Lue keskustelun säännöt.
pääseekö narsistin lapsi koskaan jaloilleen todella?
13.06.2011 |
Mitä se vaatii?
Epäilen suuresti äitini olenvan jonkin asteisesta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä.
Voiko asiaan saada mitenkään varmuutta?
Miten pääsen omasta pahasta olostani eroon?
Kommentit (20)
Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä - kuinka tytär voi toipua narsistisesta äidistä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä - kuinka tytär voi toipua narsistisesta äidistä
Siis mitään ratkaisumalleja. Pitäsiköhän mun lukea se uudelleen? Vai osaisiko joku suositella muita sopivia kirjoja?
ja ota pesäero äitiisi pariksi vuodeksi.
Kun saat itsetunnon kohdilleen ja itseluottamusta ja tietämyksen siitä miksi olet sellainen kun olet. hyväksyt myös itsesi sellaisena, etkä toista äitisi virheitä.
Terve itsetunto on kaiken a ja o. Työstä myäs kokemuksiasi ja sitä, että ne äitisi tekoset tai käytökset olivat hänen sairaudestaan johtuvia,m ei sinusta. Terapia ois hyvä.
ja ota pesäero äitiisi pariksi vuodeksi.
Kun saat itsetunnon kohdilleen ja itseluottamusta ja tietämyksen siitä miksi olet sellainen kun olet. hyväksyt myös itsesi sellaisena, etkä toista äitisi virheitä.Terve itsetunto on kaiken a ja o. Työstä myäs kokemuksiasi ja sitä, että ne äitisi tekoset tai käytökset olivat hänen sairaudestaan johtuvia,m ei sinusta. Terapia ois hyvä.
En nytkään tapaa äitinäni kuin muutaman kerran vuodessa mutta soittene parisen kertaa kuussa. Tämäkin yhteyden pito tuntuu kuitenkin olevaan liikaa minulle. En vaan yksinkertaisesti jaksa sitä ihmistä. Kärsin tästä tilanteesta.
et koskaan "parane". Se tunne ja muistot ovat aina läsnä, kun olet yhteydessä äitiisi. Hän on sairas, ekä hänellä ole kykyä muuttua, kun ja jos ei tiedosta ongelmaansa. joten otat sen pesäeron ja olet pitämättä yhteyttä. Pari kuukautta voi olla vaikeampaa, mutta sitten huomaat miltä vapaus tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
katoavat pikku hiljaa, kun et ole yhteydessä niiden tunteiden aiheuttajaan. Et tietenkään parane täysin sen avulla, ettet ole yhteydessä äitiisi, mutta saat perspektiiviä tunteisiisi, etkä tunne ainaista ahdistusta.
Lopulta (vuoden kahden päästä) osaat olla äitisi kanssa tekemisissä, niin ettei hänen sanomansa tai tekemisensä satuta sinua.
et koskaan "parane". Se tunne ja muistot ovat aina läsnä, kun olet yhteydessä äitiisi. Hän on sairas, ekä hänellä ole kykyä muuttua, kun ja jos ei tiedosta ongelmaansa. joten otat sen pesäeron ja olet pitämättä yhteyttä. Pari kuukautta voi olla vaikeampaa, mutta sitten huomaat miltä vapaus tuntuu.
Osaan kyllä aavistaa kuinka hyvältä tuntuisi se vapaus. Koen olevani vähän vapaa kun en pidempään aikaan ota yhteyttä tai hän ei soita mutta sitten tulee taas se syyllisyys, että olen huono tytär kun en huolehdi vanhan äitini hyvinvoinnista ollenkaan. Se on paha ansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuntemaan vastuuta hänen tunteistaan ja hyvinvoinnistaan. Ei sulla ole velvollisuuksia holhota narsistista äitiä. Lähetä vaikka kortti sille kerran kuukaudessa, mutta älä ole yhteydessä muuten.
Olet koko elämäsi niiden tunteiden orja, jos et nuyt viimeistään ota elämää haltuusi. Ei sun äiti voi kontrolloida sinua henkisellä tasollakaan tai omantunnon kautta.
tuntemaan vastuuta hänen tunteistaan ja hyvinvoinnistaan. Ei sulla ole velvollisuuksia holhota narsistista äitiä. Lähetä vaikka kortti sille kerran kuukaudessa, mutta älä ole yhteydessä muuten.
Olet koko elämäsi niiden tunteiden orja, jos et nuyt viimeistään ota elämää haltuusi. Ei sun äiti voi kontrolloida sinua henkisellä tasollakaan tai omantunnon kautta.
Olen lähinnä soittanut ajoittain tarkistussoittoja, että onko hän vielä hengissä.
Mutta luultavasti olet oikeassa, mut on hyvin koulutettu, mulla on mieletön syyllisyyden tunne vaikka tiedän, että ei pitäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olevani vapaa jokaisena hetkenä, kun en nää narsistista vanhempaani, eli suurimman osan ajasta olen ilman ahdistusta jne. mutta kun ja jos näen tätä henkilöä tai joudun tekemisiin, niin heti se ahditsu nousee pintaan. Siksi pidän tieten tahtoen pesäeroa tähän ihmiseen. Olen siis vielä vähän raakile, ja parantumisvaiheessa, mutta osaa onneksi nauttia elämämästäni täysin ja ilman kahleita 99 %, ja se on paljon.
tuntemaan vastuuta hänen tunteistaan ja hyvinvoinnistaan. Ei sulla ole velvollisuuksia holhota narsistista äitiä. Lähetä vaikka kortti sille kerran kuukaudessa, mutta älä ole yhteydessä muuten. Olet koko elämäsi niiden tunteiden orja, jos et nuyt viimeistään ota elämää haltuusi. Ei sun äiti voi kontrolloida sinua henkisellä tasollakaan tai omantunnon kautta.
Olen lähinnä soittanut ajoittain tarkistussoittoja, että onko hän vielä hengissä. Mutta luultavasti olet oikeassa, mut on hyvin koulutettu, mulla on mieletön syyllisyyden tunne vaikka tiedän, että ei pitäisi.
niin se ei ole sinun ongelmasi. Nykyajan 70-vuotiaat ovat kyllä aika viriilejä vielä, eivätkä noin vain kuole. Kyllähän varmaan soittaa ambulanssin os lähelläkään kuolemaa käy. Narsisti on usein myös aika vainoharhainen oman vointinsa suhteen, eikä hevillä kuolekaan.
Ota oma elämäsi haltuun, äläkä huolehdi äitisi voinnista. Ei hänkään osaa sinun tarpeitasi tai vointia ajatella, joten et ole edes mitään "velkaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuntemaan vastuuta hänen tunteistaan ja hyvinvoinnistaan. Ei sulla ole velvollisuuksia holhota narsistista äitiä. Lähetä vaikka kortti sille kerran kuukaudessa, mutta älä ole yhteydessä muuten. Olet koko elämäsi niiden tunteiden orja, jos et nuyt viimeistään ota elämää haltuusi. Ei sun äiti voi kontrolloida sinua henkisellä tasollakaan tai omantunnon kautta.
Olen lähinnä soittanut ajoittain tarkistussoittoja, että onko hän vielä hengissä. Mutta luultavasti olet oikeassa, mut on hyvin koulutettu, mulla on mieletön syyllisyyden tunne vaikka tiedän, että ei pitäisi.
Itselläni isä todella narsistinen. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa minua ja äitiäni kohtaan lapsuudessani jatkuvasti kunnes erosivat. Kuulin isäni äänen viimeksi syksyllä 2008 eikä ole yhtään ikävä.
Kaikki lähtee siitä että hyväksyt sen että et koskaan voi muuttaa äitiäsi (tai isääsi). Ainoa mihin voit vaikuttaa on oma elämäsi. Toinen asia mitä voit tehdä on se, että suojaat itsesi! Suosittelen myös että et pidä yhteyttä jos se aiheuttaa sinussa ahdistusta. Tiedän tuon tunteen.... Voit vielä parantua, terapia on hyvä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on narsistinen kummitäti. En ole ollut häneen missään yhteydessä vuosikymmeniin ja nyt hän onkin jo tosi vanha. Mutta kun olin nuori, hän oli aina keksimässä jotain huonoa minusta tai suorastaan nauroi tekemisilleni.
Omien lastensa suhteen hän vaikutti puolueelliselta. Perheessä näytti tytär olevan se, jolle naurettiin, vaikka tällä naisella tohtorin tutkinto.
En ole ollut missään tekemisissä neljään vuoteen vaikka samassa kaupungissa asummekin. Viimeisen vuoden aikana lakkasi jatkuva puristus rinnassa, pettyneenä ja peloissaan heräämiset aamuisin, toivottomuus ja ilottomuus elämän suhteen.. kauan minäkin koin syyllisyyttä vaikka tiesin että se on ainoa ratkaisu.
Kirjoja on esim Sata tapaa tappaa sielu, netissä katso Sam Vakinin sivut. Hän on itse narsisti joka tiedostaa oman tilansa ja antaa paljon (järkyttävää) tietoa mitä narsismi on. Kannattaa lukea.
[quote author="Vierailija" time="13.06.2011 klo 14:09"]
et koskaan "parane". Se tunne ja muistot ovat aina läsnä, kun olet yhteydessä äitiisi. Hän on sairas, ekä hänellä ole kykyä muuttua, kun ja jos ei tiedosta ongelmaansa. joten otat sen pesäeron ja olet pitämättä yhteyttä. Pari kuukautta voi olla vaikeampaa, mutta sitten huomaat miltä vapaus tuntuu.
Osaan kyllä aavistaa kuinka hyvältä tuntuisi se vapaus. Koen olevani vähän vapaa kun en pidempään aikaan ota yhteyttä tai hän ei soita mutta sitten tulee taas se syyllisyys, että olen huono tytär kun en huolehdi vanhan äitini hyvinvoinnista ollenkaan. Se on paha ansa.
Olen tehnyt juuri noin ja oma elämänlaatu parani kun pikkuhiljaa pääsin eroon "hulluudestani" johon hän minua aina veti.
Olen alkanut taas herätä aamuisin iloisempana kuin ennen. Tässä välillä heräsin tosiaan joka aamu ahdistuneena jotenkin, enkä ole pystynyt nimeämään ahdistukseni syytä. Olen pitänyt äitiini hyvin vähän yhteyttä tänä vuonna ja ilmeisesti se on tehnyt minulle hyvää. Tai sitten joku muu syy on tehnyt minusta iloisemman. En tiedä. Aion kuitenkin jatkaa tätä etäisyyden pitämistä. Säälittää että siellä on yksinään vanha ihminen mutta en voi muutakaan. Vai voinko? En ihan usko, että olisin vieläkään tullut immuuniksi hänen syytöksillee, joita hän esittää yhä ja varsinkin heti jos satun kertomaan jonkun itseäni kohdanneen harmin.
[quote author="Vierailija" time="13.06.2011 klo 13:06"]
Mitä se vaatii?
Epäilen suuresti äitini olenvan jonkin asteisesta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä.
Voiko asiaan saada mitenkään varmuutta?
Miten pääsen omasta pahasta olostani eroon?
[/quote]
Pääsee, pääseehttp://kuva.termiitti.com/v.php?img=35374.
järvisen yms kirjoja. Hae apua terapiasta- toisen kanssa puhuminen on tärkeää. En lukisi kuin hiukan näitä narsistienuhri-juttuja- vellovat vaan uhriasemissaan. Etsi tietoa millä voit eheyttää itseäsi, millä voit erottaa äitisi luoman maailmankuvan ja terveen maailmakuvan. Yritä ymmärtää ja hyväksyä se kuinka paljon sun elämästä on viety- ja antaa anteeksi. Tutustu itseesi, millainen olet, mitä haluat. En tiedä tarvitsetko tietoa siitä onko äitisi juuri naristinen; keskity siihen mitä itse tarvitset. sure menetenny elämä; on mahdollista todellakin saada itsensä itselleen ja elämä mielekkääksi.
Terv. Koko sen tien kulkenut