Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Helsingin keskustan mamurikollisuus räjähtänyt käsiin

Vierailija
16.06.2011 |

Tuossa on siis kyse vain nuorista, vanhempi porukkahan niistä rikoksista edelleen suurimman osan tekee. Hieno kehityskäyrä kun raiskaukset lisääntyy, nuorten tekemät ryöstöt tuplaantuneet, vanhempien moninkertaistuneet jne. Alla uutinen aiheesta:



Viranomaisten kannalta Helsingin keskustaa valvovilta poliiseilta kuuluu ikäviä uutisia. Tilastojen mukaan vuonna 2002 varkaudesta jäi kiinni 241 maahanmuuttajanuorta. Viime vuonna luku tuplaantui 523:een. Ryöstöissä heidän määränsä on hieman laskenut, mutta suhteellinen osuus vastaavasti kasvanut kolmannekseen. Pahoinpitelyissä maahanmuuttajanuorten sekä tekijäluku että osuus ovat lisääntyneet. Kiinnijääneet ovat yleensä 15 ikävuoden kahta puolta.



- Maahanmuuttajanuoret liikehtivät nykyään huolestuttavan paljon. Etenkin keskusta kärsii, koska Espoossa, Vantaalla ja muissa lähikunnissa asuvat kokoontuvat tänne, kertoo Helsingin keskustan poliisipiirin ylikomisario Olli Yliskoski.



Hänen mukaansa nuoret elävät kahdessa täysin eri maailmassa, kotona ja kaupungilla. Vanhemmat eivät usein tiedä, mitä lapset tekevät kavereidensa kanssa.



- Koulujen, poliisin ja sosiaaliviranomaisten tulisi tiivistää yhteistyötä ongelmien ratkaisemiseksi. Pitäisi myös jaksaa mennä ongelmaperheiden luo selvittämään asioita, Yliskoski muistuttaa.



Maahanmuuttajien kotouttamis- tai sopeuttamistehtäviä on hajautettu niin levälleen, että todellista vastuuunkantajaa on vaikea löytää. Valtakunnan tasolla niitä pyörittävät sosiaali- ja terveysministeriö, opetusministeriö ja työministeriö. Kunnissa tehtäviä on jaettu eri yksiköille.



- Varastelun lisääntyminen on hälytysmerkki kotouttamisen ja ennaltaehkäisevän työn tuloksista. Olemme olettaneet, että jos vanhemmat selviytyvät ja sopeutuvat uudessa ympäristössä, niin lapsetkin pärjäävät. Näin ei ole aina kuitenkaan käynyt, joten parantamisen varaa on, Isokallio myöntää.



Isokallion mielestä Suomeen täytyisi perustaa maahanmuuttoministeriö ja Helsinkiin pitäisi saada asioista vastaava vastuullinen apulaiskaupunginjohtaja. Työ vaatii keskittämistä. Isokallio pitää myös maahanmuuttajien ripottelua ympäri maata alunperin huonona ratkaisuna, sillä oikeita asiantuntijoita ei ole riittävästi."



Lyhennelmä, julkaistu aiemmin Kauppalehdessä

(Kirjoittaja: Jussi Turtiainen, jussi.turtiainen@kauppalehti.fi)

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi neljä yhdeksän