä ole yhtään kiireinen. Päin vastoin, päivät tahtoo tuntua vähän pitkäveteisiltä. Mun mielestä kaikilla muilla on kiireitä...

- koko kaveripiiri oli rakennettava uudestaan, sillä vanhoilla kavereillani ei ollut lapsia, eikä mitään kiinnostusta lastani ja uutta elämäntilannettani kohtaan. Se, että tapaa ihmisiä, tutustuu heihin ja rakentaa kaveruutta, vaatii aikaa ja vaivannäköä.



- kaikkeen meni yhtäkkiä todella paljon aikaa, koska esimerkiksi pyykkitupavuoroille ehtiminen vauvan kanssa (hänet piti pukea ulkovaatteisiin joka kerta) oli kunno projekti. Monet asiat jäivät myös jatkuvasti kesken, kun vauva tarvisti hoitoa



- vauva herätteli paljon, joten olin aamuisin täysin tööt. Väsyneenä kaikki vie enemmän aikaa.

Jos niillä on paljon tekemistä? Eikö silloin olla kiireisiä?



En ymmärrä mitä ihmeteltävää aiheessa on.

tuo tunteen, että mitään ei ehdi tehdä rauhassa loppuun. Siis tavallaanhan päivässä on paljonkin 'luppoaikaa', mutta silloin vauva vaatii huomiota, seurustelua, imettämistä yms. Vauvan kanssa ei (välttämättä) kahvikupin juontikaan onnistu niin että vauva tyytyväisenä köllöttelisi vieressä, saati jonkun pidemmän asian hoitaminen. Normaalit päivittäiset toimetkin, kuten suihkussa käyminen, täytyy mahduttaa niihin muutamaan tuntiin päivässä, kun vauva nukkuu. Ainakin jos siis saa sellaisen lyhyitä pätkiä nukkuvan, huonosti itsekseen viihtyvän tapauksen.

näillä yli 30v esikoisen saanneilla ja siihen yhteen jäävillä.Vanhemmat äidit ja nuoremmat ja monen lapsen äidit on rennompia,näin oli anoppini myös useamman äiti.Kiirettä hänellä piti mutta kireä ei koskaan ollut!

no mulla on kyllä koulua käyvä esikoinen tässä ohessa, että hänen kuskailuunsa menee kyllä aikaa (kun en siis itse mene samalla käynnillä suoraan töihin vaan palaankin kotiin vauvan kanssa). Imettäessä aikaa palaa aika paljon, vaikka vauva muuten onkin helppohoitoinen ja yksinviihtyvä. Esikoisen kanssa aikaa meni ihan siihen ainaiseen hyssyttelyyn ja kantamiseen, jonka aikana ei siis voi juurikaan muuta tehdä.



En nyt tiedä, onko tässä mihinkään kiire, mutta paljon tehtävää on kumminkin. Ruokaa pari kertaa päivässä, pyykkiäkin silloin tällöin ja sellaista.

Jos kiireellä tarkoitat sitä, että vauvan saanut ei enää ehdi esim. kahville kaverin kanssa, niin omassa tapauksessani en ihan joka päivä viitsi tuota vauvan maxi-cosi-aikaa pidentää entisestään.

mutta sellainen kuva pitää antaa, koska kaikki vaan kestää niin kauan. Kauppareissuun menee 4 tuntia, kun pitää vauvaa pukea ja imettää ja itseään pukea ja mennä bussilla rattaiden kanssa ja käydä kaupassa ja niin edelleen. Mutta ymmärrän mitä Ap tarkoittaa. Eräskin tuttavani muuttui tuollaiseksi kiireelliseksi. Ei enää spontaaneja kahvitteluja vaan piti sopia kahvit esimerkiksi neljän viikon päähän kello 15.15 ja silloinkin on vaan se tunti aikaa, koska 20.00 alkaa vauva-uinti ja sitä ennen pitää imetää ja vaihtaa vaatteet ja mennä bussilla ja ja ja..

Miten niin? Mulla on 3 lasta, enkä ole yhtään kiireinen. Päin vastoin, päivät tahtoo tuntua vähän pitkäveteisiltä. Mun mielestä kaikilla muilla on kiireitä...

Tässä on juuri se ristiriita.. toisaalta päivät voivat tuntua pitkäveteisiltä, mutta toisaalta oikein mitään ei saa aikaan. Esimerkiksi vauvan kanssa en olisi voinut kuvitella tekeväni mitään ylimääräistä päivittäisten toimien lisäksi, vaikkapa peseväni ikkunoita, siivoavani jääkaappia yms. kun se olisi kuitenkin jatkuvasti jäänyt kesken. vauva nukkui puolen tunnin pätkissä, viihtyi rinnalla pitkiä aikoja jne. Aluksi tuo myös vaikutti siihen, kuinka paljon (tai paremminkin vähän) halusin liikkua kaupungilla yms. Toisaalta tuntui pitkäveteiseltä juuri siksi, kun mitään ei voinut tehdä.

Tämähän on yhtä lomaa! En kyllä aina vastaa heti puhelimeen, jos on imetys tai vaipanvaihto meneillään, mutta helpompi minut on silti ystävien tavoittaa kuin töissä ollessani.

eläimiä hoidettavana.

Kaikkeen menee vaan niin tolkuttoman paljon aikaa lapsen kanssa. Vauva (imetys) sitoi aika paljon, koska en halunnut imettää julkisesti. Piti miettiä mihin viitsi lähteä, etenkin kun oli kova pakkastalvi niin ei sitä niin vaan tissiä kaivettu esiin jossain syrjäisellä puistonpenkillä. Lisäksi olin niin väsynyt, että kaikki elämän perustoiminnot olivat ponnistuksen takana. En jaksanut muuta kuin nukkua kaikki ajat, mitä ei tarvinnut imettää ja hoitaa itkevää vauvaa. Helpompaa oli että ihmiset tuli meille niin ei tarvinnut pukea itseä ja vauvaa talvitamineisiin, raahata turvakaukaloa, kaivaa autoa hangesta, kuunnella rääkymistä koko matka, raahata turvakaukalo kahvilaan, hyssyttää rääkyvää vauvaa kahvila-ajan, raahata kaukalo takaisin autoon, kolata auto uudelleen lumesta, ajaa kotiin ja kuunnella rääkynää... Tuollaisten reissujen jälkeen linnoittauduin välillä kotiin päiväkausiksi ja kieltäydyin tapaamasta ketään muuta kuin meillä.



Nyt kun ei ole enää imetystä ja rääkynää, on vilkas taapero. JOka ei viihdy paikoillaan missään aikuisten paikoissa. Voin tehdä treffit leikkipuistoon kaverin kanssa ja vaikka tuoda kaffet termarissa ja voileivät mukaan, mutta monella ei ole ymmärrystä tällaiselle, vaan halutaan edelleen mennä keskustan kuppiloihin, joihin ei rattaat mahdu ja joissa kaikkia alle 18-vuotiaita mulkoillaan tympääntyneitä.



Joitakin ihmisiä on vaan niin jumalattoman työläs tavata lasten kanssa, että se ei vaan ole vaivan arvoista, sori.

kun mulla nuorin nukkui vauvana 20 minuutin pätkissä. Sen 20 minuutin aikana sinkosin vessaan, laittamaan pyykit koneeseen ja ruuan tulille. Ja sitten vauva taas heräsikin parkumaan, ja sitä piti sylitellä, hyssytellä, yrittää saada takaisin nukkumaan, mitä milloinkin. Ja kun jossain vaiheessa hereilläolon, imetyksen, vaipanvaihdon ja hyssyttelyn jälkeen taas nukahti, niin olihan taas 20 minuuttia aikaa laittaa pyykit kuivumaan, käydä taas vessassa, hörpätä lasi vettä ja syödä se ruoka, joka tehtiin loppuun vauvan parkuessa sitterissä. Ja kuinka ollakaan, kesken syömisen oli 20 minuuttia mennyt, ja vauva huusi taas sängyssään, kun lappasin loppuja ruokia suuhun.



Sitten taas hyssyttelemään.... Kiireiseltä se elämä silloin tuntui, vaikka sitä olikin vaikea ulkopuoliselle selittää, miten vauvanhoito voi tehdä ihmisen niin kiireiseksi. Opin myös, että sellaiset äidit eivät voi sitä mitenkään ymmärtää, joiden lapset ovat nukkuneet kolmen tunnin päikkärit aamuin ja iltapäivisin.

Aiempi itseä varten ollut vapaa-aika on täyttynyt lapsen hoitamisella, ruoan laitolla, päiväunilla ym.



En ole ns. kiireinen, vaan minulla vain on enemmän tekemistä ja huolehdittavaa kuin ennen. :)



Minusta oli joskus vähän huvittavaa, kun yhdelle kaverilleni kerroin arkeni olevan aika touhukasta kun on työ ja lapsi, niin kaverini vain kommentoi että kyllä hänelläkin on kiire: aika kuluu tosi nopeasti kun tapaa ystäviä, kahvittelee ym. Taisimme puhua vähän eri kieltä. :)