HELMISIMPUKAT 2012, vko 26.
Kommentit (63)
Ihan jo karehdin niitä jotka ovat ultraan päässeet. Itse soitin tänään aikaa yksityiselle varhaisultraan, ja sain ensimmäisen vapaan ajan, vasta 19 pvä :( Ei millään jaksaisi odottaa sinne asti. Aina mielessä kuitenkin sekin jos kaikki ei olekkaan hyvin. Nuorena silloin en murehtinut mistään. Kaikki meni vaan siinä "sivussa". Vanheneminen näemmä ei viisastuta siis yhtään, huonompaan suuntaan vain menee :D Vaikka ei sillä että vanha olisin.. lapset vain on jo "isoja". Galluppiin tiedoksi että seinäjoen keskussairaalassa pitääpi synnyttää.
Tänään on ollut ensimmäinen päivä ilman alavatsakramppeja. Mukavaa sekin. Pahoinvointia odotellessa.
rv 5+3
Minun sairaalani tulee olemaan Keski-Suomen keskussairaala Jyväskylässä..hmm mitenkähän lyhennetään:)Nuorimmainen on siellä syntynyt 2010, joten tuttu paikka jo:)...heräsi muuten just päikkäreiltä joten ei kun menoksi:)..Voikaa hyvin!
Juhannus meni kotosalla hyttysiä paossa! Kiva olisi ollut mökille mennä, mutta ei tullut tilaisuutta.
Meillä ensimmäinen ultra 30.6., toivotaan että jotain näkyy. Sain tämän ultran neuvolan lähetteellä. haluttiin varmistaa raskauden kesto kun edellisestä synnytyksestä ei kauaa ole vierähtänyt :) Neuvola-ajan sain 11.7.
Pahaa oloa on nyt, mitä ensimmäisen kohdalla ei ollut joka oli siis tyttö. Iho on mennyt huonoon kuntoon, mut voi johtua imetyksen loppumisestakin, mene ja tiedä. Tuplarattaita siis aiotaan hankkia, jos jollain on ylimääräisenä, niin voisin harkita ostamista. Onneksi niillä ei ole kiire vielä.
Mulla on ollu myös selkä ja lantio jotenkin..löysällä..? :D siis naksuu ja poksuu ihan hullun lailla. Edelliset raskauskilot jäi sairaalaan, et ei pitäis todella ylipainostakaan olla.
Mun synnytyssairaala on ehdottomasti Naistenklinikka ! Se menee onneksi vasta syksyllä 2012 remonttiin, niin kerkeää tämän siellä saada :)
Tänään paluu arkee, mun kesälomat on sit lusittu ja arki alkoi!!
Mulla on ultra perjantaina, sitä malttamattomasti odotellaan :) Oireita ei edelleenkään kauheesti oo, palelu ja väsymys "vaan"... No enpä oo oireillu noista kolmestakaan yhtään enempää :)
Synnärinä olis TAYS.
Terkuin Katsa 6+6(?), noo perjantaina selkiää :)
Mimmu: onnea ihanista uutisista ?
Onnenhelmi: kiva kun perustit viikkopinon! helpompi selata nyt..
Sitten kysymys useampien lasten äideille:
Onko jollain tosi supistusherkkä kohtu? Mullahan on alkanut jo molemmissa aikaisemmissa raskauksissa aikaisin supistelemaan, esikoisesta olin 3cm auki jo rv25.
Nyt on taas tosi outoja tuntemuksia, ihan kuin supistelisi? Mutta ei kai siis vielä näillä viikoilla? Ja mitä jos, eikai sille mitään voi tehdä?
Katsa: Ihanaa, näette pian pikkuisen ultrassa ?
Vielä olisi kolme aamua lusittavana, ennen lomien alkua. Ei millään jaksaisi odotella.
Pahoinvointi on muuttunut ehkä enemmän aaltoilevaksi. Ei siis enää ihan kokopäiväistä infernaalista oloa, huh!
Monet ruoka-aineet tekevät silti häijyä ja kotona ruuanlaitto on välillä hankalaa. Me ei yleensä syödä valmisruokia, mutta ah, mikä ihana pelastus!
Lapset niille vähän irvistelee, mutta syö ennemmin kuin on nälissään :D
Täytyy vaan yrittää tehdä isompia satseja ja vaikka sitten pakastaa, mies kun ei ihan varsinaisesti meillä kokkaa.. Sen kokkaukset tulee mäkkäristä :)
Oletteko muuten miettineet raskausajan vakuutuksia? Entäpä vaunuja?
Joo, tiedän että olen ajoissa, mutta on kiva suunnitella :D
Helmikuunhelmi: Lisäätkö minut myös listaan, LA 17.2. ja Jyväskylän Keskussairaala on synnytyssairaalana. Kiitos tämän ketjun perustamisesta! :)
Tosissaan arki alkanut. Kovasti odottaa aina vapaapäiviä, että saa nukkua pitkään ja ottaa rennosti koko päivän. Pahoinvointia ei vielä oo mulla ollut, vähän huono olo silloin tällöin. Syödä voisi kokoajan, ja vatsaa turvottaa extra paljon!
LPP: Vaunuista kyselit. Ensikertalainen olen, mutta Emmaljungista olen kuullut paljon positiivista.. Onko kokemuksia?
Torstain varhaisultraa odotellessa,
EmmaL 6 + 4
EmmaL: meillä on ollut Emmaljungat käytössä kahdella edellisellä ja olenkin niihin ollut aivan äärettömän tyytyväinen. Kulkevat talvihangessa moitteetta ja hajoamisesta voi vaan haaveilla :)
Jotenkin vaan niiden muotokieli ei oikein miellytä, mutta ne pienemmät, jotka kiinnostaisi. taitaa olla turhan heppoisia..
Kuulemma Phil&Tedsit alkavat vaappumaan ja Teutonioihin imeytyy renkaisiin sisälle kiviä, jotka sitten rahisevat ikävästi..
Onnelisia ultrakuulumisia odotellessa!
Mintunlehti: tervetuloa mukaan
LPP: minullakin on supistusherkkä kohtu ja supistukset ovat alkaneet aina tosi aikaisin. Kahdesta ensimmäisestä rv20, sitten rv15, nelosesta rv12, ja viitosesta rv13. Ei siis ihan näin aikaisin, mutta paikat ovat auenneet liian nopeasti ja olen makaillut useampaan otteeseen prenalla. Kolmonen syntyi rv 31+6 ja nelonen 33+6.
Voihan sinulla olla jo supistuksia. Kannattaa sanoa niistä neuvolassa. Ja antaa labraan näyteet streptokokin varalta. Muuten ei auta kuin lepäillä. Minulle on kova paikka lopettaa juokseminen plussaan, mutta vauvan vuoksi sitä tekee mitä vaan. Toivottavasti supistuksesi eivät ylly mahdottomiksi!
Synnytyssairaalani on TYKS.
Aotearoa 7+4
itse taas eilen töissä ultrasin, edelleen saan sen sikiöpussin vaan näkyviin vatsan päältä, ja se nyt varmasti on oikealla paikallaan. Varasin ajan yksityiselle 13.7. varhaisraskauden ultraan, haluan varmuuden asioihin, ja nähdä sydämen sykkeen. Toki itselläni on mahdollisuus töissä ultrata milloin vaan, mutta kun en mikään asiantuntija ultraamisjutuissa ole, niin parempi mennä ihan tohtorille näytille :)
LPP: Mä tunnen kans välillä jotain supistusten tyylisiä juttuja alavatsalla. MAhtaakohan vaan kuulua asiaan?
Vaunut tämä vaavi perii isosiskoltaan, tytön vanhat on varastossa ja saa luvan kelvata tällekin kaverille :)
Pahoinvointi tuntuu lisääntyvän vaan, välillä saa halailla posliinia useamman kerran päivässä.
Iho on kuin teini-ikäisellä.. :P Saa putsata ja puunata, ja silti puskee finniä.
Väsymys on kaamea, eilen oli ensimmäinen työpäivä loman jälkeen ja vähäsen oli zombiemaista liikehdintää, mutta selvisin :D Seuraavaa lomapätkää odotellessa..
Christabel 6+3 synnytyssairaala TYKS
Mökkireissu takana. Olipa mielenkiintoista yrittää olla "normaali" ison porukan seurassa kun vähän väliä saa miettiä pitääkö mennä oksentamaan ja tekisi mieli vaan maata. Juuri sanoin miehelle että menisi nyt muutama viikko niin tämä "krapula" hellittää. Nyt en muista nimimerkkejä mutta joillain kuulosti olo vielä paljon pahemmalta! :(
Hyvin on kolmosesta muistissa vielä olot ja samaa rataa nytkin mennään. Ensin huono olo, sitten selkäkivut ja supistelut:) Kolmannen kanssa alkoi kipeet kunnon supistelut 20 viikon paikkeilla ja lepäilyllä saatiin kohtuullisiksi ja loppuun asti meni. Mutta nyt kun siitä vain vuosi aikaa niin ihme jos loppuun asti menee. Ja toisekseen tuon vuoden ikäisen kanssa kun ei voi vain lepäillä:) Isommat pojat ymmärsi että äiti ei aina voinut tehdä kaikkea.
Mä edelleen pähkin tuota varhaisultraa, ehkä vaan luotan että kaikki on ja menee hyvin. Tuo kotidopleri kyllä houkuttaa, joku sanoikin että viikolta 9 voisi jo kuulla niin ehkä odottaisi siihen. Toisaalta voisi olla kiva isommille saada kuulla sillä ääniä:)
Kenellä muita lapsia, oletteko meinanneet milloin kertoa? Me kerrottiin isommille viimeksi jo 6-7 vkolla juuri kun olin niin huono vointinen etteivät ihmettele ja siitähän se levisi kaikille heti:) Tuskin nytkään sen enemmän salaillaan, nyt vaan tulee enemmän yllätyksenä kaikille. Onko teillä muilla kenellä enemmän lapsia suunitteilla iso perhe? Ja kuinka suku ja lähipiiri ottanut uutiset?
Nyt pieni lepo ennekuin pienin herää päiväunilta:)
Jepatus 4+6 ja synnäri on Jorvi
Aotearoa (oli pakko etsiä kuka kommentoi:) huomasin että noita doplereita erilaisia, tiedätkö onko suurta eroa miten ne kuuluu? Mulla on taakse kallistunut kohtu, voikohan se vaikuttaa?
Nina 1989, meillä on kahdella ensimmäisellä pojalla ikäeroa 1v 1kk ja ovat olleet pienestä pitäen tosi paljon yhdessä ja ihanaa kun kotona on leikkikaveri. On erillisiä kavereita mutta paljon ovat yhteisessä kaveriporukassa jossa molempien ikäisiä. Meillä oli tuplarattaat ja oli ihan ehdottomat että päästiin liikkumaan. Meillä esikoinen nukkui jo eri huoneessa kun vauva syntyi, mutta varmaan puolivuotiaasta ovat nukkuneet samassa huoneessa.
Ehkä tästäkin syystä halusin tämän neljännen. Kyllä tuo lapsista huokuva veljesrakkaus on jotain mitä ei kaverisuhteilla vain jotenkin voi saada.
Mimmu80 kyseli seulonnoista ja me meinataan mennä, nykyäänhän tuossa on myös se verikoe np ultran lisäksi, molempiin mennään. Eipä se mitään muuta vaikka jotain löytyisi mutta tietäähän ainakin sitten etukäteen.
No niin josko nyt sitten lepäämään!
Hei kaikille! :)
Varovasti rohkenen liittyä joukkoon, esikoistani odotan :) Kaikki vielä täysin uutta ja vierasta. Raskauskin melkoinen yllätys, mutta todella iloinen sellainen! :) Tänään kävin lääkärissä, sillä raskauden alkamisen ajankohta on hieman kysymysmerkillä, mutta omien laskelmieni mukaan nyt menossa 5+2
Viestin loppu katosi näköjään jonnekin bittiavaruuteen!
Arvioitu LA olisi siis 26.2.12, mikäli viikot pitävät paikkaansa. Varsinainen eka neuvola reilun parin viikon päästä, sitä odotan innolla :) Tänään kohdussa näkyi pieni musta pussukka, eli ainakin asukki on oikeassa paikassa :) Ihanaa kesää kaikille!
Mä taas hyväksikäytän työpaikan laitteita ja tuttua lääkäriä ;) Sikiöpussi on kohdun yläosassa, kohtu isokokoinen (siis kuulemma kuuluukin olla) ja mahdolliseti lääkäri näki alkiolevyn pussukan sisällä. Nämä töissä tehtävät ultrat tehdään siis mahan päältä, meillä ei ole intravaginaalisia antureita. En malta odottaa, että siellä varmasti näkyy syke.. Täytyy odotella vielä viikko tai pari..
Tervetuloa ICeCrystal, onnea odotukseen! Ja ainakin siellä on sitten pussukka oikeassa paikassa, mikä on tietysti hyvä asia :)
Malttamaton Christabel 6+3
Meillä oli eilen ensimmäinen ultra. Oli ihanaa nähdä, kun pieni sydän sykki. Oih! Ultran mukaan viikkoja olisi nyt 8+3 ja laskettu aika siirtyi 4.2.12.
Asutaan siis USA:ssa ja synnytyssairaala tulee olemaan North Florida Regional Medical Center jos kaikki menee hyvin.
Ainakin tuolla meidän sairaalassa vaikuttaa siltä, ettei sitä niskaturvotusultraa ja siihen kuuluvaa verikoetta suositella hirveästi. Ekalla kerralla kun tapasin sairaanhoitajan se kertoi kuinka tulokset voivat olla vääriä, se maksaa paljon ja, ettei vakuutus korvaa sitä jne. Mietittiin kyllä paljon miehen kanssa asiaa ja ollaan nyt päätetty, ettei mennä siihen niskaturvotusultraan ja siihen kuuluvaan verikokeeseen. Ei se synnytyslääkäri puhunut siitä mitään eilen ja meille sanottiin vaan, että seuraava ultra on v. 18-20. Synnytyslääkärin vastaanotolla käyn kylläkin neljän viikon välein tässä alussa.
Oon tulossa Suomeen heinäkuun lopulla ja ajattelin ehkä silloin käydä yksityisellä ultrassa koska haluaisin muutenkin nähdä, että ollaanko siellä vielä hengissä. Tiedättekö voisiko sen niskaturvotuksen mitata silloin? Oon ihan ulalla näiden tutkimusten kanssa, kun on ensimmäinen lapsi tulossa.
Onnea kaikille uusille! Tämä viikkopinosysteemi on hyvä ja nimikin on sopiva.
Heddy 8+3
Olipas kiva juttu tämä viikkopino! Paljon oli viestejä tullut ja uusia odottajia myös, tervetuloa!
Ei ole meillä ollut taas jännityksestä puutetta..
Juhannus vietettiin mökkeillen ja sunnuntai-aamuna huomasin että verenvuoto alkoi taas. Itkua pidätellen ( meidän 2-v osaa jo sanoa että äidillä paha mieli kun olen ollut aika herkillä)
sitten kuulostelemaan oloa. Menkkakipuja tuli ja olo oli aivan samanlainen kun pari viikkoa sitten kun toinen meni kesken.
Soittelin sitten terv.neuvontaan josta käskivät päivystykseen.
Lähdettiin sitten matkaan kohti sairaalaa ja 1,5 h kärvistelin autossa.
Sairaalassa se kiire sitten loppu, ja 4 tunnin odotuksen jälkeen näin lääkärin vain kuullakseni että he eivät päivystyksenä ultraa kun viikkoja niin vähän. Kesäsulkujen takia olisivat joutuneet ultraamaan maanantaista alkaen siellä, mutta pääsin lääkärille sunnuntaina klo 23, ja annettiin kouraan vaan puhelinnumero.
Onneksi sain seuraavalle päivälle peruutusajan, ja lääkärikin jo uskoi kuvauksen perusteella kyseessä olevan keskenmenon.
MUTTA EI OLLUT!
Siellä se pieni sitkeä sissi vain porskuttaa! Sydän löi komeasti ja kuvankin sain mukaan!
Viikkoja oli ultran mukaan 7+4 eli La olisi sitten 9.2.
Niin onnellinen, helpottunut ja epäuskoinen olo..
Nyt palaan teidän teksteihinne, mukavaa viikkoa!! :)
omponpomppu: ihanaa ja pelottavan jännittävää!Olen kovin iloinen puolestasi että pikkunen viihtyy vielä matkassa. :)
Supistuksista oli puhetta.Mulla on kaikissa raskauksissa alkaneet vk 15-20 ja ovat tosi ilkeitä ja loppuun kohden järkyttäviä jopa.Viimeiset viikot on todella tuskaisia ja unettomia.Siksipä minulla ei ole kiire loppuraskauteen,koetan nautiskella tästä alusta. :) Josko tällä kertaa pääsisin helpommalla?Toiveajattelua varmaan.
Mä aion käyttää vauvalla edelliseltä jääneitä Emmaljungan ceroxeja.Kantokassilla ja hyvin pelittää,ovat kuin uudet vaikka 3v vanhat. :)Isot renkaat,kulkee lumessakin hienosti.
Aluksi, terbetuloa uudet helmikuiset joukkoomme, meitä on jo ihan kivasti täällä! Ja tosi mukavaa kuulla muidenkin ultra kuulumisia! :)
Ja jaksuja Ompunpomppu, tulee niin oma kaksosraskaus ja se alku mieleen, mutta ihanaa, että toinen on vielä jaksanut matkassa! En tiedä, kuinka teilläpäin, mutta mä pääsin seurantaan verenvuotojen takia eli vuosin enemmän tai vähemmän muistaakseni ainakin vkolle 16 asti ja parin viikon välein oli kontrolli äippäpolilla. En halua säikytellä, mutta varaudu, että vuotoja voi tulla jatkossakin, kun se toinen (menehtynyt) siellä vähän häiritsee raskauden kulkua. Ja mulla ainakin useampaan otteeseen ottivat streptokokki, klamydia yms. testit,että poissulkivat eri tulehdus mahdollisuudet..
Moni on täällä kysellyt vaunuista, kotidopplereista yms. Mä itte en oo vielä edes uskaltanut haaveilla moisista, jos raskaus nyt jatkuu sinne 12+ viikoille nii varmaan tilaan tuon kotidopplerin. :)
Omaa napaa: Ihmettelen edelleen tätä "oireettomuutta" Yököttävää oloa joo, jos ruokailuvälit venähtää ja aamuyöt hieman levottomia.Pissillä saa käydä useasti, edelleen aika ajoin rintoja nipistelee ja nyt on tullut tää ihana turvotus!Turvottaako muita?? Pidemmän matkan liikkuessa alkaa nivusiin sattumaan ja masua pistelee selvästi. Mutta tosiaan, näiden olojen kanssa pärjään ja outoa sinänsä, ku viimesimmässä raskaudessa en meinannut hereillä pysyä ja yökötti 24/7. Jotenkin on vahva poika tunne, kuopus on poika ja muistelen ettei hänenkään aikana ollut mitään valtavaa pahoinvointia tai väsymystä.. 12.7. on neuvola, sitä siis odotellessa.
Voih, nyt nukkumaan, huomenna työpäivä! Jaksuja kaikille! :)
Helmikuunhelmi 7+5
helmikuunhelmi: Sama juttu,hämmästelen tätä kun ei ole huonoa oloa,ainoastaan etoo jos ruokailuväli pidentyy.Mulla myös vahva poikaolo.Nipistelee tissejä ja mahaa,välillä väsyttää pikkusen.Hassua miten sitä muka pääseekin näin helpolla?Tyttöraskauksissa olen ollut niin järkyttävässä kunnossa alusta asti...
Mä en hanki dopleria,yritän pärjätä ilman.Edelliset raskaudetkin sujui ilman niitä,niin saa jäädä nytkin hankkimatta.Tiedän et toisinaan hermoilen,mutta sit käyn neuvolassa kuuntelemassa sydämen jos oikein huoli iskee päälle.
Mutta nautitaan kesästä,nyt se on kauneimmillaan!
Hyi, että ällöttää!!! Mikään ei oikein maistu, mutta jotain olisi syötävä.
Viime viikolla käytiin varhaisultrassa ja siellä se ihmisen alku oli ja sykekin näkyi! Aivan uskomattoman ihana tunne tajuta, että siellä se nyt on, jotain meistä molemmista. LA varmistui 9.2
Tänään soitin neuvolaan ja eka neuvola on jo ens viikolla, ei jaksais odottaa. Mielenkiinnosta kysyn, mitä mieltä sikiöseulonnoista, aiotteko osallistua?
Meitä on jo tosi paljon :) Onnea kaikille meille ja tarrasukkia
mimmu 7+3