Miten kestätte aina parisuhteessa sen vaiheen, kun

Onko se paljon vai vähän?

Suhde on ihana kuitenkin. :)

minua on kiinnostanut aina enemmän se, mitä on navan yläpuolella kuin alapuolella eli täytyy olla myös aivot ja yhteisiä asioita.



Mies on taas sanonut, että olen vain vuosi vuodelta tuntunut yhä paremmalta ja intohimoa on yhä välillämme. Tosin ei tässä pikkulapsiarjessa ole todellakaan aina mitään suuria rakkauden roihuja. Yhdessä on oltu 11 vuotta ja 8 aviossa. Pienet lapset on ja arki hyvin haasteista. Silti näemme arjessa pieniä ilon ja onnen hetkiä ja osaamme antaa arvoa hyville hetkille ja yhteisille muistoille. Ei se vaihtamalla parane ja meille on tärkeätä ehdoton uskollisuus. Toista ei petetä ja rehellisyys on kaiken a ja o.

a) sillä, että menin naimisiin suuren rakkauteni kanssa, eli huuma ei ole koskaan täysin loppunut (no, 11 vuodessa)



b) jostain syystä kykenen psyykkisesti ja emotionaalisesti kestämään sen, että toinen ei ajattele minua kaiken aikaa ja palvo maata jalkojeni alla (tämä ei ole kyllä ollut minulle mitenkään itsestäänselvyys, niin säälittävältä kuin se kuulostaakin)

kirjoittaa maailman pisimmän lauseen, mutta ehkä jaksoitte lukea.

vaihe on kammotus semmoisille ihmisille, jotka ovat hirveän intohimoisia. Mä taas tykkään arjesta ja vakiintuneisuudesta. Ei mua tosin miehessäni ärsytä monikaan asia, vaikka ollaankin yhdessä huomattavasti enemmän kuin suurin osa pariskunnista.

jos haet elämässä pelkkää huumaa ja viboja, niin se varmasti on kammotus.

Olen samaa mieltä äskeisen kirjoittajan kanssa. Minusta arki tasaisuudessaankin on ihanaa :) Meillä on nyt tänä vuonna 11v yhdessä.



Olemme edelleen rakastuneita,mutta tietenkään sitä kaikkien hurjinta alkuhuumaa ei ole enää päällä,saamme silti sitä hetkittäin "takaisin" pitämällä treffi-iltoja,käymällä pikkulomilla jne. Ei tosiaankaan tässä peruslapsiperhearjessa ole joka viikkoista,mutta aina silloin tällöin :)



Myöskin hemmottelemme toisiamme ja se on oikeastaan joka päiväistä :) Mies tuo minulle iltakahvit yllättäen kun katson telkkaria enkä ole edes ajatellut vielä kahvia,minä teen päivällä ruoan jälkeen jonkun kivan jälkkärin,mies tuo töistä tullessaan kukan,minä järkkään illaksi lapset papan kanssa pyörälenkille ja saadaan olla tunti-pari kaksistaan jne... Ihan pikkujuttuja.



Me myös halaillaan ja pussaillaan paljon,PALJON :D



Minä kyllä ihmettelen edelleen mitä tuo mies minussa muka näkee,ihan samoin ihmettelin silloin kun ekaa kertaa tavattiin :) Mutta mies on sanonut samaa minusta :D

Selitän itselleni, että kyllästymisen vaiheet menevät ohi ja uusia huuman tunteita tulee, kun tahtoo yrittää tarpeeksi. Välillä voi ollakin vähän hiljaisempaa, kumpikin tehdä tahoillaan omia juttujaan.



Olemme ajoittain miehen kanssa aika etäälläkin toisistamme, mutta (yleensä aloitteentekijä minä) sitten teemme tietoisia tekoja parisuhteen tiivistämiseksi.



Järjestämme itsellemme aikaa olla kahden. Laitamme ruokaa yhdessä, syömme, juomme. Pidämme leffailtaa. Muistelemme niitä hetkiä, jolloin rakastumme tulisesti. Harrastamme seksiä, vaikka se ei olekaan ilotulitusta. Kokoamme perheen ja teemme heidän kanssaan yhteistä mukavaa oikein suunnitellen.



Kummasti tunteet lähtevät uudelleen roihuamaan ja "teeskentely" sytyttää uudelleen ihania kiintymyksen puuskia.



Tässä helpottaa sekin, että olimme kumpikin eronneta tahoillamme ja kirjaimellisesti päätimme hoitaa tämän liiton viisaammin. Se vaatii työtä ajoittain, tietoista rakastamisen elvyttämistä.

Tuo jokapäiväinen halailu, pussailu, yhdessä suihkussa käyminen ja hetken kainalossa makailu ennen nukahtamista on suhdetta tiivistävää yhteyttä!



Suhde ei voi olla yhtä ilotulitusta vuodesta toiseen siksikään, että kaikkea sanelee myös HORMONIT. Alkuhuuma katoaa, kun pari on luonnon mielestä saatu yhteen ja on pesueen perustamisen aika. Tilalle vaihtuu oksitosiini, joka tiivistää yhteenkuuluvuutta ja leimaa mm. äidin vauvaansa.

Mutta samaa ajattelee naisetkin. Että taasko tuota samalla mulkulla jyystämistä?

Uskokaa nyt, että ei ihmistä olekaan tarkoitettu olemaan koko elämäänsä yhden ja saman ihmisen kanssa. Maailma on täynnä ihania miehiä ja naisia, ei ole mikään pakko tyytyä yhteen ja samaan.

no tykkään kyllä arjesta ja rutiineista, mutta vain itsekseni. Osaan käydä kaupassa ja laittaa ruokaa ja siivota ja katsoa telkkaria yksinkin, ja se on minusta kivempaakin kuin semmoinen, että molemmilla on vähän tylsää, mutta ihan ok. Tämän tietysti voi välttää sillä, ettei ainakaan koskaan muuta kenenkään kanssa yhteen, mutta ei se taida loputtomiin auttaa. En tarkoita sitäkään, että koko ajan pitäisi olla kauhean ihmeellistä ja ihanaa, ja onhan nuo arkiset toiminnot kivempia jonkun toisen kanssa, mutta vain silloin kun pelkkä kauppareissukin on erityistä siksi, että on sen toisen kanssa. Ehkä tämä johtuu siitä, kun kotona oli aina staattisen pysähtynyt tunnelma ja kukaan ei oikein puhunut kenelläkään, ja minusta se oli paljon ahdistavampaa kuin olla kunnolla yksin.

Maailma on täynnä ihania miehiä ja naisia, ei ole mikään pakko tyytyä yhteen ja samaan.

minäpä en ole tyttytnyt mihinkään vaan saanut sen parhaan, joten en ole vaihtamassa, edes haaveissani.

Ap:lle, en tiedä, tulen kertomaan jahka se vaihe joskus koittaa, arki on arkea, mutten ole siitä sen suurempaa numeroa tehnyt.

t.11,5 v

Maailma on täynnä ihania miehiä ja naisia, ei ole mikään pakko tyytyä yhteen ja samaan.

minäpä en ole tyttytnyt mihinkään vaan saanut sen parhaan, joten en ole vaihtamassa, edes haaveissani.

Ap:lle, en tiedä, tulen kertomaan jahka se vaihe joskus koittaa, arki on arkea, mutten ole siitä sen suurempaa numeroa tehnyt.

t.11,5 v

että toinen osapuoli takertuu henkihieverissä siihen osapuoleen, joka on löytänyt uuden parhaan.

Mutta samaa ajattelee naisetkin. Että taasko tuota samalla mulkulla jyystämistä?

Uskokaa nyt, että ei ihmistä olekaan tarkoitettu olemaan koko elämäänsä yhden ja saman ihmisen kanssa. Maailma on täynnä ihania miehiä ja naisia, ei ole mikään pakko tyytyä yhteen ja samaan.

kun vain aina kyllästyisikin toisiinsa yhtäaikaa..ei minulla (ap) sinänsä ole mitään pakottavaa tarvetta olla yhden ja saman ihmisen kanssa loppuikääni, ei se minustakaan ole kovin luonnollista. Jos haluan lapsia, niin sitten varmaan en piittaisi enää tylsästä tunnelmasta vaan miettisin vain niitä lapsia.

ja sinkkuna (kuten nyt) ollessanikaan en katso muita pariskuntia kadehtien, vaan mietin, että onkohan nuokin yhdessä vain tottumuksesta ja kumpikin haaveilee päivät pitkät muista jne, koko parisuhdehommeli on ruvennut tuntumaan jotenkin omituiselta. Kuitenkin läheisyyttä ja sen semmoista kaipaa.

Maailma on täynnä ihania miehiä ja naisia, ei ole mikään pakko tyytyä yhteen ja samaan.

minäpä en ole tyttytnyt mihinkään vaan saanut sen parhaan, joten en ole vaihtamassa, edes haaveissani. Ap:lle, en tiedä, tulen kertomaan jahka se vaihe joskus koittaa, arki on arkea, mutten ole siitä sen suurempaa numeroa tehnyt. t.11,5 v

että toinen osapuoli takertuu henkihieverissä siihen osapuoleen, joka on löytänyt uuden parhaan.

If you say so.

Me on oltu kimpassa 8v (naimisissa 6v) ja en allekirjoita kyllästymistä. Toki, kuten muutkin ovat sanoneet, se alkuajan huuma ei enää palaa -se kun pantiin 2-4krt päivässä (huh) ja ei pystynyt olemaan ilman toista. Ei ehtinyt nähdä muita kavereita kuin lyhyesti ja senkin ajan ikävöi koko ajan miestä... ja työpäivät tekstailtiin ja jos toinen oli reissussa puhuttiin tunti-tolkulla puhelimessa...



Mutta olen kyllä aivan hirmu onnellinen tässä arjessa. Alkuhuuma on ihanaa, mutta onneksi se ei kestä ikuisesti -se on myös tavallaan aika kuluttavaa.



Seksi on edelleen hyvää. Seksi on laajentunut -uusia asentoja, seksileluja ja semmosta. Ei mitään pervoa, mutta dildo. Se riittää mulle -mä oon aika konservatiivinen kai. Eli seksi on jännittävää, kiihottavaa ja hyvää. Mutta sitä on harvemmin -ehkä kerran viikossa.



Suhteesta toiseen vaihtaminen on rankkaa. On ihanaa kun saa jakaa arjen rakkaan ihmisen kanssa -on lapset, talo, sosiaaliset ympyrät (omat ja yhteiset). En vaihtaisi yhteenkään alkuhuumaan ;)

ei ole ikinä ollut mitään tuollaista alkuhuumaa, että pitäisi koko ajan olla näkemässä tai muutenkaan yhteydessä tai että haluaisi harrastaa seksiä edes joka päivä, en siis sellaista kaipaa myöhemminkään. Mietin vain että montako uutta asentoa sitä kahdeksassa vuodessakaan keksii, pysyyhän se ihminen kuitenkin samana. Ja eikö sen toisen juttuja kyllästy kuuntelemaan jo parissa vuodessa ja päinvastoin. Jotenkin käsittämätöntä että joku jaksaa olla saman ihmisen kanssa vaikka 20 vuotta, miten sitä oikein kestää.