MIes otti eron raskausaikana, muutti ulkomaille. Nyt "anoppi" ongelmana...

korostaisin kyllä isän vastuuta pitää yhteyttä lapseen ja sitä kautta lapsen yhteyttä muihin oman puolen sukulaisiin. Ei kai se äidin vastuulla voi olla pitää yhteyttä vielä ulkomaille häipyneen ja perheen jättäneen isän sukulaisiinkin, ihan kuin tuossa vaikeassa elämäntilanteessa ei olisi jo tarpeeksi! Sympatiani kyllä sinulle, ap! Kamala tilanne. Vaatii suurta sydäntä kestää anopin tapaamisia varsinkin jos ette muuten ole hyvissä väleissä. En ymmärrä miten naisen vastuulle jätetään kaikki: pienen vauvan hoito yksin, yhteydenpito omiin sukulaisiin ja vieläpä miehen sukulaisiinkin. En usko, että lapsi tuollaisessa tilanteessa syyttäisi äitiä mistään jos saa kuulla totuuden vanhempana.



Itse puhuisin anopin kanssa suoraan omista tuntemuksista (ei mitään menetettävää enää, eihän). Jos anoppi haluaa auttaa sinua vauvanhoidossa ja luoda jatkossa suhdetta vanhempaan lapseen nimenomaan lapsenhoidon muodossa niin ehkä tuo on myös sinun etusi, mutta jos anoppi vaatii sinulta kyläilyitä ja osallistumista noihin tapaamisiin niin sanoisin ei kiitos. Jos et halua noin pientä vauvaa jättää anopille hoitoon pitkäksi aikaa niin voihan anoppi viedä vaikka vauvaa vaunulenkille että saat itse hengähtää tms. Jos ei anoppi ymmärrä tätä niin ehkä vaan parempi jos hänestä pääsee eroon.

ei "anopilla" tai muilla isän sukulaisilla ole mitään oikeutta lapseen, jos sen häneltä kiellät. Niin simppeliä se on.

jos kuitenkin kyse oli siis avioerosta, ei avoerosta, et voi muuta kuin kestää.

Kenenhän vuoksi niitä sukulaisusuhteita yleensä pidetään yllä??? Ymmärrän että noin idiootti ihminen ei varmaan tajua, että tässä yritetään ajatella sitä LASTA. Tiedätkö. Se tyyppi, jonka verisukulaisista nyt on kysymys.

Mutta ymmärrän että on varmasti vaikeaa. Kun on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia.

ei "anopilla" tai muilla isän sukulaisilla ole mitään oikeutta lapseen, jos sen häneltä kiellät. Niin simppeliä se on.

jos kuitenkin kyse oli siis avioerosta, ei avoerosta, et voi muuta kuin kestää.

Avioero tai avoero -ei vaikuta isän ja lapsen oikeudellisiin väleihin jos lapsi tunnustettu.

Ja eronnut pari tai ei, tunnustettu lapsi tai ei - lapsella ja isovanhemmilla ei ole laillisesti muita oikeuksia ja velvollisuuksia kuin sijoitus perillisten listalla.

Isovanhempien ja lapsen välit ovat puhtaasti vapaaehtoiset, molemmin puolin. AP:llä ei siis ole mitään oikeutta vaatia isoäitiä tapaamaan lasta tai vastaavasti velvollisuuttakaan suostua isoäidin tapaamistoiveisiin. Lapsen kannalta olisi kyllä parasta että saisi pitää isoäitinsä mutta ei siitä ole mikään laki säätämässä ja varsinkaan mitenkään ap:n ja lapsen isän menneeseen parisuhteeseen liittyen.

asia on vaivannut häntä koko elämän ja vieläkin hän toivoo, että isän puolen suvusta oltaisiin joskus jossain yhteydessä ennen kuin isä eli viimeinen linkki kuolee.

Olisi halunnut tutustua isänsä suvun isovanhempiin ja siskopuoliin. Isänsä olisi halunnut pitää mieheeni yhteyttä, mutta hänen äitinsä kielsi. Eivät siis menneet yhteen, mutta mies olisi halunnut pitää yhteyttä lapseensa. Mutta äitinsä veti niin herneet nenään, että sanoi pärjäävänsä ilman ja teki päätöksen mieheni puolesta, että mieheni ei tarvitse isän puolen sukua.

Kyllä mieheni olisi tarvinnut sitäkin sukua.

se, mikä oikeastaan määrittelee perheen ja suvun. Onko se ainoastaan biologinen asia? Jos ajattelee vaikka adoptoituja lapsia, niin monilla syntyy jonkinlainen mielenkiinto biologisiin vanhempiin, mutta silti aina kuulee, että he pitävät adoptioperhettä kuitenkin varsinaisena perheenään. Harva kyseenalaistaa tämän. Samalla periaatteella minun on vaikea ajatella, että minun täytyisi pitää yllä yhteyksiä lapsen vuoksi, joka huom. on vasta 4 kk ikäinen, eli ei varsinaisesti tunne näitä miehen puolen vanhempia! Se tuntuu teennäiseltä ja ahdistavalta. Mies rikkoi perheen eikä olen varsinaisesti lapsestaan kiinnostunut. Minun kirjoissani tällöin ei perhettä ole, eikä joku verisukulaisuus ole pakottava syy olla yhteydessä. Lapsellani on kuitenkin yhdet isovanhemmat, tätejä ja setiä, kummivanhemmat ja paljon rakastavia aikuisia, jotka voivat olla se _oikea_ perhe ja suku.

Tai ehkä tämä ajattelu on vain tämänhetkistä katkeruutta. Mitään päätöksiä en ole mihinkään suuntaan kyllä tehnyt vielä. Ahdistaa vain. t. ap

Jos parisuhteenne ei toiminut ja poika ei kanna lapsesta vastuuta, sinun kannalta tilanne on tietysti ikävä mutta lapsen isovanhemmilla pitää olla yhtäläiset oikeudet! itsellä samantyyppinen tilanne ja tyttäreni pappaa en ole kertaakaan kieltänyt lasta nähdä, koska on erittäin kiinnostunut ja rakastava isoisä eikä minun ja hänen poikansa välien pidä siihen vaikuttaa saako hän muodostaa lapsenlapseensa suhdetta!!!

isän ja äidin puoleiseen sukuun mutta aikuisena en ole juurikaan tekemisissä, enkä tunne tarvitsevani heitä mihinkään. Ihmettelen tuota kaipuuta jos ei ole tavannut lapsena sukulaisiaan, voihan sitä aikuisena itse mennä käymään sitten heidän luonaan, jos haluaa.



Tuollaiset pakkokyläilyt lapsen takia ovat vähän turhauttavia.

MUTTA odotahan kun lapsi on 2-3vuotias uhmaikäinen, ja kaipaat hieman omaa aikaa, silloin kummasti mummit kelpaisivat!!!

Älä ihmeessä katkaise välejä, nyt sovit tapaamiset tietenkin omilla ehdoillasi etkä anna anopin pompottaa. Jos tämä on anopin ainoa lapsenlapsi, hän tulee rakastamaan lastasi SUURESTI! Ja kaikki lapset rakastavat mummoansa, se on aivan omanlaisensa spesiaali suhde. Älä siis missään nimessä kiellä lapselta toista mummoaan. Sitä paitsi jossain vaiheessa lasta alkaa kiinnostaa kuka isänsä oli, ja mummo osaa sitten kertoa hänestä. Tällainen on hyvin tärkeää.



Nyt lapsi on vielä vauva, ja haluat suojella itseäsi, mutta yritä nähdä vähän kauemmas tulevaisuuteen ja olla avaramielinen, vaikka et anopista itse pitäisikään! Tulet vielä muuttamaan ajatustasi hänestä kun lapsesi kasvaa!