Mikä on ollut tiukin paikka elämässäsi?

Minulla on paljon suurempiakin ongelmia - itse asiassa koko elämäni on täysi raunio ja olen itse aiheuttanut tämän - mutta ainoa asia jota oikeasti haluan on päästä kostamaan rakastamalleni naiselle sen, että hänellä on parempi elämä kuin minulla ja että hän on onnellinen.

Mustimmat hetket esikoispojan vauvavuodessa olivart kyllä melkein yhtä pahoja. Olin niin väsynyt, että olisin halunnut kuolla - en siis masentunut vaan väsynyt.

oma paha onnettomuuteni lapsena, jossa "vammauduin". Olis ihanaa olla "normaali"

Minulle niin rakas isä kuoli jo 15 v sitten mutta joskus tämä aihe tuo edelleen kyyneleet silmiini.

Isäni hylkäsi meidät kunolin vauva; viina voitti.

Esikoista epäiltiin kuuroksi synnytyssaiaraalassa, mutta ei sitä onneksi ole.

Itselläni on etenevävä krooninen sairaus, joka rampauttaa ajan mittaan, mutta harvoin tappaa.

Ikuiset pätkätyöt myös tässä tilanteessa rasittaa. Kehtaako sitä olla sairaslomalla...

Avioeron partaallakin olemme olleet, mutta yhdessä edelleen.

Onneksi lapset ovat perusterveita ja iloisia, kop kop.

ole oikeastaan sattunut kohdalle...Tulehtunut suhde ex-avopuolison kanssa ja ero hänestä on tähän mennessä vaikein asia mitä olen kohdannut omassa elämässäni. Ero oli myös täysin oikea päätös!

ja sitä edeltävä ahdistus.

ja ne ensimmäiset viikot teholla, kun pienet taisteli hengestään erilaisten tutkimusten ja leikkausten keskellä. Lapset oli kauan kaivattuja, 7 vuotta odotettuja ja sitten synnyttyään ei tiedetty, selviävätkö elämään. Selvisiväthän ne sitten, mutta kuukausia elettiin jonkun sumun keskellä, ei paljoa muistikuvia siitä.

Olin pettänyt miestäni muutamaa vuotta aiemmin ja lopettanut sivusuhteen.



Elimme onnellisessa avioliitossa ja kiitin joka päivä Luojaa siitä, että olin päässyt irti raastavasta kaksoiselämästä.



Esikoisemme oli juuri syntynyt, kun asia tuli julki ja romautti elämäni kertaheitolla...Seurauksena oli pitkä ja katkera ero.

Oman emännän pylly =)

Mutta niistä selvitty...Nyt 2 lasta.

lähipiiri on puhunut paskaa ja valheita selän takana vuosia.

kiireellinen huostaanotto joka oli tehtävä siksi aikaa, että tilanne selvitetään kunnolla. Lasta ei erotettu minusta, mutta jouduimme valvottuihin olosuhteisiin. Minä en ollut se syyllinen.



En pääse siitä hetkestä ikinä eroon, olen kaiketi sairastunut traumaperäiseen stressihäiriöön järkytyksestä.

ollut, kuten äidin alkoholismi, pikkuveljen sairastuminen vakavaan, kuolemaan johtavaan tautiin, sekä vielä pisteenä iin päälle oma lapsettomuus (4 vuotta hoitoja, nyt 2 ihanaa, tervettä lasta).

lapsettomuus, jota kesti ensimmäisen kohdalla yli 3 vuotta ja toisen kohdalla reilut 2 vuotta, mutta kyllä syöpäepäilykin veti todella hiljaiseksi ja pysäytti hetkeksi.

Myös se, kun meinasin kuolla erääseen vaaralliseen tautiin ja vietin yli 2kk sairaalassa, minkä jälkeen vielä kuntoutuen kotona toiset 2kk, oli todella rankkaa.

Onko nainen vai mies?

lapsettomuus, lapsettomuuskriisi, lapsettomuushoidot. Se ajanjakso on jättänyt minuun syvät jäljet, vaikka on nyt "onnellisesti" takanapäin.

Se etten ole syntynyt kauniina.

kun olin parikymppinen. Ja mikä naurettavinta, hiustenlähtö hoitojen seurauksena.

Exä oli (ja on) väkivaltainen sekopäänarsisti. Tiesin, että kun ilmoitan etten enää voi elää hänen kanssaan, hän voi vaikka tappaa. Ja niinhän siinä kävi. Mies jahtasi minua keittiöveitsen kanssa ensin asunnossamme, kun pääsin pakenemaan ulos, hän jatkoi siellä kunnes joku uskalsi pysäyttää ja poliisit tulivat. Onneksi olin varautunut tilanteeseen siten, että olin toimittanut vuoden ikäisen lapsemme turvaan ennen pitkään suunnittelemaani h-hetkeä.



Pitkään jouduin pelkäämään henkeni ja lapseni puolesta vielä tuon jälkeenkin. Nyt asun maapallon toisella puolella ja tilanne on muutenkin 12 vuodessa rauhoittunut niin, että voin elää uutta elämää rauhassa :)