Voiko borrelioosista toipua?
Verikokeissa borrelioosiarvot koholla vain vähän, mutta oireina nilkkakivut ja turvotukset. Nyt tullut pääkipua ja silmäsärkyä.
Lääkitystä ei aloitettu, kun lääkärien mukaan ei ole borrelioosia. Mitä se sitten on?
Muut verikokeet erinomaiset.
Kyseessä teini.
Kommentit (5)
Kaverilla meni 6 v ennen kuin sai hoidon.
Tuntuu, että terveyskeskuksessa ei oteta asiaa todesta, vaikka lääkärit konsultoivatkin toisiaan.
Alkaa olla ahdistavaa, kun teini oireilee ja uutta vaivaa tulee entisten lisäksi.
Kahdet vasta-aineet on otettu borrelian suhteen ja koholla on pari lukemaa. Se ei ilmeisesti riitä jatkotutkimuksiin, nyt vain seuraillaan.
USEIMMITEN elimistö torjuu borrelioosin ihan itse - eli toipuu bakteerin hyökkäyksestä. silloinkun kun näin ei käy, pitkähkö antibioottikuuri YLEENSÄ tappaa bakteerin ja jos vielä sekään ei tehoa, viimeistään kuukauden ab-tiputus riittää. Sitten on näitä tapauksia, joissa näin syystä tai toisesta ei olekään käynyt (yleensä ne antibioottikuurit on olleet liian lyhyitä tai peräti jätetty kesken) ja niistä thedään isoja juttuja mediassa, koska onhan se kyseisille ihmisille erittäin ikävää - mutta siis harvinaista.
Ne vasta-ainekokeet ovat käsittääkseni useamman tekijän kokeita, joista pitää saada tietty profiili, että kyseessä olisi jollain todennäköisyydellä borrelia - joku osa testistä voi olla koholla ihan muustakin syystä. Tai sit juuri jo torjutun borrelian takia.
Mut jos kerran teinillä on kipuja ja vaivoja, kannattaa ehdottomasti mennä toiselle lääkärille. Yksityinen yleislääkäri olisi kohtuullinen aloituspaikka, jos ne päänsäryt jne on huomattavia, mutta itse aloittaisin kyllä noiden nilkkakipujen takia ortopediltä.
Koska kyseessä on vielä suht harvinainen tauti, niin ammattiala ei vielä kerro ammattitaidosta. Lähinnä se on sattumaa kuka lääkäreistä on tässä asiassa valveutunut.
Yleensä diagnoosi tehdään monen asian perusteella, ja jotkin muutkin taudit voivat aiheuttaa sen, että arvot ovat hieman koholla. On myös mahdollista, että "torjuttu" borrelioosi näkyy vain vasta-aineina veressä.
Sinuna kyselisin asiaa tarkemmin lääkäriltä, av ei ole paras paikka tällaisen selvittämiseen. Jopa tavalliset tk-lääkärit ovat usein aika uunoja hankalampien tapausten kohdalla (sori lääkärit, en halua arvostella, mutta kukaan ei voi olla asiantuntija kaikessa).
Mihin minä sitten perustan tietoni? En ole lääkäri, mutta olen ollut pitkään tutkijana aihetta sivuavassa projektissa, joten paljon on tullut jutusteltua alan asiantuntijoiden kanssa.