Saako tuore äiti tuntea näin?

No onko se sitten väärin?

Onhan se hienoa jos elämässä voi olla pinkeillä laseilla!

mutta jos tulee toiselle sanomaan, että on luonnotonta ajatella noin, niin kyllä se alkaa olla jo aika paksua.

Mutta onni tekee joistain ihmisistä julmia. Kun itsellä menee niin täydellisesti, niin ymmärrystä ei riitä enää lainkaan muille. Hyvä ystäväni (hyvin verbaalinen henkilö muutenkin)kutsuu ilmiötä vaaleanpunaisen p****n jauhamiseksi.

Eräs entinen kaverini vastasi, kun kerroin eronneeni poikaystävästäni (johon olin siihen aikaan hyvin rakastunut), ettei häntä kiinnosta ollenkaan, kun hän on itse niin onnellinen vauvansa kanssa. Hän sanoi sen vielä vihaisella äänellä, ikään kuin epäonneni olisi ollut hänelle henkilökohtainen loukkaus.

Nyt jouduin ulos aiheesta, mutta ehkäpä tuo hiukan valaisee joidenkin ihmisten ajatuskulkua tällaisissa asioissa.

ja tuo kai kuuluukin asiaan.

Joka kerta kun kuulen tuttavapariskuntien/ystävien odottavan vauvaa, tulee sellainen myötätuntoinen ja kauhunsekainen fiilis siitä miten ne eivät vielä tiedä sitä mikä oikeasti sitten lyö halolla päähän kun vauva syntyy. Siis juuri tuo tunne että tässä sitä ollaan se 24/7 vastuussa kaikesta pienen ihmisen elämästä ja miten se voi olla raskasta vaikkakin ihanaa. Ja kun se tapahtuu sellaisillekin, jotka ovat olleet paljon lasten kanssa tekemisissä, hoitaneet jne. Se vastuun taakka vaan tulee oman lapsen kohdalla niin valtavaksi.

Vauva on kaikista riippuvaisin ihmislapsen muoto :), kyllä se pienikin kasvettuaan haluaa jo omaa tilaa, itsenäistyy ja ennen kuin huomaatkaan ajan kulua, ikävöit sitä lasta, kun se ei olekaan siinä koko ajan tarvitsemassa sinua. Eli se sitovuus muuttuu ajan myötä ja itsekin sopeudut ajatukseen.