Lapsi 8 kk kellahti nurin kaakelilattiaa vasten, tunnen itseni epäonnistuneeksi..

Ei noista kannata ottaa stressiä. Lapset on tosi kestäviä ja kyllä sen huomaa, jos jotain on oikeesti sattunu (aivotärähdyksen oireita on oksentelu, heikotus jne. jolloin on syytä näyttäytyä lääkärissä).



Mulla on jo kolme lasta ja nykyään koetan vain käyttäytyä rauhallisesti ja varmasti, kun joku lapsista loukkaa itsensä. Lapset saattaa nostaa hirveän metelin yhdestä itikanpistostakin ja toisaalta jotkut lapset ei ole moksiskaan vaikka putoavat pää edeltä leikkitelineeltä alas. Se on yksilöllistä. Vahinkoja sattuu aina, vaikka vahtis hyvinkin ja tekisi aina kaikkensa. Niitä sattuu isoille ja pienille..



Mutta tosta sun kokemastas tuli mieleen: ystäväni kantoi kerran vauvaa (en muista minkä ikäistä, mutta alle vuoden oli reilusti) sitterissä yläkerrasta alakertaan ja piti toisella kädellä esikoista (2,5vee) kädestä kiinni. Vauva onnistu jotenkin luiskahtamaan sitteristä pois portaikkoon. Siinä ei onneks pahemmin käyny, mutta äidillä hakkas sydän tuhatta vähän pidemmänkin aikaa.



Kyllähän sitä heti miettii mitä ois VOINU sattua, mutta kannattaa vain huokaista ettei pahemmin sattunut. Kyllä noita vahinkoja käy niillekin, jotka on tunnollisia ja tarkkoja ja yrittää noita vahinkoja välttää. Ei niistä kannata hirveästi itseään syyllistää varsinkin, jos mitään kamalia jälkiseurauksia ei edes tullu.

Ei varmasti tule olemaan viimenen kerta että lapsi satuttaa itsensä. :) Anna asian jo olla, turhaa itseäsi siitä ruoskit.

Virheitä sattuu kaikille. Lähetä kiitos korkeammalle voimalle, että virheesi ja onnettomuus olivat pieniä. Tämä oli pieni varoitus sinulle lipsahduksista, joita väsymys ja univaje voivat aiheuttaa. Ota tästä opiksesi ja estä isompia onnettomuuksia sattumasta. Virheet ovat tavallaan lahjoja, pitää vain osata avata ne.



Joskus annan lasteni kaatua mätkähtää ja pudota matalalta jotta he ottaisivat opikseen ja olisivat varovaisempia kun haastavampi tilanne tulee kohdalle. Voisin siis estää mätkähdyksen tai pienen haaverin, mutta katson hiljaa sivusta ja annan sen tapahtua.

Tuo oli ensimmäinen muksahdus teillä, mutta takuuvarmasti ei viimeinen. :)



Vahinkoja sattuu, ihan kaikille. Lapsia yrittää varjella, mutta silti he joskus kaatuvat, putovat, saavat haavoja. Oman kokemukseni mukaan erityisesti taaperoiässä kupsahdellaan ja putoillaan, vähän isompana taas kompuroidaan, kaadutaan pyörällä jne.



Ja tosiaan meille epätäydellisille vanhemmillekin tapahtuu joskus erehdyksiä. Minä olen mm. kolauttanut lapsen pään ovenpieleen, jättänyt turvaportin auki ja nostanut sitteriä vain toisesta kahvasta, jolloin vauva kierähti lattialle. Ja olen myös kerran ajanut 2 km matkan kiinnittämättä vauvan turvakaukaloa autoon! Vanhemman malliset kaukalot piti aina erikseen kiinnittää auton vöillä, ja minä unohdin sen kerran.



Älä syytä itseäsi ylenpalttisesti, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Ensi kerralla varmasti muistat tarkistaa sen kiinnityksen. :) Ja pääasiahan on, ettei vauvalle käynyt pahemmin!

Virheitä sattuu kaikille. Lähetä kiitos korkeammalle voimalle, että virheesi ja onnettomuus olivat pieniä. Tämä oli pieni varoitus sinulle lipsahduksista, joita väsymys ja univaje voivat aiheuttaa. Ota tästä opiksesi ja estä isompia onnettomuuksia sattumasta. Virheet ovat tavallaan lahjoja, pitää vain osata avata ne.

Joskus annan lasteni kaatua mätkähtää ja pudota matalalta jotta he ottaisivat opikseen ja olisivat varovaisempia kun haastavampi tilanne tulee kohdalle. Voisin siis estää mätkähdyksen tai pienen haaverin, mutta katson hiljaa sivusta ja annan sen tapahtua.

Todellakin otan opikseni, tarkistan tästä lähtien aina että kaukalon kahva, tai muutkin millä lasta kannetaan ovat tukevasti kiinni ettei vaan putoa.

Ja korkeampaa voima ehtisin jo rukoillakkin ettei lapselleni vaan käy mitään. Tällä hetkellä nukkuu tyytyväisenä sängyssään, Luojalle kiitos.

Tavallaan tiesin sen, että sattuuhan noita, mutta säikähdin kyllä pahemman kerran, etenkin kun hieman verta tuli nenästä ni siinä rupesin jo käymään kaiken mitä lapselle olisi voinut sattua niin mielessä ja hysterisöidyn vielä vaan enemmän.

Tällä hetkellä lapsi on tarkassa seurannassa, puolen tunnin välein käyn hiljaa kurkkaamassa miten lapsi nukkuu ja muutenkin kiinnitän huomiota jos jokin muuuttuu tai on vialla.

Kiitän oikeasti huojentavista vastauksista..

Joskus annan lasteni kaatua mätkähtää ja pudota matalalta jotta he ottaisivat opikseen ja olisivat varovaisempia kun haastavampi tilanne tulee kohdalle. Voisin siis estää mätkähdyksen tai pienen haaverin, mutta katson hiljaa sivusta ja annan sen tapahtua.

Miten sinulla on sydäntä antaa lapsen satuttaa itsensä? Etkö luota siihen, että lapsi kyllä oppii kantapään kautta ihan vanhempien yrittämättäkin? :(

Sellaista sattuu - oikeasti. Joillekin vähän useammin kuin toisille. Väitän että 99% lapsista saa kolhun päähänsä ennen kuin täyttää 1v. Olishan se kiva jos pystyis varjelemaan lastansa elämän kolhuilta, mutta kun ei se nyt vaan yleensä onnistu.



Mun lapseni tippui eilen sohvalta - jalat edellä tällä kertaa onneksi. Löi päänsä pöytään aamulla (nousi pöydän alla seisomaan) ja en tiedä mitä äsken tapahtui makkarissa. Juoksi syliin itkevänä ja vaati maitoa. Lasin käteen saatuaan rauhoittui heti.

Joskus annan lasteni kaatua mätkähtää ja pudota matalalta jotta he ottaisivat opikseen ja olisivat varovaisempia kun haastavampi tilanne tulee kohdalle. Voisin siis estää mätkähdyksen tai pienen haaverin, mutta katson hiljaa sivusta ja annan sen tapahtua.

Miten sinulla on sydäntä antaa lapsen satuttaa itsensä? Etkö luota siihen, että lapsi kyllä oppii kantapään kautta ihan vanhempien yrittämättäkin? :(

Jostakin leikistä näen varmasti, että kohta sattuu, mutta en viitsi jatkuvasti olla hösäämässä ettei kehenkään varmasti yhtään satu. Leikeissä tapahtuu ja sattuu. Toki oikeasti vaarallisiin tilanteisiin puutun heti.

Tuommoista sattuu! On melko erikoista, jos joku vanhempi selviää lapsen kanssa elämisestä niin, ettei mitään satu.



Omakohtaisia kokemuksia pari kappaletta: Vauvani ollessa kuukauden vanha, en kiinnittänyt häntä sisällä turvakaukaloon ja nostin kaukaloa tuolille. No tottakai kaukalo putosi, onneksi niin että se kolahti ensin lattialle oikeinpäin ja kellahti siitä sitten nokalle. Eli vauva siis putosi naama edellä lattiaan. Mitään ei käynyt, mutta oli kyllä paha mieli. Mut se meni ohi :)



Ja toinen: Kannoin talvikeleillä vauvaa ulkona turvakaukalossa ja kaaduin. No, vauva kellahti kaukalon kanssa sivullepäin. Mitään ei taaskaan käynyt, vauva ei nyt edes säikähtänyt asiaa, mutta hävetti hiukan! Varsinkin kun useampi vieras ihminen näki tilanteen.



Eli ts. kaikille sattuu ja se on elämää se!

vauvan kanssa. Uimassa mekin oltiin. Ja siellä muutama äiti kertoi että heillekin käynyt. Turvakaukalon kanssa pitää olla varovainen.

voi voi, näitä nyt sattuu kaikille! Ei kai tuo lapsi kovin korkealta pudonnut, turhaan suret enää. Hän tulee varmasti kaatumaan ja putoamaan lukemattomista paikoista jo ennen kouluikää, harvemmin mitään suurempaa vahinkoa tulee, mustelmia ja itkua kyllä. Ei sitä lasta voi pumpulissa pitää koko elämää, vaikka sinusta nyt tuntuukin siltä ettet uskalla mitään tehdä ettei vaan taas jotakin satu.

on käynyt ihan sama tilanne eli neljän kk ikäinen kuopus tippui kaukalosta naamalleen kun kahva ei ollutkaan lukittunut. Ja voi että miten paha mieli siitä jäi pitkäksi aikaa. Mutta kyllä se ajan kanssa helpottaa, ole itsellesi armollinen. :)

Paha mieli nimenomaan jäi. Eiköhän se tästä sitte ajan kanssa toivon mukaan helpota. Mä kuulun suoraan sanottuna juuri niihin äiteihin jotka yrittävät kaikkensa ettei lapselle vaan satu mitää tai ettei hän putoa mistään. Senki takia ehkä tunnen epäonnistumisen fiilistä.. Mutta huojentavaa on kuulla että ihan samanlailla on käynyt muillekkin etten mä ole ainut..



Kiitos vastauksista.

sun tuntemuksesi ja koet ne. Koet sen tuskan ja niin voit parantua siitä. Avaudu sille ja anna sen tulla. Voit antaa itsellesi anteeksi. Olet vapaa. Lapselle ei sattunut sen kummemmin kuitenkaan.