Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Luojan kiitos! Onneksi en
25.06.2011 |
ottanutkaan koiraa!
Olen mukamas aina ollut koiraihminen ja lapsuudenkotonamme on iät ja ajat ollut koiria. Musta ne oli silloin ihania ja niistä oli paljon seuraa. Nyt koirat lähinnä oksettavat mua; ne tunkevat naamaansa joka puolelle, kuolaavat ja lutkuttavat haaroväliään, kerjäävät, riehuvat ja vievät tilaa. Kaverini koira sekoaa aina kun sinne menee kylään, haukkuu ja pyörii ja ulisee. Vaatteet on aivan karvassa kun siitä asunnosta poistuu.
Lisäksi niitä karvakasoja pitää jatkuvasti lenkittää tai muussa tapauksessa löydät paskaa ja kusta sisältä asunnostasi. Ikinä et voi minnekään pidemmälle lähteä ilman lemmikkiäsi, ainakaan ilman että säädät ja kikkailet sille hoitajan jostain. Lisäksi jotkut ilkimykset tuhoavat kaiken minkä suuhunsa saavat - kaukosäätimistä kenkiin.
Olen vähän pettynyt näihin fiiliksiini. Miksi yhtäkkiä inhoankin koiria? Inhoaako joku muu? LIittyykö tämä siihen, että olen saanut vauvan?
Kommentit (4)
Mulla kävi just sama juttu, aiemmin eläinystävä ja nyt mä en siedä yhtä ainoota elikkoa ympärilläni. kaikki mun hellyyden tarpeet menee noille lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ensin ihan innoissaan ottaa koiran ja sit alkaa kypsyttää ne haisevat ja sotkevat karvaturrit. Itse en koskaan haksahda yhteenkään elukkaan...
koirat on pepusta! et todellakaan ole ainoa joka ei pidä niistä.
Kattavan inhotuslistasi lisäksi ne haisevat ja pitävät meteliä!
Alue: Aihe vapaa
Karva kuin silmäripsiä. Ei todellakaan ole kuin kuvailemasi koira. Siisti kuin mikä, ihana seurakoira. Ei vaadi lenkittämistä ja ei sotke paikkoja tai tuhoa mitään, että silleen.