Huono omatunto.:(

ei ole entisen miehesi syytä, vaan ihan omaa syytäsi. Siitä voi lähteä.



Mutta niin tai näin, muuta et voi tehdä kun olla nyt hyvä äiti lapsellesi. Aika näyttää, millaiset jäljet huono alku jätti. Merkitystä ihan elämän alkuvaiheen kokemuksissa luonnollisesti on - siitä ei pääse yli eikä ympäri.

olet fyysistä haittaa lapsellesi aiheuttanut. Pahempaa tuo alun henkinen kylmyys. Aika näyttää, miten on vaikuttanut lapseesi.

henkisesti vaikea raskaus ja pikkuvauva-aika. Opin kyllä rakastamaan lasta, todella kovastikin, mutta pari ekaa kuukautta olin hyvin ahdistunut. Imetin, joten sylissä lapsi oli, mutta ahdistus saattoi iskeä imettäessäkin.



Pelkäsin hirveästi, miten se lapseen vaikuttaa, mutta mies vakuutti, että vauvasta näkyi, että tällä oli turvallinen kiintymyssuhde minuun. Ja myöhemmin sen olen huomannut muutenkin. Meille jopa hammaslääkärissä on sanottu, että lapsesta näkee, että tällä lapsella on turvallinen suhde aikuiseen. Toi kyyneleet silmiini. Samoin moni muukin hetki. Kiitollinen olen suunnattomasti sekä lapsesta, että siitä, miten tasapainoisen ja luottavaisen oloinen lapsi on (eikä kuitenkaan siis sellainen sekavan luottavainen, kyllä hän vieraaseen paikkaan jätettäessä jännittää.)



Kyllä lapsi hyötyy sinun tämänhetkisestä rakkaudestasi, ja sitä aiempaa et voi muuttaa, joten älä sitä mieti. Voimia nykyelämääsi.

En siis sinänsä syytä lapsen isää (ei olla seurusteltu) Mutta näin lapsessa vain hänet. Ja kyllä lapsen aina hoidin, syötin ja pidin kuivana yms.

tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Lapsesi on pieni ja voit antaa hänelle paljon rakautta ja turvaa, jotka häntä kannattaa kohti hyvää aikuisuutta.

MEilläkin lapsi on aina ollut todella iloinen, ei ole kauheasti vierastanut ja nykyään on todella minun perään enkä häntä mihinkään haluaisi antaakaa. Olen kuullut että joillakin äideillä menee aikaa että oppii rakastamaan lastaan. Harmittaa vaan koska olisin voinut pidellä lasta enemmän sylissä ja ottaa viereeni nukkumaan.

Ja koska lapsi on terve ja rakastat häntä nyt, ja hänellä on rakastava veli ja sisarus, uskon että tilanne muuttuu vaan parempaan suuntaan :) Monilla äideillä on raskauden aikainen tai synnytyksen jälkeinen masennus syystä tai toisesta, ja itseä ei pidä liikaa syyttää.



Pidä vaan nyt huolta lapsestasi, ja rakasta molempia lapsiasi yhtä paljon niin uskon että molemmat sen aistivat ja heistä kasvaa onnellisia.



Sitäpaitsi lapsi ei muista sikiövaihettaan eikä luultavasti ensimmäistä vauvavuottaan, koska vauvan muisti vuotaa kuin seula tutkimusten mukaan. Itsekin muistan lapsuuteni kunnolla vasta 4-vuotiaasta eteenpäin :)

että tehtyä ei saa tekemättömäksi. Tärkeintä on keskittyä tähän hetkeen. Ja se ei ole lapsen rakastamista, että petaa lapselle kaiken niin valmiiksi ja suojelee kaikelta, ettei lapselle vaan tule paha mieli. Se on paljon pahempaa lapselle kuin tuon alun "kylmyys". Kuka jaksaa lasta, joka ei ole ikinä joutunu kokemaan pettymyksiä, eikä siltä oo kielletty mitään. Sellainen ihminen ei tajua, ettei kaikkea voi saada ja että tekemisistään pitää kantaa vastuuta.



Paha mieli on osa elämää, eikä kukaan pysty elämään elämäänsä niin, ettei koskaan olis paha mieli. Eli et hyvitä sille lapselle mitään suojelemalla sitä elämän totuuksilta. Enkä nyt tarkoita, ettei lohduttaa vois, mutta lapsen täytyy osata kohdata tunteet.

En minä yleensä siihen mitenkään puutukkaan jos lasta komennetaan aiheesta, mutta sisälleni tulee vaan kauhean paha mieli että lapsi joutuu pettymään. Ja itsekkin kyllä komennan kun on aihetta. Tässä on enemmän kyse siitä miltä minusta vaan tuntuu.

Monet äidit kuulemma tekevät noin (imettävät vähän, laittavat omaan huoneeseen nukkumaan jne) ihan hyvää tarkoittaenkin.



Nyt voit antaa korjaavia kokemuksia, jossa sulla on huono omatunto. Ne eivät vaan tarkoita hemmottelua ja periksi antamista vaan johdonmukaisuutta ja rajoja ja rakastamista.



Mulla oli vähän samankaltainen tilanne mun lapsen odotus- ja vauva-aikana. Nyt kun lapsi on noin 15 kk, olen oikeasti oppinut rakastamaan häntä.

En minä yleensä siihen mitenkään puutukkaan jos lasta komennetaan aiheesta, mutta sisälleni tulee vaan kauhean paha mieli että lapsi joutuu pettymään. Ja itsekkin kyllä komennan kun on aihetta. Tässä on enemmän kyse siitä miltä minusta vaan tuntuu.

Sinä ehkä nyt vähän turhan paljonnäet lapse sellaisten asioiden uhrina, joita hän itse ei ikinä tule muistamaan, ja joihin ei voi mitenkään jälkikäteen vaikuttaa.

Todella monet äidit sitä paitsi toimivat ihan hyvällä omatunnolla kuten sinä olet toiminut nuo raskauden ja alkukuukaudet, eivätkä näe siinä mitään kummallista. Sen sijaan, että nyt ruoskisit itseäsi ja syyllistäisit ( ymmärrän sen, koska varmasti uusi raskauskin nostaa noita tunteita pintaan), anna itsellesi anteeksi ja keskity iloitsemaan ihanista lapsistasi ja perheestäsi nyt.

Mulla oli myös tokan lapsen kohdalla todella hankalaa raskauaikana ja lapsen synnyttyä, veikkaan että oli aika lähellä jopa psykoosia aivan umpisekaisin menneiden hormonieni kanssa. Mä suunnittelin mielessäni lapsen tappamista ja poltin jonkin verran tupakkaa imetysaikana, ja nuo on molemmat asioita, joita en IKINÄ tekisi "selvin päin". Ja siis korostan vielä, että en IKINÄ olisi vahingoittanut lasta mitenkään, mutta en voinut mielelleni mitään.

Elämässä on erilaisia aikoja. Totta kai asiat pitää kohdata ja ne pitää käsitellä, ja mahdollinen syntynyt vahinko korjata niin hyvin kuin mahdollista. Mutta sen jälkeen asiat on syytä siirtää taka-alalle, ja tehdä elämästä tässä ja nyt niin hyvä kuin voi.

etköhän ole piiskannut itseäsi jo tarpeeksi! Suosittelisin lämpimästi että kävisit juttelemassa ammattiauttajalla tästä asiasta koska uskon että "pahemmat tuhot" teet tuloevaisuudessa jos vaan yrität hyvitellä menneitä etkä näin ollen pysty elämään ja olemaan normaalisti.



Olisi hyvä päästä ammattiauttajan avulla yli tästä asiasta ja jatkaa elämää :)

kasvanut äitiyteen. Ei se ole huono juttu. Kyllähän se tutkitusti vaikuttaa äitiyteen, miten lapsen isä osaa äitiä tukea raskaus- ja pikkulapsivaiheessa. Kukaan ei ole heti täydellinen äiti. Vanhemmuuteen kasvetaan ja jokaisella on oma polkunsa. Mutta nyt sinusta on tullut hyvä äiti. Voisit käydä alueesi psykologilla juttelemassa näistä huonommuudentunteista. Saisit ulkopuolista näkökulmaa. Voimia ja iloa äitiyteesi!