Onko työyhteisösi tai pomosi älähtänyt poissaoloista lapsen sairauden takia?
Onko sinua uhkailtu? Miten olette hoitaneet asian?
Minusta tuntuu, että olen kahden tulen välissä: Kaksi sairastelevaa lasta (korvakierteilijä ja muuten vain kaikki pöpöt imuroiva) ja toisaalla työyhteisö jossa kyräillään, kun joutuvat ilman sijaisia tekemään minunkin työni ja pomo joka vihjailee katuvansa palkkaamistani poissaolojen takia. Hänen päätöksellään joudun esim. jokaisesta poissaolopäivästä toimittamaan lääkärintodistuken (hoitajan ei kelpaa, eikä oma ilmoitus). Parhaimmillaan olen siis raahannut kahta oksennustautista lasta bussilla terveysasemalle, koska muuten ilmoitus ei kelpaa... olipa kiva reissu muuten.
Päivähoidossa ne ovat kiukkuisia, kun raahaan lapsia sinne parhaimmillaan raatoina kuumeettomiksi Panadolilla doupattuina. Miehestä ei ole apua kuin satunnaisesti, koska hänellä on reissutyö. Sukulaiset asuvat toisella paikkakunnalla, kaikki ystävät ovat itse työssäkäyviä. Palkka sen verran vaatimaton, ettei hoitajaa kotiin kannata palkata.
Viimeisen puolen vuoden aikana esikoinen on sairastanut kolmesti ja nuorempi neljästi, joka kerta pois töistä 3-7 päivää taudista riippuen (sairastivat vesirokonkin).
Miten te hoidatte asian?
Kommentit (25)
Jos kerta ei kotiin voi jäädä eikä hoitajaa kotiin palkata, sitten täytyy vain kuskata niitä lääkärintodistuksia pomolle. Lasten sairastelulle ei oikein mitään voi.
19
ap
tai hoitopaikka.net.
Maksu riippuu kunnasta, eli kuinka paljon saa yksitysen hoidon tukeen kuntalisää. Voi palkata hoitajan myös 2-3 perheen kesken. Yhdelle lapselle hoitajan palkkaaminen on tietenkin kallista, ellei ole muita perheitä mukana. Meillä oli Espoossa 2 alle 3v lasta, ja palkka hoitajalle oli noin 1500e /kk. Sen verran siis saatiin tukia (Espoossa korkea kuntalisä, samoin kuin esim. Helsingissä ja Vantaalla) ja itse maksettiin tapaturmavakuutus (yht. 80e) sekä muita työnantajamaksuja n. 350e /kk. Työnantajamaksujen suuruus riippuu tietenkin palkasta.
Maksaa sen jotain 8 euroa tunti muistaakseni. Heillä tosin arkipäiväksi voi olla vaikea saada hoitajaa. Lisäksi monet kotipalveluyritykset tarjoavat lastenhoitoa tarvittaessa.
amk järjestää kouluaikoina halpaa sairaan lapsen hoitoa, muistaakseni 2 e/h
Ehkä kokeilen niin? Isompi ei voi siirtyä päiväkodista, koska on nyt viskari ja siirtyy sitten samassa pk:ssa eskariryhmään... olisi päätöntä siirtää pph:lle vuodeksi, kun on koko pk-uransa tuossa ollut. Päiväkodissa ei tietenkään pienempiä ryhmiä ole, kaikki ryhmät ovat täynnä.