Meillä on onneksi kaikilla kolmella lapsella oma iso huone:
Kommentit (24)
että on yhtä raastavaa joutua luopumaan sinisestä salongista kuin elokuvahuoneestakin. Meillä on lapsilla omat työhuoneet, ja kun kuopus ilmoitti tulostaan, jouduttiin pitkää pohtimaan, mistä hänelle oma huone.
mutta olen tullut siihen tulokseen, että jos joskus ostan tai rakennan talon en tahdo mitään isoa taloa. Ja tämä tulos on tullut kuunnellessa vanhempien ihmisten puheita..kun se talo on sitten lasten lähdettyä aivan liian suuri ja siinä kuitenkin tahdottaisiin asua vielä eläkeiälläkin.
Tupakeittiö ja pari makuuhuonetta on ihan riittävä. Ja varastotilaa sopivasti. Meidän lapsiluku tod.näk. tulee olemaan yksi tai kaksi. Se yksi on jo olemassa.
Vanhemmat + 2 lasta ja hyvin mahdutaan. Lapset ovat nyt pienenä suurimmassa makuuhuoneessa yhdessä joten meillä on myös vierashuone esim. sukulaisten vierailuja varten. Asunto on neliöihin nähden väljä, koska ei ole saunaa. Vähän suunnittellaan kyllä kolmatta lasta, mutta ehkä ikäeron pitäisi olla hieman isompi kuin nykyisillä lapsilla, ettei tule niin pahaa huoneenjakohaastetta lasten kasvaessa.
Meidän asunto on aivan täydellisessä sijainnissa elämäämme ajatellen joten ihan helposti en luopuisi tästä elämisen helppoudesta vain saadaksemme muutaman ekstraneliön.
Olen sitä mieltä, että lapset ovat teini-ikäisiä vain muutaman vuoden joten jos vain mitenkään organisoimalla pärjää vähän pienemmässä asunnossa, niin sitten ei tarvitse muuttaa pienempään lasten muuttaessa kotoa vaan on voimia vaikka vanhuksena vielä huolehtia asunnosta. Ja lapset voivat vierailla lapsuudenkodissaan, ei vain vanhempiensa asunnossa. Mulle tämä on siis järki- mutta samalla tunnekysymys. Näin on meillä hyvä.
ja me nukuimme nelihenkinen perhe yhdessä makuuhuoneessa vielä ollessani 11-vuotias, veljeni oli 9-vuotias...
Onneksi oma perheeni asuu tilavammin!