Enpä koskaan kuvitellut päätyväni yksinhuoltajaksi, jolla kaksi lasta

Ei sillä ole väliä, mitä jotkut palstamammat ajattelevat. Normaalielämässä tuttusi tietävät kyllä tarinasi.

Ei sillä ole väliä, mitä jotkut palstamammat ajattelevat. Normaalielämässä tuttusi tietävät kyllä tarinasi.

ei se susta huonompaa ihmistä tee!

Olisin voinut syödä vanhan hattuni, etten minä en ainakaan koskaan eroa.

Olipa siinä oppimista, että ihminen voi muuttua ja ettei toista ihmistä voi kontrolloida....

vieläpä eri isiltä. Näin se elämä heittelee... Yhtäkkiä sitä ónkin yhteiskunnan pohjasakkaa.

Mitä pohjasakkaa? Minusta olet ahkera ihminen, joka antsaitsee suurta arvostusta kovasta urakasta, jonka teet, kun yksin lapsia hoidat ja kasvatat. Kuten jo joku viisas kommentoi, niin tärkeimmät ihmiset tietää mitä on oikeasti meneillään ja se varmasti riittää. Kuka tahansa voi joutua yh:ksi milloin tahansa! Elämä on arvaamatonta. Tsemppiä!! :)

en olisi IKINÄ uskonut, että joudun tilanteeseen, että jos haluan enemmän lapsia, ne ovat eri isille. Meillä kotona sellaisia pidettiin huonoina ihmisinä, mikä on tietysti ihan väärin. Mun vanhemmat vaan oli syntyneet vuosisadan alkupuoliskolla...

Elämään mahtuu kaikenlaista. Se ei susta tee yhtään huonompaa ihmistä. Jos lapset hoidat niin kenelläkään ei siihen ole mitään sanomista. Maa on täynnä persettä kaivelevia työttömiä juoppoja äijiä jotka nostavat sosiaalietuuksia vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Siinä on luuseri.

..vaikka minun lapset on siis samasta miehestä.

12 vuotta oltiin yhdessä, koko elämä rakentui hyvän ja onnellisen parisuhteen ympärille.

Mutta Humpsista vaan, mies löysi toisen ja nyt olen tosiaan kahden lapsen yh. En koe olevani pohjasakkaa, käyn töissä, huolehdin taloudesta ja meidän perheen asioista ihan normaalisti, kaikki toimii.

Me olemme onnellinen, kolme henkinen, perhe :)

Sinulla on perhe. Rakkaita ihmisiä lähelläsi. Nauti elämästäsi ja kaikesta hyvästä, mitä olet saanut.

Äläs nyt, BB:n finaalissakin on kolme yh-äitiä!



Mäkin tulen ainakin tilastojen perusteella 75% todennäköisyydellä seuraasi. Ensimmäiset avioliitot kun päätyy eroon 50% todennäköisyydellä nykyään ja toiset 75% todennäköisyydellä...



Niin ja uskon kyllä vahvasti siihen, että geenien siirtymisen eteenpäin varmistaa paremmin se, että lapset on tehty eri miehien kuin saman miehen kanssa :-D



Elämä opettaa jossain vaiheessa monille muillekin, että elämässä ei ole muuta varmaa kuin että kaikki on epävarmaa.

pari kertaa olen ajatellut itsestäni samoin, silloin on tullut käytyä pohjamudissa, mutta sieltä onneksi on päästy pois, enkä tällä hetkellä ole sitä mieltä, että minussa olisi mitään luuserimaista tms, vaikka tiedän, että joillekin ihmisille olen luuseri ja pahinta kastia, mitä ihmisissä voi olla. En välitä sellaisista ihmisistä, älä sinäkään, äläkä tosiaan ajattele sinusta itsestäsi näin. Olet erittäin arvokas ja tarpeellinen lapsillesi!

Kaikki tosiaankin voi muuttua todella nopeaan tahtiin. Keväällä minulla oli vielä kaunis omakotitalo, kulissi avioliitto ja mukava työ.



Sain rohkeuteni kerättyä ja lähdin painostavasta ilmapiiristä. Irrottauduin alkoholisti miehestä ja muutin kunnan vuokrataloon toisaalle.



Nyt olen kahden lapsen yh. Minulla on uusi mukava työ. Ja kaiken huipuksi myös syöpä. Ou jee,toisinaan elämä koettelee!

Kaikki tosiaankin voi muuttua todella nopeaan tahtiin. Keväällä minulla oli vielä kaunis omakotitalo, kulissi avioliitto ja mukava työ. Sain rohkeuteni kerättyä ja lähdin painostavasta ilmapiiristä. Irrottauduin alkoholisti miehestä ja muutin kunnan vuokrataloon toisaalle. Nyt olen kahden lapsen yh. Minulla on uusi mukava työ. Ja kaiken huipuksi myös syöpä. Ou jee,toisinaan elämä koettelee!

mun ystäväpiiriini kuuluu monenlaista eronnutta ja uusperhettä, hyvin toimeentulevaa, lapsensa hoitavaa, fiksua ihmistä. Jokainen on joutunut kohtaamaan elämän tosi-asiat ja ottamaan vastuun itsestään, jotta voi hoitaa itsensä ja lapsensa hyvin. Kunnioitin ennen todella paljon heidän jaksamistaan - nyt olen itse samassa jamassa ja kunnioiukseni vain kasvaa- on helppoa tuomita muita, ihan eri asia onkin seistä omilla jaloillaan ilman tuollaisia arvovammoja kuin sinulla, valiten mieluummin vastuun elämästään kuin kulissi-ja riippuvuusliiton. Kenelläkään ei ole varaa tuomita muita, paitsi niillä tietysti, jotka eivät ole itse ottaneet vastuuta elämästään.

Nykyään kyllä ei syyllistetä yh-äitejä vaan arvostetaan!! On niin tiedossa tämä miesten kykenemättömyys rakentaa hyvää perhe-elämää!! Perheen tunneperäisistä tarpeista viis kunhan saa uutta seksiä joltain auliilta tissinnäyttelijältä, joka tuntee olevansa erikoinen!



Arvostakaa myös itse itseänne sillä se on kovaa työtä mitä teette!

Nykyään kyllä ei syyllistetä yh-äitejä vaan arvostetaan!! On niin tiedossa tämä miesten kykenemättömyys rakentaa hyvää perhe-elämää!! Perheen tunneperäisistä tarpeista viis kunhan saa uutta seksiä joltain auliilta tissinnäyttelijältä, joka tuntee olevansa erikoinen! Arvostakaa myös itse itseänne sillä se on kovaa työtä mitä teette!

Itse eronneena ja pariakin aviokriisiä läheltä seuraavana olen tyrmistynyt siitä, että todellakin miehillä on aivan surkeat tunnetaidot liitossa ja eron tullen asia vain kärjistyy. Ja kyseessä on ihan normaalit miehet, eikä mitkään viinaveikot. Käsitys naisista on joko tuo seksiobjekti tai vielä yleisemmin äitihahmo- jolle voi joka asiasta kiukutella ja silti olettaa et palvelu pelaa- vaikka vaimo tekis ihan yhtä pitkää päivää. On ihan eri asia kyetä tasavertaiseen vuorovaikutukseen ja rakentaa YHDESSÄ parisuhdetta ja perhettä, kuin kuvitella vaimon olevan se äidin jatke. Olen siis aivan järkyttynyt kuinka surkealla tolalla miesten käsitykset ovat:(((((

sitä pari vuotta sitten kuvitellut, mutta parempi näin. Ajatus kypsyi hiljalleen ja erosin viime keväänä, taisin kysellä siitä eroajatuksesta täälläkin. Väsyin mieheni itsekkyyteen, ja hänen kuvitelmaansa siitä, miten hyvä isä hän on ja miten elämä pitää elää. Ja paskat siitä isyydestä, hän karjui ja raivosi lapsille pienimmästäkin asiasta. Jos minä en voinut viedä ja hakea, 8-veen hän laittoi kävelemään yksin pimeässä harrastukseen, vaikka lapsi pelkää pimeää. Asiat tehtiin joko hänen tavallaan, tai ei tehty ollenkaan. Mm. matkustelu oli tyhmää rahantuhlausta. Mun suku oli tyhmää ja tylsää. Elo oli työ-kotiin telkkaa tuijottamaan-töihin. Mitään, mitä mä pyysin tai toivoin, ei voitu koskaan tehdä.



Nyt meillä on rauha maassa, oma rempattu koti. Tapaan taas sukulaisia ja ystäviä. Lapset on sanoneet, että ihanaa kun isi ei huuda. Me on tehty ensimmäinen matkakin, ja meillä oli tosi kivaa :). Ex:ä on käynyt oven takana vinkumassa takaisin, kaipaa kuulemma perhettään, on yksinäistä. Mä en kaipaa sitä, yritin vuosia saada sitä perheterapiaan ongelmia käsittelemään. Rakkaus loppu! Mulla on elämä!