Lue keskustelun säännöt.
Miten pääee eroon vainoharhaisista peloista?
25.06.2011 |
Sairastin ahdistuneisuushäiriötä muutama vuosi itten, ja oiresiini kuului se, että pelkäsin hirveästi lähimpieni olevan jollain lailla pahoja. Siis vaikka, että kuinka voin olla varma, että mieheni ei haudo vaikkapa salassa kirvesmurhaa tai että kuinka koskaan voin olla varma, ettei veljelläni ole pedofiilitaipumuksia... siis aivan hirveitä asioita täysin ilman syytä. Pelotti vain se, kun ei voi olla kenestäkään varma.
Nyt pelot ovat pikkuhiljaa palailleet ja voitte kuvitella etteivät ne tee parisuhteelle ja muille läheisille ihmissuhteille hyvää. Miten ihmeessä saisin nämä kauheat pelot pois? En ole sillä tavalla hullu, että en tajuaisi pelon mielettömyyttä, joten hillitsen itseäni jatkuvasti ylireagoinnin pelossa.
Kommentit (60)
Kysyn vaan. Kun juttelija merkitsee sinun ajatuksesi hulluiksi ja käskee hakemaan psykoosilääkkeet ja olet vainoharhainen ym. Koska olet hakeutunut hoitoon niin niin sinusta ajatellaan.
Ainoastaan he ehdottavat hoitoosi ainakin 5v pitkäkestoista terapiaa että saavat sinulta jatkossa rahaa tehdä omia juttujaan vapaa aikana.
Hyvin harvalla on oikeasti halua auttaa ja ne eivät sitten ole oikeanlaisia terapeutteja.
Jos pääset kunnalliseen ilmaiseen terapiaan niin hyvä mutta vaikea päästä sinne vaan lyövät lääkkeet ja sanovat että pärjäile!
Sellaista jossa saa ajattelun työkaluja, että voi työstää asiaa ja parantaa itse itsensä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaan kuulostaa siltä, että ap kärsii pakkoajatuksista. Pakko-oireet kuuluvat ahdistuneisuushäiriöihin. Ihminen kyllä itse tajuaa ajatusten mielettömyyden, mutta ei voi niille mitään. Mulla ei ole nyt aikaa kirjoitella enempää, tietoa löytyy googlettamalla esim. "pakkoajatukset".
t. psyk. sh
en olis samaa mieltä. Yleensä kai pakko-ajatukset koskevat omia tekemisiä, sairauksia jne.
Mullakin on niitä, ja lähinnä menee niin, että pelkää itse tekevänsä kirvesmurhan, ei suinkaan mitään vainoharhaisia ajatuksia muihin nähden. Ap voi varmaan googlailla, ja mikäli on muita pakko-oireiseen häiriöön liittyviä neurooseja, niin ehkä sitten.
Mut mä en tietty ole lääkäri, vaan ihan tavallinen hullu vaan.
Ajatus tosiaan on ahdistava ja se vain pyörii pakonomaisesti päässä ilman että logiikkani tuntuu siihen purevan. Näin: Mistä tiedän ettei hän ole pedofiili? Siitä että tunnen hänet hyvin, hän on osoittanut olevansa hyvä ihminen, hän on rakas, hän ei ole koskaan tehnyt mitään miksi häntä olisi syytä epäillä. Mutta miten voin tietää varmaksi ettei tuo ihminen ole pedofiili... ja sama pyörä jatkuu.Minulla on ollut myös muuta pakko-oireisuuteen liittyvää. Esim. ajatuksia siitä, että vahingossa satutan vauvaa, piti tarkastaa kymmeniä kertoja yössä, että vauva hengittää enkä ole häntä huomaamattani rinnalla tukehduttanut, pyöritin jotain biisiä päässäni ja minun oli pakko ehtiä tietylle lyhtytolpalle ennen kuin biii loppuu ajatuksisani, pakko ehtiä tiettyyn kohtaan tiellä ennen kuin auto ajaa ohi jne. Lisäksi pelkään aina jättäneeni kahvinkeittimen päälle tai unohtaneeni puhaltaa kynttilän jonnekin lähtiessämme ja olen sitten suunnattoman ahdistunut koko reissun. En usko omia muistojani vaan pelkään muistavani jonkun muun päivän sammutuksen jne.
ap
mullakin on juuri noita, ja lisäksi järkky bakteerikammo. Mutta mulla ei taida edes olla pakko-oireisen häiriön diagnoosia, vaikka laitoshoidossa olen ollutkin tästä syystä. Sen sijaan jostain syystä mulla on se harhaluuloisuushäiriö dg. Että se siitä hoidon tasosta. Sitäpaitsi, pakko-oireiseen häiriöön ei auta puhuminen, ja lääke jota siihen käytetään on juurikin mielialalääke. Sellainen jota olet syönyt. Mä toivoisin sulle nyt kuitenkin ekana tuota antipsykoottikokeilua. Mulle ei ollut siitä haittaakaan, jos ei hyötyä. Mielialalääkkeitä olen kokeillut ties kuinka montaa merkkiä, enkä itsekään suostu niitä enää syömään.
t.11/15/20/25/35/36/40 (pitäisköhän mun jo lakata naputtamasta)
ei ainakaan pääse millekään psykologille. Tk:ssa kai sellainen on, mutta hänen palvelunsa ovat kuulemma varattu lapsille. Psykiatri tekee keikkaa kerran kuussa kunnassamme yhden päivän, ja hänelle ei tahdo saada aikaa edes b-lausunnon kirjoittamista varten, jotta kuntoutustuki jatkuisi katkeamatta.
Ainoat ovat sh:t, jotka todellakin vain juttelevat/kuuntelevat miten sulla taas on mennyt ja mitä kuuluu, ja missä kävit kesälomalla. Mitään työkaluja tms. heillä ei ole tarjota.
Aikanaan selvitin mahdollisuuksia kognitiiviseen terapiaan, josta väitetään olevan hyötyä pakko-oireissa, mutta sitä ei ollut edes isommassa naapurikaupungissa mahdollista saada, vaikka olinkin "pakkohoidettu" tuolloin.
Mutta toisaalta, sehän lienee sitä siedätyshoitoa, en ymmärrä miten siedätetään pedofiilien ja murhaajien pelossa.
t.11/15/20/25/35/36/40
Olet vielä sairas,oletko oikeasti ajatellut vaikka tappaa itsesi että lähimmäisesi saisivat rauhan sinusta.
ajatellut tappaa iteäni. =)Päin vastoin, silloin kun pelkään olevani sairas pelkään nimenomaan sitä, että lapset jäisivät ilman äitiä. Itsetuntoni on terve jos kohta muuten pipipää olisinkin. ;)
ap
Olet vielä sairas,oletko oikeasti ajatellut vaikka tappaa itsesi että lähimmäisesi saisivat rauhan sinusta.
tässä on sairaampi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysyn vaan. Kun juttelija merkitsee sinun ajatuksesi hulluiksi ja käskee hakemaan psykoosilääkkeet ja olet vainoharhainen ym. Koska olet hakeutunut hoitoon niin niin sinusta ajatellaan. Ainoastaan he ehdottavat hoitoosi ainakin 5v pitkäkestoista terapiaa että saavat sinulta jatkossa rahaa tehdä omia juttujaan vapaa aikana. Hyvin harvalla on oikeasti halua auttaa ja ne eivät sitten ole oikeanlaisia terapeutteja. Jos pääset kunnalliseen ilmaiseen terapiaan niin hyvä mutta vaikea päästä sinne vaan lyövät lääkkeet ja sanovat että pärjäile!
Sellaista jossa saa ajattelun työkaluja, että voi työstää asiaa ja parantaa itse itsensä. ap
jota ei tyostamalla paremmaksi saa? Ei niilla laakareilla ole mitaan ihmekeinoja tarjolla.
ja kärsin myös pakkoajatuksista VUOSIA. tiedän mitä kooet. pitkä intensiivinen psykoterapia auttoi. kertaakaan en ole lääkkeitä syönyt. suosittelen mitä pikemmin. aluksi käyt varmaan 2-4krt viikossa.vuoden parin päästä riittää 1-2krt. itse kävin 4,5 vuotta ja se tosiaan paransi elämäni.paras ratkaisu ikinä. ei ole vuosiin ollut pakkoajatuksia..jos niitä onkin tuloillaan on minulla nyt keinot käsitellä niitä. osaan varoa esim. väsyneenä jo ajatuksiani (silloin voi edelleen tulla vaikka mitä mieleen) mutta osaan lopettaa ne myös.
vainoharhat on väsyttäviä ja kuluttavia :/ itse ajattelin vuosia vaikka mitä..ja ei sillä ei ole mitään tekemistä psykoosin tms. kanssa näissä tilanteissa. ne tietää harhoiksi mutta pelkää silti. lukekaa hyvät ihmiset ahdistuneisuushäiriöstä.
TSEMPPIÄ ja paljon. toivotaan että saat terapian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tohon terapiaan? Jos kävit 4,5v ja alussa jopa 4-5kertaa viikossa? Saitko kelalta korvausta ja mitä oli omavastuu? Auttoiko nopeaan?
Niin ja kaikille kela ei edes myönnä korvausta. Vaan joutuu omasta pussista maksamaan kaiken. Mitä jos on myös asuntolainaa? Joutuu talot myymään ja muuttamaan vuokralle että pääsee terapiaan?
Siinähän se ahdistus paranee...
Oikeasti kunnalla olisi velvollisuus järjestää ilmaista terapiaa kaikille jotka olleet 3kk hoidossa.
masennuslääkettä (annoksen täytyy olla huomattavasti suurempi kuin masennuksen hoidossa) ja terapiaa. Lievissä oireissa lääkkeet yksinään voivat auttaa, mutta usein terapia olisi tarpeen. Pakko-oireet ovat sitkeitä ja niistä eroon pääseminen ei käy hetkessä. Stressaava elmäntilanne/olosuhteet pahentavat niitä. Ap:n kannattaa tosiaan hakeutua lääkärille, koska kuulostaa siltä, että oireet merkittävästi vaikuttavat jo arkielämään. Prodromaalioireet (psykoosin ennakko-oireet) ovat kyllä yleensä jo sillä tasolla, ettei asianomainen itse enää tajua ajatusten absurdiutta. Tsemppiä ap:lle, tilanteeseesi voi oikeasti saada apua, kunhan hakeudut ensin sinne lääkärin vastaanotolle!
t. se aiempi psyk. sh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tohon terapiaan? Jos kävit 4,5v ja alussa jopa 4-5kertaa viikossa? Saitko kelalta korvausta ja mitä oli omavastuu? Auttoiko nopeaan?
Niin ja kaikille kela ei edes myönnä korvausta. Vaan joutuu omasta pussista maksamaan kaiken. Mitä jos on myös asuntolainaa? Joutuu talot myymään ja muuttamaan vuokralle että pääsee terapiaan?
Siinähän se ahdistus paranee...
Oikeasti kunnalla olisi velvollisuus järjestää ilmaista terapiaa kaikille jotka olleet 3kk hoidossa.
terapiatahti sopii yhteen normaalin arkielämän kanssa ja miten kallita tuo on?
ap
masennuslääkettä (annoksen täytyy olla huomattavasti suurempi kuin masennuksen hoidossa) ja terapiaa. Lievissä oireissa lääkkeet yksinään voivat auttaa, mutta usein terapia olisi tarpeen. Pakko-oireet ovat sitkeitä ja niistä eroon pääseminen ei käy hetkessä. Stressaava elmäntilanne/olosuhteet pahentavat niitä. Ap:n kannattaa tosiaan hakeutua lääkärille, koska kuulostaa siltä, että oireet merkittävästi vaikuttavat jo arkielämään. Prodromaalioireet (psykoosin ennakko-oireet) ovat kyllä yleensä jo sillä tasolla, ettei asianomainen itse enää tajua ajatusten absurdiutta. Tsemppiä ap:lle, tilanteeseesi voi oikeasti saada apua, kunhan hakeudut ensin sinne lääkärin vastaanotolle!
t. se aiempi psyk. sh
Helpottaa osaltaan jo tuo ajatus siitä, että nuo ajatukset ovat osa samaa ongelmanippua kuin nuo muutkin pakko-oireet... olen tosiaan niistä kärsinyt jo lapsena. Aiemmin ahdistuneisuushäiriön laukaisi todella stressaava elämäntilanne: sain potkut (tai työsuhdettani ei jatkettu työpaikan supistusten takia), avioliitto rakoili (miehen pettämisen takia) ja lapsi sairastui kroonisesti. Kaikki kahden kuukauden sisällä. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
masennuslääkettä (annoksen täytyy olla huomattavasti suurempi kuin masennuksen hoidossa) ja terapiaa. Lievissä oireissa lääkkeet yksinään voivat auttaa, mutta usein terapia olisi tarpeen. Pakko-oireet ovat sitkeitä ja niistä eroon pääseminen ei käy hetkessä. Stressaava elmäntilanne/olosuhteet pahentavat niitä. Ap:n kannattaa tosiaan hakeutua lääkärille, koska kuulostaa siltä, että oireet merkittävästi vaikuttavat jo arkielämään. Prodromaalioireet (psykoosin ennakko-oireet) ovat kyllä yleensä jo sillä tasolla, ettei asianomainen itse enää tajua ajatusten absurdiutta. Tsemppiä ap:lle, tilanteeseesi voi oikeasti saada apua, kunhan hakeudut ensin sinne lääkärin vastaanotolle!
t. se aiempi psyk. sh
Helpottaa osaltaan jo tuo ajatus siitä, että nuo ajatukset ovat osa samaa ongelmanippua kuin nuo muutkin pakko-oireet... olen tosiaan niistä kärsinyt jo lapsena. Aiemmin ahdistuneisuushäiriön laukaisi todella stressaava elämäntilanne: sain potkut (tai työsuhdettani ei jatkettu työpaikan supistusten takia), avioliitto rakoili (miehen pettämisen takia) ja lapsi sairastui kroonisesti. Kaikki kahden kuukauden sisällä. ap
Voivat selvittämittöminä aiheuttaa ahdistusta. Niin ja lapsikin voinut oireilla teidän ongelmiinne.
Apua äkkiä hakemaan ennen kuin oikeasti pahenee.
t:se jolla oli psykoosi ja ei itse tajunnut sitä kuin vasta myöhemmin.
Minäkin olen kärsinyt vakavasta masennuksesta ja yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä. Edelleenkin ajoittain epäilen onko isäni käyttänyt minua lapsena seksuaalisesti hyväksi, vaikka se tuntuu ihan kauhealta, koska olen aina ollut ns isin tyttö, enkä muista mitään sellaista mikä moiseen viittaisi.
Päällimmäisenä oireena jo lapsesta on ollut hylkäämisen pelko ja tunne siitä, että ihmiset ovat arvaamattomia, mitä aikuiset lapsuudessani olivatkin.
En todellakaan suosittele hakemaan pelkkää lääkepurkkia! Ei missään nimessä! Itse jouduin avopuolisoni viemänä suljetulle osastolle mielisairaalaan, jossa masennuslääkkeen ja rauhoittavan ohelle määrättiin antipsykoottia tasaamaan oloa. Varsinaista diagnoosia inulla ei ole.
Siinä mielessä tämä järjestely (en itse puhunut mitään, mies vei "pakkohoitoon" johon itsekin halusin") oli hyvä, että tuet sekä koko perheelle, että talouteen hoidettiin nopeasti ja tehokkaasti. Jos olisin jäänyt mielenterveystoimistoon roikkumaan, en varmaan enää edes olisi tässä.
Tunsin toki huonoa omaa tuntoa kun vein mahdollisesti paikan joltain sairaammalta, mutta kuten omahoitaja sanoi, perheemme ansaitsi sen avun ja se on vaikeasti saatavilla nykyään.
Jos jompikumpi vanhempi on masentunut ja tai harhainen, pakko-oireinen, siitä kärsii koko perhe ja silloin kaikki ansaitsevat tukea ja apua.
Perheestä ja sen tuomasta vastuusta on todella vaikea irrottautua, vallankin jos on masentuvaista ja ylitunnollista tyyppiä. Silloin sairaalajakso on vain ja ainoastaan hyväksi! Näet, että perhe saa tukea ja pärjää ilman sinuakin ja saat aikaa omalle toipumisellesi, saat levättyä niin, että muut huolehtivat kaikesta, sinulla on keskusteluapua saatavilla kellon ympäri ja saat tietoa lääkkeistä ja terapioista joista tulet hyötymään ja joista perheesikin hyötyy.
Meille löytyi kokonaisvaltainen paketti yhdessä lastensuojelun ja mielenterveyspuolen kanssa. Lastensuojelua on turha pelätä, koska he pyrkivät siihen, että tuki annetaan kotiin, eli lapsia ei siepata tms. Olen nyt ollut sairauslomalla, kognitiivisessa psykoterapiassa ja syönyt masennuslääkkeen ja miedon antipsykootin yhdistelmää lähes vuoden ja olen pahoillani etten hakenut apua ponnekkaammin jo aiemmin. Perheemme voi nyt hyvin.
On todella epäreilua, että ainakin meilläpäin ihmisen pitää mennä todella huonoon kuntoon ennenkuin kaikki tukitoimet otetaan käyttöön. En sano, että ihmisten pitäisi valehdella, mutta jos teillä on lapsia ja paha olo, niin liioiltelkaa oireitanne surutta jotta oikeasti saisitte ansaitsemanne tuen!
Toivotan jaksamisia ja tsemppiä jokaiselle näiden asioiden kanssa painivalle. Systeemi toimii ontuen, mutta kun siihen pääsee sisään, se antaa oikeanlaista apua ja toivoa elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juttelemalla saa uusia näkökulmia ja pääsee eteenpäin ongelmissa.
Meillä koko perhe on käynyt kriisiterapiassa. Kukaan ei ole lääkkeitä ottanut ja tuskin aloittaa koska se olisi varmaan ollut aiheellisempaa silloin kun paha tapahtui ja elämä kääntyi, nyt käydään puhumassa säännöllisesti. Se auttaa. Suru on työtä ja kaikki tuska jota tuntee vaan pitää jokasen elää ja tuntea että voi jatkaa elämää. Ei se ole enää koskaan samaa, se pitää hyväksyä että meidän elämä on tällästä. Mutta työ siihen pitää tehdä.
Meille ei ole kukaan tyrkyttänyt lääkkeitä, toki niitä on tarjottu mutta minusta tärkeää on puhua ja puhua ja taas puhua.
Mutta ap.lle sanoisin että minusta pelko on aika normaali tunne. Siitä vaan tehdään mörkö. Tunteet on huonoja, aina pitäisi olla onnellinen.
Jostain luin että jos pelkää rakkautta jää sitä ilman. Tarvitsee olla huonojakin hetkiä että hyvyys voittaa.
Kyllähän se tuttu saattaa olla pedofiili, jos pelkosi vaikuttaa valintoihisi ja elämään niin silloin pelkäät liikaa mutta minusta pelon kanssa voi elää.
Minusta on ihan tervettäkin että tiedostaa miten joku saattaa olla vaarallinen susi lammaslaumassa kuin ettei välittäisi.
Itselläni on omat pelot johtuen tästä omasta kriisistä. Osa peloista on taas samalla jäänyt pois koska tämä kaatoi ne nurin.
Voin elää sen kanssa että pelkään lapsieni hengen puolesta mutta ymmärrän samalla että se ei saa ottaa hallintaa, jos vaikka en päästä lapsia kävelemään yksin koulumatkoja tai pidän turvaistuimessa 10- vuotiaaseen saakka niin tarttee sitä taas arvoida toimintaansa.
Mahdatko ymmärtää pointtia? Pitää siis aina voida arvioida tilannetta jossa elää.
Lääkkeitä tässä ketjussakin tuputetaan, ei se tunnu olevan oleellista että koittaa saada elämän hallintaan puhumalla. Suomessa käytetään hillitön määrä lääkkeitä mielenrauhaan, minusta se on kamalan ikävä asia.
Tottakai joku tarttee lääkkeensä mutta osa on turhaa.
Soita ihmeessä itsellesi jutteluapua! Ulkopuoliselle on hyvä kertoa koska se ei arvioi sinua tuttunasi vaan kertoo onko sun tilanne ja ajatukset miten hallinnassa, vaikka ne olisi ikäviä juttuja niin ne on tunteita ja minusta ne sallittakoon jos niistä ei ole kenellekään vaaraa.
Itse pelkäsin kovasti että mieheni yrittää myrkyttää minut.
Ahdisti tilanteet joissa mies toi minulle esim. kahvia. Join kahvit kuitenkin väkisin vaikka olin aina varma että kuolema tulee.
En hakenut lääkitystä, enkä edes kehdannut kertoa peloistani kenellekkään. Ei ole enää vuosiin käynytkään mielessä että perunamuusiini olisi sekoitettu jotain ylimääräistä :D
Mm.. Tiedän tunteen, paremmin kuin hyvin. Mietin samaa, ei koskaan voi kehenkään luottaa. Itse olen tullut vain siihen tulokseen, että sen kanssa on vain tultava toimeen. Pitää luottaa, pitää uskoa, ja vain luottaa.. Muuta keinoa ei ole. Nyt ainakin tiedät, on edes yksi ihminen, joka ajattelee samalla tavalla. (:
Mulla aivan sama kuvio menneisyydessä. Pelkäsin myös että muutkin yrittää myrkyttää, ei vain mies. Ja samalla tajusin hyvin, ettei ajatuksilla ole mitään todellisuuspohjaa. Ei se sitä pelkoa estänyt :-/
Onneksi on jo helpottanut, toivottavasti ei tulekaan takaisin.
Itse pelkäsin kovasti että mieheni yrittää myrkyttää minut.
Ahdisti tilanteet joissa mies toi minulle esim. kahvia. Join kahvit kuitenkin väkisin vaikka olin aina varma että kuolema tulee.
En hakenut lääkitystä, enkä edes kehdannut kertoa peloistani kenellekkään. Ei ole enää vuosiin käynytkään mielessä että perunamuusiini olisi sekoitettu jotain ylimääräistä :D
Siis olen aivan tosissani. Sitä kiinnostaa ihmisten tuntemukset sellaisten ihmisten läheisyydessä, jotka todella elävät rikoksia tehneiden lähellä.
Odotettavissa on, että tätä oireilua tulee lisääkin tässä maassa lähiaikoina EIKÄ MITKÄÄN LÄÄKKEET OLE RATKAISU.
En ole tsekannut, että löytyykö se suomalainen version Gormanista ihan googlettamalla, mutta ehkäpä. Palaa tähän ketjuun myöhemmin, jos ei löydy.
TSEMPPIÄ VAAN KAIKILLE!
Siis olen aivan tosissani. Sitä kiinnostaa ihmisten tuntemukset sellaisten ihmisten läheisyydessä, jotka todella ovat tehneet rikoksia.
välillä pakonomaisia ajatukia omasta vakavasta sairastumisestanikin.
ap