Mä täytän kohta 40. Elämä on ohi.

ja elämä on ihanaa. Paljon elämänkokemusta ja rankkoja juttuja takana, mutta myös monia ihania asioita ja uskon että elämä voi vielä tästä vielä jopa parantua.

Tää on niin lyhyt juttu, että kannattaako luovuttaa ennenaikojaan?

ja vain itse voi asenteellaan määritellä, millaiseksi sen haluaa.

Toiset kuolee pystyyn jo nelikymppisenä, toiset senkun porskuttaa vielä 80 veenä!

Mutta kovin on inhottavaa. Elämä tylsistyttää. Kaikki on periaatteessa hyvin, on kiva lapsi, ihan ok mies ja työkin menettelee, tosin haluaisin olla "enemmän". Opiskelen parhaillaan. Mutta kun mä haluaisin olla nuori ja mennä ja touhuta ilman mitään typeriä velvollisuuksia. Haluaisin vaan olla. En jaksaisi tätä tylsää arkea. Kai tää ohi menne. -ap-

En käsitä miten voit ajatella että elämäsi on ohi tai tee kuten minä ja suunnittele perheellesi hautakivi!



Hanki joku kiva harrastus vaikka. :(

sama fiilis ollut jo 10 vuotta, eli siitä asti kun aloin lisääntymään väärän miehen kanssa. Vituttaa joka aamu herätä uuteen hirveeseen päivään ja hirveään parisuhteeseen. Myös omat vanhemmat ovat vanhoja ja sairaita, kaverit kadonneet. Mua ei haitais vaikka saisin syövän ja kuolisin, se olisi suuri helpotus!!!!!!!

Itse 33v =)

35-vuotiaana, 3-5 vuotta sitten. Tunsin itseni harmaaksi, näkymättömäksi ikälopuksi, jonka elämä ohi, kaikki koettu, monet asiat raskaimman kautta ja epäonnistuen, ja kuolemaa odotellessa fiiliksin.



Nyt kun olen 40, tuntuu että kaikki on vasta edessä, tästä voi tulla vielä vaikka mitä, olen sinut menneisyyteni kanssa ja haaveilen tulevaisuudesta. Tuo oli joku raskas vaihe, enää ei tunnu yhtään siltä kuin muutama vuosi sitten. Toki sain tässä välissä loppuunkäsitellyksi erään vanhan asian, sain selvitettyä monet vanhat asiat pois päästäni, ja nyt voin aloittaa tavallaan alusta. Joskus se oli pelottava ja turhauttava ajatus, nyt enemmän kuin tervetullut. Jotain on opittu.

Oon nyt tajunnu, että mun elämä oli tässä. Mitään en oo saanu aikaseks, en oo mitään. Elämä on paskaa.

Voisinpa halata teitä kaikkia ja sanoa jokaiselle teistä, että olette tärkeitä, ihania ja täydellisiä ihmisiä. Onni on pienissä asioissa. Katsokaa tarkkaan ympärillenne, kuunnelkaa tarkkaan, yrittäkää löytää ne teidän elämänne pienet, mutta merkittävät, asiat. Tässä on ystäväni säveltämä kappale. Kuuntele, jos kaipaat lohdutusta. Minua kappale lohdutti kun oli vaikea jakso elämässä.

http://www.mikseri.net/artists/taavi/siskoni/447894/

Voisinpa halata teitä kaikkia ja sanoa jokaiselle teistä, että olette tärkeitä, ihania ja täydellisiä ihmisiä. Onni on pienissä asioissa. Katsokaa tarkkaan ympärillenne, kuunnelkaa tarkkaan, yrittäkää löytää ne teidän elämänne pienet, mutta merkittävät, asiat. Tässä on ystäväni säveltämä kappale. Kuuntele, jos kaipaat lohdutusta. Minua kappale lohdutti kun oli vaikea jakso elämässä.

<a href="http://www.mikseri.net/artists/taavi/siskoni/447894/"

alt="http://www.mikseri.net/artists/taavi/siskoni/447894/

">http://www.mikseri.net/artists/taavi/siskoni/447894/</a&gt;

Oli ihana! Tuli veli mieleeni joka sanoi alkoholia otettuaan että aina olen hänen mielessään. =,(

Olen siis pikkusisko jolla masennusta ja samoja ongelmia kuin ap:llä ja vasta 33v

Viime viikolla vasta valmistunut 25v työkaveri sanoi samaa. Toisaalta toinen työkamu, 50v elää täysillä ja just niillä eväillä mitä on. Se on asenteesta kiinni. Sun tarvii vaan tajuta että kukaan ei ole sen arvokkaampi tai saavuttaneempi kun sinä. Ne on vaan roskaa kiinnitettynä ulkokuoreen jonka ylläpitoon ja kiillotukseen kuuu mahdottomasti energiaa. Solutasolla ollaan kaikki samalla viivalla. Kaikkien elämää koskee samat rajoitukset ja mahdollisuudet.

Karu fakta on, että 50v ihminen on enää haamu entisestä. Aivot on menettäneet parhaan terävyytensä, ja ulkonäkö on rupsahtanut. Täytin juuri 37, ja paljon ei enää kyllä ole elämää jäljellä, vaikka eläisi kuinka vanhaksi, niin se on vanhan ihmisen elämää se. Vähittäistä hiipumista hautaa kohti.

Huh, you're right

Höpö höpö.... Elämä on ihmisen parasta aikaa!

Täytän 40v, suurimmat vitutuksen aiheet ovat, töissä käynti ei kiinnosta ja palkasta ei jää yhtään mitään käteen lisäksi joutuu tekemään pitkää päivää, viikonloppuja ym. Autot on vanhoja paskoja, kämppään pitäisi tehdä remonttia mutta kun ei ole rahaa japankista ei saa lisää eikä tuo mun asuntolaina ole ikinä maksettu.

Akasta on tullut kiukutteleva pihtari, enkä tiedä mitä sen kanssa tekisi, joku nuori kaunis nainen olisi niin paljon parempi, mutta mistä sellaisen löytäisi ja yli ikäinen olisin kuitenkin, eikä olisi aikaakaan, nytkin jos en ole töissä sitten pitää lapsen kanssa olla kotona.

Terveys ongelmat, nuorena pilattu selkä ja aina ollut astma, astmakin oireilee näköjään enemmän kuin nuorempana, pakkasella ulkotyöt, pajalla hitsaus hommat pahimmat, mutta häiritsee myös ihan peruslenkkeilyäkin ja esim.lumitöitä tehdessä.

Nuorempana on tullut nähtyä ja koettua kaikenlaista, eikä nyt vanhempana mikään oikein tunnu miltään? Jotenkin tuntuu että kaikki ilo on kadonnut jonnekin ja peilistä tuijottaa vaan kulahtanut vakava naama.

En tiedä minkä verran vaikuttaa tuo aina huonosti nukkunut kohta 3v lapsi asiaan?

Tekisi vaan mieli pakata kamat kassiin ja häipyä jonnekin hevonvittuun, mutta en halua hylätä omaa lasta.

Ei, käännät vaan uuden puhtaan sivun elämällesi. Niin minä tein. Erosin, muutin, vaihdoin työpaikkaa sekä miestä ja mulla uusi elämä edessä ;)

Oli kauhea kriisi 39-vuotiaana. Päätin muuttaa elämääni, ajoin moottoripyöräkortin, aloin uudelleen kuntoilemaan ja irtauduin muutamasta ankeuttaja-ystävästä. Nyt 43-vuotiaana olen todella onnellinen.

Minua on näin nelikymppisenä alkanut ahdistaa alisuoriutuminen. Miten pääsikin käymään niin, että kympin tytöstä tuli luuseri, joka ei ole päässyt työelämässä mihinkään. Pitäisi vielä opiskella kunnon ammatti mutta alueellani työllistyy lähinnä lääkärit ja hoitajat takuuvarmasti, kumpikin epärealistisia itselleni omalla tavallaan. Lääkärin koulutus vie liian kauan ja hoitajan työ ei kiinnosta.

Onneksi on sentään perhe ja talous kunnossa.